Matka Alpeille - osa 4, Zell am See

Jätettyämme Innsbruckin taaksemme oli suuntana Kizbuhel, Zell am See ja Salzburg. Ajoimme Salzburgiin johtavaa E45-tietä itään Wörgliin saakka, josta käännyimme tielle nro 170. Koska olimme liikkeellä aamupäivästä, oli liikenne E45:lla varsin vilkasta. Monikaistaisella moottoritiellä matka eteni kuitenkin joutuisasti rekkoja ohitellen. Wörglin jälkeen vauhtimme kuitenkin hidastui melkoisesti kun siirryimme pikkuteille. Maisemat kuitenkin paranivat suunnattomasti. Matkareittimme johti meidät vuorten välisissä laakoissa ja solissa 2-kaistaista tietä pitkin ensin Kizbuheliin ja sieltä St. Johann in Tiroliin. Emme kuitenkaan pysähtyneet kummassakaan kaupungissa tiukasta johtuen aikataulustamme. Meillä oli tavoitteena Zell am See.

Yllä muutama alppimaisemien tarjoama kamerakarkki auton ikkunasta napattuna. Alimmassa kuvassa valitettavasti auringon heijastus ikkunassa hieman häiritsee, mutta idyllinen talonäkymä alppirinteestä tuli kuitenkin ikuistettua.

Saavuimme lopulta upean vuorten välissä polveilleen ajomatkan jälkeen Zell am Seen vilkkaaseen, mutta aika pieneen turistikylään. Liikenne oli ruuhkautunut pahasti paikkakunnan pääkadulle ja kulki suorastaan matelemalla autoilijoiden yrittäessä etsiä parkkipaikkaa. Navigaattorin opastamana löysimme kuitenkin autollemme parkkipaikan kauempana sijaitsevasta parkkihallista. Kävelimme pitkin rantabulevardia Grand Hotellin luo. Hotellin luona oli vuokrattavana polkuveneitä, joita risteilikin järvellä melkoinen joukko. Lisäksi rannan joutsenet kiinnostivat turisteja, joita nojailikin rantakaiteeseen pilvin pimein. Vietimme kaupungissa parisen tuntia ihaillen vuorten välissä olevan järvikaupungin hienoja maisemia, taloja ja turistikuhinaa. Kävimme myös lounaalla alppikylän tiiviin keskustan kadunvarsiravintolassa. Samalla saimme seurata kadun turistivilinää. Kielten kirjo oli melkoinen.

Seuraavassa näkymiä Zell Am Seen järveltä ja kylän kujilta. Ensimmäisessä kuvassa Grand Hotellin majesteettinen julkisivu järven rannassa pienellä niemellä. 

 

Zell am Seestä jatkoimme matkaamme kohti Salzburgia. Ajoimme ensin lyhyen matkaa kohti etelää, jossa näimme siintävän Itävallan korkeimman vuoren Grossglocknerin 3.798 metrin korkuisen huipun. Vaikuttava näky! Ajoimme kohti tavoitettamme jälleen vuorten lomassa ja muutaman kilometrin jälkeen käännyimme itä-länsisuuntaiseen laakson, josta käännyimme St. Johann am Pongausta kohti pohjoista. Ohitimme Bischofshofenin sujuvasti ilman pysähdystä.

Olimme lukeneet matkan varrella Werfenissä sijaitsevasta linnasta nimeltään Hohenwerfen, joten poikkesimme A10-valtatieltä käydäksemme tutustumassa siihen. Ajelimme kapeaa sivutietä korkealla mäellä sijaitseavn linnan alapuoliselle parkkipaikalle. Jotenkin vain tuntui, että emme taida jaksaa nousta autosta ja siirtyä hissiin, joten päätimme jatkaa matkaamme kohti Salzburgia. Perustelimme päätöstämme +32 C-asteen ulkolämmöllä. Jälkeenpäin tuo ohari kyllä hieman harmitti, mutta olimme kuitenkin nähneet päivän aikana jo monta todella upeaa paikkaa ja maisemaa. Ja ajattelimme, että ainahan tuonne pääsee uudelleen jos oikein kova harmitus iskee.

Alla vielä muutamia kuvia matkalta Zell am Seen ja Salzburgin väliltä.

Bischofshofenin mäki

 jatkuu ...

Jako ei ole rehtiä karva-asioissakaan!

Satuin sotkeutumaan keskusteluun, jossa tuli esille epätasa-arvo ihmisen saamisien kesken. Tällä kertaa tämä keskustelu koski tukkaa. Miksi toisilla on enemmän ja miksi toisilla on vahvempi ja miksi toisilla on vaalea ja miksi toisilla on pitkä?

Tuo viimeinen lienee paljolti itse aiheutettua ja väriäkin voi muuttaa ainakin tilapäisesti, mutta nuo muut jutut ei onnistukaan kovin helposti. Ainakaan ilman Nordströmin tukanistutusklinikkaa!

Onko se tukanjakaja heilutellut kättään kylvötouhissa siemensammiosta vähän niinkuin humalainen heiluu kapakassa oluttuoppinsa kanssa? Jonnekin läiskyy ja jonnekin ei, tuopissa voi olla lageria tai pilsiä, tummaa tai vaaleaa jne.

Mutta ohut tukka ei ole kiva! Olisi kivempaa olla vaikka joskus ilman tukkaa. Tosin se on miehelle helpompaa kuin naiselle. Mutta minä olenkin mies, vaikka salilla ovat sitäkin epäilleet kun en pysty punnertamaan penkistä 200 kiloa. Jäi 195 kiloon! Kerran sattui haituviani työstämään viime vuosisadan alkupuolella hehkeintä nuoruuttaan elänyt parturirouva. Tunnin äherryksen jälkeen hän totesi, että ei hän pysty, mene jonnekin muualle, tukka on liian ohutta, ei se asetu. Naapurin parturinuorikko leikkeli sitten haivenet lopulta jonkinasteiseen järjestykseen.

Mutta näillä haivenilla olen selvinnyt tähän asti! Viime vanhusaikoina ne vaan ovat tupanneet kasvamaan pituutta nopeammin kuin olisi direktiivien mukaan suotavaa. Hyvä kun kerkiää parturin ovesta kadulle kun on jo varattava uutta aikaa.

Mutta entäs se parta sitten? Se se vasta onkin yksi pirullinen osa ihmisen osia! Pirtana kun odotin sen kasvamista teinipoikana ja hinkkasin isän Remingtonilla leukani ruvelle. Mutta ei vaan noussut sänkeä. Nyt se sitten vasta yli 50 vuoden jälkeen alkoi vaikuttaa. Nyt näinä vanhusvuosina ei kerkiä riehua Philipsin kanssa loppuun kun juuri ajeltu poski pukkaa jo uutta orasta. Eli naama, joka on epäsiisti ilman partaakin, saa lisävirityksen pikasängestä. Olisi edes miehisen miehen partaa, joka lyödään vasaralla sisälle suuhun ja pureksitaan poikki! Mutta ei, se on vaan tavallista naamakarvaa!

Ei ole pääkarvojen kanssa kivaa, vaikka viisaat sanovatkin, että ei ole koiraa karvoihin katsominen! Se vaan on vanhusmiehellä aivan eri juttu kun niihin on katsominen, ettei lapset ja muut ihmiset tyystin peljästy!

Peili kerto totuuden!

Mikä maailmaa vaivaa?

Ei ole hyvä vuosi tämä 2016! Pitäisiköhän vaihtaa vuoden numeroa jo heti marraskuun alussa jos vaikka uusi numero olisi parempi? Nimittäin kyllä on nyt aikoihin eletty! Tuntuu, että Peppi Pitkätossu oli oikeassa laulaessaan "kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun ...". Miten niin? No kun ...

USA:ssa kaksi henkilöä taistelee paikasta auringossa samalla tekniikalla kuin Suomessa kaksi leikkitarhalaista kisailee hiekkalaaatikolla lapiosta. Toinen ei edes ymmärrä miten lapiolla tehdään hiekkakakku ja toista syytetään vääränlaisista hiekkakakuista. Ja se ensimmäinen puhuu oikeasti rumia! Kyllä pitäisi suu pestä saippualla! Ja lopettaa toisten ihmisten hiplaaminen ja haukkuminen!

No entäs Englannin Brexitit! Ensin meuhkattiin tekoperustein ja lupauksin että erotaan. Ja siten saatiinkiin erolle voittomäärä ääniä. Siihenpä ei meuhkaajat olleetkaan varautuneet. Itse äänestyksen päämeuhkaajakin sanoutui irti ja jätti eroselvittelyt toisille. Ja nyt harmitellaan ja pelätään joka puolella miten koko hommassa ylipäätään käy. Paitsi skotit ovat kilttiä joukkoa ja hehän pitävätkin kilttejä! He aikovatkin äänestää hommien ottamisesta omiin hoteisiin ja yhteistyön jatkamisesta maailman kanssa. Voipi olla viisas ratkaisu!

No sitten rajantausnaapurin pillimies! Hän kasaa rautaa eri rajojen taakse, lentelee luvatta toisten alueilla ja lähettelee bittinikkarit sotkemaan maailman nettien viestintää. Ja sotii Ukrainassa, mutta ei tunnusta, ja arabimaassa, jonka taas puolestaan tunnustaa. Ja USAn väki sotii toisella puolella. Ajetaan ihmiset vielä pakoon kotoaan. Ja kun näitten kahden pitäisi toimia maailman rauhantakaajina ja -rakentajina! Mutta ei! Tässäkin asiassa ollaan kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla!

No entäs sitten Saksan pankkiiri! On pantu rahat täysin solmuun ja nyt ei tiedetä miten käy ja kenelle. On käytelty rahaa johdatellen ja johdannaisilla. Siitä se vielä riemu irtoaa kunhan tuo soppa selvitetään. Ja ei ole muillakaan eteläisen pään Euroopan mailla rahahommat mitenkään hienosti hanskassa. Jos tosin monella muullakaan maailman maalla! Lainaa annetaan ja otetaan ristiin rastiin! Ei voi edes ehdottaa maksuvälineeksi oravannahkojakaan kun ne tukkii pajatsot eikä taida luontoihminenkään tykätä. Ja sitä paitsi meidän mökiltä ovat kadonneet oravat kokonaan. Oliskohan haukka koukannut vai Suomen Pankki kerännyt varastoon uuden vaihtovälineen aineksia?

No entäs sitten eri maitten hallinto ja johtaminen! Ei saatu jokin aika sitten kasattua Ruotsiin oikeanlaista hallitusta, eikä Espanjaan hallitusta, Itävaltaan presidenttiä jne. Kuka johtaa ketä ja missä? Meillä on hallitus ja sitä milloin haukutaan ja milloin kiitetään, ja oppositio tietää miten hommat pitäisi hoitaa, mutta ei kerro.

Onneksi saatiin kuitenkin Ahtisaari takaisin suomalaiseksi ja talousnoopeli Suomeen Ameriikan professori Holmströmille. Molemmat noopelistit ovat yrittäneet antaa vinkkejä Suomen talouteen ja kilpailukykyyn, mutta paksupäinen ammattimies ei anna periksi, kun sanomansa mukaan tietää nämä asiat paremmin. Sitä kun ei ihmistä sovi riistää. Se on tuo yhdistystoiminta perin tärkeää! Se ei muuten Suomi uppoa suohon! Onneksi on metallimiehille tiedossa rutkasti laivatöitä. Sekin onnistui heti kun myytiin teollisuus ulkomaan eläville.

Tässä nyt vaan ilolla ja jännityksellä odotellaan, saadaanko me hoitajaksi 0,5 vai 0,4 sisarhentovalkoista ja millä tietojärjestelmällä ne meikävanhuksen sairauspaperit luetaan kunkin tohtorin työpöydän takana. Ja saako sitä vastaanotolle ajan ensi kuussa, ensi vuonna vai kirkomaalla! Pahimmassa tapauksessa kerkiää parantua ennenkuin pääsee hoitoväelle valittamaan tuskiaan! Onneksi ei tarvi ajaa Espoon lääkäriin metrolla vaan pääsee sinne kunnon dösäautolla niinkuin ennen vanhaan!

Eikä tuossa yllä ole kuin murto-osa maailman murheista! Kaikki nuokin jutut aiheuttavat ahdinkoa ja tuskaa isoille joukolle ihmisiä!

En oikein taas ala! Särkee eikä unta riitä koko yöksi! Huonoa on minulla ja maailmalla!

Synkkää on!

Matka Alpeille - osa 3, Innsbruckin ympäristössä Brennero ja Hall in Tirol

Alppimatkamme toisena päivänä suuntasimme Volvon keulan kohti Brennerin solaa ja Italiaa. Kuulostaa hienolta täältä Suomen horisontista, mutta Innsbruckista katsoen Italian raja on vain n. 35 km:n etäisyydellä eli moottoritietä ajaen reilusti alle puolen tunnin ajon päässä. Eli ei niin eksoottista, miltä asia kuulostaa Innsbruckin tienoilta asiaa tutkaillen!

Brennerin solaan ja sen äärellä sijaitsevaan Brenneron italialaiskaupunkiin meidät houkutteli matkaoppaissa kehuttu suuri Outlet Center Brenner. Matka hujahti liki hetkessä ja saavuimme ilman rajamuodollisuuksia Italian puolelle ja suoraan Outlet Centerin parkkihallin liittymään. Läheisen liikenneympyrän vierellä valvoi kolmen italialaisen alppijääkärin ryhmä sulkahatuissaan maastoajoneuvonsa vierellä kulkijoiden hyviä ja pahoja aikeita. Saimme automme parkkiin pysäköintitalon alakertaan ja marssimme into piukeana outlettia tutkailemaan. Pitkä kaksikerroksinen rakennus piti sisällään suurimman osan tunnettujen maailmanmerkkien myymälöitä ja lisäksi melkoisen määrän meille tuntemattomien italialaismerkkien myymälöitä. Käynti muutamassa myymälässä kertoi totuuden kauppakeskuksesta. Se olikin aivan oikea outlet-keskus nimensä mukaisesti! Tuotteet olivat todella ylijäämätavaroita, pieni, ylisuuria tai melkoisen huonolaatuisia. Niinpä keskuksen tutkailemisemme jäi harmillisen lyhyeen. Löydöt jäi löytämättä ja kassakoneet kartuttamatta. Pikaisen kahvikupposen jälkeen suuntasimme automme keulan takaisin kohti Innsbruckia.

