/>/> VANHUS STADISSA: Takamukseniko ongelma?

tiistai 29. tammikuuta 2019

Takamukseniko ongelma?

Jos läheisiltäni kysyy, niin vastaus on kyllä. Mutta siitäkin huolimatta esitän vahvan vastalauseen asiassa. Ei se nyt varsinaisesti ole iso, vaan se on hyvin kehittynyt ja soveltuu poikkeuksellisen mainiosti istumiseen.

Mutta ei sopinut iltapäivällä. Niin hienoja kuin nuo uudet, hiljaiset, keltavihreät raitiovaunut ovatkin, niin ovat ne aivan liian kapeita ihmisen perusmitoille. Yleensä seison 5 kilometrisen matkan Helsingin keskustasta kotipysäkille, mutta nyt en sitä tehnyt. Nyt olin matkalla töistäpaluuruuhkan aikaan, jolloin kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Tällä kertaa matkantekoa haittasi myös mittava lumituisku.

Raitiovaunu oli tupaten täynnä ihmisiä lumisateen kostuttamissa, paksuissa talvivaatteissaan. Ajauduin ruuhkassa seisomaan kapealle käytävälle, keskelle penkkiriviä. Yleisen paineen ahdistamana jouduin istuutumaan kohdallani olevalle, ainoalle vapaalle penkille. Siinä toisella istuimella istui noin satakiloinen, pitkähkö mies. Yritin istua vieruspenkillä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jommankumman persus oli ylimittainen tai vaunusuunnittelijan käsikirjan normimitoitukset ylittävä. Kumpaa pitäisi siis korjata persusta vai suunnittelukirjan mitoituksia?

Niinpä istuin hiki otsalla toisen kankkuni levätessä puolittain penkinreunalla ja osittain seisoin käytävällä. Onnekseni vaunu tyhjeni vähitellen Mannerheimintietä edetessämme. Pääsin lopulta Kelan pysäkillä lepuuttamaan koko, mielestäni sopusuhtaista, poskipariani penkille. Pälyilin siinä matkan jatkuessa ympärilleni ja tutkailin, olinko minä muka ainoa iso pers`poskinen koko kulkuvälineessä.

Lopputulema päätelmissäni on se, että penkkien mitoitus on aivan liian kapea, kun käytävän  molemmille puolille on vielä asennettu kahden istuttavat penkit. Mitoitus riittänee kesähelteillä mannekiinikurssilaisten matkatessa Hietaniemen rannalle, mutta talvivaatteiselle kurssilaisellekin penkit ovat liian kapeat. Kyllä nyt pitäisi tehdä kuin vanhoissa raitiovaunuissa, toiselle puolelle yhden ja toiselle puolen kahden istuttavat penkit.

Kyllä on isommankin takamuksen sovittava raitiovaunun penkille kaverinkin persukkeen kera! Enkä tykkää talvikosteuden ahdistamasta ahtaudesta!

Laitoin tähän kesähelteisen vaunun kuvan muistoksi viime kesästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti