/>/> VANHUS STADISSA: Osa 3. Näillä minä käytän bittejäni - Lenovo G580

maanantai 29. helmikuuta 2016

Osa 3. Näillä minä käytän bittejäni - Lenovo G580


Voisiko ilman läppäriä eli kannettavaa tietokonetta elää? Jos minulta olisi kysytty tuota muutamia vuosia sitten, olisin vastannut, että ehdottomasti ei! Mutta nyt kun on iPad, en ole enää niinkään varma vastauksestani.

Läppärillä (on muuten aika pöljä sana!) kirjoitan lähes kaiken kirjoittamiseni ja käytän myös paljon taulukkolaskentaa "työkseni". Kuten iPad-jutussani kirjoitin, on tablettilaite hieman hankala isompaan kirjoittamiseen, joten läppäri on siihen ehdoton väline. No seuraavassa siitä hieman lisää!


Lenovo G580-läppäri   (toimistotyöt, kirjoittaminen, Facebook, tiedostojen järjestäminen)

Muistikapasiteettia läppärilläni on 6 GB RAM-muistia ja 650 GB kovalevyä. Laite on n. 3 vuotta vanha ja kävi jo kerran ulkomaanmatkalla Saksassa Lenovon huollossa. Takuuaika oli juuri umpeutumassa kun näppäimistö alkoi toistamaan kirjaimia, joskus jopa minun poissaollessani. Jos kansi ja Word-ohjelma olivat auki, saattoi masiina kirjoittaa itsekseen esim. yhtä kirjainta sivun tai pari.

No näppis ja ohjelmisto vaihdettiin Saksassa ja nyt kone on toiminut kunnolla reilun vuoden ajan. Viime aikoina se on tosin taas hieman tehnyt tepposiaan. Näppäimistö on muuttunut hyvin, hyvin herkäksi ja kirjoittaa välillä pari kirjainta yhden sijaan sekä kursori saattaa hypätä sinne tänne jos kämmeniään pitää kirjoittaessaan näppäimistön reunaa vasten. Tosin vanhat, vapisevat kädetkin saattavat tehdä omia juttujaan näppäimistöllä!

Läppärillä teen pääosin kirjoitushommat, koska näppäimistö on mielestäni sopivampi siihen touhuun kuin iPadissa. Käytän paljon Word- ja Excel-ohjelmia. Esimerkiksi blogitekstini kirjoitan pelkästään läppärillä. Bloggerin sovellus ei toimi oikein jouhevasti iPadilla. Usein taustalla soi musiikki kun työskentelen. Musiikin etsin netistä joko kotimaisten tai ulkomaisten nettiradioiden sivuilta. Puuhailen vaihtelevasti sukututkimuksen parissa, jolloin käytän Sukujutut-ohjelmaa.

Nettiselailuun käytän läppäriä jonkin verran, mutta selailen nettiä nykyään eniten iPadilla. Facebookin lukeminen läppärillä on helpompaa kuin iPadilla tai iPhonella. Läppärillä ja ulkoisella hiirellä on nopeampaa siirtyä päivityksestä toiseen, kun lukee isoa määrää Facebook-päivityksiä. Lehtien lukemiseen taas iPad on mielestäni ylivoimaisesti paras väline.

Aiemmin hoidin pankkiasiat pelkästään läppärillä, mutta pankin uuden, helppokäyttöisen mobiilisovelluksen myötä, olen siirtynyt pääosin iPadin käyttöön pankkiasioissa. Pilvipalveluiden perustyöt teen läppärillä niin, että pääsen lukemaan tiedostot sitten iPadilla ja iPhonella. Pilvipalveluista käytän nykyään ensisijaisesti Google Drivea. Olen käyttänyt myös jonkin verran Dropboxia valokuvien jakoon tuttavieni kanssa. Jotain minulla on tallennettuna myös OneDrivessa. Applen laitteiden myötä käytän myös iCloudia. Kuten kerran bloggasin, niin nuo pilvipalvelut on minulle kuitenkin melkoista hebreaa!

Valokuvat ja iPadille sekä iPhonelle tallentamani muut tiedostot pyrin siirtämään läppärille ja ulkoiselle kovalevyasemalle. Kunhan vaan suinkin muistan tehdä sen aina joskus!

No miten hommat sitten sujuvat kun on monta laitetta ja eri käyttöjärjestelmää?

No hyvinhän ne sujuvat! Pilvipalveluiden kautta on helppo käytellä tiedostoja, joita kuvittelee tarvitsevansa jossain muualla kuin missä tallentamiseen käytetty laite juuri tarpeen iskiessä on. Pilvipalveluissa ovat ongelmana kapasiteetti ja sen laajentamisen lisäveloitukset.

Kalenterit ja Muistiinpanot siirtyvät sujuvasti laitteesta toiseen. Viestintä pelaa etenkin Skypen osalta kaikilla laitteillani. Onneksi useimmat ohjelmat toimivat kaikissa laitteissa ja päivittyvät automaattisesti!

Osa Lenovon työpöydästä
Lähes kaiken printtaamisen teen läppärin kautta vanhalla HP-printterilläni. Fiksuna vanhuksena latasin kyllä läppärille langattoman printtausohjelman voidakseni printata iPadilta, mutta unohdin jo miten se toimii. Sekin toimi niin, että printattava asia siirtyy läppärille ja printtautuu. Pitänee palauttaa asia mieleen uudelleen!

iPadiltani lähetän printattavat tiedostot sähköpostilla omaan osoitteeseeni, avaan postin läppärillä ja printaan siitä. Onhan se hieman monimutkaista, mutta toimii!Nythän on kyllä saatavissa jo suhteellisen edullisia printtereitä langattomaan tulostamiseen. Kunhan saan ison (ison siksi, kun sitä tarvitaan moneen muuhunkin asiaan!) Lottovoiton, niin ehkä sitten ostan?

Ainoa asia, jota harmittelen on säästäminen hieman väärässä paikassa! Minun olisi pitänyt silloin kolmisen vuotta sitten läppärikaupassa laittaa muutama satanen lisää ja ostaa Windows-läppärin sijaan Applen MacBook. Olisin säästynyt useilta harmeilta laitteiden yhteensovittamisessa, kun kaikki olisivat kuuluneet samaan "sukuun". Mutta on toki Lenovokin onnekseni taipunut kohtalaisesti laitteiden yhteiskäyttöön tarvitsemieni ohjelmien osalta.

Eli näillä mennään ja homma pelittää kunhan muistia riittää käyttäjässä ja laitteissa!

Tässä hieno luettelo tietokoneen käyttömahdollisuuksista! Alakulmassa näkyy lähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti