Saako ihminen olla herkästi innostuva?

Nykynuoren sanoin vastaisin tuohon, JUU-EI.

Jos ihiminen (oho, kun livahti tuohon synnyin-Oulun murreilmaisu) on kiinnostunut monesta, voi olla, että tulee semmoisia jatkuvia innostuksen puuskia. Ja niitähän minulla riittää. Kerronpa seuraavassa esimerkin.

Tuorein oli alkuviikosta kun huomasin ilmoituksen netin kautta tapahtuvista koulutuksista. Ilmoituksen maininta MOOC-nettikursseista ei avautunut minulle ensin mitenkään. Sitten googlailin hieman ja löysin kurssin sivutkin. Siellä kerrottiin kyseessä olevan verkkokurssin, jossa perehdytään algoritmien laatimiseen ja nykyaikaisen ohjelmoinnin perusideoihin. Hakeuduin ilmoittautumissivulle, ja se oli siinä ja siinä, ettenkö olisi ilmoittautunut sinne. 

Sitten heräsin tähän päivään ja tajusin, että luonteellani varustettu minä, ei olisi jaksanut, malttanut eikä kestänyt tuommoista intensiivistä, jopa pitkäjännitteisyyttä ja järkeä vaativaa, tiukkaa opiskelua. Lisäksi kysyin itseltäni, tarvitsenko noita taitoja? Vastaus oli kyllä sama juu-ei, kuin tuolla alussa. Muistin meneillään olevat muut projektini ja vahvistin hylkäävän päätökseni tajuamalla päivittäisen aikani rajallisuuden. Niin ja yleensä aika nopeasti lopahtavan innostukseni.

Siis, miten niin rajallisuuden? No, kun pitäisi kirjoittaa, sukututkia, tehdä (=seurata katsella) remonttia, opetella soittamaan ukulelea (siitä on turhaa kenenkään odottaa mitään valmista), katsoa tv:n ja Netflixin sarjoja, ulkoilla, käydä kuntosalilla, Enterin opastuksiinkin pitäisi osallistua (nyt oli kuitenkin pakko nostaa toistaiseksi kädet ylös ja pitää paussia), lukea somea, lomamatkallakin pitäisi käydä (rästilomia on vielä pitämättä muutaman vuoden edestä), autokin pitäisi putsata sisältä ja päältä, mökilläkin on parin vuoden hommat tekemättä (toissakesä oli sateinen ja viime kesähelteinen) ja onhan sitä monenlaista muutakin, joissa yleensä on toinen määrääjä.

No, taas se kääntyi laiskan töidensä luettelemiseksi! Mutta kuitenkin on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi kuin istua telkkaria katsomassa ja iPadilla surffaillessa.

Päätelmä: Ei saa olla! Tai ainakin pientä rajaa tarvitaan!

Nämä kasvoivat itsekseen mökillä viime kesänä

Puikahda näppärästi OmaVeroon

On se vaan oiva "poika" tuo OmaVero! Se on tuo melkoisen toimiva systeemi verrattuna vanhaan kirjesouviin ja lomakeruljanssiin, mutta on se vaan niin monen mutkan takana! Omassa tapauksessani tarvittiin peräti yhdeksän vaihetta itse asiaan pääsemiseksi.

Keräsin tähän kuvat kirjautumismenettelystä Op:n tunnuksilla.

1. Sain sähköpostiini viestin (olivat taas rahaa vailla) OmaVerosta

 

2. Avasin OmaVeron Chromella (selaimella) ja napautin "Kirjaudu sisään"

 

3. Avautui Suomi.fi:n tunnistustapa-sivu ja valitsin sieltä Osuuspankki

 

 4. Op:n sivuille avautui käyttäjätunnuksen ja salasanan syöttöruutu

  

5. Op:n tunnistautuminen kysyi seuraavaksi avainlukua

  

 6. Op:n vahvisti minut minuksi ja ilmoitti tietojeni välittämisestä

 

7. Op ilmoitti takaisin Suomi.fi:n sivuille palaamisesta

 

 8. Suomi.fi:n sivulle avautui ilmoitus OmaVeroon tunnistautumisesta

 

 

9. Olin lopultakin tunnistettu ja OmaVero-palvelussa. Ja sitten se vasta alkoi!

Se vaan voi tuo tietotekniikka tehdä asiat melko monimutkaiseksi, etenkin näin alkutaipaleella.

Arveluttaa, miten vähemmän tietokonetta käyttävä henkilö, erityisesti seniori, selviää tuosta kirjautumisviidakosta? Hidaskaan noissa tunnistautumisissa ei saa olla, sillä järjestelmä heittää herkästi ulos ja sitten on aloitettava tunnistautuminen uudelleen.

Parasta OmaVerossa on kuitenkin sähköinen ilmoitusten, hakemusten ja muutosten tekeminen. Huonointa on tietenkin se, että joutuu maksamaan veroja ja omasta mielestä aina liikaa, eikä vähennyksiäkään mene tarpeeksi läpi.

Mutta jo muinoin laulettiin, että ainahan on maksettava, eikös juu! Kyllä me jotain saadaankin noilla veroilla!

Eli sormi herkkänä kirjautumisiin ja tarvittavat tunnukset käsille jo aloittaessa! Kyllä se siitä!

Kelit iski takaisin Luxissa

Ja niinhän siinä sitten kävi! Valitsin taas väärin! Itkettää ja paleli!

Lähdin toivorikkaana katsomaan Lux Helsingin valoja. Lämpömittari olohuoneemme ikkunassa näytti -4,7 C-asteita ja ilmantiheys houkuttelevalta. Kymppi ratikalle pääsin vielä onnellisesti, mutta Oodin edessä ja lopulta Finlandia-talon talvinurmikolla alkoi totuus paljastua.

Minä ja miljoonaseitsemän muuta ihmistä astelimme toivorikkaana kohti Finlandia-talon valoa vaihtavaa seinää. Silmät ymmyrjäisinä tuijottelimme massana sinisen valon vaihtelua, kunnes Siperian kylmyys alkoi tunkeutua toppatakkini sisälle. Pipo syvällä päässä ja paksu huppu siinä päällimmäisenä viimeistelemässä lämpösuojaa, eivät enää tuntuneet riittävältä.

Vaikka tepastelu miljoonan ihmisen keskellä saattaisi tuntua äkkiä lämpimältä, ei se massankaan  autuus riittänyt tuossa tundran viimassa. Finlandia-talon paraatipuolella eli Mannerheimintien puoleisella piha-alueella oli toppatakkini sisällä oleva minä umpijäässä. Lux-kierroksen keskeyttäen taapersin tönkkönä raitiovaunulle ja matkasin kotiin.

Puolituntia tuhoten ympäristöä ja energiaa kuumassa suihkussa ja ryystettyäni kolme kuppia  tulikuumaa teetä alkoivat luut ja ytimet vähitellen sulaa. Vielä puoli vuorokautta myöhemmin tätä kirjoittaessani, tunnen tuon kylmyyden viipyilevän kehossani samoin kuin somelierin kuvaillessa viinin jälkimakua viipyileväksi. On se vaan tuo kylmä tiukassa vanhuksessa. Ja vaikka pintaihon alla on mittava vuosikymmenten aikana hankittu suojaava rasvakerros, ei siitäkään tuntunut olevan apua. Tuostakin minulle on valehdeltu! Turhaan keräsin sitäkin talvien varalle.

Loppulausuntona toteaisin, älkää luottako massan ja rasvan lämmitystehoon! Ja Lux on hieno, mutta ei lämmitä!

Minä kuvaan ja ne miljoonaseitsemän muuta kuvassa

Kelillä venkoilua

Kuka kumma se tuolla taivaankannella kelikampea taas vääntelee? Taitaa olla vielä hutikassa vuodenvaihteen juhlista!

On pitänyt vanhuksen kaivella kellarista kaikki kamppeet eteiseen, että on mistä valita vähän niinkuin kelin mukaan päällepantavat. Uimahousut jätin vielä koipallojen sekaan, mutta muut tekstiilit onkin eteisessä esillä.

Ei ole ilo asua kerrostalossa, etenkään ylempänä kuin ekassa kerroksessa. Jos katsot ennen uloslähtöä mittarista lämpö-/kylmyystilan ja ikkunasta arvioit ilmassa olevien ainesosien tiheyden, ovat olosuhteet jo vaihtuneet pukeutumisen aikana. Olit päätellyt tarvitsevasi kylmäkelin vaatteet, mutta kun pääset ulko-ovesta pihalle, sataa Esteristä vettä. Astutko siis toppavaatteissa vesisateeseen vai palaatko vaihtamaan sadekamppeet niskaasi?

Ei siis auta, kuin ponkaista takaisin kerrokset ylös kotieteiseen valitsemaan paremmin keliin sopiva  sotisopa päälle. Ja hetken kuluttua seisot alaovella sadetakissa katsomassa lumen leijailua ja samalla havaitset sään pakastuneen. Korvanappi iPhonesta kertoo meteorologin suulla idästä iskeneen juuri viimeisen 5 minuutin aikana armottoman kylmärintaman, joka hyytää vanhuksen tönkköukoksi heti ulko-oven kuraritilän ylitettyään. Ei auta kuin palata hissillä kerroksiin.

Päätät tilanteen masentamana keittää pannullisen kahvia ja istua lukemaan Helsingin Sanomia ja Itä-Savoa iPadilta. Kalevan, Maaseudun Tulevaisuuden ja Lapin Kansan jätät seuraavalle sateelle noin kolmen tunnin päähän. Siinä sitten vilkuilet ikkunasta kahvia lipitellessä, miten keli vaihtelee sujuvasti vesisade-räntäsade-lumisade-akselilla saman tunnin aikana.

Jos haluaa katsella aurinkoa, on sitä etsittävä vanhoista valokuvista tai television eteläohjelmista. Toisaalta ei uskalla oikein uutisiakaan katsoa, kun tuolla etäämpänä on vielä hurjemmat kelit, jossa vettä tulee jo vesistöistäkin, ei pelkästään taivaalta. On se vaan kelien säätäjä hurjaksi mennyt!

Kahvipannukin on jo tyhjä. Taidan kohta yrittää pihalle uudestaan. Se lienee sama mitä puen päälleni, ne on kuitenkin väärät kamppeet. Arvaan aina väärin, vaatteet ja Lotto-numerot! En oikein tykkää!

Lapsuudessa se paistoi joskus aurinkokin.

Onko jätelajittelu puoluepolitiikkaa

Johan taas meinasi nousta hiki päähän ja otsasuoni pullistua!

Sähköpostiini putkahti Taloustutkimuksen kysely jätteiden lajittelusta. Vastasin kysymyksiin tietenkin rehellisesti, kun oli näin tärkeä kysely. Rukseja laittaessani paheksuin, ettei taloyhtiössämme tai lähistöllä ole muovijätteiden keräilypistettä. Kaiken muun olemme lajitelleet jo vuosien ajan. Mökkipaikkakunnalla olemme lajitelleet myös muovin.

Se mikä nosti kiihkoa, oli kyselyn viimeinen kysymys, jolla haluttiin taustatietoa vastaajasta. Se ainoa kysymys oli, mitä puoluetta äänestäisin vaaleissa? Mitä helv...ä tuolla on merkitystä jätteiden lajitteluun?

Lienee eittämätön tosiasia on se, että kotitalouden päivittäisistä perusjätteistä karkeasti arvioiden noin 90 prosenttia on muovia. Tuo arvio toki perustuu pelkästään omiin kokemuksiini.

Viitaten taustakysymykseen, onko syytä olettaa, että jotkut puolueet eivät kannata jätteiden järkevää lajittelua? Pitääkö olla jonkin värinen, suhtautuakseen myönteisesti jäteasioihin?

Huolimatta puoluepoliittisesta kannasta, jätteet kannattaa lajitella ja saattaa hyötykäyttöön niiltä osin kuin mahdollista! Lajittele sinäkin jätteesi!

2018 >>> 2019

Nyt se on vaihtunut! Eilisillan, vuoden 2018 viimeisen illan paukkeet ovat vaimenneet. Saa nähdä vieläkö seuraavan vuoden vaihteessa on sallittua paukutella raketteja? Toivottavasti ei ilotulitus- eikä etenkään oikeita sotaraketteja! Maailma elää suurta muutoksen vaihetta ja me olemme väistämättä osa sitä. Meillä jokaisella on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa muutokseen ja sen suuntaan. Asenteet, käytös, puheet ja ajattelu näyttävät ja määrittelevät tulevaisuuden suunnan.

No nuo edellä luetellut asiat ovat kaikille tuttuja ja monet varmaan pohtivat jatkuvasti omaa suhtautumistaan niihin. Pohdi sinäkin ja toimi hyvällä tavalla!

2018

Sitten pientä henkilökohtaisen tason analyysiä menneestä ja tulevasta.

Televisio, elämäni avainasia

Kyllä tuijotin tiukasti ruutua kaiken iltaa ja joskus päivääkin. ElisaViihteen boxi täyttyi tuhansista tunneista tärkeitä ohjelmia (siis mielestäni tärkeistä). Vuoden mittaan huomasin tallennusten lisääntyneen ja niiden katsomisen vähentyneen. Huomasin, että taidan ikääntyä, kun katson jo enemmän ajankohtais- ja uutislähetyksiä kuin ennen. No ei nyt aivan kokonaan! Onhan niitä sarjoja ja juttuja, joita on pakko katsoa pysyäkseen viihdemaailmassa mukana. Loppuvuonna minut kuitenkin houkuteltiin härskisti Netflixin asiakkaaksi ja siitähän se vasta riemu seurasi. Monta sarjaa olen ahminut, jopa niin, että arjen askareet ovat kärsineet. Vuosikin vaihtui Last Kingdom-sarjan viimeisten 4:n jakson parissa. Valmista tuli vasta 1.1.2019 klo 0.45 viimeisten rakettien paukkeessa.

Kirjoittaminen, toinen intohimoni

Kirjoittamisen polte on aivan mahdoton! Mutta, kun ei vaan oikein osaa eikä saa aikaiseksi. Olisi kynä ja kone, mutta ei synny jälkeä. Tai nythän minä juksaan! Syntyihän sitä oikein paniikissa viime talvena ja keväänä. Kasasin vanhat kirjoituskurssien juttuni ja riipustin muutaman lisääkin. Niistä kasasin kirjan No jopas sattui! - Hupinovelleja. Muutama jalo sielu ostikin kirjani, joihinkin kirjastoihin sitä meni ja paljon jaoin sukulaisille. HUOM! Kirjaani voi tilata paperikirjana esim. booky.fi - nettikirjakaupasta tai e-kirjana ElisaKirjan -nettikaupasta (klikkaammalla osoitteita pääset suoraan kauppojen sivulle). Monta uutta projektia olisi suunnitteilla, mutta kynä ei vaan toistaiseksi liiku.

Mökkeily, intohimo ja työsiirtola

Oliko mökillä mukavaa viime kesänä? No ei ollut, kun aurinko porotti Ambomaan lukemissa. Meinasi vanhuksen herkkä iho kärähtää alta aikayksikön. Istu siinä vaan ilmalämpöpumpun alla ja leyhyttele lehdellä naamaasi. Ei kutsunut järvi, ei kutsunut sauna. Olutkaan ei kutsunut, kun en enää käytä. Ei ollut oikeastaan kivaa. Ainoa, joka nautti, oli varmaan levon käsiltäni saanut pöytäsirkkeli. Ei syntynyt puutöitä, ei askartelutuotteita, ei laulanut porakone. Oli kaikkiaan laiskuutta ilmassa. En oikeastaan tykännyt!

Kuntoilu, pyöreälle keholle rankkalaji

Viitaten edelliseen kappaleeseen, kuumuus haittasi liikuntaa. Ei edes metsään voinut mennä, kun marjatkin kuivuivat jo kukka-asteelle. Sienetkin kaivautuivat Kiinan suuntaan. Ei saatu metsän antimia. Ei kulkenut polkupyörä mökin lähistön hiekkateillä.
Mutta vuoden lähetessä loppuaan, alkoi uusi elämä. Siitä jo kerkisin kirjoittaa blogiinkin. Kyllä kuntosali pelasti elämäni. Selkäranka alkoi kesän mittaan luovuttaa lihasten hiipuessa. Kivut olivat jo vallan polttavat. Mutta salilla pääsin reilun kuukauden kuluessa kivuista, ja selkä- sekä muut lihakset alkoivat vahvistua. Nyt ei selkä enää juurikaan kipuile ja muutenkin keho jaksaa jo paremmin. On se vaan kuitenkin vaatinut 2-3 kertaa viikossa saleilua. Loistohomma! Pieni haitta on kuitenkin jatkuva mahan kasvaminen. Ei auta riehuminen salilla ja leivän vähentäminen. Jotain olisi vielä tehtävä!

Politiikka, ei se vaan ihminen opi koskaan

Sitä on väännetty päättynyt vuosi maailman elämää kokonaan sekaisin. Turvallinen yhdessäelo ja tasainen hyvä kehitys on murskattu kaikkien suurvaltojen ja monen pienemmänkin valtion toimesta. Aseilla, tulleilla, raja-aidoilla, ilmastotoimettomuudella uhkaillaan joka suuntaan. On ohjuksia, keltaisia liivejä, lakkoja, mellakoita, terrorismia, sotaa, rikollisuuksia, pakoilua kotimaista ja vaikka mitä. Mihin tämä kaikki johtaa?
Kuka aloitti sähläämisen ihmiskunnan tuhoamiseksi? Kuka panisi isot pojat aisoihin, miten saataisiin järkeä päättäjien päähän, mistä löytyisi asiantuntemusta oikeiden päätösten tekemiseen ja oikean suunnan löytämiseen? Ennen olisi annettua kaikille tahoille remmiä nahkavyön solkipäällä. Pitäisiköhän nytkin?

2019

Mitä sitten on odotettavissa?

Yksityisellä tasolla uskon, että kunto kohentuu, kirjoittamisen himo jatkuu, ukulelea en opi vieläkään soittamaan, kaikki lehteni luen edelleen iPadilla, telkkaria katson jatkuvasti, olen aina koukussa hyviin tv-sarjoihin, toistasataa lukematonta kirjaa iPadilla jäävät edelleen lukematta, teen yhden oravanmökin, pyöräilen Citypyörällä, käyn Enterissä opastamassa ainakin vähän, kävelen jatkuvasti jalkani kipeiksi (niihin ei kuntoilu tunnu auttavan), jne.

Yleisesti varmaan tulee uusia tv-sarjoja, samat elokuvat näytetään sadannen kerran, Opri näytetään joulukuussa, Tuntematon Sotilas filmataan uusiksi taas, vanhat Tuntemattomat näytetään taas joulukuussa, jonnekin avataan uusi taidemuseo, Enterin opastuksissa kävijöiden määrä lisääntyy, uusia kännyköitä tulee, it-laitteiden päivitykset menevät pieleen, talous kiristyy, Nokian kurssi vaihtelee, valtiot uhittelevat toisilleen, jossain siirrellään joukkoja rajoille, yksi rakentelee ohjuksia lisää, muuan sähläri twiittailee entistä enemmän, yksi ostelee maailmalta yrityksiä, Tesla jyrää kaikki vanhat pörinäautot ja muut sähköparistoautot, jne.

En jaksa luetella enää, koska samanlaista se tulee olemaan kuin ennenkin. Toivon vaan, että tekemisissä olisi hieman enemmän järkeä kuin menneenä vuonna! Ihmiset saisivat oppia suvaitsevaisemmiksi ja oppia myös elämään toistensa kanssa! Ja vallasta uhittelut jätettäisiin sikseen, oli sitten kysymys valtioiden tai kansallisesta puolueiden välisestä toiminnasta! Oltaisiin vaan ystävällisiä ja auttavaisia kaikille! Ja muistettaisiin hymyillä! Ja kiittää! Ja sanoa, ole hyvä!

PAREMPAA JA TOIVORIKKAAMPAA VUOTTA 2019!

PS. Muistakaa päivämäärää kirjoittaessanne, että vuosiluvun viimeinen numero on nyt jonkin aikaa 9!

2018 Joulupukin kunto puntarissa - Osa 5

Muori yrittää herättää Pukin tarkkaavaisuutta kuntokeskusteluun. Pukin ajatukset kuitenkin harhailevat, ja tällä kertaa oli palautunut mieleen nuttukohu. Silloin Muorin toiminta oli säikäyttänyt Pukinkin. Onneksi se episodi päättyi, myös Pukin mielestä, aika mukavaan lopputulokseen.


- No mikä se Muorin mieltä painaa? kysäisi Pukki muina miehinä ikäänkuin keskustelu olisi sujunut aivan normaalissa järjestyksessä.
- Sinun mahasi painaa minun mieltäni! Jotain on tehtävä sinun kunnollesi, ja pian!

- No tehdään, tehdään! Johan tässä on rupateltukin, eikö voitaisi käydä syömässä vaikka pieni välipala ja tultaisiin sitten takaisin juttelemaan tähän takan ääreen?
- Nyt ei kuule mennä mihinkään välipaloille, vaan puhutaan tässä ja nyt!
- No puhutaan, puhutaan! Mistä me puhuttaisiin?

Nyt liikuttiin aivan rajoilla, että Muori polttaa lopullisesti proppunsa. Siinä sivussa meinasi palaa myös nutun hihat, hänen samanaikaisesti lisätessään takkaan pari puunkalikkaa. Paino palamisessa oli kuitenkin enemmän proppujen puolella, ja syynä siihen oli jälleen kerran Pukin venkoilu keskustelussa.

- Varasin sinulle kahden viikon kuntokuurin Kehotunturille kuntokeskukseen. Heillä on siellä huippulaitteet, toimivat jopa sinunkin kehosi kunnostukseen. Saat vähän lihaksia vetreimmiksi, ja jospa vaikka painokin tippuisi siinä sivussa hieman!

- Joutaako tästä nyt, kun on meneillään kiihkein valmistautuminen jouluun? Minullakin pitää aivan mahdotonta kiireen suihketta, saa pää hiessä painaa päivät pitkät hommia.
- Älä sinä selitä, sillä tontuthan ne hoitavat valmistelut, niinkuin ovat tehneet jo satojen vuosien ajan. Sinähän vaan istuskelet kaiken päivää takan ääressä, siemailet glögia ja paisutat mahaasi lehden takana.
- On se vaan Joulupukinkin tärkeää pysyä tietoisena maailman menosta, ja ajattelutyöhän se vasta tärkeää onkin.

Nyt Muorin kuppi kaatui lopulta nurin! Pukki ehti hädin tuskin väistää päätään kohti lentävän neulelankakorin, jonka Muori oli kiivastuneena tempaissut lentoon tuolinsa vierestä. Kori lensi suoraan takan eteen Pukin onnekseen ehdittyä väistää sen. Pari lankakerää vierähti avoimeen takan kitaan ja syttyi heti ritisten palamaan. Nyt oli Muorin mitta todellakin täysi. Poskipäille nousi syvä puna ja silmät iskivät tulta.

- Ja sinähän lähdet matkaan ja heti tältä istumalta!
- No, älä, älä! yritti Pukki varovasti hillitä Muoria.
- Poroaitauksen tontut valjastavat porot ja laittavat rekesi matkakuntoon. Sinä menet Kehotunturille ja tulet uutena Pukkina sitten parin viikon kuluttua takaisin kotiin Korvatunturille, saneli Muori ohjeitaan nopeaan lauhtuneena.

Pukki oli tosissaan säikähtänyt Muorin harvinaisen räjähtävää kiivastumista. Tuollaista ei Pukki ollut nähnyt tapahtuvan kymmeniin vuosiin. Nyt ei enää auttanut tuppuroida vastaan, vaan oli oltava nöyrää ukkoa ja toteltava kiltisti. Siinä sivussa vilahti mieleen, että tämmöistä se varmaan oli, kun äiti komentaa tottelematonta lastaan.

Ja tilannehan oli lähtenyt rullaamaan salamana noiden kiivauksien jälkeen. Pororeki, Petterin johdolla, oli lennättänyt Pukin hetkessä Kehotunturille ja laskeutunut suoraan kuntokeskuksen pääoven eteen. Pukki oli marssinut ujoin askelin ovesta sisään ja ilmoittautunut tiskillä. Rekitonttu oli pudottanut Muorin pakkaaman kuntoiluvarusterepun tiskin eteen. Ja sitten se olikin ollut vientiä. Pukki oli nähnyt vilahdukselta Pakkasukonkin huhkivan kuntolaitteilla hiki päässä.

- On sitä näemmä muitakin huippukuntoisia salilla, oli Pukki tokaissut puoliääneen ja painanut prässipenkissä viimeistä sarjaa. - Pitäisiköhän haastaa itänaapurin ukko kuntomatolle juoksukisaan?

Joulupukki ja Pakkasukko olivatkin tavanneet eräänä iltana vihersmoothiet käsissään kuntokeskuksen oleskeluhuoneessa takan äärellä.

- No terve, terve! huikkasi Pukki Pakkasukolle. - Mikä se sinut on tänne saanut?
- Priviet sinullekin! vastasi Pakkasukko. - No Pakkasmuorihan se määräsi muka kuntoa kohentamaan.
- Sittenhän meillä on samanlaiset lähtökohdat kuntoilulle!
- Niinpä taitaa olla, jos sinutkin on Muori määrännyt tänne hikoilemaan, totesi Pakkasukko.

- Muorihan se esitti lähtöä vähän lomailemaan. Ei minulla olisi ollut juurikaan tarvetta, mutta lähdin Muorin mieliksi, kun tämä oli maksanut tänne parin viikon kuntoilupaketin.
- Kyllä meillä oli Pakkamuorin kanssa tulikivenkatkuiset keskustelut tänne lähdöstä. Olin muka rapistunut kunnoltani, vaikka kuntoni on rautaa.
- Kyllä meilläkin oli Korvatunturilla Muorin kanssa hieman puhetta kuntoasioista, mutta Muori sanoi, että mene vaan jos joudat kiireiltäsi, ei mene maksettu kuntopaketti hukkaan. Niinpä minä lähdin, vaikka ei minullakaan olisi ollut varsinaista tarvetta. Muorinkin mielestä minulla on nuoren tontun kunto.

Ukkoparin jutut olivat jatkuneet samantasoisena. Kumpikaan ei ollut halukas myöntämään heikkoa kuntoaan, mutta kuntokeskuksen ohjelma työskenteli ukkojen tietämättä heidän hyväkseen. Tuloksia vain saatiin hetki odottaa, kun lähtötilanne ei ollut erityisen mairitteleva kummankaan kohdalla.

Pari viikko oli vierähtänyt kuntokeskuksessa kuin siivillä. Hiki oli valunut Pukilla noroina kaiken päivää. Iltaisin ei tarvinnut enää houkutella unta silmiin, kuten kotona makuukammiossa. Kehon kunto kohosi aivan silmissä ja vaa'alle nouseminen oli jo ensimmäisen viikon jälkeen suorastaan juhlaa. Ei tarvinnut vaaka enää asteikon lisäämistä ja viisari ei yltänyt lähellekään stopparipuikkoa. Oli ollut mistä pudottaa painoa ja teho-ohjauksessa se olikin pudonnut reipasta vauhtia.

- Kuka ihmeen hoikka poika se sieltä reestä nousee? Nyt ei ole Pukki kotona, joten tule vaan rauhassa peremmälle, mennään kammariin! kuiskasi Muori Pukinpajan pihalla ääntään madaltaen.
- Mitä sinä oikein meinaat? Minähän se täältä tulen ja olisitko vienyt muka vieraan kulkijan meidän makuukammioon? kysäisi Pukki närkästyneenä.
- No enhän minä, kun leikilläni yritin kiusata sinua! hihitteli Muori. - Mutta olet sinä komea nyt, kun olet selvästi hoikistunut! Posketkin on melkein lommolla.

- Kyllä minun on nyt pakko tunnustaa, että jo pelkkä kaksi viikkoa kuntoilua oli äärettömän tehokasta. Ja ne keskuksen ohjaajat olivat kyllä huippuammattilaisia. Laittoivat minut mahdottoman lujille.
- Mitä minä sanoin sinulle, ja sinä kun vielä venkoilit lähtöä vastaan!
- Painokin tippui useita kiloja ja vyötärö kapeni oikein kunnolla. Kun nousin siellä lähtiessä rekeen, meinasivat nutun housut pudota, kun olivat niin löystyneet mahan kohdalta.
- Nyt se onkin helppo sujahtaa lahjasäkin kanssa savupiippuunkin, kun ei ole enää iso maha tiellä!

Lopulta koitti jouluaatto ja Joulupukin reki oli lastattu täyteen lahjoja maailman lapsille. Koko Korvatunturin väki oli iloinnut hoikentuneen Pukin selvästi piristynyttä olemusta ja vahvaa jaksamista joulun valmisteluissa. Rekiporoja johtava Petteri-porokin iloitsi kevyemmästä isännästään.

- Tempaisehan Petteri reki liikkeelle, niin viedään maailman lapsille lahjat! huikkasi Pukki johtoporolleen.

Sen pituinen se!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE JA ONNEA VUODELLE 2019!