Hiphei ja huraa! Se oli talvi eilen ja tänään Stadissakin. Maa muuttui valkoiseksi kertaheitolla. Siihen liittyen vaan tuli muuan ongelma.
Ei olisi pitänyt kuusi vuotta sitten polttaa hyvin palvelleita sälesuksia mökillä tynnyrissä. Niitä olisi tarvittu juuri nyt. Tosin epäilen, että olisinko ehtinyt noutaa niitä kellarikomerosta ennen lumen sulamista. Jos olisin juossut portaat kellariin, olisin saattanut ehtiäkin? Tai sitten olisin katkonut kaatuessani jalkani. Lisäksi oli voinut käydä niin, että monot olisivat jääneet kotiin komeroon. Niiden hakemiseen ei olisi enää ollut aikaa ennen lumen sulamista.
Kyllä tämmöiset nopeat talvet pitäisi kieltää tai ainakin niistä pitäisi tiedottaa hyvissä ajoin. Lumisateen alkaessa voisi olla jo ulkorapulla odottaa täydessä varustuksessa ja ehtiä mukaan talven kuntoiluun. Kymmenen minuutin talvi on tämmöiselle vanhukselle aivan liian lyhyt. Olisiko kohtuutonta vaatia talven kestävän edes tunnin verran tai vaikka kolmevarttia? Silloin voisin minäkin ehtiä mukaan.
Nyt en kyllä tykkää tämmöisestä! Luulen, että siirryn lukemaan iPadilta Helmetin Ellibs-palvelusta lataamaani kirjaa. Satakoon ulkona mitä hyvänsä!
PS. Joka haluaa peesata minua, käy netistä tutkimassa Helmet-e-kirjaston tarjoamia vaihtoehtoja!
PSS. En viitsi laittaa tähän edes kuvaa lumikinoksista, kun en ehtinyt avata kameraa ennen lumen sulamista.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2020
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Muistatko pestä tassusi?
Ja nyt koiraihmiset, tämä ei todellakaan kerro oikeista tassuista vaan käsistä!
Äiti ja mummo jankkasivat minulle aina pienenä, siis minä olin pieni ja he isoja, että kädet pitää pestä kunnolla. Ei se ollut oikein mieleistä puuhaa pikku-minulle, mutta rajumpien nuhteiden pelossa sitä piti tehdä. Mutta se, että he olivat saaneet viestinsä välitettyä koko maailmalle, oli minullekin yllätys. Olen suorastaa häpnadilla lyöty, kuten eräs suomenruotsalainen muotoili kerran hämmästystään suomenkielellä. Nyt käsien pesemisestä puhuu jo kaikki kansa ja jopa ulkomailla.
Näinä aikoina ja jo aikojen alusta on pidetty käsienpesua tärkeänä. Tuon toimen kerrotaan olevan ensimmäisiä keinoja vältellä pöpöjä ja toisaalta olla tartuttamatta omia pöpöjään muihin.
Maailmalla jyllää taas paha tauti, joka aluksi sai nimekseen koronavirus, sittemmin covid-19. Lisäksi mm. Suomessa on liikkeellä vauvoihin tarttuva RS-virus. Perinteen mukaisesti on liikkeellä myös normaalit kausiflunssat.
Voi niitä aikoja, kun porkkanat syötiin suoraan maasta multineen, mitä vähän housunlahkeeseen pyyhkäistiin ensin. Ja konttauskokoiset muksut söivät maasta kaiken tupakannatsoista kastematoihin. Ei tarttuneet taudit, eikä ollut pikku-minulla muita vaivoja kuin selkä ja takapuoli välillä hellänä selkäsaunan jäljiltä.
Nyt joutuu henkeä pidätellen pelkäämään, milloin etenkin tuo korona saapuu isolla voimalla Suomeen, väheksymättä noita muitakaan mainittuja ja mainitsemattomia maailmantauteja! Vuosien Mittaan ovat lähes kaikilla mantereilla ihmisiä vaivanneet lavantaudit, erilaiset influensat, hinkuyskät, sarsit ja monet muut. Aina on ollut pelko niiden laajasta leviämisestä. Siinä pelossa ja leviämisessä ei ole auttanut helppo matkustaminen. Muutamassa tunnissa pääsee lentämään maailman toiselle puolelle.
Eräs ensimmäisiä tautien välttelykeinoja on aina ollut hyvän hygienitason ylläpitäminen. Siihen kuuluu erityisesti jatkuva käsienpesu.
Nyt on hyvinkin syytä seurata yleisiä neuvoja, kun kylillä kulkiessasi roplaat ovenkahvoja, kaiteita, kahviloiden palvelutiskin reunaa, bussissa tukitankoa ja rahastuskonetta, kaupassa tuotteita tai ylipäätään mitä tahansa, eli pestä pikimmiten kädet kunnolla. Näin on parempi mahdollisuus välttyä tartunnalta ja ehkä jo tarttuneiden pöpöjen eteenpäin siirtämiseltä. Eikä käsidesipullo ja/tai kosteuspyyhe laukussa tai taskussa ole nekään mitään turhia, kunhan niitä käytetään.
SIIS MUISTA PESTÄ KÄTESI RIITTÄVÄN USEIN!
Ps. Pidä kotona sen verran saippuaa varalla, että riittää myös suunpesuun! Kyllä se joku perhekunnasta saattaa päästää kirosanankin. Niitä on aina välillä ilmassa. Nytkin tätä kirjoittaessani tippuu saippuavaahtoa näppäimistölle. Minulta pääsi vahingossa p... ja vaimo kuuli sen!
Äiti ja mummo jankkasivat minulle aina pienenä, siis minä olin pieni ja he isoja, että kädet pitää pestä kunnolla. Ei se ollut oikein mieleistä puuhaa pikku-minulle, mutta rajumpien nuhteiden pelossa sitä piti tehdä. Mutta se, että he olivat saaneet viestinsä välitettyä koko maailmalle, oli minullekin yllätys. Olen suorastaa häpnadilla lyöty, kuten eräs suomenruotsalainen muotoili kerran hämmästystään suomenkielellä. Nyt käsien pesemisestä puhuu jo kaikki kansa ja jopa ulkomailla.
Näinä aikoina ja jo aikojen alusta on pidetty käsienpesua tärkeänä. Tuon toimen kerrotaan olevan ensimmäisiä keinoja vältellä pöpöjä ja toisaalta olla tartuttamatta omia pöpöjään muihin.
Maailmalla jyllää taas paha tauti, joka aluksi sai nimekseen koronavirus, sittemmin covid-19. Lisäksi mm. Suomessa on liikkeellä vauvoihin tarttuva RS-virus. Perinteen mukaisesti on liikkeellä myös normaalit kausiflunssat.
Voi niitä aikoja, kun porkkanat syötiin suoraan maasta multineen, mitä vähän housunlahkeeseen pyyhkäistiin ensin. Ja konttauskokoiset muksut söivät maasta kaiken tupakannatsoista kastematoihin. Ei tarttuneet taudit, eikä ollut pikku-minulla muita vaivoja kuin selkä ja takapuoli välillä hellänä selkäsaunan jäljiltä.
Nyt joutuu henkeä pidätellen pelkäämään, milloin etenkin tuo korona saapuu isolla voimalla Suomeen, väheksymättä noita muitakaan mainittuja ja mainitsemattomia maailmantauteja! Vuosien Mittaan ovat lähes kaikilla mantereilla ihmisiä vaivanneet lavantaudit, erilaiset influensat, hinkuyskät, sarsit ja monet muut. Aina on ollut pelko niiden laajasta leviämisestä. Siinä pelossa ja leviämisessä ei ole auttanut helppo matkustaminen. Muutamassa tunnissa pääsee lentämään maailman toiselle puolelle.
Eräs ensimmäisiä tautien välttelykeinoja on aina ollut hyvän hygienitason ylläpitäminen. Siihen kuuluu erityisesti jatkuva käsienpesu.
Nyt on hyvinkin syytä seurata yleisiä neuvoja, kun kylillä kulkiessasi roplaat ovenkahvoja, kaiteita, kahviloiden palvelutiskin reunaa, bussissa tukitankoa ja rahastuskonetta, kaupassa tuotteita tai ylipäätään mitä tahansa, eli pestä pikimmiten kädet kunnolla. Näin on parempi mahdollisuus välttyä tartunnalta ja ehkä jo tarttuneiden pöpöjen eteenpäin siirtämiseltä. Eikä käsidesipullo ja/tai kosteuspyyhe laukussa tai taskussa ole nekään mitään turhia, kunhan niitä käytetään.
SIIS MUISTA PESTÄ KÄTESI RIITTÄVÄN USEIN!
Ps. Pidä kotona sen verran saippuaa varalla, että riittää myös suunpesuun! Kyllä se joku perhekunnasta saattaa päästää kirosanankin. Niitä on aina välillä ilmassa. Nytkin tätä kirjoittaessani tippuu saippuavaahtoa näppäimistölle. Minulta pääsi vahingossa p... ja vaimo kuuli sen!
 |
| Sattui närästämään ja jäi Samarin-pussi kuvaan. |
maanantai 10. helmikuuta 2020
Milloin saan löysätä?
Helsingin Sanomien "Usko Siskoa"-osastossa 9.2. oli pian 70 vuotta täyttävän naisen kirjoitus, jossa hän kysyi "Milloin minulla on oikeus luovuttaa?".
Olen pohtinut jo pitkään samaa, sillä olen paljolti samassa "junassa". Koko hereilläoloaika täyttyy pitää-ajatuksista. Tietenkin voisi kysyä, olenko haalinut itselleni liikaa hommia? Kun olin työssä, ei tarvinnut mietiskellä muita kuin työasioita. Oli tavallaan vain yksi asia aina päällimmäisenä eikä muihin puuhiin ollut aikaa. Nyt eläkkeellä pitäisi harrastaa vaikka mitä. Seuraavassa luetteloa tyylillä ”laiska töitään luettelee”.
Pitäisi lukea vaikka mitä mielenkiintoista, katsella hyviä tv-ohjelmia, käydä museoissa, teatterissa, elokuvissa, kuntoilla kävellen ja/tai pyöräillen, jumpata, käydä kuntosalilla, harrastaa sukututkimusta (vaikka sukulaiset eivät tykkääkään), käydä kursseilla, seurata urheilua, käydä lääkärissä, opiskella soittamista, tehdä vapaaehtoistyötä, kirjoittaa kirjaa, kerätä talteen muisteluja omasta elämästä, seurustella, pyytää kylään ihmisiä, matkustaa, ”lomailla”, mökkeillä, remontoida ja korjailla, sisustaa, hankkia auto jne.
Milloin ihmisellä on oikeus luovuttaa? Työaikainen suorittaminen on monella jäänyt päälle ja se alkaa olla jo isohko rasite. Kun kuntokin alkaa hiljalleen hiipua ja kremppoja olla niin sekin rajoittaa jo isompia tekemisiä. Milloinhan koittaa se hetki, että pää on tyhjä ajatuksista ja mielen on vallannut keveys ja olemisen sietämätön helppous? Ehkä sitä tilannetta ja tilaa ei tarvitse odottaa enää kauan! Kunpa osaisi tällä hetkellä edes rauhoitella omaatuntoa, jos jotain jääkin tekemättä. Noilla hommilla ei taida olla ajallista takarajaa muilla kuin muisteluilla.
Itselläni on onneksi kotihengetär, joka kantaa suunnattoman vastuun ruoka-asioista ja suurimmasta osasta kodin ylläpitotöistä. Yritän olla apuna, mutta tunnustan, aivan liian vähän. Olen kiitollinen vaikka en useinkaan muista sanoa sitä.
Voitaisiinko porukalla sopia, että emme hötkyilisi joka suuntaan, vaan istuttaisiin välillä rapulle miettimään sinisiä ajatuksia!
Olen pohtinut jo pitkään samaa, sillä olen paljolti samassa "junassa". Koko hereilläoloaika täyttyy pitää-ajatuksista. Tietenkin voisi kysyä, olenko haalinut itselleni liikaa hommia? Kun olin työssä, ei tarvinnut mietiskellä muita kuin työasioita. Oli tavallaan vain yksi asia aina päällimmäisenä eikä muihin puuhiin ollut aikaa. Nyt eläkkeellä pitäisi harrastaa vaikka mitä. Seuraavassa luetteloa tyylillä ”laiska töitään luettelee”.
Pitäisi lukea vaikka mitä mielenkiintoista, katsella hyviä tv-ohjelmia, käydä museoissa, teatterissa, elokuvissa, kuntoilla kävellen ja/tai pyöräillen, jumpata, käydä kuntosalilla, harrastaa sukututkimusta (vaikka sukulaiset eivät tykkääkään), käydä kursseilla, seurata urheilua, käydä lääkärissä, opiskella soittamista, tehdä vapaaehtoistyötä, kirjoittaa kirjaa, kerätä talteen muisteluja omasta elämästä, seurustella, pyytää kylään ihmisiä, matkustaa, ”lomailla”, mökkeillä, remontoida ja korjailla, sisustaa, hankkia auto jne.
Milloin ihmisellä on oikeus luovuttaa? Työaikainen suorittaminen on monella jäänyt päälle ja se alkaa olla jo isohko rasite. Kun kuntokin alkaa hiljalleen hiipua ja kremppoja olla niin sekin rajoittaa jo isompia tekemisiä. Milloinhan koittaa se hetki, että pää on tyhjä ajatuksista ja mielen on vallannut keveys ja olemisen sietämätön helppous? Ehkä sitä tilannetta ja tilaa ei tarvitse odottaa enää kauan! Kunpa osaisi tällä hetkellä edes rauhoitella omaatuntoa, jos jotain jääkin tekemättä. Noilla hommilla ei taida olla ajallista takarajaa muilla kuin muisteluilla.
Itselläni on onneksi kotihengetär, joka kantaa suunnattoman vastuun ruoka-asioista ja suurimmasta osasta kodin ylläpitotöistä. Yritän olla apuna, mutta tunnustan, aivan liian vähän. Olen kiitollinen vaikka en useinkaan muista sanoa sitä.
Voitaisiinko porukalla sopia, että emme hötkyilisi joka suuntaan, vaan istuttaisiin välillä rapulle miettimään sinisiä ajatuksia!
 |
| ”Minä” istuskelemassa |
keskiviikko 5. helmikuuta 2020
Musiikkia ja päätöksiä
Ai, mitenkö siinä sitten kävi? Luulen, että päätös kiinnostaa eniten vaimoani ja lähinaapureita, eikä se ole heille mieleinen. Nimittäin pitihän se arvata, että herkästi kaikkeen uuteen innostuvana, jään koukkuun. En vielä niellyt sitä kokonaan, mutta aika tiukasti se huulessa tai pikemminkin remmissä kaulalla.
