Tietotekniikan tuskaa

Kyllä en taas ala mitään! Siinä oli taas hiuskarvan varassa, etten olisi astunut huijarin kalliiseen satimeen. Ja se kun meikävanhuksen pitäisi tietää noista asioista jonkin verran ja osata varoakin, mutta ei. Oli näet läheltä piti-tilanne.

Koska olin tuhertanut vasta sen edellisen polkupyöräviestini, niin kuvittelin erään kanssahenkilön kaipaavan vaikkapa kypärän ostoon vinkkejä. Sain nimittäin Facebookin Messenger-viestinä eräältä tuttavaltani pyynnön lähettää itselleen puhelinnumeroni. No mistäpä sitä meikäläinen olisi osannut epäillä pyynnön vilpittömyyttä? Mutta olisi pitänyt, kun vastaavista tilanteista olen niin monia itse varoittanut. Kun sanotaan, että viisaskin voi mennä vipuun, niin arvatkaa miten tämmöinen tyhmempi sitten on koukku huulessa alta aikayksikön!

Siis lähetin Messengerissä numeroni ja sain välittömästi vastauksen, jossa olettamani tuttavan näppäilyillä kerrottiin minulle tulevasta tekstiviestin. Siinä oleva numerokoodi olisi lähetettävä edelleen, jotta hän voisi osallistua voittoarvontaan. Tekstiviesti napsahtikin iPhoneen samalla silmänräpäyksellä. No jo vain lopultakin hitaalla käyvät, harmaat, vähäiset aivosoluni heräsivät! Poistin viestin avaamatta sitä, poistin Messenger-keskustelun ja mukahenkilön omasta iPhonestani. Viimeiseksi sammutin iPhonen kokonaan ja avasin vasta tovin kuluttua. Oletin vahvasti tuttavani Messenger-tilin tulleen kaapatuksi.

Joku kirjoitti viikolla, että kännykkä pitäisi sammuttaa kerran päivässä kokonaan, jolloin se putsautuisi kuonasta. No tuo ohje voi olla ehkä hieman yliampuva, mutta ei puhelimen sammuttaminen aika ajoin mikään huono ajatus ole. Kovalle kännykän käyttäjälle ja nettiselaajalle sinne saattanee kerääntyä monenlaista saastetta.

Alan olla koht'siltään vakuuttunut, että nykyajan tietotekniset vaarat alkavat ahdistaa meikäläistä liikaa. Oli se hienoa aikaa, kun postilaitos vielä toimi ja kirjeet kulkivat ajallaan ja oikeisiin osoitteisiin. Ja olihan se joskus tuo savumerkeillä viestittäminen hieno laji ja turvallinen laji, jossa viestien lukemista häiritsivät vain hieman ilmanpaineet ja kovemmat tuulet. Viestieläimistä olivat ehkä tunnetuimpia ja toimivimpia kirjekyyhkyt ja viestihauet, tosin viimeisestä lajista en ole nähnyt todisteita, mutta manitsinpa kumminkin.

Vielä sen verran aiheesta, että olkaa skappina eli tarkkaavaisina, kaikenlaisten epämääräisten viestien ja tietopyyntöjen kanssa. Viralliset ja rehelliset tahot eivät pyytele tunnuksia ja muita henkilökohtaisia tietoja. Olkaa herkkänä ja tarkkana sekä muistakaa kuntoilla ja liikkua!

Tämmöistä vanhaa tekniikkaa, kun en viitsinyt laittaa kännykän kuvaa

Liikunnan riemua

Arvatkaapa mitä? No ette kyllä arvannut! Olen aloittanut jälleen pyöräilyn. Näin netissä harrastustuttavani Erkin maininnan omista liikuntamääristään ja heräsin. En ole tavannut häntä moneen vuoteen, enkä ollut noteerannut hänen some-viesteissään mainitsemiaan liikuntasuorituksia. Sitten putkahti muutama päivä postaus, jossa hän totesi liikuntamääriensä tänä vuonna vähentyneen, mutta askeleita oli edelleen useita miljoonia ja kilometrejä useita tuhansia alkuvuoden aikana. Olin pudota ylileveälle takapuolelleni. Toki tiesin, että Erkki on armoton liikkuja, mutta nuo määrät olivat yli kaiken ymmärrykseni.

Mitä se sitten teki minulle? Kaivelin siivouskaapista rätin, kastelin sen ja kampeuduin pyöräkellariin. Matkalla hain kellarikomerosta polkupyöränpumpun. Pyörä oli seinällä ja tietenkin lukossa, mutta avaimet kotona jossain pöytälaatikossa. Eikun etsimään avaimia, jotka löytyivätkin yllättävän helposti alle tunnin etsimisen jälkeen. 

Pyörä oli tasaisen pölykerroksen peittämä kolmisen vuotta aiemmin sen koukkuihin ripustettuani. Ja renkaat olivat tietenkin tyhjät. Happi oli päässyt karkaamaan kumeista, kun ei kukaan ollut valvonut laitteen kuntoa. Vaikutti siltä, että polkupyörä ei ole mielissään riippuessaan käyttämättömänä. Tunnin huhkiminen pyörän kimpussa sai sen kuitenkin entiseen loistoonsa. Pölyt poissa ja renkaissa happipitoinen sisältö tekivät laitteen jälleen käyttökelpoiseksi. Toisin kävi käyttäjän kanssa. Olin sananmukaisesti totaalisen puhki huoltotoimien jälkeen. Olin jo unohtanut pumppaamistoimen rankkuuden.

Koska kaikki asiat vaativat huolellista valmistautumista, pohdin minäkin sohvalla television äärellä ja  iPadin sisältöä tutkien liikunnan aloittamista. Pohdintaan meni pari päivää, kunnes päätin aloittaa. Olin eräällä vierailulla sairaalassa nähnyt ikäiseni henkilön, joka oli kaatunut polkupyörällä. Hänen maatessaan yltäpäältä siteissä ja pää paketissa, päätin valita ensimmäiseksi kohteekseni Pasilan Triplan ja siellä pyöräilykypäriä myyvän liikkeen. Matkan tuskaisuus ja paitaani sitoutunut hiki uhkasivat torpata matkan heti kättelyssä, mutta sitkeyteni auttoi kohteeseen pääsemisessä. Apuna oli myös mäkiosuuksien käveleminen pyörää taluttaen.

Kassahenkilö poisti ystävällisesti uudesta kypärästäni hintalaput ja muut tuotetiedot. Asettelin kypärän päähäni ja lippalakin tarakalle ja polkaisin liikenteeseen. Matka kohti kotia sujui pienen liikunnallisen ekstrakiepin kautta samassa hikisen tuskaisessa hengessä. Kylmä suihku ja siirtyminen sohvalle analysoimaan suoritusta, aloitti hitaan palautumiseni ensiretkestä.

Koska liikuntaa on harrastettava säännöllisesti, olikin seuraava suoritukseni jo parin päivän päästä. Onnekseni sain kaksi välipäivää luonnon ystävällisellä myötävaikutuksella sateiden myötä. Mutta seuraavalle reissulleni tuotti haastetta luonnon uusi tuleminen rajujen tuulten muodossa. Polkeminen ei juurikaan edistänyt matkaa ja jopa kova vastatuuli alamäkeen polkiessa, ei auttanut. Olo oli kuin nuorena miehenä joskus öiseen aikaan palatessa kotiin kävellen, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taakse hallitsemattomin sivuaskelin.

Olin puhki, kun pääsin kotiin. Tuuliretken jälkeen olen käynyt jo pari kertaa polkemassa. Voin vakuuttaa, että kunto nousee kohisten. No, ei kyllä nouse! Kohina tulee keuhkoista ja hien virtaamisesta. Mutta uskon edelleen asiaan, vaikka joka retkellä usko on koetuksella! Realistina olen varma, että Erkin miljoonat askeleet jäävät minulta saavuttamatta, mutta rispektiä Ekille liikuntaharrastuksesta ja -määristä! Ja lämpimät terveiset!

Suosittelen kaikille liikuntaa oman jaksamisen mukaisia määriä, mutta säännöllisesti. Ja muistakaa, pyöräillessä kypärä päähän ja hansikkaat käteen! 

Ei liikunta ainakaan maisemista jää kiinni!

Pyöräni on varustettu käyttäjän nesteytysjärjestelmällä.

