Ennen oli kaikki paremmin?

Huomaan tulleeni monella tapaa vanhemmaksi, eikä ehkä vähäisin ole kiinteä, ei kiihkeä, seurustelusuhteeni HUS:n hoitajien ja lääkäreiden kanssa. Mutta se, kun alkaa muistella lapsuuden ja nuoruuden asioita, alkaa jo huolestuttaa itseänikin. Mitähän sille pitäisi tehdä, vai onko minuunkin iskenyt jonkinlainen inhimillisen elämän virus, vanhojen muisteleminen?

Joudun aloittamaan muisteluni 1950-luvulta. Sen teen siksi, että sitä edelliset muistot ovat vanhempieni omaisuutta ja kokemaa, enkä ollut tuolloin muuta kuin ehkä pilke isäni silmäkulmassa. Mutta olihan ne 50-luvulla aikoja! Riipustan luettelonomaisesti silloisia huomioitani seuraavaan:

- valot kotona hoidettiin kynttilällä ja öljylampulla, kunnes tuli Tilley-kaasulyhty. Sähkövalo ei ollut vielä syntyessäni löytänyt tietään meidän matalaan majaamme. Saattoihan siihen olla syytä minunkin  odottamattomalla ilmestymiselläni paikkakunnalle

- ulkona valot hoidettiin luonnon omalla lampulla taivaalta, päivällä aurinko ja illalla sekä yöllä valaistuksen hoitivat kuu ja tähdet, jos ei pilviä ollut. Iltapimeällä kylällä liikkuminen oli pakko jättää aivan äärimmäisen pakolliseen ja muistinvaralla hoidettuun suunnistamiseen kylätietä pitkin.

- isoisäni oli edellä aikaansa, kun hänellä oli radion edeltäjä, kidekone. Sen hän otti juhlallisesti esiin iltaisin katsottuaan uutisten lähetysajan taskunauriistaan. Meikälapsi ei saanut koskea tuohon tikkuaskin kokoiseen vastaanottimeen.

- televisiostakin kuultiin kotikylällä vasta 60-luvun alkuhetkinä. Siinä sitä vuosikymmenen taitteessa istuttiin koko kylän väki erään kyläläisen tuvassa ja katsottiin ruudussa vilisevää lumisadetta Ruotsista. Muita lähetyksiä ei ollut vielä tarjolla.

- isovanhempani hoitivat alueen pientä puhelinkeskusta ja siellä sain kokea nykyisiä kännyköitä edeltävän ajan viestintävälineitä. Toki armeijassa hoitelin 60-lun loppupuolella itsekin tovin tuommoista keskusta, jossa piuhoilla yhdistettiin puhehaluisia toisiinsa.

- kyläläisten ei tarvinnut olla kovinkaan huolissaan auton alle jäämisestä, sillä autoja ei paikkakunnalla ollut monta ja ne pitivät niin isoa ääntä, että sen tuloon kerkesi varautua jo hyvissä ajoin.

- kylmäsäilytystilat olivat myös aavistuksen puutteelliset, kun jääkaappeja ei meilläpäin liikkunut. Keittiön lattiassa oli luukku, jonka alta löytyi viileää vaativille ruokatarpeille pieni tila. Talvisin eteinen oli mainio säilytystila, paitsi siellä tavarat usein jäätyivät pakkasessa. Toki ei asuntokaan ollut talvipakkasilla huono säilytystila, kun lämpö oli yöllä aina pakkasasteilla.

- hygienia ei pyörinyt kylillämme edes sanana, liekö tuota koskaan kukaan vielä kuullutkaan? Vadissa peseydyttiin ja saunassa, omassa tai naapurin. Ja mäntysuopa oli liki ainoa pesuaine kaikkeen.

- lääkkeissä kova juttu oli Hota-pulveri. Sillä hoidettiin kuumeet ja hammaskivut. Hammaslääkärillä oli poljettava pora, jota en paljolti kaipaa enää. 

- no entä sitten vessassa, pikkulassa, pihan perällä tai huussissa käynnit? Se se vasta hommaa oli. Päivällä pihan perällä liiterin takana olevassa kopissa käynti onnistui, mutta muistelehan talvipakkasella ja yöllä käyntejä, kun valoakaan ei ollut. Lieköhän tuolloin vielä porsliinistä kukaan kuullutkaan, ei ainakaan meidän kylällä.

OIisihan tuota listaa varmaan määrättömiin, mutta en kyllä sano, että ennen oli kaikki paremmin! Kyllä olen nykyään ylpeästi innokas sisävalojen, telkkarin, iPhonen, iPadin, jääkaapin, auton ja jopa sisävessan käyttäjä. 

Eli älkää tulko minulle sanomaan, että kyllä kaikki oli ennen paremmin!     

Mutta oli toki joskus hauskaakin - keittohommissa!

Kuka se hoitaa sääkampea?

Se on varmaan säänhoitaja liikkeellä vielä vuodenvaihteen juhlahöyryissä. Ei se ollut rapiaa toki  joulukuussakaan, mutta silloin sitä vanhuskin sai tottua tasaisen vaihteleviin keleihin. Oli sentään tasaisesti kuivaa ja sitten tasaisesti märkää. Siinä sentään oli jokin tolkku ja järjestys!

Nyt sitten vaihdettiin vuotta ja alkoikin vaihtelu oikein turbokiihdyttimellä. Aamuisin on ollut ja on kohta luvassa lisää tulipalopakkasia etelän ihmisellekin, joka aikoinaan huitoi hyttysiä. Luvassa on jopa alempia kuin -10 asteen viileyksiä. Sehän alkaa jo muistuttaa hieman hankalamman avioliitonkin lämpötiloja. Kyllä pitäisi Poudan Pekan, Liisan, Annen ja muitten sääviisaitten osata määrätä semmoiset kolotuksista kärsiville sopivat säät. Ehdoton minimi pakkasastepäässä saisi olla -2C, ja kesällä yläpäässä mittaria +20C on ehdoton maksimi. Pitkillä kalsareilla pitäisi vanhan miehen pystyä pärjäämään ympäri vuoden, ja samoilla vieläpä vaihtamatta.

Siinä samassa säähurjastelussa on nyt kiillotettu vanhuksen käyttämät polut ja raitit niin kiiltäviksi, että naamansa näkee, jos niska taipuu alas katsomaan. Ei sitä joka mökissä eikä osakkeessakaan ole piikkikenkiä liukkailla liikkumiseen. Eikä ole lähikaupan Lippekään tiskin takana tyytyväinen, jos vanhus hissuttelee piikit lattiaa naarmien lihatiskille ostamaan 50 grammaa kielimakkaraa tai kaksi silakkaa. Nykyeläkkeillä ja asumiskuluilla ei suurempia investointeja ole mahdollista tehdä.

Ja luoja varjele, jos kuitenkin satut köntsähtämään nenillesi kadulla, silloin se vasta tuska aukeaa. Jos sinulla on tuuria, eikä mikään kohta kropassa vahingoitu enempää kuin mustelmien verran, on loisto tsägä. Mutta jos tulee tarvis ajella piipaapuupaa-autolla päivystykseen, eikä ole eväitä mukana 8 tunniksi jonossa istumiseen, perii paha. Se ei ole kipsi mukavaa odotettavaa nälissään ja janoissaan. Siinä sivussa saatat saada murtuneen ranteen lisäksi mukavalta kuulostavan koronataudin muilta jonossa sitä tautia hönkiviltä. 

Nyt vaan kysyn, kuka hiivatti siellä säätelee näitä säitä?

Toivotan kaikille liukastuneille ja muillekin HYVÄÄ VUOTTA 2025! Ei mikään voi viime vuotta huonommaksi enää muuttua, niin paitsi tietenkin säät!

Kuva luotu ChatGPT:llä

3. Korvatunturilta matkalle

JOULULAHJOJEN JAKOMATKA

Jouluaatto oli vihdoin koittanut, ja Korvatunturin pimeä taivas oli valaistu revontulien loisteella. Lumen peittämä maisema kimalsi kuin miljoonat timantit, ja iloinen tohina täytti ilman. Joulupukki seisoi tuvan eteisessä punainen takki yllään ja turkiksilla reunustettu lakki tiukasti päässä. Hän oli valmis vuoden tärkeimpään tehtäväänsä.

”Onko kaikki valmista?” Joulupukki kysyi reippaalla äänellä, joka kajahti yli tonttujen hälinän.

”Kyllä, pukki!” vastasi Topi-tonttu, joka kantoi viimeistä lahjasäkkiä rekeen. Lahjat oli huolellisesti pakattu: jokainen niistä sisälsi toiveita, unelmia ja paljon rakkautta.

Reki, suuri ja koristeellinen, oli jo valjastettu. Petteri Punakuono seisoi reen edessä valmiina yön pitkää lentoa varten. Valjaita koristi rivi pieniä hopeakelloja, jotka helisivät iloisesti aina, kun poro liikahti.

”No niin, Petteri,” Joulupukki sanoi taputtaen johtoporon pehmeää turkkia. ”Sinun nenäsi valo ohjaa meidät turvallisesti kaikkien maailman lasten koteihin.”

Petteri nyökäytti ylpeänä päätään, ja muut porot murahtelivat kannustavasti tarhassa aidan takana.

Tontut olivat kokoontuneet reen ympärille vilkuttamaan ja toivottamaan hyvää matkaa. Joulupukki kiipesi notkeasti rekeen, tarttui ohjaksiin ja asettui mukavasti suurten lahjasäkkien keskelle.

”Hyvät tontut, kiitos teille kaikille tämän vuoden ahkerasta työstä! Nyt me lähdemme Petterin kanssa jakamaan iloa ja valoa maailman lapsille!”

”Hyvä matkaa, pukki!” tontut huusivat kuorossa, ja lumi pölysi kevyesti ilmaan, kun porot ottivat ensimmäiset askeleensa. Petteri nosti nenänsä kohti taivasta ja hypähti vauhtiin, jonka mukana koko reki nousi vaivattomasti ilmaan.

”Ho-ho-ho!” Joulupukki nauroi, kun reki kohosi korkealle Korvatunturin ylle. ”Yö on kirkas, ja matka tulee sujumaan loistavasti!”

Rekiporot lensivät rivakasti lumisen maan yllä, ja revontulet loistivat heidän tiellään kuin taivaallinen kartta. Yhdessä he ohittivat vuoria, metsiä ja merenlahtia, ja Joulupukki pysähtyi joka kodin kohdalla. Lahjat tipahtivat savupiippuja pitkin olohuoneiden kuusen alle, ja lasten toiveet täyttyivät yksi toisensa jälkeen.

Kun viimeinenkin lahjasäkki oli tyhjennetty, Porot veivät reen turvallisesti takaisin Korvatunturille. Tontut odottivat jo iloisina juhlimaan onnistunutta yön matkaa. Joulupukki astui reestä, venytteli ja virnisti tyytyväisenä.

”Hyvin tehty, kaikki! Tämä oli taas ikimuistoinen joulu,” hän sanoi ja istahti isoon nojatuoliin takan ääreen. ”Ja nyt, tontut on aika juhlia! Sitten levätään, kunnes alkavat seuraavan joulun valmistelut!”

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE

JA MUISTAKAA OLLA 

KILTTEJÄ MYÖS ENSI VUONNA!

Kertomus tehty ChatGPT-tekoälyohjelmalla hieman tekstiä muunnellen ja kuvat Copilot-ohjelmalla.

2. KORVATUNTURIN JOULUVALMISTELUT JATKUVAT

VALMISTELUT VAATIVAT HUOLELLISUUTTA

Korvatunturin lumisilla maisemilla valmistautuminen jouluun oli täydessä vauhdissa. Joulupukki katselee taivasta, jossa hopeanhohtoiset revontulet piirtävät kuvioitaan. Hän tietää, että jouluaaton matka olisi pian käsillä.

Joulupukki kääntyi katsomaan porotallia, jonne hän oli pian menossa tarkastuskäynnille. Hänen mieltään askarruttivat yksityiskohdat, kuten reitin sääolosuhteet, lasten toiveiden täyttäminen ja porojen kunto. Porotallin lähellä käyskenteli porot rauhallisesti ulkona kuopien lumista kenttää.

Tallin ovet avautuivat ja Joulupukki astui sisään. Häntä tervehtivät pehmeät ja tuoksuvat heinät sekä lämpimät aitaukset. Petteri höristi korviaan nähdessään Joulupukin ja asteli luokse iloisesti. Joulupukki silitti Petterin pehmeää turkkia ja puhui lempeällä äänellä: "Oletko valmis, Petteri? Meillä on edessä tärkeä matka, ja tarvitsemme kaikki voimasi.

Samaan aikaan Korvatunturin lahjavarastossa päällikkötonttu Topi tutki suuria hyllyjä. Lahjoja oli lajiteltu ja järjestelty huolella; nuket, junat, pelit ja pehmolelut odottivat omilla paikoillaan. Topi tarkisti listojaan ja varmisti, että jokainen lahja oli valmiina toimitettavaksi. Hän kiipesi myös tikkaita ylös tarkistaen ylimmätkin hyllyt ja varmisti, ettei kenenkään lahja ollut unohtunut.

Tontut jatkoivat ahkeraa työskentelyään, ja Joulupukin paja täyttyi iloisesta puheensorinasta ja naurusta. Korvatunturilla jouluvalmistelut jatkuivat, ja jokainen oli valmis tuomaan joulun taikaa maailman lapsille.

TARINA ON LUOTU SUURELTA OSIN COPILOT-TEKOÄLYOHJELMALLA. TEKSTIÄ ON HIEMAN MUOKATTU.

Muistakaa hoitaa oma jouluun valmistautumisenne ajoissa! Hyvää joulunodotusta!

1. Korvatunturi valmistautuu jouluun

 1. JOULUPUKKI JA PAJA VALMISTAUTUU JOULUUN

Joulupukin pajassa valmistaudutaan tulevaan jouluun kiireisesti, sillä joulu on enää vajaan kolmen viikon päässä. Joulupukki herää varhain aamulla, kun pohjoisen revontulet vielä tanssivat taivaalla. Tontut ovat jo työn touhussa, värikäs tonttulakkien meri vilkkuu pajassa. Korvatunturilla vallitsee lämmin, mutta energinen tunnelma.

Ensimmäisenä Joulupukki tarkistaa lahjalistat. Hän käy läpi lasten lähettämiä kirjeitä, joissa on toiveita, lupauksia ja iloista joulunodotusta. Joulupukin lempeä hymy nousee huulilleen, kun hän lukee lasten huolellisesti kirjoittamia toivomuksia. Tonttujen apurit ovat jo lajitelleet kirjeet ja ryhmitelleet ne maittain ja kaupungeittain.

Pajassa jyrisevät koneet ja laulavat sahat, kun leluja valmistetaan. Puuseppätontut työstämässä värikkäitä puuleluja, pehmeitä pehmoleluja ja monenlaisia elektronisia vempaimia. Joulupukki kiertää pajassa ja varmistaa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Hänen tarkka silmänsä huomaa, jos jokin lelu kaipaa viimeistelyä tai jos jonkin laitteen patteri on unohtunut asentaa.

Välillä Joulupukki käy kurkistamassa reki- ja porotalliin. Siellä hänen uskolliset poronsa, erityisesti nuori ja innokas Petteri Punakuono, valmistautuvat lentämään maailman lasten luokse. Tontut harjaavat porojen turkkia ja kiillottavat reen jalaksia. Petteri saa erityisherkkuja ja kannustuksia, jotta jaksaisi pitkän matkan jouluöinä.

Lähes kolmen viikon päästä koittava joulu tuo mukanaan kiireen lisäksi myös suurta iloa ja lämpöä. Joulupukki nauttii työskentelystä tonttujen kanssa ja tietää, että jokainen lapsi saa joulun taikaa kotiinsa. Hän pysähtyy hetkeksi pajan ikkunan ääreen, katsellen lumihiutaleiden tanssia ja kuunnellen joululaulujen säveliä. Joulupukki on valmis juhlistamaan maailman rakkainta juhlaa ja tuomaan hyvää mieltä kaikille!

SISÄLTÖ ON LUOTU KOKONAISUUDESSAAN MICROSOFT COPILOTILLA

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Saisiko seniori tilaa?

Se vain on meikäseniori näkymätön ja huomaamaton! Kerättyäni reilusti yli 70 vuotta itselleni ulottuvuutta, ei sitä kaduilla vastaantulijat huomaakaan. Taisin tehdä väärän valinnan, kun keskitin ulottuvuuteni keskivartaloon enkä panostanut pituuteen. Luulin, että lähes keskimääräinen ikäisteni pituusmitta riittäisi huomioiduksi tulemiseen, mutta väärin kuvittelin.

Kun kuljen yksin tai kotihengettären kanssa kaupoissa, ostoskeskuksissa tai kaduilla, vastaantulijat eivät huomioi meitä mitenkään. Välttääksemme kontaktia nenästä nenään, on vaan pakko siirtyä sivuun. Ei ole vastaantulijan sukupuolella, sukupuolettomuudella tai iällä mitään merkitystä kohtaamisessa. Samalla tavalla joutuu väistämään koululaisia, pukuihmisiä, peruskansalaisia, senioreita ja kepin kanssa kulkijoita.

Olen joskus yrittänyt puolustaa oikeuttani omaan tilaan kakistelemalla kurkkuun limaa kuin sylkemistä valmistellen. Jos vastaantulija, varsin usein nuorten lössi, huomaa sen, syntyy tilaa, mutta ainoastaan silloin, jos kuulevat kakisteluni. Eikö kuulostakin rumalta ja inhottavalta teolta, mutta kun ei aina jaksa väistellä.

Olen talviaikaan väistänyt lumipenkalle vastaantulijoita, usein keski-ikäisiä kulkijoita. Se ei todennäköisesti mene perille muuten kuin aiheuttaa vain kummastuneen katseen. Voi olla, että ensi talvena, jos jalkani vielä nousee, heittäydyn nurin vastaantulijoiden eteen lumisella kadulla. Sitten odotan reaktiota tai todennäköisimmin sitä, että mulkaisevat minua, kiertävät ohitseni ja jatkavat matkaansa.

Oli tässä eräs ilta, jolloin edellisten päivien lumet olivat sulaneet miltei kokonaan ja taivaalta tihkui vettä. Olimme hengettären kanssa käsikynkkälenkillä. Koska oli jo miltei pimeää, olin varautunut otsalampulla, jossa on sekä vilkkuvalo että punainen valo. Eräällä sivukadulla ajattelin kokeilla valon tehoa ja sytytin punaisen valon otsalleni noin kolmekymppisen pariskunnan lähestyessä meitä. Pariskunta antoi meille, hieman vaikeasti kulkevalle senioriparille, kauniisti tietä. Hekumoin hetken oivalluksellani, kunnes kuulin pariskunnan puhuvan jotain vierasta kieltä ja jatkavan normaalisti kulkuaan. Heille ei varmaan ollut vielä kerrottu, että Suomessa ei ole tapana väistellä vastaantulijoita, etenkään senioreita. Ehkä se heillekin valkenee vielä joskus!

Miksikö en vain kävele suoraan kohti ja mahdollisesti päin vastaantulijaa? No en halua olla huonosti käyttäytyvä ihminen, sillä kotona opetettiin aikoinaan huomioimaan muut ihmiset ja olemaan kohtelias kaikille. En minäkään vaadi vastaantulijaa vaihtamaan kadun toiselle puolelle, mutta jos edes hieman antaisi tilaa. 

Tässä tulikin pitkästä aikaa taas purkausta! Olen alkanut kärttyisäksi, vanhaksi mieheksi. Huomasitte varmaan!

Olkaa varovaisia ulkona! Kohta alkavat oikeasti liukkaat kelit ja luut ovat lujilla! Hyvää joulunodotusta!

Tässäpä pimeään varusteet

Pidä aina siististi kahvasta kiinni!

Se on vaan vanhalle sielulle ja kropalle äärimmäisen tärkeää pitää aina kahvasta ja kaiteesta kiinni. Ulkona portaissa, tai tietenkin sisälläkin, se vaan tossu saattaa lipsahtaa ja nenä saada maakosketuksen herkästi. Jos olet herkkä nokkainen, niin jälki voi olla paha ja paraneminen kestää jopa tovista ikuisuuteen. Iso nokkaisella voi olla enemmän turvana rustorakennetta, joka sallii rajummankin kosketuksen jopa betonirakenteisiin. Tuollaisella klyyvarilla ongelmana on vaan hetken niistätmisongelmat.

Mutta sitten asiaan! Piti kirjoittamani kahvasta. Se on näet sillain, että meillä on taloudessa ollut useita kotikylmiöitä. Tälläkin hetkellä niitä on itsellä käytössä kaksi, toinen kotona ja toinen mökillä. Nuorisolla on omansa ja entisissä asunnoissa on niitä löytynyt. Merkkinä olen aina luottanut Festivoon. Se on taattua tavaraa ja tuottaa kylmää aina juuri säädetyn määrän.

Nythän kävi sitten niin, että vuosien käytön jälkeen alkoi kotikylmiön jääkaappiosan kahvan pinta kärsiä. En osannut oikein uskoa, että mieltymykseni lauantaimakkaraan, nakkeihin ja sokerittomaan limsaan olisi aiheuttanut tuollaisen pintavaurion. Lopulliseksi syyksi selvisi säästäväisyyteni! Olin hankkinut kaikenlaisia pesu- ja puhdistusaineita tarjousmyynneistä. Olin kuvitellut rasvaisten näpinjälkieni putsaamiseen tarvittavan kovimmat mahdolliset mömmöt. Mutta metsään meni taas, kuten minulla aika usein tahtoo mennä. Oletin liikaa ja käytin liian pitkään kovaa kamaa. Ei siis semmoista kamaa, jota nuoret jauhonenät kaduilla ja baarien takahuoneissa käyttävät, vaan pintojen puhdistusaineistoa. Sain myös tietää, ettei hiekkapaperia muistuttavilla vehkeillä puhdisteta herkkiä pintoja. Tuo on helppo havaita, jos hivelet kultasi selkää juuriharjalla, ei ehkä tykkää!

Niin siinä vaan taas kävi, että lauantaimakkara aiheutti kahvaongelman. Mutta eipä hätiä mitiä! Apu oli lähempänä kuin saattoi arvata. Koska tiesin Festivon olevan lämminhenkinen, auttavainen ja laadukas organisaatio, otin yhteyttä huoltoon. Muutamien tehokkaiden viestien eli sähköpostien jälkeen oli kaappini tunnistetiedot saavuttaneet laitteen valmistajan ja uudet kahvat olivat postissa.

Suorittamani silmämääräisen tarkistuksen perusteella havaitsin peukaloitteni sijaitsevan kämmenen reunoilla eikä keskellä, olin tehnyt kahvatilauksen. Kyllä oli viestintäkumppanini Elina Festivolta oikeassa, että jopa minäkin saisin kahvat vaihdettua. Niinpä, kahvat! Olin tilannut kaikki neljää kahvaa, ja sain ne kaikki myös itse paikoilleen. Nyt kahvat kiiltävät ja niin tekee myös kylmiön pinnat. Seuraavaksi olenkin aikonut käydä lähikaupassa ostamassa 9%:n Lauantaimakkaraa muutaman paketin ja laittaa ne varovasti kaappiin uusia kahvoja käyttäen.

Kiitos Elina loistavasta palvelusta, kiitos Festivo hienoista tuotteista! Ja Atrialle kiitos oivallisesta lauantaimakkarasta!

 Eppukin tykkää lauantaista