/>/> VANHUS STADISSA: Kelillä venkoilua

lauantai 5. tammikuuta 2019

Kelillä venkoilua

Kuka kumma se tuolla taivaankannella kelikampea taas vääntelee? Taitaa olla vielä hutikassa vuodenvaihteen juhlista!

On pitänyt vanhuksen kaivella kellarista kaikki kamppeet eteiseen, että on mistä valita vähän niinkuin kelin mukaan päällepantavat. Uimahousut jätin vielä koipallojen sekaan, mutta muut tekstiilit onkin eteisessä esillä.

Ei ole ilo asua kerrostalossa, etenkään ylempänä kuin ekassa kerroksessa. Jos katsot ennen uloslähtöä mittarista lämpö-/kylmyystilan ja ikkunasta arvioit ilmassa olevien ainesosien tiheyden, ovat olosuhteet jo vaihtuneet pukeutumisen aikana. Olit päätellyt tarvitsevasi kylmäkelin vaatteet, mutta kun pääset ulko-ovesta pihalle, sataa Esteristä vettä. Astutko siis toppavaatteissa vesisateeseen vai palaatko vaihtamaan sadekamppeet niskaasi?

Ei siis auta, kuin ponkaista takaisin kerrokset ylös kotieteiseen valitsemaan paremmin keliin sopiva  sotisopa päälle. Ja hetken kuluttua seisot alaovella sadetakissa katsomassa lumen leijailua ja samalla havaitset sään pakastuneen. Korvanappi iPhonesta kertoo meteorologin suulla idästä iskeneen juuri viimeisen 5 minuutin aikana armottoman kylmärintaman, joka hyytää vanhuksen tönkköukoksi heti ulko-oven kuraritilän ylitettyään. Ei auta kuin palata hissillä kerroksiin.

Päätät tilanteen masentamana keittää pannullisen kahvia ja istua lukemaan Helsingin Sanomia ja Itä-Savoa iPadilta. Kalevan, Maaseudun Tulevaisuuden ja Lapin Kansan jätät seuraavalle sateelle noin kolmen tunnin päähän. Siinä sitten vilkuilet ikkunasta kahvia lipitellessä, miten keli vaihtelee sujuvasti vesisade-räntäsade-lumisade-akselilla saman tunnin aikana.

Jos haluaa katsella aurinkoa, on sitä etsittävä vanhoista valokuvista tai television eteläohjelmista. Toisaalta ei uskalla oikein uutisiakaan katsoa, kun tuolla etäämpänä on vielä hurjemmat kelit, jossa vettä tulee jo vesistöistäkin, ei pelkästään taivaalta. On se vaan kelien säätäjä hurjaksi mennyt!

Kahvipannukin on jo tyhjä. Taidan kohta yrittää pihalle uudestaan. Se lienee sama mitä puen päälleni, ne on kuitenkin väärät kamppeet. Arvaan aina väärin, vaatteet ja Lotto-numerot! En oikein tykkää!

Lapsuudessa se paistoi joskus aurinkokin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti