/>/> VANHUS STADISSA: Muistitko siirtää kelloja?

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Muistitko siirtää kelloja?

Siinä meni taas yksi ilta kuljeskellen talouden kellojen keskellä ja väännellessä viisareita. Ja aamulla tarkistukset päälle. Kaksi kertaa vuodessa tuokin tehtävä iskee EU-kansalaisen kiusaksi. On se vaan kummaa, että tuommoinenkin homma on keksitty!

Jos jotain piti aikoinaan kehitellä, niin miksei oltu kerralla reiluja ja siirretty vaikka 1-5 tuntia tai jokaisen oman harkinnan mukaan? Virallinen määrä olisi voinut olla vaikka täydet 5 tuntia. Kun elämä menee sekaisin yhdenkin tunnin siirrolla, niin olisi sitten sekoitettu kunnolla. Ja vaikka päinvastaiseen suuntaan.

Siirtämisessä on sitten omat käytännön ongelmansa. Joissain kellossa on otettava takakansi pois ja sitten väännettävä pikkukiekkoa reiästä. Herätyskelloista ei koskaan muista kumpi on aikaviisari ja kumpi se herätysviisari. Jos väännät väärää viisaria, saattaa toteutua tuo viiden tunnin kirous ja kello herättää yöllä kolmen tai kahden aikaan. Sitten on erikseen ne kellot, joissa on paineltava mode--näppäintä ja sitten ajan siirtämiseksi ylös-alas-näppäintä ja sitten vielä sitä näppäintä, jolla siirto vahvistetaan. Arvatkaa, onko käyttöohjeet tallella? Ja ne joilla on auto, miten auton kelloa siirretään? Ei auta jos autoa peruuttaa tai ajaa eteenpäin metrin tai 60 senttiä, ei siirry kello silloin kun sen metrin tai 60 senttiä, mutta ei tunnilla. Entäs puhelimet, läppärit ja tabletit? Siirtyykö niissä aika, ja onko ne netissä kiinni vai ei? Mitä jos kameran kuuluu päivittää kuvaan päivä ja kellonaika? Mistä tiedät onko se tehty tai miten se tehdään, kun senkin käyttöohjeet ovat hukassa?

Kuka siirtää niiden kellot, joilla ei automatiikka tai oma osaaminen hoida hommaa? Entä jos ei ole apuria siirtämään? Myöhästyykö jostain tai joutuuko turhaan odottelemaan ekstratunnin? Kun saattaa tieto päivästäkin olla hukassa, niin miten sitten oikeat tunnit voisi olla hallinnassa?

Kyllä en erityisemmin tykkää, mutta nyt on kaikki ajat siirrelty ja eletään taas valtakunnan ja EU:n virallista aikaa! Ja valtakunnassa kaikki hyvin! Vai onko?

Mm. näitä siirtelin. Sen verran harmitti koko homma, että laitoin kuvan kyljelleen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti