Iloisen, reippaan musiikin puutosta

 Kyllä en vaan taaskaan ymmärrä! Tuli vaan niin paha mieli meikäläisten puolesta, kun kuuntelin jälleen kerran Ruotsin kesämusiikkia. Se Allsång på Skansen on vaan niin iloista ja reipasta musiikkia. Ja koko "salissa" on meno niin reipasta ja hyvänmielistä ja kaikki innolla mukana laulamassa.

Olihan meilläkin aikoinaan yhteislaulut Soutustadionilta, mutta nekin loppuivat omaan mahdottomuuteensa. Sittemmin koko stadion on lienee lahonnut merenrantaan. Noihin laultilaisuuksiin osallistui ihmiset ja lauloivat suomalaisia ralleja ja iloisia lauluja. 

Nykyisin on meillä pelkkää puhelaulua eli räppäilyä, josta ei normi-ihminen ota mitenkään selvää. Ja sitten on sitä punkkia ja rokkia yhdessä. Ei ole siinä niitä pahoja pikkuelukoita punkkeja, vaan kisa siitä, kuka soittaa eniten rymistellen ja rääkyy siihen päälle kovimmalla äänellä. UMO yrittää pitää yllä jatsin lumoa, mutta huonolla menestyksellä. Kun meiltä menivät yläkerran markkinoille Ola Virta, Laila Kinnunen, Topi Sorsakoski, Tapsa Rautavaara ja moni muu oikeaita lauluja laulanut taitaja, niin ei jäänyt oikein mitään kuunneltavaa.

Kyllä pitäisi nyt niistä kulttuurilta pidätetyistä varoista ottaa pieni siemen kauniin melodisen musiikin, mukaansa tempaavien biisien, kuplettien sekä vastaavanlaisten säveltäjien ja esittäjien palkkaamiseen. Olisi jotain nautittavaa muillekin kuin puhelauluräpyttäjien diggaajille. Ja sitten esimerkiksi Kaisaniemen puistosta ajettaisiin paljon puhuttujen pahojen aineiden kauppaajat ja käyttäjät huitsin kuukkeliin tai kunnostettaisiin Soutustadion. Sen jälkeen rakennettaisiin vaikka Kaisanimeen kohtuukokoinen esiintymislava meikäläisen kunnon musiikin esittäjille ja kuulijoille.

Kyllä sanon, että olisi kysyntää esimerkiksi seuraaville sananiekoille Palle, Repe Helismaa, Junnu Vainio, Vexi Salmi ja Jaakko Teppo. Olen niin, niin harmissani tästä iloisten laulujen puutoksesta!

Marjakausi on kiihkeimmillään

 Kyllä en sano, että marjastaminen olisi ollut ennen helpompaa! 

Marjametsät, ainakin kunnolliset, olivat ennen kymmenien kilometrien päässä. Sinne matkustettiin Nuutisen Villen kuorma-autolla, jonka lavalle oli tehty matalat penkit yksittäisistä leveistä lankuista. Turvavöitä ei kukaan kysellyt, ei niitä ollut kyllä vielä keksittykään, ainakaan kuorma-autojen lavoille. Minullakin oli housuissa vain henkselit eli olkaimet, ei ollut edes vyötä. Noista yksityiskohdista  osaatte ehkä päätellä, että kerron 1950-luvun marjamatkoista, joiden kohteena olivat Siikajoen merenrantametsissä kasvavat runsaat mustikkavarvikot.

Poimiminen oli nykyistä paljon työläämpää! Minua ei onneksi velvoitettu poimimaan isoa ämpärillistä vaan poimin pieneen kippoon omat mustikkani. Se työläys tuli siitä, että kaaduin varvikossa jatkuvasti ja marjani levisivät maahan, josta yritin kerätä ne takaisin astiaani. Usein jopa kolmesti toistui tuo tapahtuma. Lisäksi siisteyden kanssa oli vähän niin ja näin. Naamani suun ympäriltä oli nimittäin marjareissun jälkeen aina mustikoista sininen, sillä en malttanut olla syömättä marjoja varvuista, omasta kipostani ja vanhempieni keruuastioista. Väri oli aika sitkeää poistettavaa ja homma vei usein muutaman päivän.

Avasin eilen tämän vuotisen mustikan poiminnan. Verrattuna noin 70 vuoden takaiseen suoritukseeni oli homma hiukkasen helpompaa. Marjat olivat noin 100 metrin päässä mökin ovelta ja ne tarvitsi poimia ainoastaan yhden kerran. Naama ei sotkeutunut mustikoista, johon oli kaksi syytä, en malttanut syödä marjoja juurikaan ja osasin laittaa ne suoraan suuhuni. En kaatunut metsässä kertaakaan, vaikka riski siihen kasvaa jatkuvasti ikääntymisen myötä. Suurin harmitus verrattuna 50-luvun marjastamiseen on kuitenkin, että nyt joutuu itse puhdistamaan marjat roskista.

Mökkipaikkakunnan kohta 4 viikkoa kestäneet helteet ovat hankaloittaneet jonkin verran marjastamista. Ennen olemme käyneet marjatilalla poimimassa itse mansikat. Tänä vuonna lähes +30 asteen helle sain meidät ostamaan valmiiksi poimitut mansikat. Mustikkasato on kypsynyt viime päivinä, mutta sateiden puuttuminen viivyttää hieman mustikoiden kasvamista. Kantarellit kuivuivat metsiin sateiden puuttuessa. Onneksi saimme yhden kastikkeen verran noita keltaisia herkkuja.

Eli tällaiset marjakuulumiset Etelä-Savosta! Tänään saimme ensimmäisen kunnollisen sateen ja lämpö laski päiväsaikaan parin viikon tuskailun jälkeen lopultakin alle +30C asteen.

Käykää marjametsissä poimimassa metsän herkkuja tai ostakaa kotimaisia marjoja ellette itse pääse metsiin!

Kesäeläimiä vedessä ja metsänreunassa

Vaikka kelit ovat olleet mitä sattuu, niin luonto on kuitenkin elänyt normaalia elämäänsä. Mökkijärven rantakaislikossa ja uomassa on välillä käynyt melkoinen kuhina. Siitä seuraavassa muutamia todisteita.

Kanadanhanhia perheineen kakkimassa hietikolle

Telkkä

Sinisorsa

Sini lienee sorsa hänkin

Sääksi eli kalasääski leijailee hankintamatkalla

Harmaahaikara 

Härkälintu poikasineen

Joutsenperhekin majoittui rantahietikolle

Pihallakin esiintyy useammanlaisia eläimiä. Muurahaisia on pilvin pimein pihalaattojen välissä ja meinasivatpa pesiytyä saunan pesuhuoneeseenkin. Nuo pienet mustat ovat ovelia kulkemaan eikä niiden reittiä ole helppo selvittää. Onneksi uskoivat sanaa ja siirtyivät ulkotiloihin kelien lämmettyä.

Haapaperhonen istui lepäämään varjoon laatalle

Kurrelle maistuu lintupallon rasva ja jyvät

Välillä maistuu pähkinät, joita hän piilottelee myös pitkin kanervikkoa

Käpytikkakin vierailee välillä oravanmökillä

Vahtikoira Eppu valvoo ilmalämpöpumpun suodatinten puhdistusta

Toivottavasti tekin muistatte ihmetellä luonnon tarjoamia mukavia asioita! 

"Kesä" on meneillään kalenterin mukaan

Nyt se meni sitten meikävanhuksen usko meteorologeihin! Olin siinä käsityksessä, että nämä meteot määräilevät säät ja ohjailevat niitä kepeällä kädellä laitoksen konehuoneessa olevalla isolla kammella. Mutta sehän onkin täyttä puppua!

Olen "nauttinut" menneet viikot Savonlinnan seudun "kesästä", joka on kesäkuun alusta lähtien muistuttanut enimmäkseen myöhäissyksyn kelejä. Olen perin pettynyt paikkakunnan omaan poikaan Poudan Pekkaan. Olisin kuvitellut sentään hänen pystyvän järjestämään aiempien vuosien tapaan Saimaan rannalle kauniit kesäkelit, mutta mitä sitä höpöjä! Nyt vaan pohdituttaa, että syytänkö virheellisin perustein Pekkaa vai onko syypää se Ameriikan T-Rumppi, joka vihoittelee Pariisin ympärisääsopimuksille ja lopettaa kaiken hyödyllisen sekoillessaan laidalta toiselle?

