Kyllä en taas tykkää ollenkaan! Sitä kun kulkee Stadin kaduilla ja kujilla muina vanhuksina, niin eiköhän ole tupakantupruttajat vallanneet talvi-ilman raikkauden. Savua vaan tarjotaan ohikulkijoille henkeen.
Kun tässä on aikoinaan saanut keuhkoihin hieman puhtautta sairaalareissulta, niin eipä löydy enää ulkoa puhtaita happijyväsiä melkein terveeseen keuhkoon. Lääkärisetä teki vuonna 1983 loppukesästä 10 viikkoa töitä käynnistäessään keuhkojen puhdistuksen ja puhtaana on omien toimien osalta siitä asti pysynyt, mutta nyt ympäristö tekee tössöntöitään.
Ei vaan enää riitä oma puhtaus keuhkorakkuloissa, vaan kanssaihmiset yrittävät sotkea koko projektin. Kaduilla on nykyään vaan tarjolla harmaata, haisevaa ilmantapaista. Se on savukepötkö käsissä niin tytöntirpalla, duunarijätkällä kuin pukumiehelläkin. Eikä jää tuossa savustuspuuhassa heikolle söpö rouvashenkilökään. Ja haisu on epämiellyttävän inhottava kaikilla kulkuväylillä ja tarttuu vaatteeseen, ihoon, saati keuhkorakkulaan.
Meni tuossa muutama vuosi ilman katujen savustuksia. Sisätilatkin määrättiin savuista vapaiksi ja tupruttelijat saivat siirtyä porttikäytäviin ja ovien edustoille savuttelemaan. Siinä kävi niin, että homma meni sen verran vaikeaksi, että moni lopetti koko itsensä myrkyttämisen ja kaduilla ilma raikastui.
Mutta nyt tuntuu taas, että jostain syystä on väki innostunut uudestaan. Onkohan niin, että pikkutytön pitää näyttää tupakan voimalla coolilta, raksamiehen miehekkäältä ja pukuhenkilön uskottavalta. Eikö ihminen voisi olla ihminen ja pätevä ilman tupakalla myrkytyskikkailuakin?
Voisikohan joku ylätaho määrätä uusia sääntöjä? En halua Suomen rajoille muuta kontrollia, kuin muualta tulevia tupakoitsijoita ei saisi päästää maahan, ja omat jo maassa olevat tupakoitsijat karkotettaisiin ulkomaille eikä päästettäisi enää takaisin. En varmaan ole kohtuuton tällä vaatimuksellani! En vaan tykkää, kun ohikulkijan savu syö keuhkorakkuloita ja myrkyttää minut siinä ohimennen.
maanantai 29. tammikuuta 2018
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
Paulig tuntee kahvin
Raahauduin vastentahtoisesti eilissä aamuna kahvinkeitto-oppiin. Oli näet perheen nuorisolle käynyt kutsu saapua Pauligin kulmaan Aleksille kahvioppiin. Sain peruutuspaikan. Valvoin yön odotellen kauhulla aamun sarastamista ja tarjolla olevia haasteellisia suorituksia. En tiennyt, mitä oli Kulmassa kukonlaulun aikaan klo 8 odotettavissa.
Aamuvarhain kohtuuttoman kohteliaiden tervetuliaisten jälkeen joud... pääsimme kahvinkeitto-oppiin. Ja ohjeet olivat selvät! Kahvinpapuja 20 grammaa (60 g kahvijahetta / 1 l vettä) mittaan ja 330 grammaa kuumaa vettä esille. Pavut jauhettiin tarkkaan 6,1-karkeudella oikealla kahvimyllyllä. Kaikki painojutut mittailtiin herkän vaa'an päällä. Siinä ei kestänyt juurikaan käden vavista, koska muuten oli vedet ja kahvinpöhnät pitkin pöytiä.