Ei ollut opettajalla mukana mallisoittimia, joten repussa kantamani vihreä, edullinen, notkuvakaulainen instrumenttini sai luvan kelvata oppitunnilla. Eka ”rämpytykset” tunnilla olivat Beatlesien Something-biisin neljä yksinkertaistettua sointua. Ette osaa kuvitella, kuinka helpolla ne minullakin irtosivat. Sormetkaan eivät menneet solmuun! Se oli iso juttu. Tosin tuossa Beatles (en edes erityisemmin ole koskaan pitänyt heistä) ei ollut se se juttu, vaan onnistumisen tunne ja että se kuulosti hieman tutulta. Toki toista kertaa heti perään se ei enää onnistunut, mutta en masentunut.
Ja sitten näppäiltiin, tai minäkin yritin näppäillä ja muut näppäilivät sujuvasti jotain biisiä. Se ei oikein avautunut minulle, mutta pääsin vähitellen siihenkin sisään. Ei se tuttu ollut, mutta oli siinä jotain musiikillista, siis kuulosti musiikilta muiden oppilaiden soittimista. Minun ei!
Kokonaisuutena nuo iltatunnit opissa menivät kohtalaisen hyvin. Sormetkin kipeytyivät vasta kymmenen minuutin kuluttua tunnin alun jälkeen. Jatko olikin sormien osalta melkoista kärsimystä. Niiden ohella aivojen toiminta oli harvinaisen vilkasta. Yritin molemmilla harmailla aivosoluillani pysyä porukan mukana ja ymmärtää, mitä opettaja haluaa minun vihreällä instrumentillani tekevän. Aika heikkoa jälkeä siitä tuli.
Mihin ratkaisuun sitten päädyin opintojen jatkamisen suhteen? Päätin jatkaa ukulelen opiskelua, mutta sitä ennen on käytävä hankkimassa uusi soitin. Sen jälkeen vaan toivon, ettei taloyhtiön seinälle ilmesty lappua, jossa lukee ”Halutaan ostaa ukulele takkapuiksi tästä rapusta!”. Lisäksi toivon, etteivät naapurit hakkaa kohtuuttomasti seinään minun harjoitellessani. Muutenkin on vaikea pysyä tahdissa.
Jatkan siis harjoittelua - vaimon ja naapureiden kiusaksi!
PS. En ole vielä merkinnyt ensimmäistäkään konserttia kalenteriin, joten ei teidänkään kannata selailla lippu.fi:stä tai muualtakaan konserttieni aikatauluja - ehkä koskaan!
Ei ollut opettajalla mukana mallisoittimia, joten repussa kantamani vihreä, edullinen, notkuvakaulainen instrumenttini sai luvan kelvata oppitunnilla. Eka ”rämpytykset” tunnilla olivat Beatlesien Something-biisin neljä yksinkertaistettua sointua. Ette osaa kuvitella, kuinka helpolla ne minullakin irtosivat. Sormetkaan eivät menneet solmuun! Se oli iso juttu. Tosin tuossa Beatles (en edes erityisemmin ole koskaan pitänyt heistä) ei ollut se se juttu, vaan onnistumisen tunne ja että se kuulosti hieman tutulta. Toki toista kertaa heti perään se ei enää onnistunut, mutta en masentunut.
Ja sitten näppäiltiin, tai minäkin yritin näppäillä ja muut näppäilivät sujuvasti jotain biisiä. Se ei oikein avautunut minulle, mutta pääsin vähitellen siihenkin sisään. Ei se tuttu ollut, mutta oli siinä jotain musiikillista, siis kuulosti musiikilta muiden oppilaiden soittimista. Minun ei!
Kokonaisuutena nuo iltatunnit opissa menivät kohtalaisen hyvin. Sormetkin kipeytyivät vasta kymmenen minuutin kuluttua tunnin alun jälkeen. Jatko olikin sormien osalta melkoista kärsimystä. Niiden ohella aivojen toiminta oli harvinaisen vilkasta. Yritin molemmilla harmailla aivosoluillani pysyä porukan mukana ja ymmärtää, mitä opettaja haluaa minun vihreällä instrumentillani tekevän. Aika heikkoa jälkeä siitä tuli.
Mihin ratkaisuun sitten päädyin opintojen jatkamisen suhteen? Päätin jatkaa ukulelen opiskelua, mutta sitä ennen on käytävä hankkimassa uusi soitin. Sen jälkeen vaan toivon, ettei taloyhtiön seinälle ilmesty lappua, jossa lukee ”Halutaan ostaa ukulele takkapuiksi tästä rapusta!”. Lisäksi toivon, etteivät naapurit hakkaa kohtuuttomasti seinään minun harjoitellessani. Muutenkin on vaikea pysyä tahdissa.
Jatkan siis harjoittelua - vaimon ja naapureiden kiusaksi!
PS. En ole vielä merkinnyt ensimmäistäkään konserttia kalenteriin, joten ei teidänkään kannata selailla lippu.fi:stä tai muualtakaan konserttieni aikatauluja - ehkä koskaan!
 |
| Opetteluni johtoteema ja hankalat kirjaimet suluissa |
perjantai 31. tammikuuta 2020
Musiikki - elämän eliksiiri
Räväytin reippaan otsikon tähän postaukseen, vaikka itselläni se eliksiirin nauttiminen jääkin melko vähäiseksi. Mutta on siinä isolle osalle ihmisiä jotain totuuden tynkääkin. Yksi tykkää kuunnella, yksi soittaa, yksi tanssii, mutta kaikilla ainakin jalka naputtaa lattiaan rytmikkään musiikin soidessa.
Hehkutin tuossa muinoin parikin kertaa aikovani opetella soittamaan ukulelea. Nyt se on sitten arpa heitetty! Kurssi alkoi viime maanantaina. Mennessäni kerroin opettajalle osaavani soittaa yhden soinnun. Ensi tuntien jälkeen sitten osasin jo toisenkin. Nyt olisi vaan keksittävä, miten siitä ensimmäisestä voi siirtyä toiseen sointuun. Ne eivät näet vanhan sormet taivu aivan hevin siirtyilemään kepeästi kielten välillä. Ja solmuunkin meinaavat mennä.
Kurssilla, jota vetää ukulele-guru Jarmo Julkunen, on 6 oppilasta, joista tunnistin itseni ylivoimaisesti vanhimmaksi. Lisäksi olen joukon ainoa mies ja musiikillisesti noviisi. Kanssaoppilaat ovat kaikki olleet aiemminkin kosketuksissa musiikkiin. Tunnin kuluessa puhuttiin kokemuksista ja minäkin läväytin siihen oman historiani musiikin parissa. Kurssikaverini häkeltyivät hetkeksi. Edellisistä soittokokemuksistani oli nimittäin kulunut noin 55 vuotta. Häkellyin itsekin vuosien nopeaa kulumista. Haluan kuitenkin painottaa, että kroppani on vähintäänkin ikäisensä, mutta pääni pyörii teinipojan sfääreissä.
No soittamisesta siis! Miksi valitsin ukulelen? No, kun siinä on vain 4 kieltä. Kuvittelin, että se tekisi asiasta helpompaa. Historiani 55 vuoden takaa käsitti vain 3 venttiiliä. Soitin nimittäin nuoruudessani muutaman vuoden trumpettia. Tuohon aikaan Herb Albert ja Tijuana Brass oli kova sana, puhumattakaan Louis Amstrongista ja muutamasta muusta maailman huipputrumpetistista. Minäkin olin aikonut tavoitella lajin taituruutta. Motivaationi johtava avain oli kuitenkin silloin nuo 3 venttiiliä, joista arvelin selviytyväni helpohkosti. Ja jotenkinhan se toki onnistuikin, mutta ei niin hyvin, että soittamisesta olisi tullut minulle ammatti tai edes aktiiviharrastus.
Nyt kuvittelin taas voimieni tunnossa pystyväni omaksumaan yhden elementin lisää eli 4-kielisen soittimen. Taisin haukata kuitenkin yhden kielen liikaa. Jo ensimmäisen tunnin perusteella ja opettajan taidokkaan soittonäytteen perusteella huomasin olevani ikävällä vedenjakajalla, jatkaako vai lopettaako? Lisäksi opettajan tarkasteltua soitintani, hän heitti ilmaan isohkon epäilyksen siemenen. Kun kiristää kieltä, saattaa soittimen kaula vääntyä. Mitäkö tuo tarkoittaa? Se tarkoittaa, että investointini 30 Euron arvoiseen soittimeen ei ollutkaan riittävä. Opettaja lupasi tuoda ensi viikon tunneille näytille muutamia kunnon soittimia.
Ensi viikolla olen siis totuuden edessä! Jatkanko soittamista, joka tarkoittaa lisäinvestointia uuteen soittimeen. Lopetanko ja unohdan koko homman, enkä puhu tästä asiasta enää koskaan? Uskonko itseeni vai olenko luovuttaja nössö? Ette osaa kuvitella, kuinka minua houkuttelee olla nössö. Kyllä nössökin voi olla kova jätkä ja tehdä vaikka mitä. Nössö voi olla esimerkiksi aika taitava tv:n katsoja sohvalla maaten. Ja vaikka mitä muuta!
Siis ensi viikolla veri punnitaan ja tulee ratkaisujen aika! Pitäkää peukkuja puolestani! Itselläni on sormien kanssa hieman hankalaa, sillä kaikkia sormiani koskee ikävästi harjoittelun jäljiltä.
Hehkutin tuossa muinoin parikin kertaa aikovani opetella soittamaan ukulelea. Nyt se on sitten arpa heitetty! Kurssi alkoi viime maanantaina. Mennessäni kerroin opettajalle osaavani soittaa yhden soinnun. Ensi tuntien jälkeen sitten osasin jo toisenkin. Nyt olisi vaan keksittävä, miten siitä ensimmäisestä voi siirtyä toiseen sointuun. Ne eivät näet vanhan sormet taivu aivan hevin siirtyilemään kepeästi kielten välillä. Ja solmuunkin meinaavat mennä.
Kurssilla, jota vetää ukulele-guru Jarmo Julkunen, on 6 oppilasta, joista tunnistin itseni ylivoimaisesti vanhimmaksi. Lisäksi olen joukon ainoa mies ja musiikillisesti noviisi. Kanssaoppilaat ovat kaikki olleet aiemminkin kosketuksissa musiikkiin. Tunnin kuluessa puhuttiin kokemuksista ja minäkin läväytin siihen oman historiani musiikin parissa. Kurssikaverini häkeltyivät hetkeksi. Edellisistä soittokokemuksistani oli nimittäin kulunut noin 55 vuotta. Häkellyin itsekin vuosien nopeaa kulumista. Haluan kuitenkin painottaa, että kroppani on vähintäänkin ikäisensä, mutta pääni pyörii teinipojan sfääreissä.
No soittamisesta siis! Miksi valitsin ukulelen? No, kun siinä on vain 4 kieltä. Kuvittelin, että se tekisi asiasta helpompaa. Historiani 55 vuoden takaa käsitti vain 3 venttiiliä. Soitin nimittäin nuoruudessani muutaman vuoden trumpettia. Tuohon aikaan Herb Albert ja Tijuana Brass oli kova sana, puhumattakaan Louis Amstrongista ja muutamasta muusta maailman huipputrumpetistista. Minäkin olin aikonut tavoitella lajin taituruutta. Motivaationi johtava avain oli kuitenkin silloin nuo 3 venttiiliä, joista arvelin selviytyväni helpohkosti. Ja jotenkinhan se toki onnistuikin, mutta ei niin hyvin, että soittamisesta olisi tullut minulle ammatti tai edes aktiiviharrastus.
Nyt kuvittelin taas voimieni tunnossa pystyväni omaksumaan yhden elementin lisää eli 4-kielisen soittimen. Taisin haukata kuitenkin yhden kielen liikaa. Jo ensimmäisen tunnin perusteella ja opettajan taidokkaan soittonäytteen perusteella huomasin olevani ikävällä vedenjakajalla, jatkaako vai lopettaako? Lisäksi opettajan tarkasteltua soitintani, hän heitti ilmaan isohkon epäilyksen siemenen. Kun kiristää kieltä, saattaa soittimen kaula vääntyä. Mitäkö tuo tarkoittaa? Se tarkoittaa, että investointini 30 Euron arvoiseen soittimeen ei ollutkaan riittävä. Opettaja lupasi tuoda ensi viikon tunneille näytille muutamia kunnon soittimia.
Ensi viikolla olen siis totuuden edessä! Jatkanko soittamista, joka tarkoittaa lisäinvestointia uuteen soittimeen. Lopetanko ja unohdan koko homman, enkä puhu tästä asiasta enää koskaan? Uskonko itseeni vai olenko luovuttaja nössö? Ette osaa kuvitella, kuinka minua houkuttelee olla nössö. Kyllä nössökin voi olla kova jätkä ja tehdä vaikka mitä. Nössö voi olla esimerkiksi aika taitava tv:n katsoja sohvalla maaten. Ja vaikka mitä muuta!
Siis ensi viikolla veri punnitaan ja tulee ratkaisujen aika! Pitäkää peukkuja puolestani! Itselläni on sormien kanssa hieman hankalaa, sillä kaikkia sormiani koskee ikävästi harjoittelun jäljiltä.
 |
| Näillä se soittotaito pitäisi löytää |
tiistai 21. tammikuuta 2020
Unelmointitilaisuus, Matkamessut
Nyt ne ovat ohi ja matkaunelmointi vaan jatkuu edelleen kiihkeänä. Messuilta jäi tukku unelmia mielelle painoksi, iso kassillinen esitteitä, eksoottisia tuoksuja viipyilemään nenään, hampaankoloon savonlinnalaisen lörtsyn lihahippusia ja vaikka mitä muuta ikävän ja ahdistuksen aihetta.
Matkamessujen pääkohteena oli Viro, jolla olikin iso osasto keskeisellä paikalla päähallia. Osastoilla sai todella hyvän kuvan Viron suunnattomasta elämystarjonnasta matkailijoille. Mutta ei messutarjonta siihen päättynyt, vaan tupa oli täynnä myös kotimaata ja ulkomaata.
Varsinaisia eksoottisia tunnelmia ei esiintynyt muutamien aiempien messujen tapaan. Ainakaan itse en sattunut näkemään mitään tanssiesityksiä tai muitakaan erikoisia maaesittelyitä. Mutta paljon oli värikkäitä, hienoja osastoja, joilla kaikui maailman kielet suloisena sekamelskana.
Taiteilija Raija Oras maalasi Punkaharjun osastolla hienoa taulua ja Saimi Nousiainen oli organisoinut osastolle musiikkiesityksen.
Kyllä heräsi taas polttava kaipuu reissaamaan! Kauas tai lähelle, kotimaahan tai ulkomaille, laivalla tai lentäen, autolla tai junalla. Vaihtoehtoja on messut ja netti tulvillaan. Kokeile ja käy googlaamassa joitain matkakohteita, niin saat hetken kuluttua sähköpostiisi ja käyttämillesi nettisivuille mainontaa matkakohteista.
Mutta matkailun makuja on monenlaisia, osa vihreämpiä ja osa niitä paljon parjattuja saastuttavia. Jokaisella on kuitenkin edelleen mahdollisuus ratkaista ja valita matkakohteensa omatuntonsa, halujensa ja kykyjensä mukaan. Tarjolla on kallista ja edullista, helppoa ja haasteellista, valmiiksi purtua ja seikkailullista.
Ei kun valitsemaan omat retket! Ei noista messuista pysty antamaan raporttia, sillä olivat ne sen verran laajat. Tarjolla oli matkoja, ruokaa, matkailuautoja, asuntovaunuja, luentoja ja esitelmiä. Laitan seuraavaksi messuilta muutamia sekalaisia kuvia, joista voitte parhaanne mukaan yrittää aistia matkailun houkutuksia.
Matkustaminen on mukavaa, avartavaa ja virkistävää! Sen voi tehdä netin, esitteiden tai tv:n matkaohjelmien sekä oikeasti matkustamalla! Ja eikun reissaamaan jollain em. tavoista!
Käykää myös tutustumassa huippubloggaja Sanna Walleniuksen hienoihin matkajuttuihin osoitteessa walleni.us!
Matkamessujen pääkohteena oli Viro, jolla olikin iso osasto keskeisellä paikalla päähallia. Osastoilla sai todella hyvän kuvan Viron suunnattomasta elämystarjonnasta matkailijoille. Mutta ei messutarjonta siihen päättynyt, vaan tupa oli täynnä myös kotimaata ja ulkomaata.
Varsinaisia eksoottisia tunnelmia ei esiintynyt muutamien aiempien messujen tapaan. Ainakaan itse en sattunut näkemään mitään tanssiesityksiä tai muitakaan erikoisia maaesittelyitä. Mutta paljon oli värikkäitä, hienoja osastoja, joilla kaikui maailman kielet suloisena sekamelskana.
Taiteilija Raija Oras maalasi Punkaharjun osastolla hienoa taulua ja Saimi Nousiainen oli organisoinut osastolle musiikkiesityksen.
Kyllä heräsi taas polttava kaipuu reissaamaan! Kauas tai lähelle, kotimaahan tai ulkomaille, laivalla tai lentäen, autolla tai junalla. Vaihtoehtoja on messut ja netti tulvillaan. Kokeile ja käy googlaamassa joitain matkakohteita, niin saat hetken kuluttua sähköpostiisi ja käyttämillesi nettisivuille mainontaa matkakohteista.
Mutta matkailun makuja on monenlaisia, osa vihreämpiä ja osa niitä paljon parjattuja saastuttavia. Jokaisella on kuitenkin edelleen mahdollisuus ratkaista ja valita matkakohteensa omatuntonsa, halujensa ja kykyjensä mukaan. Tarjolla on kallista ja edullista, helppoa ja haasteellista, valmiiksi purtua ja seikkailullista.
Ei kun valitsemaan omat retket! Ei noista messuista pysty antamaan raporttia, sillä olivat ne sen verran laajat. Tarjolla oli matkoja, ruokaa, matkailuautoja, asuntovaunuja, luentoja ja esitelmiä. Laitan seuraavaksi messuilta muutamia sekalaisia kuvia, joista voitte parhaanne mukaan yrittää aistia matkailun houkutuksia.
Matkustaminen on mukavaa, avartavaa ja virkistävää! Sen voi tehdä netin, esitteiden tai tv:n matkaohjelmien sekä oikeasti matkustamalla! Ja eikun reissaamaan jollain em. tavoista!
Käykää myös tutustumassa huippubloggaja Sanna Walleniuksen hienoihin matkajuttuihin osoitteessa walleni.us!
 |
| Lähetin kuvaajan messupäivänä Lontooseen kuvaamaan Tower Bridgen |
maanantai 13. tammikuuta 2020
Tulevaisuuteen uskoa luovat pari juttua
Sattuipa hieno tuuri! Monen synkän päivän jälkeen paistaa taas aurinko. Stadilaisen loskan, vesisateen ja aavistuksen plussan puolella olevan nollakelin kanssa meinaa välillä usko loppua. Lisäksi kaikkialla puhutaan, kirjoitetaan sekä näytetään ympäristön ja ilmaston tuhoa vahvistavia uutisia. Siis, olisiko enää syytä uskoa valoon ja aurinkoon? Taitaapa kuitenkin olla!
Luin viime vuonna, kylläkin hieman hätäisesti kahlaten, edesmenneen, ruotsalaisen lääkärin Hans Roslingin kirjan Faktojen maailma. Kirjassa Rosling selittää tilastojen kertomaa kansantajuisella kielellä. Kirja on saavuttanut suunnatonta mainetta maailmalla ja saanut lukijansa pohtimaan maailmaa uusin silmin.
Olemme jatkuvasti negatiivisten uutisvirtojen tuiskeessa. Ja koska uutisten sisältö ohjaa ajatteluamme, muodostuu meille vähitellen usko maailman tiestä aina vaan pahempaan suuntaan. Tulevaisuudenkuvamme rakentuu siis melko ankeaksi. Ajattelemme myös, että kyllä ennen oli kaikki paremmin ja toisella tavalla.
Roslingin seikkaperäiset tilastot kuvaavat maailman kuitenkin menevän positiivisempaan suuntaan. Kehitys todellakin kehittyy ja asiat paranevat. Meillä tahtoo unohtua uudistusten vaikutus toimiimme ja kaiken kaikkiaan koko elämäämme. Vaikka ennen oli toisin, ovat nykyiset toimintatavat, tekninen kehitys ja uudenlainen ajattelu, tehneet elämästämme runsaampaa, helpompaa ja terveellisempää. En ryhdy tässä kertomaan Faktojen maailman kertomia tosiasioita, vaan suosittelen teokseen tutustumista. Väitän sen yllättävän teidät!
Roslingin kirjan lisäksi on meille suomalaisille suotu myös kotimaalähtöinen positiivinen asia, professori Esko Valtaoja. Hän on selittänyt meille tähtitaivaan ilmiöiden ohella jokapäiväistä elämäämme sivuavia asioita, tiedettä ja teorioita poikkeuksellisen kansantajuisella tavalla. Professori Valtaojan esitysten positiivisuus ja ajatusmaailmaa avartava tyyli, saa suhtautumaan asioihin uudella, tulevaisuuden uskoa parantavalla tavalla.
Tiedotusvälineiden suoltama tieto pakkaa tukahduttamaan positiivisuuden. Uutisista ei juuri iloa pysty ammentamaan. Ranskalaisen sarjakuvan Asterixin kyläpäällikön tavoin oppii pelkäämään, että taivas putoaa niskaan. Onneksi Hans Roslingin kirja ja Esko Valtaojan positiiviset esitykset luovat uskoa tulevaan.
Luin viime vuonna, kylläkin hieman hätäisesti kahlaten, edesmenneen, ruotsalaisen lääkärin Hans Roslingin kirjan Faktojen maailma. Kirjassa Rosling selittää tilastojen kertomaa kansantajuisella kielellä. Kirja on saavuttanut suunnatonta mainetta maailmalla ja saanut lukijansa pohtimaan maailmaa uusin silmin.
Olemme jatkuvasti negatiivisten uutisvirtojen tuiskeessa. Ja koska uutisten sisältö ohjaa ajatteluamme, muodostuu meille vähitellen usko maailman tiestä aina vaan pahempaan suuntaan. Tulevaisuudenkuvamme rakentuu siis melko ankeaksi. Ajattelemme myös, että kyllä ennen oli kaikki paremmin ja toisella tavalla.
Roslingin seikkaperäiset tilastot kuvaavat maailman kuitenkin menevän positiivisempaan suuntaan. Kehitys todellakin kehittyy ja asiat paranevat. Meillä tahtoo unohtua uudistusten vaikutus toimiimme ja kaiken kaikkiaan koko elämäämme. Vaikka ennen oli toisin, ovat nykyiset toimintatavat, tekninen kehitys ja uudenlainen ajattelu, tehneet elämästämme runsaampaa, helpompaa ja terveellisempää. En ryhdy tässä kertomaan Faktojen maailman kertomia tosiasioita, vaan suosittelen teokseen tutustumista. Väitän sen yllättävän teidät!
Roslingin kirjan lisäksi on meille suomalaisille suotu myös kotimaalähtöinen positiivinen asia, professori Esko Valtaoja. Hän on selittänyt meille tähtitaivaan ilmiöiden ohella jokapäiväistä elämäämme sivuavia asioita, tiedettä ja teorioita poikkeuksellisen kansantajuisella tavalla. Professori Valtaojan esitysten positiivisuus ja ajatusmaailmaa avartava tyyli, saa suhtautumaan asioihin uudella, tulevaisuuden uskoa parantavalla tavalla.
Tiedotusvälineiden suoltama tieto pakkaa tukahduttamaan positiivisuuden. Uutisista ei juuri iloa pysty ammentamaan. Ranskalaisen sarjakuvan Asterixin kyläpäällikön tavoin oppii pelkäämään, että taivas putoaa niskaan. Onneksi Hans Roslingin kirja ja Esko Valtaojan positiiviset esitykset luovat uskoa tulevaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)