/>/> VANHUS STADISSA: Sähköistä autoilua

perjantai 17. marraskuuta 2017

Sähköistä autoilua

Kyllä törmäsin toissapäivänä erikoiseen sähköongelmaan! Tuli nimittäin eteen totuus, että olen kaukoviisaasti, mutta turhaan, kerännyt tulevaisuutta varten sähköroikkia eli suomeksi jatkojohtoja. Tuo kaikki taisi olla aivan turhaa! Ei nykysähköllä kulkevaan autoon tarvitakaan johtoja. Tosin ei minun roikkavarastollani olisi vielä päässyt edes ulos Pikku-Huopalahdesta saati Ouluun asti, mutta paljon niitä on.

Sattui niin, että tuli eteen matka Ouluun ja vieläpä sähköautolla. Kun kyytivaihtoehto selvisi, tarjosin johtojani autonomistajalle, mutta turhaan. Oli kuulemma Elon Tusk, tämä Teslan tekijä rakentanut pikkupattereista auton pohjaan semmoiset akkuvarustukset, ettei roikkaa tarvitakaan. Kuulemma yli 7000 pikkuista sormipatteria löytyy auton pohjasta.

Niinpä istuin toissa-aamuna kotiportilla autoon, joka ei lähtenyt käyntiin. Tai siis ei, ei sen tarvinnutkaan lähteä käyntiin, koska ei se käy ollenkaan. Siitä puuttuu se pörisevä moottori ja se vaan liukuu. Ja rivakasti vielä tarvittaessa.

Tiedossa oli n. 9 tuntia autossa istumista Helsinki-Oulu-välillä. Ensin istuttiin Lahden ja Heinolan välille Vierumäen Matkakeitaalle, jossa auto laitettiin hetkeksi liekaan eli lataustolppaan ja käytiin ryystämässä kahvit. Seuraava etappi oli Hirvaskankaan ABC-asema Jyväskylän pohjoispuolella siinä Huutokauppakeisarin ja Helin kauppakamarin lähellä. ABC:llä syötiin herkullinen spagettilounas Teslan ollessa taas tolpassa kiinni. Ja sitten taas jatkettiin Pyhäsalmen ABC:lle Vaskikellon vierelle ja sidottiin auto tolppaan. Ja taas ryystettiin tovi kahvia, kunnes auto ilmoitti rannekelloon olevansa valmis jatkamaan Oulua kohti.

Tauko virtatolpalla
Lopulta päästiin Ouluun eikä matka ollut maksanut yhtään polttoainelitraa eikä muutakaan polttoainetta. Se oli Elon Musk luvannut ilmaiset sähköt omista töpseleistään Tesloille. Ei saastutettu luontoakaan ainakaan auton ajomatkapäästöillä. On se jotenkin ihmeellistä tuo sähköllä reissaaminen!

Oulussa olikin sitten muissa asioissa rivakat pari päivää! Satuin nimittäin aikoinaan syntymään mainitulla kylällä ennenkuin siirryin aurinkoiseen etelään. Jäi kuitenkin erilaisia tehtäviä ja velvollisuuksia synnyinkylille. Oulu on hieno kaupunki, mutta hieman sivussa. Mutta onneksi sielläkin on sähköä! Ja rössypottuja ja oikiaa rieskaa!

Paluumatkan keliä välillä Oulu-Jyväskylä
 PS. Paluumatkalla satoi taivaalta kaikkea muuta paitsi meteoriitteja ja tulikiveä. Oulun päässä oli tie kiillotettu jäällä kiiltävän sileäksi ja Helsingin päässä tuli vettä kuin aisaa. Ei oikein tykätty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti