/>/> VANHUS STADISSA

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Matonpesu hakkaa hurjemmatkin puuhat!

Kyllä minut taas narrattiin etopuuhaan! Heikko kun olen luonteeltani, en pystynyt kieltäytymään pyynnöstä lähteä mukaan. Kuljetus- ja kantopalvelua tarvittiin ja minä olin siihen hommaan kuulemma pätevä. Tarvittiinhan siihen hieman imartelua ja kehuja voimiini liittyen, mutta lopullisen lähtöpäätöksen aiheutti selkeä ja joustamaton määräys. Mattopesulle oli lähdettävä!

Niin siinä sitten kaahattiin kaupungin läpi pesupaljujen ääreen. Alkuperäinen määräys oli olla pesupaikalla kello 7 ettei jouduta jonottamaan paljujen äärellä. Lähtö kuitenkin viivästyi reilun tunnin varusteita kerätessä. Silmien unihiekkakin jarrutti osaltaan matkaanlähtöä.

Tovin ajettuamme siinti pitkän kadun päästä järvenselkä ja sata metriä ennen rantaa viiden paljun ryhmä. Paljujen vierellä olevien telineiden selässä oli edellisen päivän satoa kuivumassa pienten ja isojen mattojen muodossa. Hämmästykseksemme olimme aamun ensimmäiset matonhinkkaajat. Kukapa muu kuin meidän joukkue olisikaan liikkeellä kukon laulun aikaan harjojen ja pulvereitten kanssa. Mutta eikun saippuat esiin, hanat auki ja matot paljun harjausritilälle. Ja siitä se alkoi! Hurja hinkkaaminen. Minun silmilläni katsoen liki turha homma, puhtaitten mattojen saippuvedellä kyhnyttäminen.

Ei juurikaan innosta kehua tuota hommaa aurinkoisesta säästä huolimatta. Sen vaan totean, että vaatteitteni kosteusaste oli aivan sama olisinko ollut järvessä vai paljun äärellä. Liekö toimeen tottumaton hankaustekniikka aiheuttanut veden laajat liikkeet vai oliko "palava" innostukseni veden lennolle määräävä tekijä. Mutta puhdasta tuli! 

Oikeaa kättä tuskin pystyn käyttämään ennen kuin Suomi on täyttänyt 100 vuotta! Jos sittenkään! Onneksi ei ole tiedossa vasarahommia, sillä työväline ei kyllä pysyisi kädessä. Kyllä nyt yritän johtaa lukijaa harhaan, sillä alkuvuoden kuntosali antoi tähänkin hommaan voimat ja keston. Ei ole käsi vielä kipeä!

PS jo tässä vaiheessa. Mattojen kuivuminen näytti niiden valkoisten kohtien muuttuneen lievästi ruskeiksi. Kun lähi- ja muukin piiri kartoitti puhelinsoitoin tilannetta, löytyi syyksi veden poikkeuksellinen laatu. Veikkaan itse humuspitoisuutta, joka ei ilmennyt selvästi pesutilanteessa. Tarkkaavainen lukija arvannee jo seuraukset. Pesuksihan se taas meni! Tällä kertaa mökin terassi sai toimia alustana ja painepesuri (kun olen tekniikan hyödyntäjä) sai töitä. Nyt vaan katsellaan sadetta tuplasti pestyjen mattojen kanssa. Jospa vielä tulisi kesä vaikka pariksi päiväksi ja matot saisi kuiviksi vaikka jouluun mennessä.

Mutta on tuo hurjaa puuhaa tuo matonpesu! En tykkää!

Tässä on se humuspitoinen "rikospaikka"


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Mökillä on mukavaa?

Arvatkaa poltteleeko? Nyt on sujahtanut vajaat puolitoista kuukautta mökillä. Aika on mennyt pääosin palellessa ja sadetta pidellessä. Suurkaupungin vilinään tottuneet silmäni ovat jo väsyneet tuijottamaan ikkunasta kaislojen, mäntyjen, marjavarvikon ja pihasammalten kasvua. Onneksi orastava harmaakaihi ei ole vielä vääristänyt värisävyjä.

Aamuni alkaa tabletilta päivän lehdet lukien. Seuraavaksi ohjelmassa ovat aamupuuro ja -kahvi. Sitten alkaa aktiivinen luonnon kasvutapahtumien seuraaminen. Se ei muistuta vähäisimmässäkään määrin Stadin Mannerheimintien vilinää. Vähäistä muutosta aiheuttavat kaislikon heiluminen ja veneväylässä kelluvat härkälinnut ja koskelo poikueineen, mutta vieläkin ollaan kaukana suurkaupungin katuelämän sykkeestä.

Oloa eivät helpota myöskään lehdissä ja telkkarissa päivittäin esiintyvät matkailujutut ja -mainokset. Meikäläisen matkailulle elävä sydämen syke suorastaan riutuu seuratessa noita artikkeleita. Jos passini olisi mökillä mukana, hivelisin sitä varmaan lakkaamatta ja tuijottaisin mitään näkemättömin silmin ikkunasta taivaalle. Nimittäin mökkimme ylitse lentävät lähes kaikki Helsingistä Kaukoitään suuntaavat lentokoneet. Niiden siivistä taivaalle piirtyvät vanat ovat minulle kuin muinaisen inkvisiition pahimpia kidutuskeinoja.

Taidan kohta räjähtää ja suunnata jonnekin! Enkä nyt tarkoita reilun 15 kilometrin päässä olevaa Prismaa. Vaan nyt puhutaan pidemmistä matkoista paikkaan, jossa olisi muutakin elämää kuin kaislikon suhina. Saattaisin jopa ajaa yli 20 kilometrin päähän Savonlinnan torille polkupyörällä ellei viimeviikkoiset polkuretket vielä säteilisi kipuna takapuolessani. Ehkä tässä lähiviikkoina vielä tempaisen ja lähden reissuun vähän kauemmaksi - jopa julkisilla kulkuvälineillä.

Mutta kyllä edellyttäisin kesältä muutamaa perusasiaa:
- kesän on oltava kesä lämmön ja kosteuden suhteen, +21 - +25 C, ei sadetta kuin joskus vähän yöllä
- polkupyöriin on kehitettävä kipua estävät istuimet, mahd. Niittokone-malli
- pyöräilyä varten pitää kaikki mäet tasoittaa, tai ylämäet pois ja pelkkiä alamäkiä tilalle
- sauna pitää lämmittää joka ilta tai jos ei jaksa, niin joka toinen ilta, voi korvata joskus suihkulla jos ei jaksa lämmittää
- ihmisen ei tarvitse uida järvessä kuin korkeintaan joka kymmenes vuosi muuten iho rypistyy
- katiskassa olisi oltava joka toinen aamu keskikoinen hauki, kirjolohi lienee liikaa vaadittu
- kesäteatterinäytösten olisi oltava aina hauskoja ja päiväsaikaan, vanha ei jaksa riekkua illalla teatterissa
- lörtsyjen sokeri- ja rasvapitoisuuksia pitäisi laskea makua ja rakennetta heikentämättä, muuten läskistyy vielä nykyistä enemmän
- muikkuja tai haukea pitäisi olla tarjolla joka aterialla (ja kevytnakkeja) ja joskus jotain heiniä
- marjoja ja sieniä pitäisi olla metsässä saatavilla normiaikana ja niiden pitäisi olla helposti poimittavissa
- mökkeilyn saa/pitää keskeyttää milloin vaan kotimaan- tai ulkomaanmatkan takia
- mökin rakennusten, rakennelmien ja maa-alueiden pitää pysyä kunnossa ilman minun työpanostani
- ja onhan niitä muitakin, mutta jokainen voi lisätä listaan omat juttunsa.

On kesässä puolensa, mutta ei se saa olla kidutusta! En tykännyt toissaöisestä +5 C:n lämmöstä! Ei tuommoinen lämpö ole mitään kesää, etenkään heinäkuussa. Pieni vihje Pekka Poudalle, että voisitko savonlinnalaisena järjestää tänne inhimilliset kelit ja pitää suihku- ja muut kylmät virtaukset pois näiltä nurkilta! Kiitos jo etukäteen!

Nauttikaa Te kesästä jos pystytte, sillä minun motivaationi kyllä horjuu melkoisesti!

Olisi Roomassakin tai jossain vastaavassa kaupungissa kyllä aika kivaa
Ei ole huono vaihtoehto myöskään Innsbruck tai Salzburg
Mutta täällä vain ollaan, Saimaan rannalla
Valkoisten poskien kanssa, jotka sotkevat rannan
Kesäteatteri Kerimäellä oli äärettömän hauska
Lentokoneen vanoja seuraa hänkin kaukomaata kaivaten


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Ooppera toi kesän Savonlinnaan!

Älkää nyt vaan kuvitelko, että minä savonlinnalaisena mökkiläisenä kirjoitan nyt ensimmäisen esityksen jälkeen syväluotaavan arvostelun sen sujumisesta! No sitä ei todellakaan tule tapahtumaan. Juttu on sama kuin asuessani aikoinaan Kotkassa. Suhteeni Kotkan Meripäiviin oli samanlainen - en osallistunut. Se on vähän kuin suutarin lapsella, jolla ei ole kenkiä. Kenkiä ei minulla ole vieläkään korkea- eikä juuri populaarikulttuurinkaan saralle.

Kävin aktiivisen työelämäni aikana 3 kertaa oopperassa Svaonlinnassa. Ensimmäisen kerran olin oopperassa erään ryhmän kanssa, joka oli pitkästä matkasta niin väsynyt, että pari matkalaista nukahti kesken kiihkeimpien näyttämötapahtumien. Heidän muistikuvansa jäivät käsittääkseni varsin vähäisiksi tuosta oopperasta, joka oli muistaakseni Taikahuilu. Toisen kerran muistan oopperoilta Kuninkaan lähteneen Ranskaan. Tuota oopperaa katsoimme silmä kovana Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa. He lähtivät kuitenkin tuolloin takaisin Ruotsiin ja minä ainoastaan Stadiin. Kolmannesta kerrasta en varmasti muista oopperan nimea, mutta arvelen sen olleen joku näistä tunnetuimmista, ehkä se oli Figaron häistä laadittu kuvaelma.

Eilen, 7.7. Savonlinnan Oopperajuhlat 2017 avattiin Ryöstöllä Seraljista. En käynyt paikalla tuota rötöstelyä todistamassa. Tiesin, että ystäväni Seppo K on paikalla edustamassa omaa harrastuspiiriäni ja tarkkailemassa etteivät ryöstäjät villiinny aivan mahdottomuuksiin. Sepolla on opperoista jo vuosikymmenten kokemus ja hänen ymmärryksensä aiheesta, ylittää mennen, tullen ja palatessa oman vähäisen ymmärrykseni.

Mutta mielenkiintoisempaa minunkin kannaltani olisi luvassa. Maanantaina, 10.7. on tulossa Rigoleton ensi-ilta. Ennakkotietojen valossa silloin on tiedossa alastomuutta ja muita hurjia renesanssiajan kuvauksia. Minä olisin ehkä saattanut viihtyä sillä aikakaudella, mutta en toki pidä pahana tätä tietotekniikan aikaakaan. Molemmissa on puolensa, toisessa taka- ja toisella bittipuolensa.

Olen enemmän Olavi Virta- ja Laila Kinnus-ihmisiä. Kuvaelmissa minua taas viehättää eniten Kummeli- ja Vanha Kettu-tyyppiset näytökset. Oopperatietoni rajautuvat ainoastaan muutamiin hienoihin aarioihin, joiden yhdisminen oikeaan oopperaan on minulle toteutumaton haave.

Mutta oopperan hyvänä puolena on Savonlinnan horisontissa todettava kaupunkiin saapuvan elämän. Kuihtuva kaupunki herää eloon säänhaltijoista riippumatta kesäkuussa oopperalaisten saapuessa harjoituksiinsa ja heinäkuussa oopperayleisön valloittaessa kadut ja kujat. Kaupungissa vallitsee elokuun alkuun saakka iloinen kuhina ja paikalliset yritykset saavat näyttää parasta tarjontaansa. Ja tietenkin Olavinlinna poikkeuksellisen hienona oopperaesitysten tapahtumapaikkana saa jälleen loistaa jylhänä historiallisena linnana.

Mikäli olet vähäisessäkään määrin kiinnostunut aarioista, oopperasta, hienosta kulttuurista, kauniista kesäkaupungista, kauppatorin kuhinasta ja ennen kaikkea lörtsyistä, tule Savonlinnaan hakemaan itsellesi hyvää oloa seuraavan kesään saakka!

Olavinlinna



torstai 6. heinäkuuta 2017

"Oma yhteyspiste"-peliä mobiilisti

(Tämä blogipostaukseni julkaistiin jo kesäkuussa Enterin blogissa Ikinörtti-blogissa)

Otsikko saattaa kuulostaa oudolta, mutta ei se oikeastaan ole kunhan kerron asiasta hieman lisää! Peli on loppujen lopuksi aika yksinkertainen ja "helppo" (vaikka välillä itkettää!) oppia.

Lähtökohtatilanne on seuraava:

- olemme vaimon kanssa mökillä Elisan linkkien melkoisen hyvällä kuuluvuusalueella
- kummallakin on mukana oma iPhone ja iPad eli yhteensä meillä on 4 Apple-laitetta
- molemmissa iPadeissa on oma SIM-korttinsa
- siis kaikilla em. laitteilla on oma nettiyhteys (Järkevää vai ei? Mitäpä tuohon sanoisi? Elämä on!)
- mökillä ei ole muuta nettiyhteyttä kuin yo. laitteemme (Monenlaista on kokeiltu!)
- mukana on myös kannettava tietokone
- mukana mökillä on myös Elisa Viihde-boxi.

Seuraavia tarpeita esiintyy päivittäin tai muutamien päivien välein:

- läppärillä pitää päästä nettiin (No kun kirjoittaminen sillä on helpompaa kuin iPadilla)
- Elisa Viihde-boxilla pitäisi katsoa tv:sta jotain tallennettua ohjelmaa (jäljempänä esillä toinenkin vaihtoehto tallenteiden katseluun)
- jokin Applen laitteista herjaa iCloudiin päivitystarpeesta
- jokin laite ilmoittaa appien (sovellusten) päivitystarpeesta
- jokin laite ilmoittaa akun lataustarpeesta.

Oma yhteyspiste-peli on seurausta edellisten tarpeitten hoitamistarpeesta. Koska Oma yhteyspisteen päällä pitäminen syö rajusti akkua, on sitä tehtävä harkitusti. Kaikki laitteet ovat käyttäneet jo aiemmin toisiaan ristiin, joten yhteyksien luominen onnistuu yleensä helposti avaamalla jonkin laitteen Oma yhteyspiste ja toisen laitteen Wi-Fi-yhteys ja "naittamalla" laitteet yhteen. Joskus se onnistuu helposti ja automaattisesti ja joskus joutuu tekemään päälle-pois-toiminnon ainakin kerran uudelleen.

Mutta kun, yleensä iltaisin, tulee tarve hoitaa joitain em. ongelmista, alkaa se "naittamis"-peli. Ja nettilinkkinä toimiva laite (useinmiten minun iPhone 6S) on kytkettävä laturiin, koska yhteys syö nopeasti akun loppuun. Laturi käy tietenkin kuumana tarvittavan yhteysajan. Mutta nettiin pääsee ja linkki pelaa! Kuten huomaatte edellisestä, nettiyhteyksiemme varmistus on hoidettu aikamoisella yhteys- ja laiteriskien minimoimisella. Bitti kulkee "aina" jollain em. neljästä laitteesta.