Ketä sitä syyttäisi Euroopan kelien suunnan vaihdosta? Onko sitten tuo naapurimaan Putskini syytänyt taivaalle muun tavaran mukana jotain hopeapaperisilppua, kun Euroopassakin sataa isosta saavista ja kuumuutta piisaa vaikka maailmalle jakaa? Porukat tulvii sieltä nauttimaan Suomen "hienoista" +12- +15C keleistä. Onhan nuo tulijat eduksi varmaan meidän talousasioille, mutta osataanko me palvella tulijoita hyvin?

No miten tämä on mennyt? Kesäkuussa pääosin satoi, tuuli ja myrskysi. Toppatakki ja talvikengät oli kovaa kamaa pihahommissa. Tosin sateella ei paljolti pihalle ollut asiaa. Männyistä satoi käpyjä ja oksia jatkuvasti ja siinä muistui mieleen nuoruden laskettelureissut Rukalle, jossa väisteltiin keppejä rinteessä. Olihan siitä hieman apua Saimaan rannan pihallakin, ei osunut oksia päähän, käpyjä osui.

Nyt sitten eletään heinäkuuta ja kelit ovat entistäkin arvaamattomampia. Tänään, kun kirjoita tätä, klo 10 siivoilin rantaa mukavassa +18C kelissä, klo 12 alkoi rankkasade ja ukkosenilma asettui kohdalle, klo 14 pilvipoutainen sää palasi +20C ja nyt klo 17 paistaa aurinko +22C. Tuon kokemukseni mukaan ulko-ovelle mennessä on oltava varalta mukana lenkkarit, Crocsit ja kumisaappaat, t-paita, sadetakki ja verkkapusero, kumihanskat ja työrukkaset. Yksi askel ovesta ja sen jälkeen tiedät mitä vaatteita tarvitaan, paitsi jätä siihen oven lähelle ne toiset varusteet, koska kohta niitä tarvitaan. Vaikeaa on!

Tähän mennessä kesässä on ollut parasta pienen vahtihauvelin parin viikon visiitti seuranamme. Kyllä tuli vanhuksen poski ja kädet nuoltua tosi puhtaiksi. Hauvelin palattua kotiinsa joutuu nyt itse taas hoitamaan oman naamataulun ja käsien pesut. Ja ikävä jäi!

Sateista huolimatta hyvää kesää edelleen kaikille!

Joko se olis kesä?

On näitä lämpimiä kelejä jo odotettukin! On ollut kylmää ja vielä vähän kylmempää, on ollut märkää ja vielä märempää! Ja näistäkö olisi muka pitänyt nauttia niinkuin kesänä?

Nyt on oltu mökillä helatorstaista asti ja odotettu milloin se alkaisi. On pesty ikkunoita, haravoitu pihoja, kerätty risuja ja tapeltu rannan kaislojen kanssa. Ja odotettu kesää! Tässä välissä voisi todeta, että edellinen taistelu kaislojen kanssa vajaat 4 vuotta sitten päättyi pelastushelikopterilla Kuopion Yliopistollisen sairaalan katolle ja suoraan pallolaajennukseen. Ja viikkoa myöhemmin paineltiin  ambulanssin kyydillä Helsingin Meilahteen Sydänasemalle ja taas laajennettiin. Kyllä nyt toivoisi jo laajennusten riittävän! Mutta jäi siitä jonkinmoinen kammo kaisloja kohtaan sadekeleillä.

No nyt on taisteltu piha ja ranta kuntoon, saunottu monta kertaa, takkaa poltettu, nuohooja tilattu ja istuttu tuvassa katsomassa pihalle. Telkkäkin tyhjensi pönttönsä ja vei jo uuden poikueensa kaislikon suojassa vesille. Rannassa on käynyt sorsia parvi poikasineen, yksi eksynyt haikara, lokkeja ja monenlaisia muita ilman- ja vedeneläviä. Pihan poikki painavat päivittäin oravat hännät suorina toisen puolen naapurista toiseen naapuriin, mutta meidän kohdalle eivät malta pysähtyä. Olisihan meilläkin pähkinöitä tarjolla! Innostuin kerran ruokkimaan noita luontoeläimiä auringonkukansiemenillä. Tarjoilin niitä yhden kesän aikana ainakin 150 kg. Hyvin kelpasivat ja niinpä meillä olikin pari kesää isoja kukkia pitkin pihoja, metsää ja rantaa. Ei tykätty, mutta ei tykänneet kukatkaan, hävisivät vaivihkaa tontilta. 

Mutta nyt on koittanut se hetki, että tänään juodaan kuistilla kahvit t-paita päällä ja vanhat monesta kohtaa revenneet verryttelyhousut jalassa. Kahvi on kiehumassa ja nyt hamuilen jo kuppia käteeni, ja sitten mennään!

AURINKOISTA JA SOPIVAN LÄMMINTÄ KESÄÄ KAIKILLE!

Minä kirjoitan vai kirjoitanko minä?

Ollapa oikea kirjoittaja tekstin luomisen taidoilla ja runsailla ideoilla! No mutta kun en oikein ole! 

Taisin tehdä blogiini postauksen tästä jo joskus aikaisemmin, mutta nyt on taas eletty vuosia ja asia muhii edelleen. Läheiseni kysyi minun tekemisiäni tekoälyltä ja sai vastaukseksi ammatit KIRJAILIJA ja VALOKUVAAJA. No jo ylpistyin silloin oitis! 

Ettäkö minä valokuvaaja muutamilla pokkarilla napatuilla kuvilla Flickr-palvelussa? Toki on paikallaan mainita, että kaksi kuvaani sai huomiota maailmalla, sillä Sacher-hotellin kuvan halusi lainata Wienin kaupunki nettisivuilleen. Toisen kuvan Ateenan olympiatulesta halusi olympialaisten organisaatio omiin tiedotteisiinsa. Nyt varmaan tarkkaavainen lukijani olettaa minun hyötyneen taloudellisesti mainituista otoksista, mutta ei! Suurin hyöty oli hetki näytellä polleaa valokuvaajaa, kun tunsin olevani suuri asioiden ikuistaja noilla vahinko-otoksilla. Tuo tunne ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään. Aika sai unohtamaan tuon kaiken.

Jätin tuon kirjailija-maininnan tähän vasta toiseksi, koska se on jotenkin paremmassa muistissa. Kerrottakoon, että olen saanut sohellettua julkisuuteen kaksi kirjaa. Toinen on ollut sekä paperikirjana että e-kirjana, toinen vain paperisena. Aikaa meni tuohon ensimmäiseen useita vuosia. Itse piti kustantaa ja jaella. E-kirja elänee omaa elämäänsä netissä. Mutta olihan niissä tusaaminen - voi herttileili sentään! Kirjat ovat olleet joidenkin kirjastojen listoillakin lainattavina, jos eivät ole nykyisin jo homehtuneet hyllyyn. Nimet kirjoille ovat olleet No jopas sattui! - Hupinovelleja ja No jopas sattui Korvatunturilla.

Kaivelin tuossa yksi päivä läppärini sisältöä ja huomasin minulla olevan kesken 2008 aloittamani rikosromaani. Kasassa näytti olevan vajaa puolensataa sivua sekalaisia kohtauksia, mutta juoni vaatisi vielä melkoisesti hiomista. Pitäisi jatkaa, jos vain jaksaisi!

Kesken on myös muutaman vuoden työ oman elämän tapahtumien kirjoittamista. Aloitin senkin tapahtumat tai pikemminkin henkilöiden listaamisen 1600-luvulta. Hyvin meni - alkuun, kunnes iski tämä nykyinen 100 vuoden sääntö henkilötietojen julkisuudesta. Homma tökkäsi isoisäni muuttoihin, jotka eivät selvinneet mitenkään. On hienoa, että esi-isät 1600-1900-luvuille löytyvät helposti, mutta siitä eteenpäin ei ollenkaan. Eikä ole enää keneltä kysyä noista tuoreimmista! Tein saman virheen kuin moni muukin, etten kysellyt aikoinaan vanhemmiltani ja isovanhemmiltani heidän sukujensa historiasta. Mutta ei tuokaan ole ongelma vaan se, että itselläni alkavat unohtua jo omankin elämän aikana tapahtuneet asiat.

Kirjoittaisiko vai ei? Nyt on Netflix, Disney+ ja Amazon Prime, niin ja tietenkin normi televisio kymmenettä kertaa tapahtuvine uusintoineen. Nuo kaikki vievät kyvyn tuottaa omaa historiaa tai omia tarinoita. Noita kaikkia on katseltava ja siihen se seniorin arki sitten kuluukin!

Mutta vielä minä joskus - ehkä! Alettaisko nyt odottamaan nyt kesää! Aurinkoa kaikille!

Hyvää ja kaunista...

KAIKILLE ÄIDEILLE!