Pidä aina siististi kahvasta kiinni!

Se on vaan vanhalle sielulle ja kropalle äärimmäisen tärkeää pitää aina kahvasta ja kaiteesta kiinni. Ulkona portaissa, tai tietenkin sisälläkin, se vaan tossu saattaa lipsahtaa ja nenä saada maakosketuksen herkästi. Jos olet herkkä nokkainen, niin jälki voi olla paha ja paraneminen kestää jopa tovista ikuisuuteen. Iso nokkaisella voi olla enemmän turvana rustorakennetta, joka sallii rajummankin kosketuksen jopa betonirakenteisiin. Tuollaisella klyyvarilla ongelmana on vaan hetken niistätmisongelmat.

Mutta sitten asiaan! Piti kirjoittamani kahvasta. Se on näet sillain, että meillä on taloudessa ollut useita kotikylmiöitä. Tälläkin hetkellä niitä on itsellä käytössä kaksi, toinen kotona ja toinen mökillä. Nuorisolla on omansa ja entisissä asunnoissa on niitä löytynyt. Merkkinä olen aina luottanut Festivoon. Se on taattua tavaraa ja tuottaa kylmää aina juuri säädetyn määrän.

Nythän kävi sitten niin, että vuosien käytön jälkeen alkoi kotikylmiön jääkaappiosan kahvan pinta kärsiä. En osannut oikein uskoa, että mieltymykseni lauantaimakkaraan, nakkeihin ja sokerittomaan limsaan olisi aiheuttanut tuollaisen pintavaurion. Lopulliseksi syyksi selvisi säästäväisyyteni! Olin hankkinut kaikenlaisia pesu- ja puhdistusaineita tarjousmyynneistä. Olin kuvitellut rasvaisten näpinjälkieni putsaamiseen tarvittavan kovimmat mahdolliset mömmöt. Mutta metsään meni taas, kuten minulla aika usein tahtoo mennä. Oletin liikaa ja käytin liian pitkään kovaa kamaa. Ei siis semmoista kamaa, jota nuoret jauhonenät kaduilla ja baarien takahuoneissa käyttävät, vaan pintojen puhdistusaineistoa. Sain myös tietää, ettei hiekkapaperia muistuttavilla vehkeillä puhdisteta herkkiä pintoja. Tuo on helppo havaita, jos hivelet kultasi selkää juuriharjalla, ei ehkä tykkää!

Niin siinä vaan taas kävi, että lauantaimakkara aiheutti kahvaongelman. Mutta eipä hätiä mitiä! Apu oli lähempänä kuin saattoi arvata. Koska tiesin Festivon olevan lämminhenkinen, auttavainen ja laadukas organisaatio, otin yhteyttä huoltoon. Muutamien tehokkaiden viestien eli sähköpostien jälkeen oli kaappini tunnistetiedot saavuttaneet laitteen valmistajan ja uudet kahvat olivat postissa.

Suorittamani silmämääräisen tarkistuksen perusteella havaitsin peukaloitteni sijaitsevan kämmenen reunoilla eikä keskellä, olin tehnyt kahvatilauksen. Kyllä oli viestintäkumppanini Elina Festivolta oikeassa, että jopa minäkin saisin kahvat vaihdettua. Niinpä, kahvat! Olin tilannut kaikki neljää kahvaa, ja sain ne kaikki myös itse paikoilleen. Nyt kahvat kiiltävät ja niin tekee myös kylmiön pinnat. Seuraavaksi olenkin aikonut käydä lähikaupassa ostamassa 9%:n Lauantaimakkaraa muutaman paketin ja laittaa ne varovasti kaappiin uusia kahvoja käyttäen.

Kiitos Elina loistavasta palvelusta, kiitos Festivo hienoista tuotteista! Ja Atrialle kiitos oivallisesta lauantaimakkarasta!

 Eppukin tykkää lauantaista

Seikkailuni kännykkäliittymien maailmassa

Kyllä on meikävanhusta nyt raskautettu kännykkäliittymän sopimuskauden päättymisellä. Se ei enää tunnu herkulta, vaikka saa olla 12 tai entistä harvemmin 24 kuukautta huoleton kk-maksun maksaja. Tuota huolettomuutta vielä korostaa vähitellen himmenevä muisti. Mutta kyllä palautuu muisti, kun operaattori lähestyy kauden lopun lähestyessä ikävällä viestillä.

Nykyinen operaattorini ilmoitti siis sopimukseni jatkuvan uudelle kaudelle erityisen edullisella, "vain minulle"-tarjoushinnalla. Hinta nousisi ainoastaan 5 Eur/kk. Se on kyllä seniorikansalaisen tyhjyydestä pöllyävässä lompakossa merkittävän suuri lisälovi. En tuntenut oloani kovinkaan etuoikeutetuksi tuon ilmoituksen saatuani.

Tein sitten muutaman päivän tutkimusta liittymien hinnoista. No niistähän ei ota nykyään selvää enää rautalangallakaan vaikka olisi mieli kirkkaana. Selasin netissä operaattoreiden sivuja otsani hiessä. Kävin kaikki nämä meidän 4 tarjokasta läpi, Elisa, DNA, Telia ja Moi. Tarjonnan perusteella heräsi kysymykset hankkiako 4G vai 5G, tarvitsenko nopeutta 5 vai 1000M tai siltä väliltä, maksanko erikseen jokaisesta puhelusta jonkin minuuttihinnan? Onko netti vai puhelut tärkeämmät? Tosin, jos tarvitsee asioida terveydenhuollon kanssa, ei sinne pääse kummallakaan keinolla.

Kun en ole kovin sujuvasanainen ja käytän kännykkääni suhteellisen harvoihin puheluihin ja Whatsapp-viestintään, niin nopeus ei ole ykkösasia. Nettikään en juuri selaa kännykällä vaan käytän siihen helpompaa laitetta, iPadia. En pelaa nettipelejä, paitsi Veikkauksen lottorivin teen joskus, kun kotihengetär ei ole näkemässä. Mutta Veikkauksen peliin ei tarvitse nopeuksia ja on taattua, että ainoa nopeus liittyy sijoitetun pelirahan nopeaan katoamiseen liittymänopeudesta riippumatta.

En tullut operaattoreiden sivuista hullua hurskaammaksi. Tarvittaisiin professori vertaamaan minulle edullisinta vaihtoehtoa. Kävin parin operaattorin myymälässäkin, mutta eihän siellä voi kysyä oikein mitään tekemättä sopimusta samalla kertaa. 

No teinkö sopimuksen ja mihin hintaan? Arvaatko, en oikeastaan tainnut tehdä, kun en saanut hommasta mitään selvää. Tai tilasin mielestäni yhdeltä, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään kohta kahteen viikkoon, enkä ole enää varma tilasinko vai enkö? Nyt odottelen edelleen ja olen aloittanut maksamaan sitä 5 Eurolla korotettua liittymää.

Tekisi mieli kirjoittaa tähän omat mielipiteeni eri operaattoreista ja niiden toiminnasta liittymäkaupassa, mutta en uskalla, kun aion vielä käyttää jonkin aikaa kännykkää. Olen pahoillani, ettei teille lukijoille tullut tästä mitään muuta vinkkiä kuin ahdistukseni asiaan liittyen! Laitan mukaan kuitenkin Epun kuvan sillä se lohduttaa kaikissa ahdistuksissa.

Ikean kasausohjeissa on makua!

Yritähän liikkua turvallisesti Helsingissä

Kyllä ei ole kaunista moittia oman kotikaupungin päättäjiä, viranomaisia ja olosuhteita, mutta kun alkaa olla vanhuksen kuppi täynnä. Kun muutin pohjoisesta Isolle Kirkonkylälle vuonna 1975 eli aika monta vuotta sitten, en osannut kuvitella tuskastuvani täkäläisiin olosuhteisiin. Mutta kun vihreät ovat päässeet päättämään ja jyräämään kylällä pyörineen ja istuskelemaan kaduilla liikenteen tukkona, ovat silmäni tuskastuneet näkemästäni ja kokemastani. Lisäksi olen oppinut puhumaan rumia vielä kypsällä iällä.

Muutaman viimeisen vuoden aikana olen muuttunut terveyspalveluiden hevi juuseriksi eli alati palveluita tarvitsevaksi. Vanhalle vaivaiselle on liikkuminen kylällä tehty liki mahdottomaksi. Nämä vihertävät ihmiset ovat päättäneet tehdä kylästä polkupyöräilijöiden paratiisin. No pyöriä en sinänsä varsinaisesti moiti, mutta kun ne ovat vallanneet autoilta kohta kaikki väylät. Olen itsekin tykännyt aina ajella pyörällä sinne sun tänne, mutta nyt se ei onnistu kuin henkensä kaupalla. Pyöräteiksi merkityillä väylillä ja ajoteillä, punaisella maalatuilla osilla ajaa nyt kilpa-, sähkö- ym. läskipyörillä trikoissaan määrätön joukko nuoria kaahareita Lidlin muovikassi vaakatasossa vauhdista. Ei sovi sinne mukaan mummo- eikä pappapyörä ilman vaihteita tai edes kolmella vaihteella. Siihen ei kestä hitaasti polkevan vanhuksen tunkea sekaan. Saattaa joutua hetkessä tienvarren pusikkoon turvalleen polvet ja otsa verissä, niin ja renkaat soikeina, kun jää kaahareitten jalkoihin.

Jos yrittää omalla autolla kylän keskustaan, niin enää ei auta navi- eikä muutkaan gaattorit. On nimittäin puista puomia ja terästankopuomia tien tukkona ja lisänä ajokieltomerkit ja punakeltanauhat estämässä ajamisen. Kierrä sieltä, kierrä täältä ja yritä löytää perille. Omalle kotikylälleni pitkänkapeaan Pikku-Huopalahteen on johtanut 4 eri ajoreittiä, yksi molemmista päistä ja kaksi keskeltä. Niistä tärkein, keskeisin on ollut reilun vuoden poikki, juuri se jonka vieressä asun. Jos haluan keskustaan, on ajettava lähes 2 kilometrin kiertolenkki. Tuon ohella katkaistiin elokuussa pariksi kuukaudeksi alueen läpi johtavan Tilkankadun läpiajo pariksi kuukaudeksi. Jos haluaisin ajaa kiireesti Meilahden sairaalalle, jota en kyllä erityisemmin halua, mutta kun välillä on pakko, joutuu ajamaan melkein 3 kilometrin ylimääräisen kiertoreitin. Mainitsen tässä, että meiltä on kilometri sairaalalle normireittiä katujen ollessa auki.

No sitten tuo ison kylän pääväylä, Mannerheimintie, on ollut jo pari vai onko se ollut jo 3 vuotta poikki Oopperalta Eduskuntatalon luo. Se onneksi valmistui nyt, mutta sitten katkaistiinkin saman kadun jatko Oopperalta pohjoiseen Tullinpuomiin asti. Ja tiedossa on taas muutaman vuoden kurimus. Raitiovaunut, nuo vanhuksen rakkaat kulkuvälineet, ovat joutuneet tuon takia kiemurtelemaan milloin mistäkin. Edellisen kolme vuotta Töölöä kierrellen ja nyt sitten toiselta puolen keskialuetta. 

Nyt piti päästä kotoa keskustaan ratikalla. No siinä olikin mainiota se, että meidän rakas numero 10 olikin vaihtunut numeroksi 3. Matka kulki Alppilan, Kallion ja Hakaniemen kautta keskustaan ja siellä vielä jostain Eiran kautta olisi mennyt Olympiasatamaan. Töölön kautta kiertely on nyt siis mennyttä elämää. Kyllä kuuluu ihmisellä olla tasapainohermo kunnossa tuollaisella kiemurtelumatkalla tai sitten paljon oksennuspusseja mukana. Oli siinä niin monta kaarrosta matkalla, ja tankoa piti puristaa rystyset valkoisina.

Se on pääkaupunki muuttunut nykyisin nuorten, vihreitten anarkistien polkupyöräareenaksi. Ajokaduista on erotettu pyörätiet ja maalattu punaisiksi. Ja alle aikuisiän olevat, siis alle 50-vuotiaat, ovat pukeneet pyöräilytrikoot rasvan kanssa päälle. Kyllä siinä kelpaa kaahata aikuisten ihmisten haittoina. Lapset puolestaan ajavat sääntöjen vastaisesti skuuteilla yksin tai kaksin tai jopa kolmin. Kyllä hujautan joku päivä kävelykepillä pyöräkaaharia. 

En pysty enää kipeällä kropalla istumaan edes kadulla liikenteen tukkona ja osoittamassa mieltä. Siinä voisi paleltua alapäänkalusto ja kipeytyä jo ennestään tuskaisat jalkanivelet ja selkä. Veisin keskelle katua nojatuolin jos jaksaisin, mutta kun en jaksa. Jos mukaan kirjoittaisi tussilla iskulausekyltin, ei siitä kukaan pystyisi lukemaan minun vapisevan käden takia. Menisi mielenosoitusanoma iskulause hukkaan! 

Kyllä tykkäisin ajaa vielä autolla palveluiden luo. En tykkää vihreilystä, paitsi keskikaupungin hienoissa istutuksissa.

Seuraavat kuvat ovat Finlandia-talon takaa Töölönlahden puistosta, 2.9.2024. Jos polkypyöriltä uskallatte, käykää katsomassa! On hieno!

Hiffaat sä idiksen?

Ennen oli pelkästään jou män ja nyt on vaikka mitä! Mitäkö? No uusia ilmaisuja asioille, tapahtumille ja toimille. Se on meikävanhus jo pudonnut monta kertaa nykyihmisten teksteistä. Jo se aika, kun atk astui internettiin eli verkkoon, oli järkyttävä kokemus. Sitten tuli it, jonka meikäläinen yhdisti alkuun ilmatorjuntaan. Kirjaimet tarkottivatkin informaatioteknologiaa.

Nykyään puhutaan agendasta, jota meikäläinen yhdisti ensin James Bondiin ja muihin agendeihin. Mutta tuo tarkoittaakin nykyisin aivan muuta. Liekö sanalla jotain tekemistä kalenterin tai aikataulujen kanssa? Ei jaksa arvata.

Sitten sitä on monenlaista häpöningiä meneillään ympäri kylien. Ennen oli ainoa ä:n käyttö toisen kotimaisen kielen vanhemmilla ihmisillä, kun ilmaisivat olevansa tyystin häpnadilla lyöty eli ymmärtääkseni yllättävästä tapahtumasta oli tuolloin kyse.

Sitten on näitä muita, joiden sisälle on vaikeampi päästä. En ole kyllä dissannut ketään, jos tämä on ensin stalkannut ja sitten halunnut ghostata jonkun deittaamansa ihkun tyypin, kun se on ollut niin cringe. Mutta onhan se vaan nykyisin niin coolia chillailla ja fleksailla makeilla kledjuilla Steissin kulmilla. Sitten vielä jos on bailannut ja hankkinut itselleen darran, eikä ole swagikään enää kohdillaan, on rankkaa olla cool ja hengailla frendien kaa kulmilla.

Ei ole seniorilla helppoa, kun yrittää ymmärtää tuota tekstiä. Ei ollut muinaisessa koulussa tuommoista kieltä valikoimissa. Oli vaan ensin ruotsia ja sitten englantia tai saksaa. Jos olisi ollut luokanopettajalla paksumpi lyijykynän terä esim. timpurin kynä, olisin minäkin lukenut pitkää saksaa, mutta onnekseni pääsin englannin opetukseen. Saksa tuli sitten myöhemmin lyhyenä. Nyt ei siitäkään oikein ole apua nuorison ymmärtämiseen. Jotkin sanat soittavat päässä kelloa, mutta tinnitus hiljentää sen tunnistuspuolen.

Onkohan missään olemassa koulutusta nuorisokielen ymmärtämiselle? Eipä tuo taitaisi jäädä päähän, vaikka koulutus olisikin olemassa! 

Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla! Eli täytynee tyytyä suomen-, ruotsin-, saksan- ja englanninkielten päästä vähitellen haihtuviin sanoihin. 

Aurinkoista syksyn odotusta kaikille!

Kesän lintu

Kuka sinua nuolee?

Voi elämän kevät ja unen syvyys, kun aamuyöllä kello 2.55 tunnet, että sinun kättäsi nuollaan! Ensi tunne on hämmennyksen kauhistus. Kiivastuminen vilkkuu siinä hitaasti aukeavan silmän ripsien välissä toisen silmän vielä uinuessa onnellisen tietämättömänä unen häiriöstä. Mutta, kun tajuat kuka nuolee, niin kaikenlainen kiivaus häviää mielestä.

Tuo hurja reilun kilon painoinen olento on sarjassamme söpöintä, mitä maailmasta löytyy. Sain taas kohtalaisen tauon jälkeen nauttia mökillä tuosta naperosta. Hänellä on jo vankka 2,5 vuoden kokemus kielen käytöstä pesuhommissa sekä vastaava aika perheyhteisön vartiointitehtävistä.

Eräs tärkeimpiä sivuhommia on rannekellon hihnan säätäminen sopivaan kireyteen. Säädön osuvuus vaatii vielä melkoisesti opettelemista. 

Edellä mainitut rankat hommat vaativat kunnon levon sekä vahvat eväät.

Tuo pieni otus on perheemme nuoremman haaran lemmikki, Eppu. Tuo pehmeä, suloinen karvapallo on vanhuksen paras ystävä ja voiman antaja. Tosin pissiretki aamulla klo 5 on hieman rankka rupeama, mutta sisään palaamisen jälkeen nuollut kädet ja leukani saavat hymyn huulille. 

Ja kaiken nuolemisen, syömisen ja vartioinnin päälle maittaa rento lepäily. Hyvää kesää kaikille toivottavat Eppu ja Vanhus Stadissa!

Tietokirjojen lumo ja vaikutukset

Olin ahne kaikenlaisten tekstien perään heti, kun opin lukemaan aloitettuani koulun 50-luvun puolivälin jälkeen. Siihen asti kahlasin läpi kaikki sarjakuvat, joita käsiini sain. Valitettavasti noihin aikoihin julkaisujen värimaailma oli pääasiassa harmaata ja mustaa valkoisella pohjalla. Värit käsiini ilmaantuneisiin julkaisuihin tulivat vasta 50-luvun jälkeen. Eipä sitä värejä juuri kaivannutkaan, kun ei niitä ollut tarjolla eikä ollut mihin verrata.

Opittuani lukemaan, olin erityisen kiinnostunut kaikenlaisista tietokirjoista. Jos unohdetaan Hertta-sarjat ja Perjantai-lehdet, niin käsissäni kuluivat Pikku Jättiläinen-kirja sekä Maailman kartasto. Mitä niistä jäi mieleen, onkin sitten aivan eri juttu!

Pikku jättiläistä ahmin ja selasin jatkuvasti. Sen osittainen tiedollinen anti jäi luultavasti jonkinlaisina hippusina jonnekin tukkani kätköihin, ja on putkahdellut sieltä silloin tällöin esiin. Mutta ehkä siitä jokin pieni määrä tietoa päähäni jäi. Kokonaan toinen juttu oli karttakirja, jonka avulla matkustelin mielikuvituksissani ympäri maailmaa. Mieleeni jäivät enimmäkseen maailman suuret kaupungit, jotka ovat toistuvasti nykyisin esillä tiedotusvälineissä. Tuolloin 50-luvun lopulla ja 60-luvulla tutuimmaksi maailman kaupungiksi tuli Haaparanta Ruotsissa. Sinne ajoimme kotiseudultani Oulun lähistöltä toisinaan ostamaan halpaa voita, sokeria ja kahvia. Nuorelle pojalle Haaparannalle saapuminen oli ihmeellinen kokemus, kun ajokaista vaihtui rajasillalla vasemmalle puolelle tietä.

Varsinaista jännitystä hankin selaamalla lääkärikirjaa. Kotona oli vanha, paksu kirja, jonka kuvallinen anti oli mieltä järisyttävää. Välillä piti oikein hypätä sivun yli, kun kantti ei kestänyt sivulla olevaa kuvaa. Nyt, kun ikävuosia on siunaantunut reilusti yli 70, suuri osa noista taudeista ja vaivoista alkavat oudolla tavalla ilmaantua "huipputreenattuun" kroppaani.

Kyllä on maailma muuttunut, kun ei tarvita paksuja tietokirjoja ja -kirjasarjoja. Kaikki tieto ja vähän ylikin löytyy nykyisin netistä, joka lähes kaikilla kulkee mukana taskussa puhelimen muodossa. Nettiin on viime aikoina putkahdellut useita tekoälyohjelmia, jotka pystyvät vääristelemään tietoa ja sen selityksiä. Sillä voidaan luoda realistisia kuvia, tunnettua puheääntä ja videoita, joissa esiintyy nuo molemmat ominaisuudet. 

Kohtasin juuri netissä videoon, jossa edesmennyt presidentti Urho Kekkonen puhuu omalla äänellään tekoälystä. Tuo video menisi varmaan monelle seniorille täydestä ellei ajattelisi tekoälyn puuttumista Kekkosen aikana. Videon lopussa toki selviää Kekkosen suulla, että teos on tekoälyn avulla tehty. 

Olkaamme tarkkana, mikä on tänään totta puheissa ja kuvissa! Välillä ei enää riitä pelkkä tarkkuus, vaan on etsittävä muualta asialle vahvistus, jos sisältö epäilyttää vähänkään!

Muistakaa lukea paljon kirjoja, joko paperisena tai e-kirjoina! Äänikirjatkin ovat mainio laji!

Elämme urheiluintoilijoiden riemukesää

Rooma on kohta ohi ja sitten Pariisiin!
 

Kyllä minä niin suivaannuin!

 Ne alkavat näinä aikoina olla meikävanhuksella ilon aiheet vähissä. Miksi minusta ei ole tullut tai ainakaan ole tulossa semmoista tv-ohjelmien ja vanhojen suomalaisten elokuvien herttaista, leppoisaa vanhusta. Se kun ottaa jokainen asia nykyään päähän ja mielen on vallannut kaikkinainen hermostuminen. Se ei ole oikein, enkä ala mitään - suivaannun!

Jos esimerkkejä tarvitaan, niin tässäpä niitä muutamia.

Koska päiviäni täyttävät televisio ja iPad runsaine sisältöineen, löytyy sieltä mahdottoman paljon harmituksia. En ota tässä kantaa siihen, että suomalaiset 1940- ja 1950-lukujen elokuvat tulevat uusintoina jo elinaikanani ainakin kolmattakymmenettäviidettä kertaa ja ensi viikolla taas uudestaan. 

Pahimpia ovat Haluatko miljonääriksi-ohjelmassa ne yleisön edustajat, jotka pääsevät vastaamaan hankaliin kysymyksiin kilpailijan pyydettyä heiltä apua. Ja kun sinne nousee vastaamaan henkilöitä, joilla ei ole harmainta aavistusta edes oikeasta vastauksesta. Arvatkaa, mitä haluaisin tehdä noille huijareille, jotka arvaavat ilman mitään tietoa ja antavat kilpailijalle väärän vaihtoehdon? Arvasitte tunteeni ja tekemiseni aivan oikein, eikä sitä voi sanoa ääneen saati kirjoittaa tänne. 

No sitten harmitukset kaduilta ja kujilta. Kun vastaan kävelee ihmisiä iästä ja sukupuolesta riippumatta, olen minä aina se, joka joutuu väistämään. Edes 2-4 rinnakkain kävelevää ei edes yritä antaa tietä minulle. Erityisesti nuoret eivät huomioi mitenkään vastaantulijaa, toki ei huomioi vanhatkaan. Olen joskus astunut sivuun ja näyttänyt kädellä, että silvublee, siitä vaan. Joskus rauhallisessa ympäristössä on auttanut ennen kohtaamista äänekäs kakistelu, ikäänkuin valmistautuminen sylkäisyyn. Se on parhaita keinoja saada auki edes se pieni väli, josta itse voi jatkaa matkaansa.

Tunnustan itsekin joskus käyttäneeni v-sanaa, jota käytetään rumalla tavalla kauniista asiasta. Mutta, kun tuota sanaa alkaa olla erityisesti nuorten puheessa 4 sanaa kymmenestä, niin on se ikävää kuultavaa. Sen ja oikeitten kirosanojen hokeminen alkaa yleistyä kaikessa puheessa. Suivaannuttaa!

No entäs sitten ne kaaharit liikenteessä. Olen aina pyrkinyt ajamaan rauhallisesti ja noudattaen nopeusrajoituksia. Tuosta huolimatta minut ohitetaan jatkuvasti selvästi ylinopeudella. Tuo toistuu erityisesti tietyömaiden kohdalla, jossa rajoitus on esimerkiksi 50 km/h. Toiminta vahvistaa Pisa-tutkimuksen tulosta, jonka mukaan matemaattiset taidot ovat suomalaisilla hiipumassa. Se yltää jo siis autoilevaan ikäluokkaankin. Olenko ainoa, joka noudattaa rajoitusta ja pyrin huomioimaan työmaan työntekijät ja tiekoneet? Olenko siis puhdas pulmunen? No en täysin, mutta otan merkit huomioon. 

Voi, että tuntui hienolta taas purkaa itseään mieltä kuormittavien asioiden suhteen. Jätin jotain ensi kertaankin, sillä en maininnut tässä mitään Bemari-kuskeista enkä räppimusiikista.

Toivotan kuitenkin kaikille lukijoille aurinkoista kesää!