Miten tauti pääsiäisen jälkeen?

Pyhien jälkeen koitti arki ja olo senkun huononi. Ensimmäinen arki alkoi jo puolilta öin hankalana. Heräsin vajaan tunnin unien jälkeen yskänpuuskaan. Niitä jatkuikin sitten läpi yön. Istuin sängyssä päätyä vasten tyynyjen tukemana, enkä nukkunut silmällistäkään. Yskänpuuskiin kun lisättiin suunnaton kurkkukipu, oli tuo yö ja seuraava päiväkin menetetty silkalle kärsimykselle.

Päivän ohjelmaan kuului yskänlääkkeen lisäksi särkypillereitä, höyryhengitystä, kuumaa teetä, veteen sekotettavaa flunssalääkettä, kurkkupillereitä ja mahdoton määrä valittamista. Sen minä kyllä osaan! Koen aina pientenkin vaivojen takia itseni koko maailman hylkimäksi ja epäoikeudenmukaisesti kohdelleeksi. Miksi aina minä?

Veikkaan kuitenkin, että minulla on valitettavasti suunnaton määrä kohtalontovereita, joiden tilanne ja olo on varmaan paljon huonompi kuin minulla. Viime kuukausien taudit ovat olleet monelle, nuorelle ja vanhalle poikkeuksellisen vaikeita kestää. Itselläni on kuitenkin eläkeseniorina aikaa sairastaa ja mahdollisuus hankkia tarvittaessa hankkia apua. Monella tuota mahdollisuutta ei valitettavasti ole.

Antibioottien hallitsematon määrääminen maailmalla eri sairauksien hoitoon, on päästänyt pöpöt luomaan lääkkeille vastustuskykyisiä kantoja. Kohta ei enää mikään tepsi. Ollaanko siinä tilanteessa, että lopussa katsotaan kuka kesti pöpön ja kuka ei? Vastauksena ei-kestäneille voidaan vaan todeta ”sorry, näin siinä vaan kävi, ehkä sitten seuraavassa elämässä!”

Minulla sairastaminen jatkuu tänään hieman helpompana. Toinen yö pyhän jälkeen sujui jo paremmin. Edellisen päivän lääkitys tai aika on tepsinyt jo hieman. Nukuin yön melkein ”normaalisti”. Aamulla ei kurkkukipu ollut enää kaktustasoa. Mahdottomat yskänpuuskat alkoivat vasta kun puhalsin ja puhkuin limavastepulloon. Semmoisia pulloja olen saanut useampia vuosien aikana sairaalasta leikkauksien jälkeen kotiutuksen yhteydessä, kun lima pitää saada ompeleita repimättä irtoamaan. Vanhan trumpetistin rutiinilla olen puhkunut letkuun, kunnes olen meinannut tukehtua kohintään.

Nyt olen kuitenkin varovaisen toiveikas, että selviän taudista. Toivon vaan, että myös kaikki kanssasairastajat selviävät voittajina pian ja helpommin omista pöpöistään. Lisäksi toivon, että kesäkin saapuisi nopeasti ja lämpimänä.

Ja pääsiäinen jatkui ...

Se vaan rassaa edelleen ihmistä! Tällä kertaa se rassaa taloutemme molempaa ihmistä. Ja nyt on tästä huumori kaukana. Jos pääsiäinen on tämmöistä, ei sen kyllä pitäisi koskea vanhaa ja väsynyttä seniori-ihmistä.

Toissayönä, ensimmäisen pääsiäispäivän aamuna klo 2.15 iski olon sen verran helvetilliseksi, että kaivelin iPadilta esille Terveystalon ajanvaraussivun. Ja niinhän se oli tietenkin, että hekin ovat töissä pyhää arkea, niinkuin nykyään on monella alalla tapana. Varasin aamuksi ajan Kaaren Terveystalolle. Yskänpuuskat ravistelivat ylipainoista, mutta nuoruusvuosina huippuunsa treenattua kroppaani. Keuhkot rahisivat niin, että nukkuminen siinä melussa olisi ollut mahdotonta ilman yskääkin. Kipu raateli kuin  kaktuksen raapimaa kurkkuihoa. Päänsärkyä ei kannata edes laskea. Se oli ikäänkuin bonusta tässä sopassa.

Aamulla sitten istuin kiltisti odotusaulassa odottamassa yskien vuoroani. Perin miellyttävä, kokenut rouva tohtori kuunteli korvakuulokeletkuilla minua eri puolilta rinta- ja selkäkehää. Sain komennuksen laboraattorion luo. Seuraavaksi miellyttävä labrarouva kaiveli minusta kokeita. Olin varautunut siihen, että kyynärkuoppaan taas tökitään iso reikä. Riisuskelin puseroani, kun kävi käsky pitää se päällä. Tällä kertaa kaavittiinkin pöpöä nielusta ja toista sormenpäähän tehdystä reiästä.

Eiköhän tuonne palkata muita kuin miellyttäviä ihmisiä? Eihän sairas osaa kaivata miellyttävää hoitoihmistä, kun on muutenkin tuskat päällä.

Sitten palasin tohtorin luo kuulemaan tuomion. Tuomioksi tuli virustulehdus hengitysteissä. Ja reseptiksi tuli liman irrotusdroppia ja yskää estelevää droppia. Näillä on nyt menty vajaa vuorokausi ja ei ole sen helpompaa. Samat ylhäällä luetellut vaivat ovat jäljellä. Tai no, onhan nuhaa tullut lisäksi. Niin ja muutama tuskaisa kramppi yöllä kesken unen etsinnän.

Kyllä en periaatteessa tykkää taas! Paitsi eilisaamun kahdesta hoitohenkilöstä ja vastaanoton virkailijasta! Olivat mukavia! Jos rehellisiä ollaan meinasi heidän tutkimuksissaan unohtua koko sairaan ihmisen voivottelu ja tuskailu.

Sekö on pääsiäinen?

Pääsiäinenkö? Kellä on ja kellä ei! Minulla ei! On nimittäin kurkkukipu ja yskä. Pitkään meni ennenkuin se iski minuun. Otin perinteiseen tapaani vuodenvaihteessa flunssapiikin ja hymyilin tietäväisenä lähipiirin sairaille pitkin kevättä. Vaan nyt en naura!

Toissapäivänä se alkoi kurkun karheudella. Ja sitten piti köhäistä pari kertaa. Ja nyt pitää oikein yskiä aika ajoin. Ei pysy muuten hengitystie auki. Ja irtoaako klimppi kurkusta? No ei meinaa irrota. Ei sitten millään. Saa köhiä, yskiä, rykiä, kakistella ja kaikkia sen lajeja, eikä tapahdu mitään erityistä. Paitsi, kurkku kipeytyy entisestään.

En kyllä tykkää tämmöisestä! Viaton ja rauhallinen ihmistaho joutuu syyttään moiseen kurimukseen ja kärsimykseen. Kyllä pitäisi rokotuksen auttaa perille kesään asti! Ei saa teho loppua kesken kaiken! Kun otin vielä koko ruiskullisen palvelukeskuksessa puolen tunnin jonotuksen jälkeen.

Ja entä sitten Pekka Pouta ja kaverinsa? Eikö he voisi porukalla tilata Suomeen jo lämpimät? Yötkin! Eihän tämmöinen vetele, että yöllä on Stadissakin miltei tulipalopakkanen ja sitten päivällä herutellaan lämpöasteita. Hiki nousee toppatakissa pintaan suojaisissa aurinkopaikoissa ja katukanjoneissa. Ja varjoissa puhaltaa auringosta huolimatta pureva tundran tuuli.

Kyllä minä ainakin jäädyn tämmöisissä olosuhteissa. Eikö eduskunta voi tehdä mitään? Tai EU? Vai sotkiko se yksi merentakainen Twitteri-johtaja meidänkin ilmaston? Jos osaisin ulkomaan kieliä sanoisin sille, että "Shame on you"! Palelluta omasi, mutta älä meitä viattomia ja rauhallisia senioreita!

En jaksa taas mitään muuta kuin yskiä yksikseni!

Hyvää Pääsiäistä kaikille, etenkin niille, joita ei yskitä!

Photo by Noah Silliman on Unsplash

Muistitko siirtää kelloja?

Siinä meni taas yksi ilta kuljeskellen talouden kellojen keskellä ja väännellessä viisareita. Ja aamulla tarkistukset päälle. Kaksi kertaa vuodessa tuokin tehtävä iskee EU-kansalaisen kiusaksi. On se vaan kummaa, että tuommoinenkin homma on keksitty!

Jos jotain piti aikoinaan kehitellä, niin miksei oltu kerralla reiluja ja siirretty vaikka 1-5 tuntia tai jokaisen oman harkinnan mukaan? Virallinen määrä olisi voinut olla vaikka täydet 5 tuntia. Kun elämä menee sekaisin yhdenkin tunnin siirrolla, niin olisi sitten sekoitettu kunnolla. Ja vaikka päinvastaiseen suuntaan.

Siirtämisessä on sitten omat käytännön ongelmansa. Joissain kellossa on otettava takakansi pois ja sitten väännettävä pikkukiekkoa reiästä. Herätyskelloista ei koskaan muista kumpi on aikaviisari ja kumpi se herätysviisari. Jos väännät väärää viisaria, saattaa toteutua tuo viiden tunnin kirous ja kello herättää yöllä kolmen tai kahden aikaan. Sitten on erikseen ne kellot, joissa on paineltava mode--näppäintä ja sitten ajan siirtämiseksi ylös-alas-näppäintä ja sitten vielä sitä näppäintä, jolla siirto vahvistetaan. Arvatkaa, onko käyttöohjeet tallella? Ja ne joilla on auto, miten auton kelloa siirretään? Ei auta jos autoa peruuttaa tai ajaa eteenpäin metrin tai 60 senttiä, ei siirry kello silloin kun sen metrin tai 60 senttiä, mutta ei tunnilla. Entäs puhelimet, läppärit ja tabletit? Siirtyykö niissä aika, ja onko ne netissä kiinni vai ei? Mitä jos kameran kuuluu päivittää kuvaan päivä ja kellonaika? Mistä tiedät onko se tehty tai miten se tehdään, kun senkin käyttöohjeet ovat hukassa?

Kuka siirtää niiden kellot, joilla ei automatiikka tai oma osaaminen hoida hommaa? Entä jos ei ole apuria siirtämään? Myöhästyykö jostain tai joutuuko turhaan odottelemaan ekstratunnin? Kun saattaa tieto päivästäkin olla hukassa, niin miten sitten oikeat tunnit voisi olla hallinnassa?

Kyllä en erityisemmin tykkää, mutta nyt on kaikki ajat siirrelty ja eletään taas valtakunnan ja EU:n virallista aikaa! Ja valtakunnassa kaikki hyvin! Vai onko?

Mm. näitä siirtelin. Sen verran harmitti koko homma, että laitoin kuvan kyljelleen!

Ollako vai eikö olla?

Otsikon kuuluisat sanat lausui muuan prinssi Tanskanmaalla muinoisina aikoina. Tai näin ainakin väitti kirjailija Shakespeare.

Mutta sopivatko nuo sanat nykypäivään? Kyllä sopivat ja aivan mainiosti. Nyt ne vaan sopisivat parhaiten Pekka Poudan tai Kerttu Kotakorven suuhun muodossa tullako vai eikö tulla. On nimittäin sen verran arvailua kevään saapuminen Pohjolaan.

Joka toinen päivä on tarjolla pakkasta ja toinen laita sisältää vuorostaan lämpöasteita. Ja ykskaks yllättäen sataakin lunta. Vaikka onhan toki uusi lumi vanhan lumen surma, mutta sittenkin onko tällainen laitaa? Seniorikansalainen kun lähtee pihalle suunnitellen rivakkaa kävelylenkkiä, ei tiedä ottaisiko jalkaansa luistimet, piikkarit vai varvassandaalit? Ja pukeako päälleen tuulipuku, toppa-asu vai shortsit?

Kyllä on mennyt hankalaksi! Tuohon kun yhdistetään vielä ainakin Helsingin seudun purevat ja tehokkaasti parvekekalusteita nakkelevat merituulet, on hento seniori ihmeissään. Eteenpäin pääseminen on kiinni kulkutien vierustan aidoista ja lyhtypylväistä. Tuulenpuuskan yllättäessä niistä löytyy turva ja tuki.

Huolimatta valituksestani, annan kuitenkin lämpimät kiitokseni Staran eli Helsingin kaupungin katujen ylläpitohenkilöille. On nimittäin kadut olleet perin nopeasti auki lumituiskujen jälkeen ja liukkauden koittaessa on soraa löytynyt viipymättä jääpinnoilta. Ja jopa meidän kotieteisestäkin, jonne olen sitä mitä ilmeisemmin itse kuljettanut.

Tunnin kuluttua aamu-uutisten jälkeen menee taas asuvalinnat mietintään. Pilvessä on, kalseutta - 2,2 C-astetta ja tuuli jää arvauksen ja kohta kokemuksen varaan. Taidan panostaa toppa-asuun ja piikkikenkiin.

Muistakaa ulkoilla kaikesta säätuskasta huolimatta ja varautukaa pukeutumaan valistuneiden arvaustenne ja kokemuksienne pohjalta! Ulkoilu kannattaa aina!

Rooma - ikuinen kaupunki, Kiinteistömiehiä asialle

Päästiin viime vuonna kesän tienoilla pistäytymään Rooman kirkonkylällä. Olihan se kiva kylä ja suurin osa vanhasta katsottavasta oli kävelyetäisyydellä majapaikastamme. Ja tulihan siellä käveltyäkin. Ja silmät ymmyrjäisinä katseltua kaikkea sitä vanhaa. Mutta oli siellä jotain kommentoitavaakin ja siitä lisää tuossa alempana.

Olinko ihastunut rakennuksiin ja arkkitehtuuriin? Tässä kuuluu vastata juu-ei. Kyllä oli pojat särkeneet osan rakennuksista huonoon kuntoon. Ja loput vaatisivat melkein ehdottomasti julkisivuremontin. Ja epäilenpä, että putkirempallekin voisi olla tarvetta monin paikoin. 

Mitenkähän nuo materiaalikysymykset on hoidettu aikoinaan, kun kivi- tai tiilirakennukset eivät ole kestäneet edes kaikelta osin paria tuhatta vuotta? Ja entäs sitten akveduktit, joita voisi nimittää tulovesijohdoiksi? Kyllä meillä Suomessa sentään tiilitalot kestävät useamman kymmenen vuotta ja putketkin joskus jopa 40 vuotta. Kyllä pitäisi lähettää suomalaiset insinöörit neuvomaan roomalaisia mistä aineista rakentaa ja miten paikat saadaan kestämään!

Ilmastointiasioissa ovat kyllä hieman menneet överiksi kun ovat särkeneet katot pois. Mutta se on lienee ollut parempi systeemi kuin meikäläinen, jossa ilmastointi ei pelaa ollenkaan tai naapurin käristykset tulevat keittiön venttiilistä meille sisään. Mutta ei ole Roomassa kuitenkaan hometta. Meillä Suomessa homeet on keskitetty pääosin sairaaloihin ja kouluihin. Niissä ne lankeavat otolliseen maaperään. Eipä taida ymmärtää italialaiset kuin homejuuston päälle!

Ja mukaan insinööreille voi mennä Lemminkäisen miehiä parin asfalttikoneen kanssa. Heillä olisi hommana tasoittaa jalkakäytävät suomalaisturistin käveltäväksi ja ajotiet skoottereille ja turistibusseille tasaisiksi. Kyllä ei ole näin vanhemman ihmisen hyvä kävellä mukalakivillä ja keikkuvilla laatoilla. Siinä on hento ja heikkenevän lihaksen tukema nilkka lujilla. Kyllä on jatkuvasti ideaalisiteellä töitä.

Ja auttaisiko jos olisi vielä pari suomalaista isännöitsijää suunnittelemassa taloyhtiöiden hallintoa. He voisivat aloittaa vaikka Colosseumista ja muista vastaavista huonosti hoidetuista taloyhtiöistä. Ja mikä apaja olisikaan Vatikaanin talorypäs! Kyllä olisi herkkua korottaa vuosittain taksoja ja periä kokouspalkkioita, korvauksia isännöitsijätodistuksista ja suunnitella remontteja. Tilintarkastajina voisivat kuitenkin olla Vatikaanin numeronikkarit, kun heillä on vuosisatojen kokemus rahahommista ja vastikkeitten keräämisestä.

Mutta oli se vaan hieno ja mukava kylä! Käykää ihmeessä itsekin katsomassa jos harrastatte retkeilyä!

Kyllä pitää portin olla kunnon portti eikä mikään riukutekelys

Ei ole Rooma puu kuin meillä suippo ja ylöspäin kapeneva

Tämä portti on päässyt huonoon kuntoon, mutta remppamiehet on jo paikalla

Ei ole Circus Maximuksen fasiliteetit aivan parhaassa kunnossa

No entäs tämä? Pitikö rikkoa, pitikö?

Ja täällä on jengiläiset riehuneet miekkojen ja keihäitten kanssa. On tullut seumiin paljon Coloja.

Seinät varastettu, vain tolpat jätetty

Missä viipyvät asfalttimiehet?

Piikki ei ole ollenkaan kiva juttu

Kyllä alkoi viikko verisissä merkeissä! Ja kipuakin oli tarjolla. En normaalisti niin hirveän mielelläni viitsi julkisesti paljastaa elimistöni juonia ja kokemuksia, nyt on kuitenkin pakko kertoa. Oli se sen verran mielenkiintoista menoa. Toki valitettavan moni ihminen on kokenut vähintään vastaavaa ja pahempaakin, mutta kun minä, viaton, herkkä ”nuorimies” jouduin nyt tähän kurimukseen, niin en minäkään tykännyt. Ja vieläpä taas kerran! Jouduin ja en tykännyt!

Maanantai alkoi osaltani HUS:n Töölöntullin laboratorion odotustilassa. Marssin paikalle kipakassa pakkasessa mukanani oululaisittain hieman liiotellen pänikällinen keltaista nestettä ja iPad. Tullessani tilaan oli jonossa labravuorossa potilas numero 72 ja minä nappasin numerolapun 105. Ei se odottaminen nyt iPadin kanssa ollut mitenkään rankkaa. Numerot surisivat näytöllä viuhakkaasti ja digi-Hesari tuli siinä odotellessa luettua iPadiltä, tietenkin näköisversiona. 

Lopulta pääsin vuorollani ystävällisen verineidon käsittelyyn. Hän oli saanut tehtäväkseen napata minulta 4 pullollista punaista elämän nestettä. Muistin kertoa myös tälle neidolle kokemukseni vuosien takaisesta 10 pullon luovutuksesta, jonka kuluessa minulta meni taju ja putosin penkiltä kivilattialle. Tuolloin jouduinkin sitten 2,5 kuukaudeksi lasarettiin. Ei putoamisen takia vaan sen takia, että Nortit ja Bostonit olivat jättäneet sen verran kiivaat jäljet hentoon, ylipainoiseen kroppaani ja erityisesti sen keuhko-osioon. Tällä kertaa 4 pulloa meni näpäkästi ja ilman suurempia pyörtymisiä.

Seuraavaksi sain määräyksen siirtyä jonottamaan sydämen filmausta. Siinä odotussalin penkissä huomasin yhtäkkiä käsivarrestani valuvan verta melkoisen runsaana purona. Onneksi sydänkuvaajaneito saapui juuri paikalle ja kaivoi viipymättä tuoreet sidetarpeet esiin. Ja niin tuli reikä tukittua toisen kerran. Sydämestäkin saatiin kunnon kuvat. Sitä en tiedä oliko käppyrät oikeanlaiset, sillä sen kertoo vasta oikea tohtori. Vihjeitä pumpun kunnosta en siis saanut.

Vetäessäni aulassa ulkopalttoota päälleni huomasin jälleen käsivarren punastuneen. Aulan vastaanotossa oli onnekseni tavattavissa ystävällinen hoitajarouva, joka auttoi tilkitsemään käsivarteni uudelleen. Nyt laitettiin uudet, kunnon tupot ja teipit pitkin ja poikin kyynärtaivetta. Sain lisäksi ilokseni mukaan yhden laastarilapun, värikkään, kilpikonnakuvioisen.  Siteet vaihdoin sitten hienoon laastarilappuun ennen opastusrupeamaa Töölön kirjastossa.

Piikkikokemusteni sarja jatkui sitten tiistaiaamuna HUS:n Tornisairaalassa. Tutkimuksen aiheena oli selvittää jalkojen hermoratojen toiminta. Minua harhauttamaan oli lähetetty ystävällinen, nuori hoitajaneito, joka antoi ohjeet jalkojen paljastamiseen. Kuvittelin hänen häikäistyneen ei-niin-sorjista sääristäni, että hän poistui paikalta pyytäen minut hoitopetille selälleen makaamaan. Siinä yksin ihmetellessäni ilmaantui paikalle nuorehko, lääkäriksi esittäytyvä mieshenkilö. Hän käynnisti laitteiston hoitopedin vieressä ja kaiveli instrumentit esiin. Kertoi katsovansa ensin jalan pinnallisia reaktioita kiinnittäessään jalkaan jotain pikkutarroja. Ja sitten se alkoi! Ensin tuntui pieniä nipistyksiä ja sitten tulikin kunnon sähköiskuja, yksittäin ja sarjoissa, hentoina ja kovina ja kaikenlaisia siltä väliltä. Edellisiltana tutkimusta varten puhtaaksi kuurattu kroppani muuttui huokosista pursuavan hien seurauksena entiseksi puhtaaksi. Ja lisää tuskaa oli tiedossa.

Siirryttiin lihasten syvätutkimiseen. Siihen tarvittiin neulaa, joka oli liitetty piuhalla tutkimuskoneeseen. Ja sitten uusi koettelemus alkoi! Piikki lihakseen, syvälle ja ohjeet lihas löysänä, lihasta kuormittaen ja kovasti kuormittaen. Älä säikähdä, minä liikuttelen neulaa lihaksessa, sanoi tohtori. Ja hän todellakin liikutteli. Minä vaikeroin, kiemurtelin, puristin hoitopetiä reunasta saaden sen narisemaan, purin hampaita yhteen ja hikoilin kuin saunassa. Sekosin laskuissa piikitettyjen kohtien määrästä. Likemmäs kymmenen paikkaa niitä taisi olla. En tykännyt! Kertakin olisi ollut jopa liikaa.

Paikalle ilmestyi pari muutakin lääkäriä ja he alkoivat puhua lääkärimurretta. En ymmärtänyt siitä mitään, sillä olen lukenut koulussa ainoastaan ruotsia, saksaa ja englantia. Kansalaisopistossa yritin opiskella espanjaa ja kerran venäjää. Kerran ostin jopa ranskan oppikirjan. Mitään noista en oppinut. En osaa tilata oluttakaan muuta kuin koulussa opituilla kielillä. Oli siitä koulunkäynnistä tuon verran sentään hyötyä. Olisi pitänyt valita tuo lääkärikieli oppikoulussa, mutta ei ollut sitä silloin tarjolla. Nyt siitä taidosta olisi ollut kovasti apua. 

Päätään puistelivat ja oudosti puhuivat. Huolestuin. Makasin selälläni, pyysivät kääntymään naama ylöspäin. Huomasivat naamastani huolen. Vanhin, partamies sanoi, että ei tarvi olla huolissaan, ei leikata varmaankaan. Oma lääkäri kertoo tulokset. Kaksi kokeneempaa poistuivat ja jättivät nuorimman selviytymään kanssani. Mitäpä siinä oli sen enempää kuin kiittää kivusta ja hyvin ystävällisestä kohtelusta. Sillä kyllä kiduttajalääkäri kertoi rehdisti, missä kohtaa kulloinkin oli tulossa kipua tarjoava toimi.  Ei ollut hänen syytään, että sähköisku käy kipeää ja piikki pistää. 

Olinkohan liian herkkä kivulle vai en? Mutta en juuri tykännyt! Nyt sitten vaan odottelen, mitä iloa näistä kaikista vuodoista ja kivuista oli.