Ei ollut opettajalla mukana mallisoittimia, joten repussa kantamani vihreä, edullinen, notkuvakaulainen instrumenttini sai luvan kelvata oppitunnilla. Eka ”rämpytykset” tunnilla olivat Beatlesien Something-biisin neljä yksinkertaistettua sointua. Ette osaa kuvitella, kuinka helpolla ne minullakin irtosivat. Sormetkaan eivät menneet solmuun! Se oli iso juttu. Tosin tuossa Beatles (en edes erityisemmin ole koskaan pitänyt heistä) ei ollut se se juttu, vaan onnistumisen tunne ja että se kuulosti hieman tutulta. Toki toista kertaa heti perään se ei enää onnistunut, mutta en masentunut.
Ja sitten näppäiltiin, tai minäkin yritin näppäillä ja muut näppäilivät sujuvasti jotain biisiä. Se ei oikein avautunut minulle, mutta pääsin vähitellen siihenkin sisään. Ei se tuttu ollut, mutta oli siinä jotain musiikillista, siis kuulosti musiikilta muiden oppilaiden soittimista. Minun ei!
Kokonaisuutena nuo iltatunnit opissa menivät kohtalaisen hyvin. Sormetkin kipeytyivät vasta kymmenen minuutin kuluttua tunnin alun jälkeen. Jatko olikin sormien osalta melkoista kärsimystä. Niiden ohella aivojen toiminta oli harvinaisen vilkasta. Yritin molemmilla harmailla aivosoluillani pysyä porukan mukana ja ymmärtää, mitä opettaja haluaa minun vihreällä instrumentillani tekevän. Aika heikkoa jälkeä siitä tuli.
Mihin ratkaisuun sitten päädyin opintojen jatkamisen suhteen? Päätin jatkaa ukulelen opiskelua, mutta sitä ennen on käytävä hankkimassa uusi soitin. Sen jälkeen vaan toivon, ettei taloyhtiön seinälle ilmesty lappua, jossa lukee ”Halutaan ostaa ukulele takkapuiksi tästä rapusta!”. Lisäksi toivon, etteivät naapurit hakkaa kohtuuttomasti seinään minun harjoitellessani. Muutenkin on vaikea pysyä tahdissa.
Jatkan siis harjoittelua - vaimon ja naapureiden kiusaksi!
PS. En ole vielä merkinnyt ensimmäistäkään konserttia kalenteriin, joten ei teidänkään kannata selailla lippu.fi:stä tai muualtakaan konserttieni aikatauluja - ehkä koskaan!
 |
| Opetteluni johtoteema ja hankalat kirjaimet suluissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti