Elämme merkittävässä epävarmuudessa!

Jo muinoiseen aikaan oli kirjoittajamestari Shakespeare oikeassa kysellessään maailman olemisesta. Hänellä nyt oli rajallisempi perspektiivi, Tanska, jonka hallintoelimistä hän oli huolissaan. Mutta tuolloin aiheellinen kysymys oli "Ollako vai eikö olla?"

Nyt tuolle kysymykselle olisi aiheita suorastaan pilvin pimein, joista osaa kommentoin seuraavassa.

Sydän: Kysymyksen muoto voisi olla "lyödäkö vai eikö lyödä?" Ja väkivaltaisille ihmisille täsmentäisi, että tässä ei puhuta nyrkeistä eikä mistään astaloista, ei edes pesäpallomailoista. Mutta apuna tuohon kysymykseen on kehitetty Dinit-nitrosuihke, oivallinen lääke. Toki sanonta "liikunta on lääke", on myös oivallinen apu. Onneksi pää pelaa ja ehdottaa liikuntaa hyvin usein, mutta raajat ja muu kroppa panee hanttiin. Niinpä sohvalle on tullut suuri merkitys vanhan päivittäisessä "toiminnassa".

Ukraina: Tähän sopii mainiosti Shakespearen kysymys! Kyllä on maailman pari isompaa herra, tai toinen iso kooltaan ja toinen pienikokoinen asioitten sotkija, sekoittaneet maailman asiat viimeisen päälle ja  totaalisesti. Ukrainalaiset ovat saaneet ja saavat tuntea sotkun nahoissaan ja monet maksaa hengellään tuon herrojen ämpyilyn ja härskit ahneuden ilmentymät. Ei näy tulevan rauhaa eikä rakkautta! Euroopan herrat pyörivät omissa ongelmissaan eivätkä uskalla ottaa kantaa asiaan, ettei vaan joku suuttuisi. Lisämausteena on pitänyt alkaa rettelöimään tussareitten kanssa jo kaikilla mantereilla. Tuliko maailmalle tuo innostus tullien nostoista vai esimerkkien voimasta?

Sää: Otan tähän väliin hieman kevyemmän aiheen. Kyllä vaan on ollut säätä ja monenlaista, pääosin nestevoittoista. Pohjoisessa palellaan ja tehdään välillä lumitöitä ja sitten muutaman päivän kuluttua taas vesitöitä. Etelässä on pääasiassa vetistä, vaikkakin lämpö on katoamassa jo jonnekin. Ei varsinaisesti liity säähän, mutta planeettojen liike ja taivaan asiat ovat tehneet meillä etelässäkin päivistä perin lyhyitä. Kun heräät huonosti nukutun yön jälkeen on pimeää ja hätäiseen vedät kahvit ja pientä voileiväntynkää, onkin jo taas pimeä. Mitä se tämmöinen on? Kyllä riittäisi, että Utsjoella on kuukausien yö, pitääkö semmoinen olla jo meilläkin? En kyllä tykkää!

Joulu: Ollako vai eikö olla joulu tänä vuonna? Alkaa pikkuhiljaa mennä usko koko jouluun. Ennen oli itsestään selvää, että Joulupukki ajeli reellä lumikinoksissa ja välillä Petteri lennätti rekeä. Syyskuussa myytiin adventtikalentereita, joululaulut soivat jo lokakuussa, marraskuussa käynnistyivät hullut ja mustat perjantait, jotka jatkuvat edelleen. Nettikaupat sotkevat tavaraliikenteen koko maailmassa ja viimeiset ennen joulua toimitukseen luvatut tavarat tulevat loppiaisen jälkeen. Kyllä on ihmisen mieli iloinen jouluna ja pöydässä on kystä kyllä tai sitten ei. Monessa pöydässä enemmänkin ei!

Kuukausilahjoitukset: Juuri kun päästiin äänestämästä yhdellä eurolla tanssii tähtien kanssa kilpailijoita, alkoi puhelin soida kaikenlaisten kuukausilahjoitusten perään. Kyllä on ollut kirkon ulkomaalle avun tarvetta, sydämet tarvii rahaa, ulkomaan lääkärit kyselevät apuja, Unicef, Pelastusarmeija ja syöpäkin on tarpeessa, on pelastettava lapset, eläimille pitäisi antaa rahoja ja rehuja, luontoa pitäisi varjella kaiken aikaa, hiilidioksiinit on karkaamassa käsistä, jne. Ei riitä pienen vanhuksen roposet kaikkiin maailman apujen tarpeisiin. On pakko hienosti sanoen priorisoida. Etusijalla on meikävanhuksen lompakolla lapset ja kärsivät, Unicef, Ukraina ja syöpä.