Terveyskeskuksen älytön toiminta

Ja niinhän siinä kävi - korva tuli kipeäksi! Helatorstain hela iski korvaani kunnon kivut, särkyä leukaniveleen, kurkkuun, päähän ja ennen kaikkea korvaan. Apua, apua, apua!

Soitin 116117 ja kerroin tilanteeni ja pohjalla olevat pysyväissairaudet. Sain ohjeen hakeutua suorinta tietä terveyskeskukseen. Ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Kivelän terveyskeskusta. 

1. Toisen kerroksen käytävässä oli jonotuslaput, joiden perusteella oli mahdollisuus päästä sairaanhoitajan pakeille, vastaanotolle pääsyarviointiin. Kymmenisen minuuttia odottamista ja sitten avautui ensimmäinen ovi terveydenhoidon rattaisiin. Tiukka kysely tuotti mahdollisuuden päästä terveyskeskuksen toiselle tasolle, ensihoitajan pakeille.

2. Reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen koitti tuo toinen onnenhetki, pääsy sairaanhoitajan huoneeseen. Siellä alkoi tehokas potilaan tutkiminen. Ensin käytiin puheina läpi potilaan yleistilanne ja päivän ongelma. Sitten käynnistyivät varsin kattavat mittaukset ja tutkimukset. Koska pohjalla on vahva sydänsairaus, alkoi sydänasioiden painotus nousta päällimmäiseksi. Toki korvakin sai osuutensa huomiosta. Otaksun sydänasioiden olleen oleellisin peruste kolmannelle portaalle pääsyyn.

3. Jälleen käytävässä vajaan tunnin odottelu pyhimpään, lääkärin huoneeseen pääsyyn. Siellä päädyttiin keskusteluun sydäntilanteesta ja lopulta sivuttiin myös korvaa. Lopputulos oli että korva ehkä punoittaa hieman, mutta ei ole huolestuttava. Ohjeeksi Remowaxia korvaan ja korva puhtaaksi, niin kyllä se siitä. Bonuksena tuli lähete kardiologille, jollaista en ole varsinaisesti tavannut elokuun 2021 sydänkohtauksen jälkeen kuin yhden kerran helmikuussa 2022. Varsinaisia kontrollikäyntejä Helsinki ei sydänpotilaille harrasta, pidettäneen turhana puuhana.

Ja sitten matkaan kohti kotia onnellisena, ettei korva ollutkaan kuolemaksi! Paitsi, että illalla se taas alkoi oikein isosti. Mitäpä sitä nykyinen helsinkiläinen, sairas vanhus voisi tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä yksityisen puolen vastaanotolle. Ja sehän järjestyi heti seuraavaksi iltapäiväksi, siis sunnuntaille, iloisen pörriäisen, Mehiläisen vastaanotolle.

Sieltä puuttuivat arvioijat ja väliportaat, oli suora pääsy oikean korvalääkärin pakeille. Hän suoritti korvaan ja kuuloon liittyviä kokeita enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Korvasta imaistiin syvältä möhnät pois. Ei ollut vaikkua, oli sairauskipuainetta. En tykännyt, kävi kipeää! Lopputulema oli korvakäytävän tulehdus ja siihen antibioottitipat. Tippoja on nyt mennyt neljättä päivää ja kipu on helpottanut, mitä välillä tuikkaisee muistutukseksi.

LOPPUKOMMENTTINI

Julkisen terveydenhuollon järjestelmässä on todella isosti vikaa! Yksi akuuttivaiva vaati kolmen henkilön osallistumista. Jos olisi välittömästi aloitettu suoraan lääkärillä ja hän olisi määrännyt jatkosta, olisi hoito voitu käynnistää  heti. Potilas olisi ollut tyytyväinen ja hoitoketjun ihmisten työpanokset olisivat riittäneet useammalle potilaalle.

Yksityinen, kallis puoli, hoiti ongelman ripeästi ilman suurta showta. 

Nyt odottelen korvan paranemista normaalikuntoon! Tosin en ole aivan vakuuttunut, onko minun enää tarve kaikkea maailman pahuutta kuullakaan? 

Tässä kuvassa ei korvaani koske!

Kasveja havaittavissa - Meilahden Arboretum

Kyllä saa tämä jatkuvasti heikkenevä kunto ihmisen tekemään erikoisia temppuja! En osaa sanoa, tykkäänkö vai en? Mutta kun keli oli sopiva, lähdin tepastelemaan raitille ja otin kännykän mukaan. Siitä seurauksena oli jonkinmoinen kokoelma sekalaisia kuvia. 

Pääosa kuvista on otettu Meilahden Arboretumissa, joka on todella käymisen arvoinen paikka. Se on perustettu 1967 ja lajeja sieltä löytyy yli 300. Mm. ruusuja on yli 100 eri lajiketta. Lisäksi puistossa on laaja valikoima puustoa, pensaita sekä perinteisiä puistokasveja.  

Arvaan jo lukijan huokailevan, ettei ole Stadin Vanhus mikään kuvausalan ammattilainen, jos tietää edes, miten päin kuvauslaitetta kuuluu pitää? Ja on niin oikeassa arveluineen! "Ammattinimike" tässä asiassa olisi pikemminkin satunnainen turhan näppäilijä, joka tuurilla joskus onnistuu.

Sitten jos odotatte ao. kuvien kasveille nimiä, pyydän kääntymään laadukkaiden kasvikirjojen puoleen, joita on saatavilla kirjastoissa ja tasokkaissa kirjakaupoissa. Minulta noitten nimiä on turha kysellä. Laitan mielipiteeni pariin kasviin kuitenkin tuolla alempana. Mobiililaitteiden käyttäjille on runsaasti luonnon tunnistussovelluksia, kuten esim. PlantNet, Flora Incognita, Seek, iNaturalist ja monia muita.

Kaikki luonnosta kiinnostuneet, tutustukaahan myös sivustoon https://niittyhetki.fi/ETUSIVU/

Tuossa yllä on valkopeippi, joka näyttelee nokkosta. (Kiitos tästä oikaisusta tarkkaavaiselle lukijalleni!) Nokkonen se vasta onkin kavala kasvi. Tutustuin siihen kotipaikkakunnallani 1950-luvulla, kun kaaduin polkupyörällä ainoastaan uimahousut jalassa ojan nokkospuskiin. Syntyi suorastaan polttava tilanne. En tykännyt ollenkaan!

Yo. kasvilla on aivan liian harhaanjohtava nimi, voikukka. Koen tulleeni petetyksi tuon kasvin toimesta, sillä pidän oikeasti voista leivän päällä. Se on sitten eri juttu, joka liittyy sydänlääkärini ohjeisiin. Ne eivät poista pettymystäni voikukkaan ilman voita.

Tämä viimeisen ruusun kuvan nappasin Arboretumin ruusupenkistä.

Laittakaa hattu päähän, aurinkorasvaa paljaille ihon osille ja ponkaiskaa luontoon, nyt sitä alkaa olla tarjolla runsaasti sekavan talven jälkeen! 

Vappu oli ja meni

Vieläkö monella särkee päätä simanjuonnin jäljiltä? Eilen oli kansalla vielä täysi tissuttelupäivä ja monella edelleen kaamea jano. Mutta ei meikävanhuksella! Vain pullollinen Porvoon Wanhan Fabriikin simaa tuli tissutelluksi. Tippaleipien määrä onkin sitten tykkänään toinen juttu. On pitänyt jo varhain ennen vappua nautiskella useampi paketti Malvialan maanmainioita tippaleipiä ja muutaman paketti Fazerin. Tarkkaavainen lukija saattaisi tässä kohden oivaltaa, että eihän meikäläisen olisi sallittua koskea mihinkään rasvaiseen. Itselläni tuo kardiologin ohje tahtoo vaan välillä unohtua, ja väli on usein hyvin lyhyt.

Aattoilta meni läheisten kanssa yhdessä simaa ja tippaleipiä nautiskellen. Hyvissä ajoin itse orhia ohjastaen  kiirehdin kotiin. Sitä ei kestä ikäkypsän ihmisen riekkua pitkin kyliä ja tanhuvia yömyöhään. Se ei muuten kerry tämä sääntömääräinen 7,5 tunnin yöuni. vaikka sen katkeamattomuudessa on vielä melkoisesti opeteltavaa. Ei edes älykello älyä auttaa ihmislasta (vahva sana vanhuksen yhteydessä) unihiekan pehmeän lämpimään syliin. Se on 3-5 kertaa yössä tarkastettava, että on vielä itse maailmassa mukana, eikä ympäristö ole pilven pehmeää pumpulia. Muutama yö taakseperin oli otettava kiihdytysauton konstit käyttöön ja napattava nitroa koneeseen. Sillä kyllä uni kiihtyi taas vauhtiinsa.

No niin ja sitten vappupäivän juhlallisuuksiin! Tiedotusvälineissä oli kerrottu, että tarjolla on pitkin kaupunkia hurjia puheita puolueitten omista yliosaamisista ja muitten puolueitten aliosaamisesta. Oli luvassa riistoa, kärsimystä sekä herkkupaloja ja onnen autuutta. Ainoa yhteinen asia oli merkittävä Suomen turvallisuuden paraneminen Nato-jäsenyyden myötä

Matka kulki omalla autolla Hakaniemeen, sosialismin kehtoon, mutta ei sosialismin takia, vaan alueen parempien parkkimahdollisuuksien takia. Kaupunginteatterin luota olikin helppo taapertaa kohti Kauppatoria ja matkalla lyödä kengän jarruasentoon, kun Suomen Pankkia vastapäätä oli vaaliyllättäjän perustavaa laatua olevan suomalaisen puolueen puhehommat alkamassa. Ja siellä Halla-aho antoi palaa ja puhui jopa välillä täyttä asiaa, Tilaisuuden parasta antia oli kuitenkin eri tahoa kannattavana röyhkeästi nauttimani puolueen tarjoama Wotkinin herkullinen grillimakkara.

Lähdimme tilaisuuden edelleen jatkuessa, kun en kehdannut jonottaa toista makkaraa, taapertamaan kohti Kauppatoria. Porukkaa hässäsi sinne tänne pitkin katuja ja raitteja, osa oli hilpeämmässä ja osa väsyneemmässä kunnossa. Turistit filmailivat toisiaan Senaatintorilla Tuomiokirkko taustana ja kuvassa mukana kirkon edessä oleva Helsinki-kyltti. Aurinko paistoi ja perinteistä vappusäätä muistutti kylmä viima.

Täydellä Kauppatorilla toistin itselleni luonteenomaisen piirteen, "saan syödä mitä haluan", mukaisesti rasvaruuan tilaamisen. Tori oli täynnä kahvi- ja ruokatelttoja. Mikään ei hillinnyt vanhakantaista himoani makkaraan ja lihapiirakkaan. Niinpä oli ahdistavan pakottava peruste tilata Eromangan lihapiirakka grillimakkaralla ja sen sivuun maittava vohveli mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Jos en olisi yksi kantani kanssa, vaatisin em. ravinnon määrittämistä sepelvalvaltimo- ja sydänsairaiden perusruuaksi. En vain viitsi ryhtyä rettelöimään niiden mukaravintoasiantuntijoiden kanssa.

Kauppatorilta oli pakko palata kohti autoa ja kotia "ravinteikkaiden" vappuruokien vaaniessa jo entuudestaan ahtautuneita suonia. Matkalla kävin kuitenkin ostamassa apteekista purkillisen suonia avaavia Primaspan-pillereitä itsesuojeluvaiston takoessa takaraivoon järkeä.

Niin tämänkin vuotinen vappu on käsitelty, ja nyt on tarjolla pitkäksi aikaa ainoastaan kasviruokia ja salaatteja. Olispa pian uusi vappu!

Elämä on nykyään yhtä jännitystä!

 Olen alkanut huolestua! Mistäkö? No tästä nykyisestä menosta. Tämä ei ole kohta kenellekään mukavaa ja terveellistä, saati sitten sydäntautiselle. Sitä paitsi vanhuksella ei saisi olla kuin yksi huoli kerrallaan ajatuksissaan. Senkin olisi syytä olla huoli-asennossa vain osapäiväisesti, sitä pitäisi jäädä riittävästi aikaa levolle ja palautumisellekin. Ennen sitä riehuttiin 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla ja 3-4 kertaa lenkillä. Nyt on hyvä, jos jaksaa edes ajatella liikuntaa kerran päivässä ja sen jälkeen katsoa taas telkkaria muutaman tunnin. Kävelylle saa ainoastaan läheisen julmat uhkaukset.

Seuraavaksi luettelomainen selvitys nykymenosta. Enkä tarkoita taloutta, vaikkakin se meno tullee kasvamaan noitten seurauksena.

Eka meno - hallitus

Se on jollakulla aika orpo-olo, kun yrittää pusata kasaan hallintoelintä. Päivittäin uutisissa vilahtelee monenlaiset värit, sininen-vielä sinisempi-keltainen-vihreä-punainen-umpipunainen-raamatunruskea ja monet muut värinsävyt mukana Hjalliksen purjeen valkoinen. Kaikki on kaikkia ja kaikkea vastaan sekä jonkun muille sopimattoman puolesta. Asioiden korjaaminen ei passaa kenellekään, rahaa pitäisi jakaa edelleen holtittomasti. Nyt on ongelmana ilmasto ja kasvatus/koulutus. Ja kuka paikkaa asfaltit? Ja hoitaa meitä?

Syynä ongelmiin ovat olleet aikaa sitten menneet, juuri lopettaneet ja kohta tulevat hallintoelimet. Saa nähdä tuleeko meitä kukaan hallitsemaan vai jatkuuko entinen villi bailameno?

Toka meno - terveydenhoito

Missä viipyy puheet ja keskustelu meistä vanhuksista ja sairaista. Ei ulkomaakaan ehdi hoitaa kaikkien suomalaisten tauteja saati meidän vanhusten. Se muuan punatukkatyttö sotki hoitoihmisten ajatukset ja itsetunnon sekä sai porukan uskomaan olevansa poljettua ammattikuntaa. Aivot tuli pestyksi niin, että arvostetun ammatin henki katosi ja porukka katosi työpaikoiltaan muihin hommiin. Nyt sairaitten pitää lähteä ulkomaille etsimään apua. Olen todella pahoillani sen mukavan, pätevän ammattiryhmän puolesta, joka luulee punapään höynäyttämänä, ettei heitä arvosteta. Leikkaussalien hevijuuserina en ole tavannut kuin hienoja, mukavia, ammattitaitoisia hoitoalan ihmisiä. Rispektiä heille, kaipaan teitä!

Terveyskeskusten takaisinsoittopyyntökin on homehtunut käsite, jossa takaisin-osa ei enää toimi. Ei ole kuka soittaisi, vaikka joskus Anna Hanski lauloi "mikset sä soita?" Sitä täälläkin ihmetellään! Oli Anna paljon aikaansa edellä. Tiesi näistä puhelinongelmista jo etukäteen.

Mitenköhän on loppuvuonna uusien terveysalueiden talouden laita? Heti alussa on ollut ongelmia rahan riittävyyden kanssa. Ja jos nykyinen huono toimivuus ei ole nykyvaroin korjattavissa, miten sitten jatkossa? Meille ei taida käydä hyvin? Tässä joutuu pian alkamaan taas kokopäiväterveeksi.

Kolmas meno - narkkarit

Tarina kertoo, että narkkarit ovat pääsemässä niskan päälle, kun edustelukuntaan on jätetty heidän aloitteensa pikkusormen antamisesta pahalle. Se tarkoittaa, että niitä on yli 50.000 ja pimeän pössyt päälle. Jos tuo homma menee läpi on jauhojengi vauhdissa ja onnessaan, kunnes terveys lopulta pettää.

Tavallinen tervehenkinen kansalainen, saati vanhus, jää pian pöllypilvien ja jauhopussien jalkoihin. Pössyttelijät valtaavat silmät päässä seisoen maat ja mannut. Eikö nuo valkoposkihanhet riittäneet? Päätöksentekijä kuvittelee, että siten saadaan narkkarit kuriin ja hallintaan, mutta ei homma taida toimia noin. Ikäviä kokemuksia kun löytyy naapurimaista kunhan vaan kysäisee. 

Mutta se on ollut helppoa silmät seisoen pössypilven keskellä allekirjoittaa aloite. Ja nyt odotellaan päätöstä alppivalojen alla, kastelukannu kädessä oman viljelmän äärellä. Ehdottaisin, että ei anneta lupaa ja kiristetään rajusti rangaistuksia. 

Neljäs meno - Ukrainan sota

Se on vaan harmi, että toissa vuonna James Bondkin kuoli. Hänelle olisi ollut keikka isossa naapurissa, siellä on yksi kiukkuinen ukko, jota pitäisi puhutella kovin sanoin. Jos joku ymmärtää sen ukon toimia, voisi selvittää meille tavallisille tassukoille perusteet lasten ja siviilien tappamiselle sekä asutuskeskusten ja sairaaloiden tuhoamiselle. Hämmästyttävää on, että homma saa jatkua jo toista vuotta ilman suurempaa kritiikkiä. Ja vieläpä suklaa ja viina länsimaista virtaa rajojen läpi piittaamatta vientikielloista. 

Valitettavasti tähän ei voi kirjoittaa ehdotuksia hillitsemistoimista, mutta voi vain toivoa ukrainalaisten jaksamista ja menestymistä.

Viides meno - taudit

Koronat, flunssat, pöly, ja uudet ulkomailla keksityt taudit uhkaavat meitä ja muita. Rokotuksia on otettu ja melkoinen osa suomalaisista on selvinnytkin niillä kohtalaisen hyvin taudeista. 

Odotellessa uusia pandemioita, on kärsitty entero- ja muista vatsatautiviruksista. Siitähän ovat wc-paperin valmistajat olleet hyvinkin tyytyväisiä. Samoin on havaittu alushousujen yllättävää lisämenekkiä niitä myyvissä liikkeissä. Käväisin itsekin hankkimassa uudet kalsongit. On noista erilaisista taudeista joillekin tahoille hyötyäkin.

Kuudes meno - säät

Kyllä en vaihtaisi Suomen moninaisia kelejä maailman jatkuvaan auringonpaisteeseen tai muihun kuukaudesta toiseen samanlaisena pysyviin keleihin. Vaikka välillä tulee vettä, lunta, räntää, rakeita, tuulee tukan päästä ja hampaat suusta, katupöly menee pään läpi korvasta toiseen, nenä valuu kuin muinoin Vuoksenvirta, silmät muurautuvat sakeasta ilmasta umpeen, en todellakaan vaihtaisi. 

Pienehkö ongelma on joskus ulos lähtiessä, kun ikkunasta katsot olevan hienon kelin ja portaalle päästessä sataa rakeita. Ei auta kuin käydä vaihtamassa shortsit pitkiin housuihin ja toppatakki päälle, ja sitten menoksi uudelleen. Nyt on sitten Poudan Pekka luvannut räntä- ja lumisateita keskelle kauneimman kevätsään. Miten siihenkin nyt asennoituisi? Tulkoon mitä tulee, täällä ollaan ellei olla jonottamassa terveyskeskuksessa!

Vanhaa sanontaa plagioiden "ei viittä ilman kuudetta", vai miten ne luvut taas menivätkään? Eiköhän nuo vanhat viisaudet sovellu kuitenkin myös nykypäivään, määrä vaan meinaa kasvaa. 

Kyllä taas helpotti, kun pitkän tovin jälkeen pääsin purkamaan tuskiani. Oli sitä kertynytkin! Jouduin korjaamaan sekalaista tekstiäni raskaalla kädellä, sillä monessa kohdassa tuolla edellä, meinasi hepo karata aitauksesta ja seurata kovaa tekstiä. Niistä olisi ollut varmasti jälkiseuraumuksia hauraalle vanhukselle. Jätin seuraaviin, joskus ilmestyviin, postauksiin aiheiksi vielä autokaaharit, tiestön kunnon, eri puolueiden omituiset kannat, kadulla istuskelevat mielenosoittelijat ja muutamat muut merkittävät aiheet. Kunhan kerään sappimehua, palaan taas asiaan.

Huolimatta alun kommenteistani liikuntaa koskien, alkakaa nyt tosissaan ulkoilla, kun kelit ovat suorastaan loistavat! Se tarvii vanha ja nuorikin hyvää kuntoa. Kyllä minäkin ulkoilen puheistani huolimatta, jopa melko usein. Aurinkoa kevääseenne! Tuo kuvan laskeva aurinko palasi seuraavana päivänä entistä ehompana. Eli ei ollut toivo mennyttä!

Pääsiäisenä oli tämmöistä

Tv-sarjojen seuraaminen

Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.

Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.

Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.

Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.

- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa

- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita

- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.

- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!

- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.

- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla. 

Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.

Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.

Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.

Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.

Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.

Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.

Laitan kuvan päivän hengessä