Minulla oli muinoin Apple Tv ja Chromecast, mutta ne olivat niitä "esihistoriallisia" versioita. Toiseen ei meinannut saada yhteyttä ja toinen hehkui punaisena tv:n HDMI-portissa. Luovuin niistä, mutta tosin ostin uuden Chromecastin, jota en ole juurikaan käyttänyt lievien yhteyshankaluuksien takia.

No sitten toinen tapa Elisa Viihteen käyttöön ja kaikkien Apple-laitteiden näyttöön tv:n isommalla ruudulla.

Elisa Viihde-boxi on kytkettynä tv:n HDMI-porttiin ja vaatii toimiakseen nettiyhteyden joltain Apple-laitteeltamme. Näillä yhteyksillä olemme saaneet nauttia tallennetuista ohjelmista vaivattomasti sen jälkeen kun nettiyhteys boxiin on ensi kerran perustettu. Samoin boxin kautta olemme pystyneet katsomaan kanavia, jotka eivät muutoin kulkeutuisi etelän maalikyliltä ilmojen halki mökkimme kattoantenniin. Tuolloin laitan ohjelman nauhoituksen päälle ja katsomme nauhoituksen reaaliajassa sitä mukaan kun sitä tulee ehkä muutamien sekuntien viiveellä.





Toinen tai oikeastaan kolmas tapa käyttää tv:n näyttöä apuna, on kytkeä Apple-laite HDMI-kaapelilla tv:n porttiin ja peilata laitteen näyttö sekä esim. Elisa Viihde-appista ohjelmat ja tallennukset tv:n ruudulle.





Sanoisinpa, että helppoa kuin heinänteko, joka onkin monivaiheista puuhaa sekin! Ja rankkaa ynnä hikistä hommaa! 

Liukasta netti- ja bittikesää kaikille!

Ja sitten eikun naittelemaan laitteita yhteen ja etsimään nettiyhteyksiä!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Liikunnastako muka hyötyä? Höh!

Minä, liikuntaa vieroksuva senoriko muka harrastaisin liikuntaa? Vaikkakin mitalihyllyssäni lepää kunnanmestaruusmitalit seiväs- ja korkeushypystä, niin liikunta ei ole kuulunut lempiharrastuksiini menneinä vuosikymmeninä.

Korkeutta hyppäsin yli oman pituuteni aikana, jolloin kierähdystyyli oli ainoa tapa riman ylittämiseen. Terässeiväs ei taipunut millin murto-osan vertaa seiväshypyssä, mutta silläkin hyppäsin yli kaksi kertaa oman pituuteni verran. En ollut kummankaan lajin harrastaja ja onnekseni koitui vähäinen osallistujamäärä noissa mestaruuskisoissa. Mutta ylpeä olen edelleen noista merkittävistä urheilusaavutuksistani. Pesäpalloa harrastin sitäkin enemmän. Kaksi räpylää, yksi maila ja yksi pallo ovat kulkeneet mukanani jo yli 50 vuoden ajan. Tosin käyttöä niille ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen.

No asiaan siis! Viime talvena minuun iski viime hetken vimma ennen lopullista rappeutumista ja ostin sarjalipun Kisahallin kuntosalille. Tuo hankinta poiki 32 käyntikertaa eli 2-3 kertaa viikossa alkaen tammikuun ekasta päivästä. Hieno sarja katkesi hävyttömän rankkaan, yli 2 kuukautta kestäneeseen flunssaan.

Pelastus tammikuussa alkaneen kuntokuurin jatkumiselle ilmaantui loppukeväästä citypyörien muodossa. Kuljen muutenkin paljon sopivien sääolosuhteiden vallitessa polkupyörällä, mutta noiden "Alepa"-pyörien vaivaton käyttö lisäsi pyöräilyni määrää. Kaupungilla kulkiessa ei ollut enää huolta pyörän pysäköinnistä ja siitä, että paluumatkaa varten pitää palata oman pyörän luo määrättyyn paikkaan eikä ollut pelkoa oman pyörän varastamisestakaan. Jätä pyörä telineeseen ja ota uusi lähimmästä telineestä - oli aivan oivallinen systeemi ilman huolia!

No entäs se hyöty liikunnasta?

Kesäkuun alussa sutiessani maalia lähes parin viikon ajan mökin varastorakennuksen raakalautapintaan (raakalaudat pitäisi lailla kieltää, kun niitä on niin hankalaa sutia), havaitsin ihmeekseni ettei käsivarteni kipeytyneetkään aiempien maalausurakoiden tapaan. Kuntosali oli hoitanut kivut pois etukäteen.

Heinäkuussä kelien lämmettyä aloitimme mökkipyöräilyn. Mökiltämme on kaupunkiin matkaa n. 20 km ja edestakaisin tuo tarkoittaa yli 40 kilometrin vinttausrupeamaa. Jollekin se on vähän, mutta tämmöiselle hieman vankemmalle (=pulskemmalle) kropalle monia pitkiä, jyrkkiä mäkiä sisältävän taipaleen vinttaaminen on hikeä heruttava suoritus. Mutta jalat kestivät eikä suoritus ollut aivan hengelle hupaa hommaakaan. Tosin pari peräkkäistä reissua kaupunkiin iski perälihaksiin omat seurauksensa.

Mutta kuntosalin ja citypyöräilyn seurannaisvaikutukset olivat totaalisen kiistämättömät! Aion lopultakin uskoa kuntogurujen ohjeistukset ja jatkaa kuntoilua kohtalaisen säännöllisesti. Mutta raakalautapintaa en aio maalata enää ikinä! Ja se on jämpti se!

Muistakaa kävellä, juosta, pyöräillä, voimistella, ähkiä kuntosaleilla ja harrastaa kaikkea liikuntaa omien mieltymystenne ja kroppanne antamien mahdollisuuksien mukaan. Säännöllisyydellä on selvästi merkitystä!

Stadin asukki

Kalasääski-live netissä heinäkuun 2017 ajan

Vaikka Norppalive-lähetykset päättyivätkin kesäkuussa, on heinäkuussa ilonamme melkoisesti tapahtumarikkaampi Sääksilive-lähetys.


Sääksi vai kalasääski? Molemmat ovat oikein. Kunhan ei sekoita sääskeen, joka on korvan juuressa inhottavasti inisevä itikka, joka vielä kuppaa ihmiseltä verta ihon läpi ja jättää jälkeensä kutiavan paukaman. Siis sääksi on on upea, rauhoitettu lintu ja sääski inisevä hyttynen.

Juha "Norppa" Taskinen hankki jälleen kuvaamisluvat ja asensi kameran Linnasaaren kansallispuistoon parin metrin päähän kalasääsken pesää. Pesä on sama, jossa oli kamera myös heinäkuussa 2016. Pesä on oletettavasti ollut paikallaan jo ainakin 15 vuoden ajan. Sitä käyttänee sama sääksipari useita vuosia.

Pesässä on samoin kuin viime kesänäkin 3 poikasta ja naaras- sekä koiraslinnut. Emo suojelee pesässä poikasiaan ja koiras tuo pesään kaloja ruuaksi pari kertaa päivässä. Kuva on sikäli mielenkiintoista seurattavaa, että siinä on nähtävää koko ajan.

Kamera kuvaa pesän tapahtumia heinäkuun ajan. Poikaset lähtevät heinä-elokuun vaihteen aikoihin lentoon, jolloin naaras lähtee paluumuutolle Afrikkaan ja koiras jää hoitelemaan pesän viimeistä poikasta kunnes tämäkin nousee uljaille siivilleen.

Seuraa SÄÄKSIPERHEEN ELÄMÄÄ osoitteessa http://cloudplayer.pukkistream.net/kalasaaksi.html tai KLIKKAA TÄTÄ !


PS. Mökkimme sijaitsee Linnasaaresta n. 20 km:n päässä etelään. Lähin sääksen pesä on alle 2 km:n päässä mökiltämme. Aika usein koirassääksi lentelee rantakaislikkomme yläpuolella saaliskaloja etsiskellen.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Olen liki ikäihminen! Missä ikäilen ja kuka jaksaa hoitaa?