Ei ollut tällä kertaa kaunis kirjoitus, mutta kun kyrsii niin isosti kaikki tuo maailman myllerrys! Kyllä vaan toivon isosti maailmaan rauhaa ja apuja ihmisten hätään, ja tiktaattorit rautoihin! 

Älkää menettäkö kuitenkaan toivoanne, kyllä joulukin vielä tulee!

Talvi on ovella vai onko?

Jos olisi kylmät talven alun entiset normikelit, niin olisi perusteltavissa, etten saa aikaiseksi näitä kirjoituksia sormet kohmeessa! Mutta kun harva se päivä satelee vettä ja kelit vaihtelevat laidasta toiseen. Saatiinhan me menneellä viikolla pääkaupunkiseudullakin kokea valkoisen maan ihme, mutta kiirettä täytyi pitää, että sen kerkesi havaita.

Lapissa on ihmiset ja alkavan talven turistit saaneet nauttia paikoin lumileikeistä ja rekiajoista. Mutta niin on sielläkin lämmöt vaihdelleet -30C ja +6C välillä. Kyllä meidän etelän vaihteluilla on paljon helpompi miettiä ulkopukeutuminen. Toppatakit voi vielä levätä ullakolla pussissa koipallojen kanssa.

Viime päivien jännitystä on tarjonnut myös Musta Perjantai tarjouksineen. Ihmiset ovat saaneet miettiä päänsä puhki tarjousten oikeellisuutta, ja nostettiinko hintoja ennen vai jälkeen huipputarjousten. Mutta ihmisen luonto on mennä prosenttien ja etuuksia kehuvien sanojen perässä. Onneksi suurin osa alennuksista on kuitenkin ollut rehellisiä. Mutta on tuo tarjottujen Mustien Perjantai-hintojen kirjo vaan laajentunut ja laajentunut. Nyt saa huipputarjouksia sukkahousuista B-vitamiineihin, saati Vita eProhon, televisioista kukkakeppeihin, ruokasäilykkeistä ravintola-annoksiin, hotellimajoituksista villasukkiin, jne. Jos oikein haluaisi säästää vuoden mittaan kaikessa, pitäisi hankinnat tehdä näinä Black Friday-päivinä - tai sitten ei, ja sitten muu osa vuotta vain suunnitella perjantaihankintoja!

Mutta suurin juttuhan tuossa tyrkkyperjantaissa on se, että joulunaika saa lähtölaukauksensa. Joulutorit aukeavat, lapset painavat nenänsä Stockmannin jouluikkunoihin, vanhemmat lipittävät voimistettua tai sitten ei voimistettua glögiä ja kiinteistömiehet pelkäävät lumisateita eteläänkin. Ja flunssa jyllää toreilla ja turuilla.

Kaikkein kurjinta on se, että kilttinä pitää olla, sillä tontut kirjaavat kaiken pieniin vihkoihinsa tai iPadeihinsa. Ja sato korjataan 24.12. iltasella. 

Eli älkää säheltäkö tuhmia ja auttakaa niitä, jotka apua tarvitsevat! Ja olkaa varovaisia kännyköitten ja tietolaitteiden kanssa, älkää uskoko kaikkea mitä niissä pyydetään tekemään!

Hyvää alkavaa adventtia! 

(kuva by Copilot)

Missä ovat tutut ihmiset?

 Meitsi kun on telkkariohjelmien hevijuuseri, niin harmikseni ei ole enää tuttuja ruudussa. Osan on kanavien säästötoimet hävittäneet suureen tuntemattomaan ja osa on siirtynyt pilvikanaville.

Nyt kun kesänurmikot kuivuivat, omenat tippuivat puista ja tuli kumisaapaskausi, alkoi melkoinen määrä suosikkiohjelmien uusia kausia vielä suuremman määrän uusintoja kanssa. Alkoi Maajussille morsian, Elämäni biisi, Tähdet tähdet, Farmi Suomi, Seikkailijat Suomi, Alone Suomi, Vain Elämää ja mitä vaikka muita. 

On niitä kyllä mukava seurata, mutta kun en tunne oikein enää ketään niissä esiintyviä ihmisiä. Olishan se ollut kiva jos siellä olisi mukana Tauno Palo, Aku Korhonen, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Hilkka Helinä, Ragni Malmsten, Pärre Förars, Regina Linnanheimo, Leo Lastumäki ja muitakin tuttuja. Olisi ohjelmassa aivan eri tavalla kiinnostavia kohtauksia ja tapahtumia. Kyllä voittaisi Korhosen Aku Farmi Suomen kevyesti. Rautavaaran Tapsa pyydystäisi keihäällä kalat merestä ja linnut puista Seikkailijoissa. Lastumäen Leksa voittaisi kevyesti Alone Suomi ohjelman, kun on intohimoinen metsämies. Oliskohan Taunon mielibiisi Leif Fagerin laulama "Sua vain..." ja katse suuntautuneena Ansaan?

Mutta ei vaan ole! Ovat karanneet muualle näyttelemään ja laulelemaan. Nyt pitää yrittää tunnistaa uusia seikkailijoita, laululintusia ja räpyttelijöitä, joista ei olla ikinä kuultukaan. Sanoi muinoisen kerran Tapani Kansa, ettei ole räpyttely oikeaa laulua, on puhelaulua.

On vaan iPadi lujilla, kun ruutua tuijottaessa yrittää löytää selityksen oudolle uudelle ihmiselle, joka ruudussa esiintyy. 

No entä sitten uutistenlukijat ja sää ja urheilu? Kyllä ei ole enää tuttuja sielläkään. Aivan oudot ihmiset kertoo kauhu-uutisia maailmalta ja kotomaasta. Jos ottaisivat vanhat tutut lukemaan nyt uutisia, oliskohan ne parempia ja mukavampia? Säätä lukee melkein uudet tytöt ja pojat, onneksi tietävät aika hyvin tulevankin. Just kun oppi tuntemaan Saarentauksen Kaukon piippuineen, lähti mies jonnekin. Onneksi tuli Pekka Pouta ja on ja pysyy ja tietää. Ja Liisakin tietää kelit. Harmi vaan, että joku hippiäinen pakotti Pekan Sinin kotiin pysyvästi! Ei saisi palkata liian herkkiä ihmisiä studion takahuoneeseen, kun ei hauvelia kestä.

Tässähän tuota olikin jo paatosta kovin! Laitan loppuun vielä Epun kuvan. Epulle ei voi olla kukaan liian herkkä!

Onko minulla kuikku vai kiukku?

 Kyllä en ole taaskaan iloinen! Se on maailman ilmapiiri sotkenut kirjoittamisen riemunkin. Onkohan juomaveteen, siis vesijohtoveteen, sotkettu jotain sekoiluhormonia tai -ainetta?

Kun yrität luoda, eikö olekin hieno ilmaisu, jonkinmoista järkevää tekstiä blogiin, niin koko ajan sormi kirjoittaa iPadin näppäimillä aivan omiaan. Kun nostat katseen näppylöiltä, on ruudulla mitä omituisempia sanoja. Niistä puuttuu kirjaimia, senat on sakaisin, kirjiamet ovat vaihtaneet paikkaansa. On siinä kirjoittaja saati lukija tyystin ymmällään. Välimerkkien asettelusta en sano mitään, ei ole minun lajini.

Kyllä oli kaikki ennen paremmin! Silloin asiat ja sanat olivat oikeilla paikoillaan. Tosin joskus oli naula polkupyörän renkaassa, mutta onneksi ei kovin usein. Yleensä kuitenkin asiat osuivat, paitsi ilmakiväärin kuti tauluun.

Ei oikein jaksa, saati viitsi kirjoittaa, kun koko ajan joutuu oikomaan tekstiä eikä siinä auta edes virheestä ilmoittava kirjoitussovellus. Käsittääkseni se haluaa irvailla harhaan osuville sormilleni. 

Sain juuri kasattua omaani ja sukuni historiaa koskevan kirjoitukseni. Olin tehnyt tekstit pääosin jo pari vuosikymmentä sitten, mutta nyt tuhrustin niiden kanssa uudelleen reilun viikon ajan. Lisäilin kuvia ja korjailin tekstejä, ja tuskaa oli. Hassuinta on vielä se, että huolimatta puolentoistasadan sivun, en ole vielä päässyt edes työvuosiini käsiksi. Ja kun tuo kirjoittamisen hankaluus vaivaa näinä päivinä, taitaa tarinani jäädä noihin ensimmäisiin kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Tosin kertomukseni aloitin jo  vuodesta 1604. 

Mainittakoon etten ollut koko aikaa mukana noissa vuosissa. Huomasin, että olisi pitänyt nuorempana kysellä ja taltioida vanhemman polven muistoja. Olisi ollut itselle paljon helpompaa kasata oman suvun tietoja ylös. Kyllä on kirjoittaminen  nykyisin vaikeaa tuonkin puuttuvan tiedon takia, mutta myös sekoilevien sormien takia.

Kerätkää itse sukunne historiaa talteen vielä kun pystytte! Historiaa on mukavaa tietää!

Iloisen, reippaan musiikin puutosta

 Kyllä en vaan taaskaan ymmärrä! Tuli vaan niin paha mieli meikäläisten puolesta, kun kuuntelin jälleen kerran Ruotsin kesämusiikkia. Se Allsång på Skansen on vaan niin iloista ja reipasta musiikkia. Ja koko "salissa" on meno niin reipasta ja hyvänmielistä ja kaikki innolla mukana laulamassa.

Olihan meilläkin aikoinaan yhteislaulut Soutustadionilta, mutta nekin loppuivat omaan mahdottomuuteensa. Sittemmin koko stadion on lienee lahonnut merenrantaan. Noihin laultilaisuuksiin osallistui ihmiset ja lauloivat suomalaisia ralleja ja iloisia lauluja. 

Nykyisin on meillä pelkkää puhelaulua eli räppäilyä, josta ei normi-ihminen ota mitenkään selvää. Ja sitten on sitä punkkia ja rokkia yhdessä. Ei ole siinä niitä pahoja pikkuelukoita punkkeja, vaan kisa siitä, kuka soittaa eniten rymistellen ja rääkyy siihen päälle kovimmalla äänellä. UMO yrittää pitää yllä jatsin lumoa, mutta huonolla menestyksellä. Kun meiltä menivät yläkerran markkinoille Ola Virta, Laila Kinnunen, Topi Sorsakoski, Tapsa Rautavaara ja moni muu oikeaita lauluja laulanut taitaja, niin ei jäänyt oikein mitään kuunneltavaa.

Kyllä pitäisi nyt niistä kulttuurilta pidätetyistä varoista ottaa pieni siemen kauniin melodisen musiikin, mukaansa tempaavien biisien, kuplettien sekä vastaavanlaisten säveltäjien ja esittäjien palkkaamiseen. Olisi jotain nautittavaa muillekin kuin puhelauluräpyttäjien diggaajille. Ja sitten esimerkiksi Kaisaniemen puistosta ajettaisiin paljon puhuttujen pahojen aineiden kauppaajat ja käyttäjät huitsin kuukkeliin tai kunnostettaisiin Soutustadion. Sen jälkeen rakennettaisiin vaikka Kaisanimeen kohtuukokoinen esiintymislava meikäläisen kunnon musiikin esittäjille ja kuulijoille.

Kyllä sanon, että olisi kysyntää esimerkiksi seuraaville sananiekoille Palle, Repe Helismaa, Junnu Vainio, Vexi Salmi ja Jaakko Teppo. Olen niin, niin harmissani tästä iloisten laulujen puutoksesta!

Marjakausi on kiihkeimmillään

 Kyllä en sano, että marjastaminen olisi ollut ennen helpompaa! 

Marjametsät, ainakin kunnolliset, olivat ennen kymmenien kilometrien päässä. Sinne matkustettiin Nuutisen Villen kuorma-autolla, jonka lavalle oli tehty matalat penkit yksittäisistä leveistä lankuista. Turvavöitä ei kukaan kysellyt, ei niitä ollut kyllä vielä keksittykään, ainakaan kuorma-autojen lavoille. Minullakin oli housuissa vain henkselit eli olkaimet, ei ollut edes vyötä. Noista yksityiskohdista  osaatte ehkä päätellä, että kerron 1950-luvun marjamatkoista, joiden kohteena olivat Siikajoen merenrantametsissä kasvavat runsaat mustikkavarvikot.

Poimiminen oli nykyistä paljon työläämpää! Minua ei onneksi velvoitettu poimimaan isoa ämpärillistä vaan poimin pieneen kippoon omat mustikkani. Se työläys tuli siitä, että kaaduin varvikossa jatkuvasti ja marjani levisivät maahan, josta yritin kerätä ne takaisin astiaani. Usein jopa kolmesti toistui tuo tapahtuma. Lisäksi siisteyden kanssa oli vähän niin ja näin. Naamani suun ympäriltä oli nimittäin marjareissun jälkeen aina mustikoista sininen, sillä en malttanut olla syömättä marjoja varvuista, omasta kipostani ja vanhempieni keruuastioista. Väri oli aika sitkeää poistettavaa ja homma vei usein muutaman päivän.

Avasin eilen tämän vuotisen mustikan poiminnan. Verrattuna noin 70 vuoden takaiseen suoritukseeni oli homma hiukkasen helpompaa. Marjat olivat noin 100 metrin päässä mökin ovelta ja ne tarvitsi poimia ainoastaan yhden kerran. Naama ei sotkeutunut mustikoista, johon oli kaksi syytä, en malttanut syödä marjoja juurikaan ja osasin laittaa ne suoraan suuhuni. En kaatunut metsässä kertaakaan, vaikka riski siihen kasvaa jatkuvasti ikääntymisen myötä. Suurin harmitus verrattuna 50-luvun marjastamiseen on kuitenkin, että nyt joutuu itse puhdistamaan marjat roskista.

Mökkipaikkakunnan kohta 4 viikkoa kestäneet helteet ovat hankaloittaneet jonkin verran marjastamista. Ennen olemme käyneet marjatilalla poimimassa itse mansikat. Tänä vuonna lähes +30 asteen helle sain meidät ostamaan valmiiksi poimitut mansikat. Mustikkasato on kypsynyt viime päivinä, mutta sateiden puuttuminen viivyttää hieman mustikoiden kasvamista. Kantarellit kuivuivat metsiin sateiden puuttuessa. Onneksi saimme yhden kastikkeen verran noita keltaisia herkkuja.

Eli tällaiset marjakuulumiset Etelä-Savosta! Tänään saimme ensimmäisen kunnollisen sateen ja lämpö laski päiväsaikaan parin viikon tuskailun jälkeen lopultakin alle +30C asteen.

Käykää marjametsissä poimimassa metsän herkkuja tai ostakaa kotimaisia marjoja ellette itse pääse metsiin!

Kesäeläimiä vedessä ja metsänreunassa

Vaikka kelit ovat olleet mitä sattuu, niin luonto on kuitenkin elänyt normaalia elämäänsä. Mökkijärven rantakaislikossa ja uomassa on välillä käynyt melkoinen kuhina. Siitä seuraavassa muutamia todisteita.

Kanadanhanhia perheineen kakkimassa hietikolle

Telkkä

Sinisorsa

Sini lienee sorsa hänkin

Sääksi eli kalasääski leijailee hankintamatkalla

Harmaahaikara 

Härkälintu poikasineen

Joutsenperhekin majoittui rantahietikolle

Pihallakin esiintyy useammanlaisia eläimiä. Muurahaisia on pilvin pimein pihalaattojen välissä ja meinasivatpa pesiytyä saunan pesuhuoneeseenkin. Nuo pienet mustat ovat ovelia kulkemaan eikä niiden reittiä ole helppo selvittää. Onneksi uskoivat sanaa ja siirtyivät ulkotiloihin kelien lämmettyä.

Haapaperhonen istui lepäämään varjoon laatalle

Kurrelle maistuu lintupallon rasva ja jyvät

Välillä maistuu pähkinät, joita hän piilottelee myös pitkin kanervikkoa

Käpytikkakin vierailee välillä oravanmökillä

Vahtikoira Eppu valvoo ilmalämpöpumpun suodatinten puhdistusta

Toivottavasti tekin muistatte ihmetellä luonnon tarjoamia mukavia asioita!