Muistettavaa oli paljon eli suodatinpaperin kostuttaminen suodattimessa, jauhetun kahvin tarkka mittaaminen ja laittaminen suodattimeen, em. kahvijauheen kostuttaminen mainitulla vedellä ja hienoinen hämmentäminen, lopun veden rauhallinen kaataminen kahvijauheen päälle, minuutin odottaminen kun kahvi on valunut pannuun, varovainen kahvin pannussa hämmentäminen, kahvin kaataminen kuppiin ja kahvin nauttiminen.
No olihan se tietenkin hyvää! Milloinpa kahvi ei olisi? Ja kun minulta tai Sinulta kysytään, otatko kahvia, muista vastata, että ainahan se kupponen menee! (Tuota lausahdusta viljelee tiuhaan hyvä ystäväni.) Join tuolla Pauligin tilaisuudessa noin 7 kuppia, enkä ehkä olisi ottanut enää kupposellista, kun oli aamupalakin syömättä.
Saimme kahvinkeiton lisäksi seurata Arabica-kahvinpapujen paahtamista Bertta-nimisellä paahtokoneella. Paahtomestari käytti apunaan tietokonetta, joka seurasi numeroin ja käyrin prosessin edistymistä. Tavoitteena oli löytää paahdettuihin papuihin oikea makeus, hapokkuus ja karvaus. Mielestäni noilla maanviljelijä Angel Orlando Escobarin pavuilla onnistuminen oli vähintäänkin 100-prosenttista. Saimme näet maistaa lopputuotoksia!
Ja vaikka aamupala oli jäänyt aikaisen lähdön takia väliin, palkittiin odotus 4:n erilaisen tuorekakkupalan muodossa. En ollut sotkeutunut moiseen tuotteeseen koskaan aiemmin ja nytkin olin hyvin epäileväinen. Mutta rohkea rotan syö ja niinpä minäkin heittäydyin moderniin seikkailuun. Ja perhana soikoon, nehän olivatkin hyviä! En minä niitä nyt aivan lähmältään söisi, mutta nuo lohkotut palaset upposivat minuun nautinnolla.
Mitä tuosta, vanhalle hävyttömän varhaisen aamun seikkailusta, jäi sitten mieleen? Kyllä kahvin keittäminen onnistuu kohtuullisen hyvin kaupan kahvijauhoista Moccamasterillakin. Ja sillä se on melkoisesti nopeampaakin. Ja tietenkin se tärkein
AINAHAN SE KUPPONEN KAHVIA MAISTUU!
Aamuvarhain kohtuuttoman kohteliaiden tervetuliaisten jälkeen joud... pääsimme kahvinkeitto-oppiin. Ja ohjeet olivat selvät! Kahvinpapuja 20 grammaa (60 g kahvijahetta / 1 l vettä) mittaan ja 330 grammaa kuumaa vettä esille. Pavut jauhettiin tarkkaan 6,1-karkeudella oikealla kahvimyllyllä. Kaikki painojutut mittailtiin herkän vaa'an päällä. Siinä ei kestänyt juurikaan käden vavista, koska muuten oli vedet ja kahvinpöhnät pitkin pöytiä.
Muistettavaa oli paljon eli suodatinpaperin kostuttaminen suodattimessa, jauhetun kahvin tarkka mittaaminen ja laittaminen suodattimeen, em. kahvijauheen kostuttaminen mainitulla vedellä ja hienoinen hämmentäminen, lopun veden rauhallinen kaataminen kahvijauheen päälle, minuutin odottaminen kun kahvi on valunut pannuun, varovainen kahvin pannussa hämmentäminen, kahvin kaataminen kuppiin ja kahvin nauttiminen.No olihan se tietenkin hyvää! Milloinpa kahvi ei olisi? Ja kun minulta tai Sinulta kysytään, otatko kahvia, muista vastata, että ainahan se kupponen menee! (Tuota lausahdusta viljelee tiuhaan hyvä ystäväni.) Join tuolla Pauligin tilaisuudessa noin 7 kuppia, enkä ehkä olisi ottanut enää kupposellista, kun oli aamupalakin syömättä.
Saimme kahvinkeiton lisäksi seurata Arabica-kahvinpapujen paahtamista Bertta-nimisellä paahtokoneella. Paahtomestari käytti apunaan tietokonetta, joka seurasi numeroin ja käyrin prosessin edistymistä. Tavoitteena oli löytää paahdettuihin papuihin oikea makeus, hapokkuus ja karvaus. Mielestäni noilla maanviljelijä Angel Orlando Escobarin pavuilla onnistuminen oli vähintäänkin 100-prosenttista. Saimme näet maistaa lopputuotoksia!
Ja vaikka aamupala oli jäänyt aikaisen lähdön takia väliin, palkittiin odotus 4:n erilaisen tuorekakkupalan muodossa. En ollut sotkeutunut moiseen tuotteeseen koskaan aiemmin ja nytkin olin hyvin epäileväinen. Mutta rohkea rotan syö ja niinpä minäkin heittäydyin moderniin seikkailuun. Ja perhana soikoon, nehän olivatkin hyviä! En minä niitä nyt aivan lähmältään söisi, mutta nuo lohkotut palaset upposivat minuun nautinnolla.Mitä tuosta, vanhalle hävyttömän varhaisen aamun seikkailusta, jäi sitten mieleen? Kyllä kahvin keittäminen onnistuu kohtuullisen hyvin kaupan kahvijauhoista Moccamasterillakin. Ja sillä se on melkoisesti nopeampaakin. Ja tietenkin se tärkein
AINAHAN SE KUPPONEN KAHVIA MAISTUU!
torstai 18. tammikuuta 2018
Sukututkimus on kiinnostavaa hommaa
Tervehdys taas pitkästä aikaa! Minulla on tökkinyt hieman tämä blogikirjoittelu, mutta nyt kaverini herätteli ja päätin vähän ryhdistäytyä. Kerronpa hieman eräästä "työläästä", mutta mielenkiintoisesta aiheesta.
Jostain ihme syystä olen jo koulupojasta alkaen ollut
kiinnostunut sukututkimuksesta. Minua kiinnostaa joka paikassa historia, mutta
se ei tarkoita sitä, että vuosiluvut ja yksityiskohdat jäisivät mieleeni.
Ulkomailla reissatessakin olen eniten kiinnostunut mm. vanhoista kaupungeista
ja kaupunginosista, kirkoista ja vanhoista monumenteista. Katson, ihailen ja unohdan
ne miltei heti, mutta kuitenkin!
Oman sukututkimusharrastukseni aloitin rytinällä n.
15 vuotta sitten. Istuin viikkoja ja jopa
kuukausia kopiomassa kirkonkirjoja Kansallisarkistossa Kruunuhaassa. Aloitin
työni keräämällä tuoreimmista aineistoista ajassa taaksepäin kaikkien sukunimikaimojeni
nimet ja syntymäajat. En enää muista, mistä selvisi tekemäni suurin moka! Mutta
moka se oli. Ja melkoinen! Vasta sitten kävin kurssin aiheeseen ja myöhemmin pari kurssia lisää.
Koska olen Pohjanmaalta kotoisin, kävi ilmi, että siellä sukunimi
määriteltiin pääasiassa talonnimen perusteella. Ja koska edustan kunnia-arvoisia
torpparisukuja, kävi lopulta ilmi, että sukunimemme oli muuttunut ajansaatossa monta
kertaa. Lisäksi selvisi, että Suomen sukunimilaki tuli voimaan vasta vuonna
1920. Sitä ennen sukunimi joko oli tai sitten ei. Minulle tuo merkitsi koko
homman aloittamista aivan alusta. Keräämäni ensimmäiset reilut 400 nimeä joutui
romukoppaan. Ja taas istumaan Kansallisarkistoon.
Aineistoa alkoi kertyä melkoisia määriä ja minun piti tehdä
ratkaisu niiden hallitsemiseksi. Liityin amerikkalaiseen Geni-palveluun, jonne
taltioin tuolloin kasassa olevat tiedot. Mutta tuo silloin englanninkielinen palvelu oli minulle hieman
hankala ja ostin kotimaisen Sukujutut-lisenssin, jolla taltiointi sujuikin jo
paremmin. Nyt viime vuodenvaihteen alla hankin iPadilleni Mobile FamilyTree-ohjelman,
jonne siirsin aineistoni Sukujutuista. Siirto oli todella helppo juttu tehdä.
Ja ettei homma menisi nyt liian helpoksi, tilasin kaksi FamilyTreeDNA-testipakettia ja lähetin joulukuun
alussa DNA-näytteeni USAan. Ensimmäisen
paketin tiedot tulivat jo tammikuun alussa ja sen mukana sain 5.038 uutta sukulaista ja lisää tuntuu tippuvan
aina muutamien päivien välein. En ole vielä kutsunut heitä kahville meille kotiin.
Luulen, että tuosta saattaisi tulla sanomista. Toinen paketti, jonka pitäisi
kertoa isälinjani pohjalta jotain sukumme lähtöseuduista, ei ole vielä
saapunut. Eli edelleen on avoinna pohjoinen, itä, etelä ja länsi juurtemme
alkusuuntina. En uskalla vielä ilmoittautua kielikursseillekaan, kun ei ole tietoa,
mitä kieltä minun tulisi opiskella. Onhan se osattava rupatella alkukielellä juurisukulaisten
kanssa! Tuossa DNA-aineiston tutkimisessa onkin sitten oma haasteensa. Hikeä pukkaa!!
Tässä Teille muutamia sivuja, joiden kautta voitte etsiskellä omista
kotimaisista sukulaisistanne tietoja. On kuitenkin mentävä yli 100 vuotta vanhoihin
henkilöihin, kun tämä meidän hieno lainsäädäntömme estää rehellisten ihmisten
projektit eli nuorempien kirkonkirjojen tutkimisen.
Jos tämä harrastus alkaa kiinnostaa Sinua, kannattaa liittyä
Suomen Sukuhistorialliseen seuraan ja Suomen Sukututkimusseuraan. Facebookista
löytyy sukututkimusryhmiä ja googlaamalla löytyy lisää tietoa.
Kannattaa kiinnostua, niin ei ole enää vapaa-ajan ongelmia!
 |
| Kirjoitusasu on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Tässä vuoden 1769 rippikirja. |
 |
| Tässä malli 1865 vuodesta alkavasta rippikirjasta |
torstai 4. tammikuuta 2018
Lenkillä Seurasaaressa
Ei tästä tule mikään laajempi hehkutuskirjoitus alkavaan vuoteen, vaan aivan peruskauraa meinasin kirjata.
Kävin tuossa vuoden vaihtumisen aikaan tsekkaamassa Helsingin Seurasaaren. Teputtelin omilla ”pikkutöppösilläni” (nro 43) tuon reilun 8 kilometrin lenkin kotoa saareen ja takaisin kotiin. Onnekseni sää oli mitä parhain! Tuon olivat huomanneet myös lukuisat muut vuodenvaihteen lenkkeilijät.
Nappasin muutaman kuvan ”talvisesta” maisemasta. Nii...in! Ei ole talvesta meillä tietoakaan. Välillä sataa räntää ja välillä vettä. Mielestäni lunta ei tarvitsisi tullakaan, koska se tietää liukkautta, onnettomuuksia ja monenlaisia ongelmia. Mennään näillä vaan, satoi tai paistoi! Ja otetaan aurinkoinen kevät ja lämmin kesä riemulla vastaan heti huhtikuun alun jälkeen. Näin olen merkinnyt kalenteriini!
Eli siis innolla kevättä odottelemaan!
HYVÄÄ ALKANUTTA, KAUNIIN KESÄN VUOTTA 2018!
Kävin tuossa vuoden vaihtumisen aikaan tsekkaamassa Helsingin Seurasaaren. Teputtelin omilla ”pikkutöppösilläni” (nro 43) tuon reilun 8 kilometrin lenkin kotoa saareen ja takaisin kotiin. Onnekseni sää oli mitä parhain! Tuon olivat huomanneet myös lukuisat muut vuodenvaihteen lenkkeilijät.
Nappasin muutaman kuvan ”talvisesta” maisemasta. Nii...in! Ei ole talvesta meillä tietoakaan. Välillä sataa räntää ja välillä vettä. Mielestäni lunta ei tarvitsisi tullakaan, koska se tietää liukkautta, onnettomuuksia ja monenlaisia ongelmia. Mennään näillä vaan, satoi tai paistoi! Ja otetaan aurinkoinen kevät ja lämmin kesä riemulla vastaan heti huhtikuun alun jälkeen. Näin olen merkinnyt kalenteriini!
Eli siis innolla kevättä odottelemaan!
HYVÄÄ ALKANUTTA, KAUNIIN KESÄN VUOTTA 2018!
 |
| Kuva napattu iPhonella vasten keskipäivän aurinkoa. |
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
2017 - Henkilökohtaisesti
Kohta päättymässä oleva vuosi 2017 oli omalta kohdaltani lähes kokonaan turha! Kirjoitin varulta lähes, kun voihan tässä kirjoituksen edistyessä tulla eteen jokin positiivinenkin asia. Juuri nyt ei tulee mitään erityistä mieleen.
No siis miksi turha? No siksi, että keväällä satoi, kesällä satoi, syksyllä satoi, nyt talvellakin satoi ja aina vaan satoi ja satoi. Lämmintä ei ollut kuin saunassa ja mökillä takan edessä. Kotona kaupungissakaan kerrostalon lämmityspatterit eivät pysyneet koko lämmityskaudella säätilojen muutosten mukana. Kun ulkona viileni entisestään olivat taloyhtiön patterit vielä kylmänä. Ja jos ulkona sattui jostain omituisesta syystä lämpenemään, patterit pysyivät vähän lämpiminä ainoastaan siihen saakka, kunnes ulkona alkoi taas viilenemään.
Vuoden 2017 asusteiksi äänestäisin villasukat ja fleecetakin. Ehkä positiivisena asiana vaatteiden suhteen voisi mainita, ettei pitkistä alushousuista tarvinnut luopua edes kesän kovimpien +14 C-asteen helteidenkään aikana. Kesä oli ensimmäinen, jolloin ei tarvinnut kaivaa shortseja komerosta edes mökillä. Ja jalkinevalinta oli yksikertaista, kun otti jalkoihinsa kumisaappaat tai halpahallisat ostetut muka-crocsit.
Viettäessäni kesiä mökillämme olen pitänyt tapanani askarrella puutöiden parissa pihalla tai ulkokatoksessa. Nyt siihenkään ei tarjoutunut mahdollisuutta jatkuvien sateiden johdosta. Ja katokseen kävi aina hyytävän kostea tuuli. Mökkiveneessä oli koko kesän ajan enemmän vettä sisä- kuin ulkopuolella. Ja pystyikö mökillä sitten tekemään rakennusten kunnostusmaalauksia? No ei tietenkään, kun aina satoi. Ja jos sattui, että huomasin raon pilviverhossa, tempaisin marjaämpärin käsiini ja saappaat jalkoihin, jatkui vesisade ennen kuin kerkisin tuvasta pihalle. Kerrankin sattui semmoinen vuosi, että kodin pakastelaitteen hyllyt riittivät marjasadolle. Mutta ei tuotakaan voi oikein positiiviselle puolelle laskea.
Sateiden kanssa pärjäsi kuitenkin jotenkin asenteella, kun ei ollut moksiskaan ja lämmitteli vaan saunaa ja takkaa. Pärjäähän sitä laiska ihminen sisälläkin! Pahinta oli kuitenkin se, että vuoden kuluminen puraisi vanhusta. Nimittäin kunto katosi huimaa vauhtia ja vastaavasti kaikki kropan krempat putkahtivat esiin. Jos terveyskeskuksen ajanvaraus ottaisi vastaan, olisi minulla kaikkien alojen lääkäreille edelleen asiaa.
Liikunnalla pitää olla jokin konkreettinen, näkyvä tavoite ja tarkoitus, että minä jaksaisin tehdä sitä. Punttien heiluttaminen ilmassa tyhjän takia ei tunnu järkevältä touhulta. Pururadan kiertäminen sen takia, että pääsee kotiin, ei ole järkipuuhaa. Miksi yleensä lähteä, jos tavoitteena on päästä lähtöpaikkaan? Kuntopyörällä polkeminen on sen sijaan melkoisen järkevää, koska väsyessään on jo valmiiksi perillä. Lisäksi kuntopyörän selässä voi katsoa telkkaria tai iPadilta Elisa Viihteelle tallennettuja ohjelmia. Tai Yle Areenaa tai Katsomoa. Mutta niistä parista kolmesta kerrasta kuntopyörän selässä tänä vuonna, ei tuntunut olevan juurikaan hyötyä. Peräposket vaan kipeytyivät. Ja Stadin kaupunkipyörillä ajaminenkin oli sateen takia yhtä tuskaa. Ja arvaatteko mitä? Meidän taloyhtiön portaille on tehty jotain ikävää, kun niitä ei enää jaksa kiivetä. Joutuu jo aina vaan useammin ajamaan kotikerrokseen hissillä.
En siis tykännyt vuodesta 2017, jonka varmaan huomasitte vuodatuksesta edellä. Mutta kyllä suosittelen jokaiselle toiselle ihmiselle liikuntaa sateista riippumatta. Ja kuntosaleillakin saa käydä. Ja kotona saa heilutella puntteja ja venyviä kuminauhoja, kunhan ei kumi irtoa ovenkahvasta ja ammu otsaan. Se kuuluu etenkin vanhemman ihmisen eli seniorin tehdä noita lihasten rasitteluita, ettei lopu elo liian aikaisin ja jaksaa paremmin mennä ja kulkea.
Nyt yritän kerätä asennetta tulevaa vuotta ajatellen. Siitä ei voi tulla kuin parempi! Olen luvannut itselleni (kuten aiempinakin vuosina), että puuhailen, kuntoilen, harrastan, olen iloisempi ja parempi ihminen kuin ennen. Ja tuskin taaskaan pystyn noita lupauksiani pitämään! Mutta aion yrittää! Taas!
OTTAKAATTEN VUOSI 2018 INNOLLA VASTAAN!
Muistakaa kuntoilla ja pitää sateenvarjo käsillä!
PS. Onneksi vuosi oli edes Suomelle hyvä, kun tuli 100 vuotta ikää täyteen! Se oli iso ja positiivinen asia.
No siis miksi turha? No siksi, että keväällä satoi, kesällä satoi, syksyllä satoi, nyt talvellakin satoi ja aina vaan satoi ja satoi. Lämmintä ei ollut kuin saunassa ja mökillä takan edessä. Kotona kaupungissakaan kerrostalon lämmityspatterit eivät pysyneet koko lämmityskaudella säätilojen muutosten mukana. Kun ulkona viileni entisestään olivat taloyhtiön patterit vielä kylmänä. Ja jos ulkona sattui jostain omituisesta syystä lämpenemään, patterit pysyivät vähän lämpiminä ainoastaan siihen saakka, kunnes ulkona alkoi taas viilenemään.
Vuoden 2017 asusteiksi äänestäisin villasukat ja fleecetakin. Ehkä positiivisena asiana vaatteiden suhteen voisi mainita, ettei pitkistä alushousuista tarvinnut luopua edes kesän kovimpien +14 C-asteen helteidenkään aikana. Kesä oli ensimmäinen, jolloin ei tarvinnut kaivaa shortseja komerosta edes mökillä. Ja jalkinevalinta oli yksikertaista, kun otti jalkoihinsa kumisaappaat tai halpahallisat ostetut muka-crocsit.
Viettäessäni kesiä mökillämme olen pitänyt tapanani askarrella puutöiden parissa pihalla tai ulkokatoksessa. Nyt siihenkään ei tarjoutunut mahdollisuutta jatkuvien sateiden johdosta. Ja katokseen kävi aina hyytävän kostea tuuli. Mökkiveneessä oli koko kesän ajan enemmän vettä sisä- kuin ulkopuolella. Ja pystyikö mökillä sitten tekemään rakennusten kunnostusmaalauksia? No ei tietenkään, kun aina satoi. Ja jos sattui, että huomasin raon pilviverhossa, tempaisin marjaämpärin käsiini ja saappaat jalkoihin, jatkui vesisade ennen kuin kerkisin tuvasta pihalle. Kerrankin sattui semmoinen vuosi, että kodin pakastelaitteen hyllyt riittivät marjasadolle. Mutta ei tuotakaan voi oikein positiiviselle puolelle laskea.
Sateiden kanssa pärjäsi kuitenkin jotenkin asenteella, kun ei ollut moksiskaan ja lämmitteli vaan saunaa ja takkaa. Pärjäähän sitä laiska ihminen sisälläkin! Pahinta oli kuitenkin se, että vuoden kuluminen puraisi vanhusta. Nimittäin kunto katosi huimaa vauhtia ja vastaavasti kaikki kropan krempat putkahtivat esiin. Jos terveyskeskuksen ajanvaraus ottaisi vastaan, olisi minulla kaikkien alojen lääkäreille edelleen asiaa.
Liikunnalla pitää olla jokin konkreettinen, näkyvä tavoite ja tarkoitus, että minä jaksaisin tehdä sitä. Punttien heiluttaminen ilmassa tyhjän takia ei tunnu järkevältä touhulta. Pururadan kiertäminen sen takia, että pääsee kotiin, ei ole järkipuuhaa. Miksi yleensä lähteä, jos tavoitteena on päästä lähtöpaikkaan? Kuntopyörällä polkeminen on sen sijaan melkoisen järkevää, koska väsyessään on jo valmiiksi perillä. Lisäksi kuntopyörän selässä voi katsoa telkkaria tai iPadilta Elisa Viihteelle tallennettuja ohjelmia. Tai Yle Areenaa tai Katsomoa. Mutta niistä parista kolmesta kerrasta kuntopyörän selässä tänä vuonna, ei tuntunut olevan juurikaan hyötyä. Peräposket vaan kipeytyivät. Ja Stadin kaupunkipyörillä ajaminenkin oli sateen takia yhtä tuskaa. Ja arvaatteko mitä? Meidän taloyhtiön portaille on tehty jotain ikävää, kun niitä ei enää jaksa kiivetä. Joutuu jo aina vaan useammin ajamaan kotikerrokseen hissillä.
En siis tykännyt vuodesta 2017, jonka varmaan huomasitte vuodatuksesta edellä. Mutta kyllä suosittelen jokaiselle toiselle ihmiselle liikuntaa sateista riippumatta. Ja kuntosaleillakin saa käydä. Ja kotona saa heilutella puntteja ja venyviä kuminauhoja, kunhan ei kumi irtoa ovenkahvasta ja ammu otsaan. Se kuuluu etenkin vanhemman ihmisen eli seniorin tehdä noita lihasten rasitteluita, ettei lopu elo liian aikaisin ja jaksaa paremmin mennä ja kulkea.
Nyt yritän kerätä asennetta tulevaa vuotta ajatellen. Siitä ei voi tulla kuin parempi! Olen luvannut itselleni (kuten aiempinakin vuosina), että puuhailen, kuntoilen, harrastan, olen iloisempi ja parempi ihminen kuin ennen. Ja tuskin taaskaan pystyn noita lupauksiani pitämään! Mutta aion yrittää! Taas!
OTTAKAATTEN VUOSI 2018 INNOLLA VASTAAN!
Muistakaa kuntoilla ja pitää sateenvarjo käsillä!
PS. Onneksi vuosi oli edes Suomelle hyvä, kun tuli 100 vuotta ikää täyteen! Se oli iso ja positiivinen asia.
 | ||||
Photo by Daniel Olah on Unsplash
|
lauantai 23. joulukuuta 2017
Läppäri Pukinpajaan, osa 7
HipsuB <hipsu.bittinen(at)korvatuntri.fi>
->jimmy.kaasinen(at)verkkokaupa.com
TERVE
JIMMY!
KIITOS
KUN AUTOIT MEITÄ LÄPPÄRIN OSTOSSA! POMOKIN TYKKÄSI! LÄPPÄRI PELAA HIENOSTI. EN
VAIN OSAA VIELÄ PALJOAKAAN, MUTTA AION OPETELLA. KIITOS, KUN KERROIT ENTERISTÄ!
SE AUTTOI, KUN OLI YKSI ONGELMA. NYT LÄHDEN TÖIHIN, KUN POMO JO PATISTAA. JAKSAMISTA
SIELLÄ JOULUKIIREISSÄ!
HYVÄÄ
JOULUA JIMMY JA VÄLITÄ TOIVOTUKSET MYÖS MUILLE LÄPPÄRIN OSTAJILLE JA ENTERIN VÄELLE KUN NÄET HEITÄ!
JA MUISTA OLLA KILTTINÄ!
JA MUISTA OLLA KILTTINÄ!
TOIVOTTAAPI!
HIPSU
BITTINEN, LÄPPÄRIVASTAAVA
 |
Photo by Aaron Burden on Unsplash
|
HYVÄÄ JOULUA KAIKELLE KANSALLE!
toivottaa myös
VANHUS STADISSA
perjantai 22. joulukuuta 2017
Pepe Willbergin joulukonsertti
No nyt on joulukausi avattu meidänkin taloudessamme. Kävi nimittäin kutsu lehti-ilmoituksen myötä saapua kuulemaan joulun parhaat laulut Meilahden kirkkoon. Pepe Willberg oli tuonut orkesterinsa soittimineen kirkkomme alttarille ja lupautunut esittämään oivallisen setin meille kaikille tuttuja joulusävelmiä.Kirkkoherra Rasimuksen polkaistua tilaisuuden käyntiin muutamalla sopivalla joulun henkeä korostavalla lauseella, asteli lavalle orkesterin eteen itse Pepe Willberg ja joulukonsertin toinen solisti, sopraano Eilamaria Leskinen.
"Kynttilöiden syttyessä"-joulukonserttiin valitut kaikille tutut joululaulut soljuivat toinen toisensa perään solistien laulaessa vuoroin duettona vuoroin yksin. Meilahden kirkon hieno akustiikka toisti laulut hienosti kirkkosalin täyttäneelle yleisölle.
Tunnustan suoraan, etten ole aiemmin kuulunut Pepe Willbergin kiihkeimpään ihailijakuntaan, mutta nyt oli pakko minunkin kääntää kelkkani. PW:n muutamissa joululauluissa esittämä äänen ulottuvuus, yllätti minut täysin. Äänen voima, puhdas sointi ja monimuotoisuus sai ansaitsemansa ympäristön kirkkosalissamme.
Vaikka Pepe Willbergin ja Eilamaria Leskisen äänialat eivät täysin kohdanneetkaan, olivat esitykset ja kummankin äänen loistava sointi hienoa kuultavaa. Eilamaria Leskisen sopraano ääni soi upeana myös soolo-osuuksissa. Tasokkaan kvartetin tukemana ja omien soolo-osuuksien myötä, joulukonsertti oli erittäin onnistunut avaus joulutunnelmaan.
Käykää Tekin vielä joulukonserteissa, mikäli joulukiireiltänne ehditte!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)