Kalastaminen oli metka laji jo 50-luvulla

Oma kalastukseen tutustumiseni alkoi jo 50-luvulla. Eihän uskoisi, kun olen omasta mielestäni hyvin nuorekas ja ...? Mutta on siitä vaan aikaa reilusti yli puoli vuosisataa!

Asuimme Ruukissa Siikajoen rannan lähellä ja vieressä oli pitkä koski, josta sai haukia virvelillä eli heittouisimella pilvin pimein. Koskella kalastaminen oli kuitenkin kiellettyä. Paitsi minulta, joka salaa ja muka tietämättömänä kävin koskella heittelemässä uistinta melkein joka päivä. Kotona vannotettiin, että jos joku tulee kyselemään, niin sano lähteneesi kotoa luvatta kalaan ja että minulta on joelle meno jyrkästi kielletty. Ja kyllä haukia riittikin ruokapöydässämme!

Välillä oli siimat niin sekaisin, että piti juosta kotiin ja pyytää isää selvittämään sotku. Toisinaan uistin tarttui puseron selkään niin, että oli juostava pyytämään äidilta apua irrottamiseen. Pahinta oli, kun uistin jäi kiven väliin ja siima katkesi uistimen jäädessä koskeen. Tuohon aikaan ei uistimia ollut tarjolla joka kaupan hyllyssä. Ja hintaakin niillä oli. Mutta kuiva kesä oli pelastus tuohon asiaan. Kosken pohjalla pääsi silloin kävelemään ja keräilemään sinne omia ja muiltakin salakalastajilta jääneitä uistimia. Vannoin tuolloin ja vannon edelleen Rapala-uistimen nimeen. Keltaisella Rapalalla olen saanut kalaa lähes joka puolella Suomea, joilla ja järvillä.

Ruukin kosken alapuolella kalastettiin yleisesti rysillä, jotka rakennettiin vitsaksista. Isälläni oli sellainen joen ylittävän rautatiesillan alla. Ja silläkin nousi runsaasti saalista. Toinen kalastuksen muoto oli kosken alapuolella sijaitsevan sahan laiturilta lippoaminen. Lippo oli myös hyvin tuottoisa väline. En muista ollenkaan, että kyläläisillä olisi ollut kalaverkkoja käytössä.

Loppukesästä oli sitten ravustuksen aika. Rapu oli minusta äklöttävän näköinen otus, johon en halunnut yleensä koskea.  Joki oli hyvin rapurikas ja melkoinen joukko kyläläisiä ravusti usein öisin. Mekin tehtiin isän kanssa öisiä rapuretkiä jokivarteen. Pyydyksemme olivat rautalankarenkaaseen kiinnitettyjä verkkoja, avopyydyksiä. Se nostettiin haarapäisellä kepillä nopeasti, etteivät ravut kerinneet paeta pyydyksen keskellä olevalta lihapalalta. Levitimme pyydykset tasaisin välien jokeen rantapenkalta ja sitten kiersimme kokemassa niitä säännöllisin välein muutaman tunnin ajan. Kylällä toimi rapuja ostava yrittäjä, jolle sitten myin saaliimme. Niillä ansaitsin elämäni ensimmäiset tienestit.

Ihmeellisintä oli se, että pelkäsin aina jokea ja vettä, enkä oppinut tuohon aikaan edes uimaan. Kävin jopa uimakoulua parina kesänä. Isoisäni hankki minulle uimakouluun jopa kuorma-auton sisäkumin uimarenkaaksi. En uskaltanut mennä edes sen avulla veteen. Mutta kavereitten suosiossa paistattelin, kun lainasin rengastani heille.

Piikit on ikävä juttu kesäihmisen iholla!

Hän on hyödyllinen ja kiva otus

Niin hienoa, kun onkin etenkin kesäisin mökkeillä ja viettää aikaa maalla, on siellä olemassa muutama ikäväkin pisteliäs asia. Tässä kohtaa haluan huomauttaa, etten kirjoita siis kukista ja mehiläisistä. Vaan nyt kirjoitan ampiaisista.

Olen oppinut elämään heidän kanssaan kohtuullisen hyvin. Meillä on keskinäinen sopimus, että ne eivät pistele minua, jos en häiritse heitä, ja minä puolestani yritän olla riehumatta heidän läheisyydessään. Mutta aina se ei ole helppoa! Kummallekaan!

Pari kesää sitten he pettivät minut ja sopimuksemme, kun maalasin mökin rakennuksia. Yritin olla tuolloin häiritsemättä heitä, mutta he vaan julman piittaamattomina sopimuksestamme hyökkäsivät kimppuuni ja tuikkivat minua piikeillään. Siitä en erityisemmin pitänyt. Putosin jopa pari kertaa tikkailtakin heidän takiaan. Siitäkään en juuri tykännyt ja lisäksi se kävi kipeää.

Sen jälkeen rauha vallitsi puolitoista vuotta, kunnes mökin varaston kattolankusta löytyi äskettäin halkaisijaltaan liki 30 cm:n pesä. Tapanani on kaiken kaikkiaan elää vaarallisesti käyttämällä jopa sähkötyökaluja askarteluhommissa. Tällä kertaa vaaraa lisäsi askartelutoimen sijoittuminen juuri heidän valtaamalleen alueelle. Huolimatta kiireisestä puuhastaan hankkiessaan kuningattarelleen mettä ja jälkikasvulle evästä, he ehtivät joukolla hyökätä viattoman askartelijan kimppuun.

Tästä en tykkää! On piikkikuningattaren valtakunta.

Minulla oli työn alla varsin hyödyllinen hyönteisbaari, jolla ei ole urbaani-ihmisen tunteman baarihuoneiston kanssa mitään tekemistä. Olen sen verran saanut viherryksen pistosta, vaikka en vihertävien ihmisten kaikkia kotkotuksia hyväksykään, että päätin bygata ötököille kotikolot. Toimeni keskeytyi julmalla tavalla ja suunnattoman pörinän säestyksellä. En muutoin yllättynyt, mutta kun etäisyys kasvoihini supistui muutamaan senttimetriin, päätin poistua paikalta ripein askelin. Onnekseni ehdin pakoon ilman vaurioita.

Tällä hetkellä käytän mielessäni sanoja, jotka eivät ole julkiseen esittämiseen soveltuvia. Ne eivät kuulu Julkisen sanan neuvoston suosittelemiin ilmaisuihin tai edes hyväksymiin. Yritän siinä sivussa pohtia, mitä teen piikkikavereitten kanssa. Otaksun, että tuskin minun kannattaa neuvotella heidän kuningattarensa kanssa. Ei siinä syntyisi mitään isoja päätöksiä, sen kummemmin kuin eräiden valtionpäämiestenkään keskinäisissä neuvotteluissa.

Otan tuumaustauon ja hankin huomenna uudet eväät piikkiporukalle!


SITTEN SE PS. 
En pane pahakseni, jos vaikka tilaisit 250-sivuisen kirjani "No jopas sattui!" verkkokaupasta. Kirja sisältää höpötarinoita, joiden pitäisi naurattaa ihmistä. Mutta onhan se mahdollista, ettei huumorintajumme kohtaa ja se ei sinua nauratakaan. Tosissani vaikka huumorimielellä minä kuitenkin sen kirjoitin. Ota riski, tee sijoitus ja tilaa kirjani osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Jos kirjassa ei ole mitään nauramisen aihetta, voit lukea vaikka päivälehdestä Fingerporin seikkailuja. Ne ainakin naurattavat! Ja Hauskat kotivideot!

Savu ja ruoka

On se jo esiaikojen ihminen tiennyt savun viisauden! Se tekee ruuassa aika nannaa, kun siihen tungetaan pieni määrä savun makua.

Aivan läheisimmät perheenjäsenet ovat innostuneet savupöntön kanssa pelaamiseen. On se näin vanhuksen näkökulmasta aika monimutkainen prosessi ja aikaa vievä puuha. Esi-ihminen nyhersi vaan nuotion luolan lattialle ja nosti lihaköntin luolan kattoon savustumaan. Ero nykyaikaan oli se, että se savustajaihminen asui samassa ”savupöntössä”. Nyt se lihaköntti savuaa pihalla ja tarpeen mukaan tuulelta suojassa. Ei tarvi viedä savua enää tupaan! Onneksi!

Nyt on moni pellintaittaja keksinyt peltipöntäkön, jossa on monta osaa ja ainetta, mitä tarvitaan esim. lihaköntin savustamiseen. Kaupoista löytyviä pönttöjä on esim. Weber, Muurikka, Narvi ja muitakin. Sinne pönttöön tungetaan sytykettä, hiiltä, hajupuuta, vettä, sokeria ja ties mitä, että saadaan kypsyyttä, makua, hajua ja väriä köntille.

Meillä on savupönttö hönkinyt nyt pari päivää pihalla ja napa meinaa jo revetä. Maukasta kalaa ja monensortin lihaa on savupöllystä kaivettu. En tiedä miten tästä ähkystä selvitään elävien kirjoihin? Täytyy taas maha opettaa kauraleivälle ja salaatille. Voi olla aika vaikeaa! Jo lähtötilannekin oli päässyt riistäytymään käsistä ennen savujuttuja. Ei ole painoindeksissä enää asteikko riittänyt meikäläiselle. Eikä nyt puhuta niistä pienemmistä luvuista!

Onneksi juhannus on loppunut ja päästään hakemaan Ulla Pakarin Kaurajunttaa kaupasta! Pitää viedä mökillekin pakastint täyteen vielä, kun mustikoita joutuu odottelemaan.

Puhallus - juhannus

Ei jaksa pieni ja maailmasta väsynyt Stadin vanhus ymmärtää, miksi pitää taivaan ilmastointilaitteen olla pari päivää niin kovalla! Ei saanut oikein selvää, mitä pitäisi varjella puhurilta, kun viima kävi voimalla.

Kaksi päivää, juhannuksen aatonaatto ja aatto, oli tuuli eli viima niin kovaa, että ilma oli liki sakeanaan käpyjä ja risuja mökkipihalla. Saimaa antoi tasaisen alustan kiivaalle ilmavirralle ja rantapenkka nosti ilman vauhdikkaasti mäntyjen tasalle. Piti jopa laittaa painot rantaan vedetyn veneen airoille, etteivät olisi lentäneet taivaan tuuliin tai mökin ikkunaan.

Jos hakee asiat jotain positiivista, niin säästyi kokon sytyttäjiltä tulitikut ja hyttyset pysyivät takametsässä. Väliin pieni sateenropse tarjosi nestettä janoavalle luonnolle kaipaamaansa kostuketta.

Katalalla ajattelulla varustettu lukija saattaisi epäillä, että miten kävi itsensä vanhuksen kostukkeen kanssa? Hyvin kävi! Kokonaissaldo juhannuksen aattoillalle oli 4 kuppia kahvia, 1 lasi roséviiniä (luomu), 1 tölkki olutta (Huom! Alkoholitonta) ja 1 tölkki  PepsiMaxia. Maitoa ja FunLight-mansikkamehua en viitsi edes mainita. Puoli kiloa muikkuja hoiti suolatasapainoa. Mutta kuten tuosta huomaatte, oli nesteytys (terveellisen?) monipuolista - toisin kuin monella muulla suomalaisella, jotka useimmat keskittyivät yhteen tai max kahteen lajiin, mutta panostivat enemmän sitten määrään.

Oli säätieteilijä Pouta järjestänyt ainakin meidän rannalle aatoksi lämpöä n. +16 C-astetta ja tuuli vaihteli 13-18 m/s. En minä, eikä moni muukaan lähialueilla viipyillyt, oikein tykännyt tuommoisesta. Ensin sitä kyllä pidetään helteitä viikkokausia ja sitten roimaistaan tuommoiset kelit juuri keskikesän juhlapäiville. Kyllä pitäisi suunnittelijoiden hoitaa ajoitukset paremmin! Onhan heillä olemassa tietokoneet ja kaiken maailman mittarit.

Hyvää kesän jatkoa kuitenkin kaikille, jospa se tyyntyy siitä vielä! 


PS. Jos ette ole vielä tilannut kirjaani, niin voi sen tehdä vielä nytkin! Sen saa joko lähettämällä sähköpostia minulle vanhus.stadissa@gmail.com tai markun.kirjat@gmail.com tai sitten verkkokaupastani  https://holvi.com/shop/Marksbook/

PS. 1. Ei kannata pelätä, että kirjassa olisi samanlaista kerrontaa kuin tässä blogissa. Ne ovat siellä oikeita kertomuksia erilaisista ihmisten toilauksista. Kohtalaisen hauskoja!

Kirjan synnyttämisestä - Alkukipinä

Kävin vajaat kymmenen vuotta sitten muutaman kirjoittajakurssin. Niistä kohtalokkain oli minulle alkuun kesälomahengessä aloittamani Oriveden Opistolla pidetty kurssi. En tuolloin juurikaan tuntenut Opiston toimintaa, enkä ollut aikeissa alkaa kirjailijaksikaan. Oriveden Opisto oli vain nimi, jonka tiesin liittyvän vahvasti suomalaiseen kirjallisuuteen.

Kurssilla kouluttajina toimi useita kokeneita kirjailijoita. Opetusta vetäneet kirjailijat olivat poikkeuksellisen mukavia tyyppejä ja osasivat innostaa oikealla tavalla meitä suurelta osin kokemattomia kirjallisuuden uusia "uhreja". Omaa kurssiani veti kirjailija Markku Karpio. Sain hänen johdollaan tuon viikon aikana melkoisen kipinän kirjoittamiseen.

Opetus kurssin aikana oli hyvin mukaansatempaavaa, jota ei ollenkaan vähentäneet kauniit kesäiset säät Oriveden vehreällä opistoalueella. Kurssilla kirjoitettiin paljon ja hyvin monenlaisella tekniikalla sekä monista aiheista. Yllättävällä tavalla oikean tekniikan avulla, alkoi paperille putkahdella juttuja.

Tuon kesäviikon 2010 jälkeen kirjoittelin silloin tällöin lyhyitä juttuja läppärilleni. Pari vuotta myöhemmin istuin jälleen Oriveden Opiston masinoimalla kurssilla, tällä kertaa Helsingissä, kirjailija Taija Turusen opissa. Ja siitä taas vuotta myöhemmin löysin itseni Hakaniemstä Työväen Sivistysliiton kirjoittajakurssilta. Myös noilla kursseilla oli runsaasti innostuneita, aktiivisia kirjoittamisesta kiinnostuneita.

Noiden kurssien aikana ja niiden jälkeen kirjoittelin muutamia lyhyitä kertomuksia, joista muodostui sittemmin runko kirjalleni "No jopas sattui!". Nuo kertomukset lisättynä muutamilla uusilla tarinoilla innostivat minut 2017 kirjamessuilla tiedustelemaan parilta kustantajalta kiinnostusta niiden julkaisemiseen. Vastaukseksi sain, ettei aineisto sovi valitettavasti heidän kustannusohjelmaansa.

Lueskelin netistä muiden kirjoittajien kokemuksista kirjan julkaisemisesta ja siitä, miten kustannusliikkeet hyväksyvät tarjottuja ja etenkin ensimmäistä teostaan kirjoittavien tekstejä. Kustannussopimuksen saavien alhainen määrä, ainoastaan muutama prosentti tarjotuista, meinasi viedä minulta viimeisenkin innostuksen.

Mutta kirjoittamisen polte jatkui ja löysin tietoja omakustanteen julkaisemisesta. Lisäksi löysin netistä mukavalta vaikuttaneen, ja lopulta erittäin päteväksi ja mukavaksi osoittautuneen, kustannustoimittaja Marian. Hän piiskasi noin puolen vuoden aikana minut kirjoittamisen vauhtiin ja muokkasi tekstiäni julkaistavaan muotoon, Hänen painavien kommenttien saattelemana kirjoitin vanhaan aineistoon melkoisen määrän lisäkertomuksia.

Tuloksena tuosta oli "No jopas sattui!" - Hupinovelleja, jota voi tilata seuraavasta osoitteesta

 https://holvi.com/shop/Marksbook/ 

(Holvi on suomalainen luotettava verkkokauppa-alusta, jossa kirjan voi maksaa luotettavasti yleisimmillä maksuvälineillä tilaamisen yhteydessä. Tilaajan tietoja ei tallenneta mihinkään muuta kuin kirjan postittamiseksi.)

NO JOPAS SATTUI! Muutamia otteita makupaloiksi

Pitäisiköhän sinua hieman kiusata ja laittaa tänne muutama lyhyt ote kirjan novelleista! Ja niin kuin arvaat, varsinaiset kertomukset löytyvät sitten kirjasta "No jopas sattui!", jota voi tilata osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Tässäpä ne maistiaiset tulevat!

… päättänyt suojella niin hulluja kuin humalaisiakin. Ja Sulolle oli suotu erityisesti tuo humalaisen varjelusperuste. Oli hän toki rehellisyyden nimissä jo hieman saavuttanut sitä hulluuttakin asuttuaan yksin koko 70-vuotisen elämänsä ja omistauduttuaan pelkästään kaloille. Hänelle oli suotu ikään kuin kaksinkertainen varmistus. Ja humalapuolen varmistusta hän pyrki nykyisin vahvistamaan lähes päivittäin.

Mutta nyt oli puukko tavoittamattomissa ja koukku peukalohangassa. Sulon ei auttanut muu kuin nousta veneessä seisomaan, suoria oikealla kädellä vaivalloisesti housujen vyö auki ja pudottaa housut nilkkoihin puukon tavoittamiseksi. Nyt käsi ulottuikin jo puukon kahvaan. Puukko soljahti tummaksi …

----------

… morsiushunnussaan ilmaantunut emännöimään naapuriin miehensä vanhemmiltaan perimää tilaa. Kauko jopa katkaisi kateuttaan välit Eetuun muutamiksi vuosiksi. Mutta naapurin taloudessa kävi niin kuin monessa muussakin parisuhteessa tapaa käydä. Puolisoiden välit hiipuivat hiljalleen ja verevä Tyyne jäi ilman lohduttajaa.

Noihin aikoihin Kauko pääsi takaisin sovintoon Eetun kanssa ja oli suhteellisen usein nähty vieras naapurissa. Kutina Kaukon haaroissa oli yltynyt, ja niinpä kerran tietäessään Eetun olevan Jyväskylässä ostamassa traktoriinsa varaosia, tämä …

----------

.. Viivin mielestä kauneinta mitä nuori nainen voisi kohdata. Kaikki opetukset kotoa ja mummunkin varoitukset olivat unohtuneet Benin kuiskaillessa pehmeällä äänellään englanninkielisiä hellittelysanoja Viivin korvaan. Viivi ei ymmärtänyt noista puheista kuin sanan sieltä, toisen täältä, mutta äänensävy kertoi kaiken.

Tuona yönä Viivi sai kokea sen mikä oli tarkoitettu jokaisen naisen kypsyyden sinetiksi. Ja sinettiä olikin tuona yönä käytetty mustetta ja leimasinta säästämättä. Kun Ben, joka kertoi työskentelevänsä yrittäjänä, aamulla kertoi …

----------

… saavuttuaan kerrosateria-annos tarjottimellaan Joonan pöytään.

-- Hiton hyvä, kun tulit. Nyt saattaisi tosissaan olla käsillä se meidän kaipaama tilaisuus, avasi Joona.

-- No kerro jo!

Joona kertoi kaiken mitä oli kuullut ravintolareissullaan. Mikke kuunteli tarkkaan Joonan selostusta. Pian ilmestyi hymy naamalle leveten levenemistään.

-- Hitto, siinähän se on! hihkaisi Mikke Joonan lopetettua.

-- Kyllä tuo vaikuttaisi aika idioottivarmalta keissiltä. Meillä ei vaan …

Toivottavasti nuo edelliset katkelmat maistuivat! Kertomuksia on 250 sivulla yhteensä 23 kappaletta ja ne ovat kaikki toisistaan erilaisia, joten yksitoikkoistakaan ei lukemisen pitäisi olla.

Ja ei kun nettiostoksille! 

 

NO JOPAS SATTUI!

No lopultakin se odotettu (ei sitä kyllä muut ole odottaneet kuin minä) esikoiskirjani tuli

”No jopas sattui!” 
(tuota nimeä klikkaamalla pääsee myös tilaamaan)

on nyt saapunut painosta ja on tilattavissa netin kautta.


Tarjolla on 250 sivua täyttä rautaa tai metallia tai puuta tai no paperilla olevaa kirjoitusta kuitenkin. Kirja on novellikokoelma, jossa sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista.

Jokainen tarina on erilainen ja niitä on aiheiltaan monenkirjava valikoima. On lyhyttä ja pitkää, on hyvää ja huonoa ja vielä huuonompaa, on mielenkiintoista ja on muuten vaan. Yleensä jutut sujuvat niin kuin yleensä minulla itselläkin, eli metsäänhän ne tahtovat mennä. Niinkuin ylioppilaskirjoituksissa, kun odotin älliä, niin aakkosten alusta eli aata pukkasi. Ei sitä aina onnistu, vaikka innostus olisi kuinka valtava.

Jos olet luonteeltasi tosikko, tämä kirja ei kuulu mitenkään sinulle. Jos ymmärrät huumoria edes vähän, tämä teos on tarkoitettu juuri sinulle.

Jos säälit ja haluat tukea ”nuorta”  (tuo nuori on tässä tapauksessa enemmänkin keventävä kielikuva) aloittelevaa kirjailijaa, voit tilata oman kappaleesi teosta kohtuullista korvausta vastaan nettikirjakaupastani osoitteesta

https://holvi.com/shop/Marksbook/

Odottelen innolla monellako alkukiinnostus johtaa kirjan tilaamiseen!


Markku, kirjailija ja Vanhus Stadissa



PS 1. Lähettelen niitä sitten pikku kätösilläni heti tilausten putkahtaessa tiedokseni. Muistakaa täyttää tilauslomakkeeseen tarkat yhteystietonne!

PS 2. Pyysin kirjapainoa painamaan semmoiselle paperille, jolla voi edes sytyttää saunanpesän ellei kirjalle löydy muuta käyttöä.