Olihan taas aamun Hesarissa juttua hoidettavien ikäihmisten ja kotihoitajien tilanteesta. Kyllä en voi olla kuin harmissani ja vihoissani tilanteesta. Samalla olen tietenkin peloissani omasta tulevaisuudestani.

Niin kauan kuin päätöksentekijät itse eivät ole kohdanneet tilannetta, joissa ikäihminen kotonaan elää sekä seuranneet kotihoitajien työskentelyä, ei asiaan voi odottaa parannusta. Seurasin kotihoitajien työtä ja osallistuin itse läheisen ikäihmisen kotona tapahtuvaan hoitamiseen muutaman vuoden ajan. Sain samalla pitää yhteyttä kotihoitajien esimiehiin ja muihin ikäihmisen hoidosta vastaaviin tahoihin.

Ensin viikottaisten ja sitten nopealla tahdilla päivittäisten käyntimäärien lisääntyminen kertoivat hoitajien työmäärän suorastaan räjähdysmäisestä lisääntymisestä oman läheiseni kohdalla. Kotihoitajien käyntien lisäksi kävimme me omaiset vuosien ajan oman ikäihmisemme luona päivittäin jopa useita kertoja.

Ihmettelen, että kotihoitajat jaksavat edes sen verran kuin itse näin heidän käyntejään ja havainnoin heidän työtään. Kun hoidettava on useimmissa tapauksissa kykenemätön huolehtimaan itsestään, liikuntarajoitteinen ja sairastaa muistisairautta, on hoitajan työmäärään kohdistuvat vaatimukset jo lähtökohtaisesti aivan mahdottomat. Monesti saman käynnin aikana pitää hoitaa lääkitykset, ruokailut, pesut, puhdistukset, pukemiset, avun tilaaminen tarvittaessa, erityistilanteiden ratkaisut, jne.

Työvuoronsa aikana hoitajan kuuluu hoitaa kierroksellaan useita asiakkaita ja jokaisessa kohteessa saattaa tulla vastaan aikaa vaativa hoitotilanne. Kun lisäksi on hoidettava hätätilanne, lisäavun pyynnöt, avun odottamiset, työvuoron raportoinnit ja siirrettävä tietoa seuraavan vuoron hoitajalle, ei työvuoron normiaika voi millään riittää. Hoitajan oma jaksaminen on samalla kriisissä.

Hoidettavan ikäihmisen kannalta olisi myös tärkeää, että kotihoitajalla olisi aikaa henkiseen hoitoon eli edes pieneen rupatteluhetkeen, mutta se on jo täysin mahdoton ajatus. Ajattelen kauhulla niiden ikäihmisten tilannetta, joilla ei ole lisäturvana omaisia tai muita huolehtivia läheisiä. Kun lisätään vielä ikäihmisen virallisten asioiden kuten esim. laskujen ja viranomaisasioiden hoitaminen, on kaaos aikalailla valmis.

Toivon, että sote-sähläily unohdettaisiin edes hetkeksi koska ei se tunnu tulevan vielä vuosiin valmiiksi, ja keskityttäisiin ratkaisemaan ikäihmisten hoidon ongelmat ja kotihoitajien työhön liittyvät kysymykset.

Parhaiten tuota tilanteen ratkaisemista auttaisi se, että ne päättäjät, joita asia koskee, työskentelisivät kotihoitajien kanssa useamman viikon. Eikä varmaan haittaisi, että kotihoitajien työn arvostusta parannettaisiin myös taloudellisin kannustimin! Itse kunnioitan yli kaiken erityisesti kaikkia hoiva-alan ihmisiä.

Minullakaan ei ole enää pitkään aikaa odotella tuloksia, joten HOPI, HOPI hommiin päättäjät ja tekemään viisaita päätöksiä!

Tätäkin maisemaa olisi mukava katsoa omin jaloin mahdollisimman pitkään!