Savonlinnan kauppatori kesäpäivän aikaan

Minäkin pääsin poikkeuksellisesti käymään heinäkuisella Savonlinnan kauppatorilla. Yleensä puuhat mökillä tai luontainen laiskuuteni estävät mainitun nautinnon.

Väkeä oli todella runsaasti liikkeellä. Kaupunkiin vetää erityisesti heinäkuussa paljon väkeä opperajuhlat, mutta toki kaupungin ja sen ympäristön kauneus sekä erilaiset tapahtumat aktivoivat ihmisiä saapumaan tähän hienoon linnakaupunkiin. Nyt oli bonuksena poikkeuksellisen loistava sää. Aurinko paistaa porotti ja lämpötila huiteli liki +30 C-asteessa.

Harmittelin, että unohdin ottaa mukaani digikameran, mutta sen sai korvata iPhone. Seuraavissa kuvissa näkymiä torilta ja järven rantamilta.

Katseltavaa riittää ja torikahvit lörtsyineen ovat must

Tori ei ole mitään ilman paikallisia herkkuja

Vaatteita ja pärekoreja kaupan

Lahjatavarat kuuluvat torikauppaan

 

Savonlinnan ylpeys Kalastajan koju ja sen makoisat muikut

Torille kuuluvat musiikki ja tietenkin vene- ja laivaliikenne

Kuvia torin lähirannoista torille päin ja vastarannalle

Verkkokalastusta 60-luvulla

Muutimme 60-luvulla Liminkaan ja meren äärelle. Kalastaminen jatkui edelleen, mutta nyt pääasiassa verkoilla. Leimaa antavaa verkkokalastukselle olivat seuraavanlaiset kommentit:

- souda, souda, eikun huopaa ...
- perk... etkö sinä osaa ...
- ei sinne suuntaan, nyt oikealla, eikun vasemmalla ...
- vedä oikealla, eikun vasemmalla, työnnä oikealla ...
- no nyt se meni sekaisin ...
- voi helv... helv... , taas meni sokkatappi
- taas se tarttui veneen laitaan ...
- ota nyt takaisin, eikun vedä ...
- on se helv... ettei aikuinen mies osaa ...
- nyt se tarttui airoon ...

Tuolla edellä kuvatulla lämminhenkisellä tyylillä teimme verkkokalastusreissuja isäni kanssa. Toisinaan tuo lämmin vuoropuhelu kävi hermoilleni enkä suostunut toisinaan lähtemään soutajaksi. Silloin kylän konstaapeli sai tuurata minua, eikä hänenkään soututyylinsä aina miellyttänyt vaativaa isääni, joten kelpasin jälleen soutajaksi. Tosin suomalaiset verkonsoutajat tietävät tuollaisen käytöksen olevan verkonkokijan puolelta varsin tavanomaista.

Sama konstaapeli oli kerran isäni kyydissä Oulussa, kun isäni kääntyi vahingossa yksisuuntaiselle kadulle päin vastaan tulevaa liikennettä. Konstaapeli huomautti asiasta, johon isäni totesi noiden liikennemerkkien koskevan ainoastaan turisteja. Isä jatkoi korttelin loppuun seuraavaan risteykseen väistellen vastaantulijoita porttikäytävien kohdalla. Mitäpä tuohon oli konstaapelilla sanomista!

Verkkokalastuksen eräs ongelma oli kivikkoinen Liminganlahti. Pienen perämoottorimme potkuri osui usein vedenalaiseen kiveen ja silloin katkesi perämoottorin potkurin sokkatappi. Olimme aina varautuneet tuohon varatapeilla, jotka oli suhteellisen helppoa vaihtaa. Muistan kuitenkin erään kerran, kun tappi jälleen kerran katkesi iltahämärän aikaan ollessamme muutaman kilometrin päässä rannasta. Tapit ja työkalut olivat tuolloin jääneet autoomme rantalaiturin luo. Tuo ikimuistoinen paluumatka kesti pimeässä useita tunteja soutamalla ja sauvomalla. Tilannetta ei helpottanut jano, nälkä ja pimeässä suunnistamisen hankaluus. Tuon reissun jälkeen pidimme reilun viikon tauon kalastuksessamme.

Kaiken kaikkiaan meidän yhteiset kalareissumme sujuivat molemminpuolisessa hyvässä hengessä. Tykkäsin noista reissuista paljon enemmän, kuin edellä kirjoittamastani voisi päätellä.

Omakustannekirjan kirjoittajan ansaintalogiikka

Sekö kirjailija tienaa rutosti kirjallaan? Kyllä jos on nimeltään Päätalo, Remes, Linna tai vastaava jokaisen tuntema ja paljon menestyskirjoja kirjoittanut nimi. Pitäisi olla tienatakseen menestyskirjailija, hyvän kustannusliikkeen kirjailija ja lisäksi kirjallisesti tuottelias ihminen.

Mutta jos on aloitteleva yhden kirjan kirjoittaja ja julkaisee kirjansa maksamalla kaikki viulut itse, on aika heikoilla hankemielessä. Kerron seuraavassa hieman tuosta prosessista.

Painetun kirjan kansi

Ensin pitää kirjoittaa kirjan perusversiota 1-10 vuotta. Itsekseen ei kirjan kasaaminen painokuntoon maallikolta oikein onnistu. On osattava tarkistaa kielellinen muoto, tekstin sujuvuus, nimien oikeellisuus ja monta muuta asiaa. Virheiden etsiminen ja oikaiseminen on iso urakka ja vaatii monta oikolukukertaa ja korjausta. Siispä palkkaat kustannustoimittajan, jonka kanssa rakennat 3-12 kuukautta kirjaa kelvolliseen muotoon, ja joka taittaa kirjan painokuntoon. Lisäksi jonkun on suunniteltava ja taitettava kannetkin. Ja kun teos alkaa olla kasassa, on etsittävä osaava, kohtuuhintainen kirjapaino.

Kun pino kirjoja on jonain päivänä käsissä, ei kirjailijalla ole mitään käsitystä, kuka sitä ostaa ja mitä kautta kerrot lukijoille kirjastasi. Siispä on etsittävä markkinointikanavat, jotka kaikki maksavat jotain. Somesta löytyy ehkä apua. Rakennat maksullisia nettisivuja ja verkkokaupan. Pitäisi kiertää kaupoissa, kirjastoissa ja muissa kirjoja markkinoivissa paikoissa.

Ja mitä tuo kaikki edellä lueteltu sitten maksaa omakustanteisen kirjan kirjoittajalle? Kustannustoimittajan ja painotalon kustannukset ovat yhteensä noin 20 Euron vaiheilla kappaleelta, kun painatat kirjaa 100 kappaletta. Jos painatat vähemmän nousee kustannus vastaavasti ja suuremmalla määrällä laskee. Mutta mistä tiedät paljonko sitä menee kaupaksi, kun kirjakauppoihin et sitä luultavasti saa myyntiin, vaan kaikki markkinointi on omissa käsissäsi ja jaloissasi.

No entä sitten, kun myyt sitä oman verkkokaupan kautta? Verkkokaupan perusmaksut (kk-maksu ja kustannus/kappale) tulevat kuvaan mukaan. Posti perii täysin kohtuuttoman maksun, kun lähetät kirjasi sitä kautta. Ja kirjekuorikin maksaa. Posti perii esim. omasta kirjastani 6,00 Euroa postimaksua/kpl. Kirjekuori maksaa n. 0,60-1,25 Euroa kappaleelta.

Eli tuosta edellä esitetystä voi hahmottaa omakustannekirjailijan suunnattoa tuloja! Kustannukset paperikirjalle 20,00 + 6,00 + 0,60 = 26,60 Euroa. Tuosta puuttuvat vielä verkkokaupan kustannukset. Tulot ovat nettikaupassa myydystä kirjasta 17,90 + 4,90 = 22,80 Euroa. Eli nelisen (3,80 Euroa) tulee takkiin jokaisesta kirjasta!

1. No miksi sitten tuo kirja ylipäätään kannattaa tehdä?
     - Jokin kirjoittamisen himohan siihen vetää
     - On kai siinä tavoitteena jättää jotain jälkeensä (= 6 kpl on toimitettava Kansalliskirjastoon)
2. Miksi en sitten nosta kirjan hintaa?
     - Hinta on suomalaiselle on vahvasti hankintaa rajoittava tekijä
     - Kalliimmalla ei menisi yhtään kaupaksi, halvemmalla oma tappio olisi kestämätön
     - Hinnanmäärittely on aina yksi markkinoinnin hankalimpia kysymyksiä
3. Miksi en tarjoa kirjaa kustannusliikkeelle?
     - Suomessa (muistaakseni) alle 2% kustantajalle tarjotuista kirjoista hyväksytään
     - Tarjosin, ei kelvannut!

E-kirjan kansi

Olenko nyt sitten tyytyväinen?
     - Olen, kun sain kirjan kasattua ja painettua
     - Oppia tuli tuosta prosessista runsaasti, parempaan ilmaisuun pitäisi pystyä

     - Seuraava kirja onkin jo helpompi tehdä (toki ei kirjoittaa), mutta tuotto tuskin siitä paranee!


Jos kirjani kiinnostaa, niin tilaa painettu versio osoitteesta
https://holvi.com/shop/Marksbook/

tai osta e-kirja tietolaitteellesi seuraavista nettikaupoista
iBooks, Google Play, Kindle.

Kalastaminen oli metka laji jo 50-luvulla

Oma kalastukseen tutustumiseni alkoi jo 50-luvulla. Eihän uskoisi, kun olen omasta mielestäni hyvin nuorekas ja ...? Mutta on siitä vaan aikaa reilusti yli puoli vuosisataa!

Asuimme Ruukissa Siikajoen rannan lähellä ja vieressä oli pitkä koski, josta sai haukia virvelillä eli heittouisimella pilvin pimein. Koskella kalastaminen oli kuitenkin kiellettyä. Paitsi minulta, joka salaa ja muka tietämättömänä kävin koskella heittelemässä uistinta melkein joka päivä. Kotona vannotettiin, että jos joku tulee kyselemään, niin sano lähteneesi kotoa luvatta kalaan ja että minulta on joelle meno jyrkästi kielletty. Ja kyllä haukia riittikin ruokapöydässämme!

Välillä oli siimat niin sekaisin, että piti juosta kotiin ja pyytää isää selvittämään sotku. Toisinaan uistin tarttui puseron selkään niin, että oli juostava pyytämään äidilta apua irrottamiseen. Pahinta oli, kun uistin jäi kiven väliin ja siima katkesi uistimen jäädessä koskeen. Tuohon aikaan ei uistimia ollut tarjolla joka kaupan hyllyssä. Ja hintaakin niillä oli. Mutta kuiva kesä oli pelastus tuohon asiaan. Kosken pohjalla pääsi silloin kävelemään ja keräilemään sinne omia ja muiltakin salakalastajilta jääneitä uistimia. Vannoin tuolloin ja vannon edelleen Rapala-uistimen nimeen. Keltaisella Rapalalla olen saanut kalaa lähes joka puolella Suomea, joilla ja järvillä.

Ruukin kosken alapuolella kalastettiin yleisesti rysillä, jotka rakennettiin vitsaksista. Isälläni oli sellainen joen ylittävän rautatiesillan alla. Ja silläkin nousi runsaasti saalista. Toinen kalastuksen muoto oli kosken alapuolella sijaitsevan sahan laiturilta lippoaminen. Lippo oli myös hyvin tuottoisa väline. En muista ollenkaan, että kyläläisillä olisi ollut kalaverkkoja käytössä.

Loppukesästä oli sitten ravustuksen aika. Rapu oli minusta äklöttävän näköinen otus, johon en halunnut yleensä koskea.  Joki oli hyvin rapurikas ja melkoinen joukko kyläläisiä ravusti usein öisin. Mekin tehtiin isän kanssa öisiä rapuretkiä jokivarteen. Pyydyksemme olivat rautalankarenkaaseen kiinnitettyjä verkkoja, avopyydyksiä. Se nostettiin haarapäisellä kepillä nopeasti, etteivät ravut kerinneet paeta pyydyksen keskellä olevalta lihapalalta. Levitimme pyydykset tasaisin välien jokeen rantapenkalta ja sitten kiersimme kokemassa niitä säännöllisin välein muutaman tunnin ajan. Kylällä toimi rapuja ostava yrittäjä, jolle sitten myin saaliimme. Niillä ansaitsin elämäni ensimmäiset tienestit.

Ihmeellisintä oli se, että pelkäsin aina jokea ja vettä, enkä oppinut tuohon aikaan edes uimaan. Kävin jopa uimakoulua parina kesänä. Isoisäni hankki minulle uimakouluun jopa kuorma-auton sisäkumin uimarenkaaksi. En uskaltanut mennä edes sen avulla veteen. Mutta kavereitten suosiossa paistattelin, kun lainasin rengastani heille.

Piikit on ikävä juttu kesäihmisen iholla!

Hän on hyödyllinen ja kiva otus

Niin hienoa, kun onkin etenkin kesäisin mökkeillä ja viettää aikaa maalla, on siellä olemassa muutama ikäväkin pisteliäs asia. Tässä kohtaa haluan huomauttaa, etten kirjoita siis kukista ja mehiläisistä. Vaan nyt kirjoitan ampiaisista.

Olen oppinut elämään heidän kanssaan kohtuullisen hyvin. Meillä on keskinäinen sopimus, että ne eivät pistele minua, jos en häiritse heitä, ja minä puolestani yritän olla riehumatta heidän läheisyydessään. Mutta aina se ei ole helppoa! Kummallekaan!

Pari kesää sitten he pettivät minut ja sopimuksemme, kun maalasin mökin rakennuksia. Yritin olla tuolloin häiritsemättä heitä, mutta he vaan julman piittaamattomina sopimuksestamme hyökkäsivät kimppuuni ja tuikkivat minua piikeillään. Siitä en erityisemmin pitänyt. Putosin jopa pari kertaa tikkailtakin heidän takiaan. Siitäkään en juuri tykännyt ja lisäksi se kävi kipeää.

Sen jälkeen rauha vallitsi puolitoista vuotta, kunnes mökin varaston kattolankusta löytyi äskettäin halkaisijaltaan liki 30 cm:n pesä. Tapanani on kaiken kaikkiaan elää vaarallisesti käyttämällä jopa sähkötyökaluja askarteluhommissa. Tällä kertaa vaaraa lisäsi askartelutoimen sijoittuminen juuri heidän valtaamalleen alueelle. Huolimatta kiireisestä puuhastaan hankkiessaan kuningattarelleen mettä ja jälkikasvulle evästä, he ehtivät joukolla hyökätä viattoman askartelijan kimppuun.

Tästä en tykkää! On piikkikuningattaren valtakunta.

Minulla oli työn alla varsin hyödyllinen hyönteisbaari, jolla ei ole urbaani-ihmisen tunteman baarihuoneiston kanssa mitään tekemistä. Olen sen verran saanut viherryksen pistosta, vaikka en vihertävien ihmisten kaikkia kotkotuksia hyväksykään, että päätin bygata ötököille kotikolot. Toimeni keskeytyi julmalla tavalla ja suunnattoman pörinän säestyksellä. En muutoin yllättynyt, mutta kun etäisyys kasvoihini supistui muutamaan senttimetriin, päätin poistua paikalta ripein askelin. Onnekseni ehdin pakoon ilman vaurioita.

Tällä hetkellä käytän mielessäni sanoja, jotka eivät ole julkiseen esittämiseen soveltuvia. Ne eivät kuulu Julkisen sanan neuvoston suosittelemiin ilmaisuihin tai edes hyväksymiin. Yritän siinä sivussa pohtia, mitä teen piikkikavereitten kanssa. Otaksun, että tuskin minun kannattaa neuvotella heidän kuningattarensa kanssa. Ei siinä syntyisi mitään isoja päätöksiä, sen kummemmin kuin eräiden valtionpäämiestenkään keskinäisissä neuvotteluissa.

Otan tuumaustauon ja hankin huomenna uudet eväät piikkiporukalle!


SITTEN SE PS. 
En pane pahakseni, jos vaikka tilaisit 250-sivuisen kirjani "No jopas sattui!" verkkokaupasta. Kirja sisältää höpötarinoita, joiden pitäisi naurattaa ihmistä. Mutta onhan se mahdollista, ettei huumorintajumme kohtaa ja se ei sinua nauratakaan. Tosissani vaikka huumorimielellä minä kuitenkin sen kirjoitin. Ota riski, tee sijoitus ja tilaa kirjani osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Jos kirjassa ei ole mitään nauramisen aihetta, voit lukea vaikka päivälehdestä Fingerporin seikkailuja. Ne ainakin naurattavat! Ja Hauskat kotivideot!

Savu ja ruoka

On se jo esiaikojen ihminen tiennyt savun viisauden! Se tekee ruuassa aika nannaa, kun siihen tungetaan pieni määrä savun makua.

Aivan läheisimmät perheenjäsenet ovat innostuneet savupöntön kanssa pelaamiseen. On se näin vanhuksen näkökulmasta aika monimutkainen prosessi ja aikaa vievä puuha. Esi-ihminen nyhersi vaan nuotion luolan lattialle ja nosti lihaköntin luolan kattoon savustumaan. Ero nykyaikaan oli se, että se savustajaihminen asui samassa ”savupöntössä”. Nyt se lihaköntti savuaa pihalla ja tarpeen mukaan tuulelta suojassa. Ei tarvi viedä savua enää tupaan! Onneksi!

Nyt on moni pellintaittaja keksinyt peltipöntäkön, jossa on monta osaa ja ainetta, mitä tarvitaan esim. lihaköntin savustamiseen. Kaupoista löytyviä pönttöjä on esim. Weber, Muurikka, Narvi ja muitakin. Sinne pönttöön tungetaan sytykettä, hiiltä, hajupuuta, vettä, sokeria ja ties mitä, että saadaan kypsyyttä, makua, hajua ja väriä köntille.

Meillä on savupönttö hönkinyt nyt pari päivää pihalla ja napa meinaa jo revetä. Maukasta kalaa ja monensortin lihaa on savupöllystä kaivettu. En tiedä miten tästä ähkystä selvitään elävien kirjoihin? Täytyy taas maha opettaa kauraleivälle ja salaatille. Voi olla aika vaikeaa! Jo lähtötilannekin oli päässyt riistäytymään käsistä ennen savujuttuja. Ei ole painoindeksissä enää asteikko riittänyt meikäläiselle. Eikä nyt puhuta niistä pienemmistä luvuista!

Onneksi juhannus on loppunut ja päästään hakemaan Ulla Pakarin Kaurajunttaa kaupasta! Pitää viedä mökillekin pakastint täyteen vielä, kun mustikoita joutuu odottelemaan.

Puhallus - juhannus

Ei jaksa pieni ja maailmasta väsynyt Stadin vanhus ymmärtää, miksi pitää taivaan ilmastointilaitteen olla pari päivää niin kovalla! Ei saanut oikein selvää, mitä pitäisi varjella puhurilta, kun viima kävi voimalla.

Kaksi päivää, juhannuksen aatonaatto ja aatto, oli tuuli eli viima niin kovaa, että ilma oli liki sakeanaan käpyjä ja risuja mökkipihalla. Saimaa antoi tasaisen alustan kiivaalle ilmavirralle ja rantapenkka nosti ilman vauhdikkaasti mäntyjen tasalle. Piti jopa laittaa painot rantaan vedetyn veneen airoille, etteivät olisi lentäneet taivaan tuuliin tai mökin ikkunaan.

Jos hakee asiat jotain positiivista, niin säästyi kokon sytyttäjiltä tulitikut ja hyttyset pysyivät takametsässä. Väliin pieni sateenropse tarjosi nestettä janoavalle luonnolle kaipaamaansa kostuketta.

Katalalla ajattelulla varustettu lukija saattaisi epäillä, että miten kävi itsensä vanhuksen kostukkeen kanssa? Hyvin kävi! Kokonaissaldo juhannuksen aattoillalle oli 4 kuppia kahvia, 1 lasi roséviiniä (luomu), 1 tölkki olutta (Huom! Alkoholitonta) ja 1 tölkki  PepsiMaxia. Maitoa ja FunLight-mansikkamehua en viitsi edes mainita. Puoli kiloa muikkuja hoiti suolatasapainoa. Mutta kuten tuosta huomaatte, oli nesteytys (terveellisen?) monipuolista - toisin kuin monella muulla suomalaisella, jotka useimmat keskittyivät yhteen tai max kahteen lajiin, mutta panostivat enemmän sitten määrään.

Oli säätieteilijä Pouta järjestänyt ainakin meidän rannalle aatoksi lämpöä n. +16 C-astetta ja tuuli vaihteli 13-18 m/s. En minä, eikä moni muukaan lähialueilla viipyillyt, oikein tykännyt tuommoisesta. Ensin sitä kyllä pidetään helteitä viikkokausia ja sitten roimaistaan tuommoiset kelit juuri keskikesän juhlapäiville. Kyllä pitäisi suunnittelijoiden hoitaa ajoitukset paremmin! Onhan heillä olemassa tietokoneet ja kaiken maailman mittarit.

Hyvää kesän jatkoa kuitenkin kaikille, jospa se tyyntyy siitä vielä! 


PS. Jos ette ole vielä tilannut kirjaani, niin voi sen tehdä vielä nytkin! Sen saa joko lähettämällä sähköpostia minulle vanhus.stadissa@gmail.com tai markun.kirjat@gmail.com tai sitten verkkokaupastani  https://holvi.com/shop/Marksbook/

PS. 1. Ei kannata pelätä, että kirjassa olisi samanlaista kerrontaa kuin tässä blogissa. Ne ovat siellä oikeita kertomuksia erilaisista ihmisten toilauksista. Kohtalaisen hauskoja!