/>/> VANHUS STADISSA: Saako ihminen olla herkästi innostuva?

lauantai 12. tammikuuta 2019

Saako ihminen olla herkästi innostuva?

Nykynuoren sanoin vastaisin tuohon, JUU-EI.

Jos ihiminen (oho, kun livahti tuohon synnyin-Oulun murreilmaisu) on kiinnostunut monesta, voi olla, että tulee semmoisia jatkuvia innostuksen puuskia. Ja niitähän minulla riittää. Kerronpa seuraavassa esimerkin.

Tuorein oli alkuviikosta kun huomasin ilmoituksen netin kautta tapahtuvista koulutuksista. Ilmoituksen maininta MOOC-nettikursseista ei avautunut minulle ensin mitenkään. Sitten googlailin hieman ja löysin kurssin sivutkin. Siellä kerrottiin kyseessä olevan verkkokurssin, jossa perehdytään algoritmien laatimiseen ja nykyaikaisen ohjelmoinnin perusideoihin. Hakeuduin ilmoittautumissivulle, ja se oli siinä ja siinä, ettenkö olisi ilmoittautunut sinne. 

Sitten heräsin tähän päivään ja tajusin, että luonteellani varustettu minä, ei olisi jaksanut, malttanut eikä kestänyt tuommoista intensiivistä, jopa pitkäjännitteisyyttä ja järkeä vaativaa, tiukkaa opiskelua. Lisäksi kysyin itseltäni, tarvitsenko noita taitoja? Vastaus oli kyllä sama juu-ei, kuin tuolla alussa. Muistin meneillään olevat muut projektini ja vahvistin hylkäävän päätökseni tajuamalla päivittäisen aikani rajallisuuden. Niin ja yleensä aika nopeasti lopahtavan innostukseni.

Siis, miten niin rajallisuuden? No, kun pitäisi kirjoittaa, sukututkia, tehdä (=seurata katsella) remonttia, opetella soittamaan ukulelea (siitä on turhaa kenenkään odottaa mitään valmista), katsoa tv:n ja Netflixin sarjoja, ulkoilla, käydä kuntosalilla, Enterin opastuksiinkin pitäisi osallistua (nyt oli kuitenkin pakko nostaa toistaiseksi kädet ylös ja pitää paussia), lukea somea, lomamatkallakin pitäisi käydä (rästilomia on vielä pitämättä muutaman vuoden edestä), autokin pitäisi putsata sisältä ja päältä, mökilläkin on parin vuoden hommat tekemättä (toissakesä oli sateinen ja viime kesähelteinen) ja onhan sitä monenlaista muutakin, joissa yleensä on toinen määrääjä.

No, taas se kääntyi laiskan töidensä luettelemiseksi! Mutta kuitenkin on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi kuin istua telkkaria katsomassa ja iPadilla surffaillessa.

Päätelmä: Ei saa olla! Tai ainakin pientä rajaa tarvitaan!


Nämä kasvoivat itsekseen mökillä viime kesänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti