/>/> VANHUS STADISSA: Rokotettu ja ripillä käyty

torstai 9. marraskuuta 2017

Rokotettu ja ripillä käyty

Otsikkoon tuli kyllä väärä järjestys, sillä ripillä kävin jo karkeasti arvioiden 1965. Mutta rokotuksella kävin äsken eli tänään. Nyt vaan odotellaan, sattuiko se piikki oikeaan flunssaan.

Kävin Kampin Palvelukeskuksessa kymmenientuhansien muitten senioreiden kanssa. Meitä seisoi aulan täydeltä ripirinnan varmaan ainakin miljoonayksi ihmistä. Ovella neuvottiin mistä suunnasta löytyy jonotuslaput ja sitten alettiin hiki päässä jonottamaan. Kun olin saanut lappuni oli edelläni ainoastaan reilut 200 rokotusuhria.

Hoitajatädit huusivat muutaman huoneen ovella megafoonilla numerosarjoja sitä mukaa, kun joku oli saanut piikkinsä ja rokotuspalli vapautui. Sitten ryntäiltiin sankoin joukoin ovea kohti, kun alkoi oma numero lähestyä.  Mutta kyllä jono meni nopeasti kun huomioi ihmismäärän. Minulla ei olisi ollut juurikaan kiire.

Vuoroni tuli jo n. 40 minuutin jonotuksen jälkeen. Megafonitäti otti lappuni ja päästi rokotuskammioon. Siellä istui 4 rokotustätiä uhriensa kanssa. Eräs vapautunut täti sanoi minulle, että ”Odota hetki!” Koska en pidä rokotuksista, olisin mielelläni odottanut vaikka 3 kuukautta. Mutta ei auttanut mikään! Toinen vapautunut rokotustäti kutsui seireenin katseellaan minut, viattoman uhrin luokseen. Ja nöyränä tottelin.

Ojennettuani Kela-kortin avautui sairauksieni salat tietokoneen ruudulle. Siellä näkyi mm. viime vuoden hutirokotus. Se ei nimittäin osunut, kun oli A-luokan flunssaan ja paikkakunnalle ilmestyikin B-luokan flunssa tai kumminpäin se oli. Niinpä sairastin viime talvena pari kuukautta oikein miehentappoflunssaa ja samalla rokotuslääke odotteli turhaan suonissani itselleen sopivaa flunssaa. Nyt anelin josko voisin saada nyt piikin oikeaan tautiin, siihen joka saapuu Helsinkiin.

En tiedä kuultiinko aneluni, mutta reikä tuli käsivarteen ja minut hätisteltiin tuolilta pois ja seuraava uhri huudettiin sisään. Muistin kuitenkin hyvän kotikasvatuksen saaneena, toivottaa vapisevalla äänellä rokotustädille ”Hyvää joulua”!

Ja nyt sitten odotellaan osuiko vai ei! Käykäähän Tekin rokotuksella jos kuulutte riskiin tai edes riskiryhmään!

2 kommenttia:

  1. Käyty on ja ripeästi eteni rivit. Meillä Keravalla käskettiin isosta aulasta 20 numerosajan mukaan kerrallaan odottamaan lähemmäs rokotuskammioita. Ei ehtinyt pelkokaan tulla puseroon, kun oli jo oma vuoro. Toivotaan tosiaan, että nyt oli täsmärokotus. Mullakin se edellinen osui väärään tautiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ne väärät rokotukset sattuivat sitten meille viime vuonna. Nyt odotellaan jännityksellä miten nyt osui!

      Poista