/>/> VANHUS STADISSA: Muistatko pestä tassusi?

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Muistatko pestä tassusi?

Ja nyt koiraihmiset, tämä ei todellakaan kerro oikeista tassuista vaan käsistä!

Äiti ja mummo jankkasivat minulle aina pienenä, siis minä olin pieni ja he isoja, että kädet pitää pestä kunnolla. Ei se ollut oikein mieleistä puuhaa pikku-minulle, mutta rajumpien nuhteiden pelossa sitä piti tehdä. Mutta se, että he olivat saaneet viestinsä välitettyä koko maailmalle, oli minullekin yllätys. Olen suorastaa häpnadilla lyöty, kuten eräs suomenruotsalainen muotoili kerran hämmästystään suomenkielellä. Nyt käsien pesemisestä puhuu jo kaikki kansa ja jopa ulkomailla.

Näinä aikoina ja jo aikojen alusta on pidetty käsienpesua tärkeänä. Tuon toimen kerrotaan olevan ensimmäisiä keinoja vältellä pöpöjä ja toisaalta olla tartuttamatta omia pöpöjään muihin.

Maailmalla jyllää taas paha tauti, joka aluksi sai nimekseen koronavirus, sittemmin covid-19. Lisäksi mm. Suomessa on liikkeellä vauvoihin tarttuva RS-virus. Perinteen mukaisesti on liikkeellä myös normaalit kausiflunssat.

Voi niitä aikoja, kun porkkanat syötiin suoraan maasta multineen, mitä vähän housunlahkeeseen pyyhkäistiin ensin. Ja konttauskokoiset muksut söivät maasta kaiken tupakannatsoista kastematoihin. Ei tarttuneet taudit, eikä ollut pikku-minulla muita vaivoja kuin selkä ja takapuoli välillä hellänä selkäsaunan jäljiltä.

Nyt joutuu henkeä pidätellen pelkäämään, milloin etenkin tuo korona saapuu isolla voimalla Suomeen, väheksymättä noita muitakaan mainittuja ja mainitsemattomia maailmantauteja! Vuosien Mittaan ovat lähes kaikilla mantereilla ihmisiä vaivanneet lavantaudit, erilaiset influensat, hinkuyskät, sarsit ja monet muut. Aina on ollut pelko niiden laajasta leviämisestä. Siinä pelossa ja leviämisessä ei ole auttanut helppo matkustaminen. Muutamassa tunnissa pääsee lentämään maailman toiselle puolelle.

Eräs ensimmäisiä tautien välttelykeinoja on aina ollut hyvän hygienitason ylläpitäminen. Siihen kuuluu erityisesti jatkuva käsienpesu.

Nyt on hyvinkin syytä seurata yleisiä neuvoja, kun kylillä kulkiessasi roplaat ovenkahvoja, kaiteita, kahviloiden palvelutiskin reunaa, bussissa tukitankoa ja rahastuskonetta, kaupassa tuotteita tai ylipäätään mitä tahansa, eli pestä pikimmiten kädet kunnolla. Näin on parempi mahdollisuus välttyä tartunnalta ja ehkä jo tarttuneiden pöpöjen eteenpäin siirtämiseltä. Eikä käsidesipullo ja/tai kosteuspyyhe laukussa tai taskussa ole nekään mitään turhia, kunhan niitä käytetään.

SIIS MUISTA PESTÄ KÄTESI RIITTÄVÄN USEIN!

Ps. Pidä kotona sen verran saippuaa varalla, että riittää myös suunpesuun! Kyllä se joku perhekunnasta saattaa päästää kirosanankin. Niitä on aina välillä ilmassa. Nytkin tätä kirjoittaessani tippuu saippuavaahtoa näppäimistölle. Minulta pääsi vahingossa p... ja vaimo kuuli sen!

Sattui närästämään ja jäi Samarin-pussi kuvaan. 




2 kommenttia:

  1. Kannattaa myös mahdollisimman vähän koskea kaiteisiin ja ovenkahvoihin tai pitää käsineet kädessä. Jos on iso ovenkahva, voi tarttua siihen vähän eri kohdasta kuin olettaa muiden tarttuvan. Hedelmävaa'annappulaa voi painaa pikkusormella tai rystysellä. Se ei niin suurta tarkkuutta vaadi. Ynnä muita luovia ratkaisuja käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Asiantuntijoille kommentista ja lisäyksistä! Olen juuri ollut koko päivän eri puolilla kaupunkia liehumassa. On se vaan uskomaton määrä paikkoja ja kohtia, joita kaupungilla kulkiessa joutuu koskemaan. Senpä takia hain aamulla taskuuni yhden ja reppuuni toisen käsidesipullon. Toinen pullo tyhjeni lähes kokonaan päivän aikana.
    Vihjeesi rystysellä painamisesta oli loistava. Itse käytin lisäksi tietenkin hanskoja välillä sekä avainnippuani ovien aukaisuun ja erilaisiin paineluihin.
    Toivottavasti virus saadaan kuriin, eikä siihen sairastu enää lisää väkeä! Tervettä kevättä toivoen!

    VastaaPoista