Outlet Center Brenner Brennerossa Italiassa

Näkymä Outlet Centerin käytäviltä

Käytävällinen merkkiliikkeitä

Emme kuitenkaan pysähtyneet Innsbruckiin vaan ajoimme vajaat kymmenen kilometriä ohi kohti itää Hall in Tirolin kaupunkiin. Ai miksikö? No siksi, että kaupunki oli meikäläisittäin ja sikäläisittäinkin aika vanha. Paikkakunta mainittiin ensimmäisen kerran aikakirjoissa 1200-luvun alussa. Paikkakunta on ollut merkittävä suolateollisuuden keskus kaivoksineen. Nimi Hall juontaa juurensa keltinkielen suolaa tarkoittavasta sanasta. Muutoinkin moni paikkakunta vuoristoseudulla on saanut alkunsa Alppien suolakaivoksista ja Itävallassa on useita Hall-johdannaisia paikannimiä. No Hall in Tirolin historiallinen keskusta oli nopeasti tutkittu ja saatoimme palata Tirolin pääkaupunkiin Innsbruckiin ja hotelliimme. Toki mainita täytyy, että kyllä historian siipien havina tuntui tuolla samoin kuin muillakin hienoilla, ikivanhoilla paikkakunnilla eri puolilla maailmaa. Korostan edelleen, että nautin suunnattomasti noista tunteista, joita historiallinen ympäristö minussa joka kerran synnyttää. Ei voi kuin kunnioittaa esi-isien kätten jälkiä rakennelmineen, rakennuksineen ja muine merkkeineen menneiltä vuosisadoilta. Toki unohtamatta lukuisia eri taiteeen muotojen perintöjäkään!

Hall in Tirolin kirkon torni

 

Taidetta Hall in Tirolissa

Kuvissa on näkymiä Hall in Tirolin historiallisesta keskustasta.

jatkuu ...

Matka Alpeille - osa 2, Innsbruck

Alppimatkamme seuraavat kolme päivää kuluivatkin sitten Innsbruckin kauniin kaupungin kauniiden maisemien äärellä. Toki teimme eräänä päivänä pienen ekskursion hieman kauemmaskin.

Saapumisiltana olimme tutkineet kaupungin vanhan keskustan melkoisen tarkkaan. Kartoitimme paikkoja TripAdvisorin ja LonelyPlanetin neuvojen pohjalta ja painoimme mieleemme tulevia nälän ja janon sammuttamiseen soveltuvia osoitteita. Ja niitähän riitti, koska kaupunki elää vahvasti turistivirroilla.

Omistimme ensimmäisen päivämme viereisen vuoren, Hafelekarspitzen rinteessä sijaitsevalle Alpenzoo-eläintarhalle ja itse vuorella vierailulle. Hafelekarspitze (korkeus 2.269 m) kuuluu osana Alppien Pohjoisketjuun, Nordketteen. Aloitimme eläintarhasta, jonne on kerätty Alppien luontaista eläimistöä runsain mitoin. Olimme ilmeisesti valinneet vierailuaikamme hyvin, sillä pääsimme pysäköimään automme alle 10 metrin päähän tarhan sisäänkäynnistä. Tuo parkkipaikka oli yksi vuoren rinteen muutoinkin harvoista ja ahtaista parkkipaikoista.

No olihan siellä katsomista! Eläimiä laidasta laitaan, puulajien esittelyitä ja vaikka mitä. Esillä oli kotkia, alppikauriita, biisoneita, villisikoja, käärmeitä jne. Siellä on käytävä itse, koska ei tuota kaikkea osaa oikein toiselle kuvailla. Tarha poikkesi sijaintinsa ja osin myös eläimistönsä takia kaikista aiemmin vierailemistani eläintarhoista. Polut kulkivat jyrkässä vuoren rinteessä siksakkia häkiltä toiselle. Hieno paikka!

Hieman ylempänä rinteessä oli sitten vuorelle vievän Nordkettenbahnin lähtöasema. Kulkuvälineenä oli gondolihissi, jolla pääsi ensimmäiselle pysähdysasemalle vuorenrinteellä. Hissin yläpäässä oli iso ravintola Seegrube ja jatkohissin lähtöasema. Jatkoimme matkaamme hieman pienmmällä Hungerburgin gondolihissillä ylös Hafelekarspitzen lähelle. Siellä oli vielä käveltävä parisataa metriä mutkittelevaa kivipolkua huipulla olevan suuren ristin luo, joka oli tämän vuoren korkein kohta. Paikka sijaitsi yli 2.200 metrin korkeudella. Ristille kiivetessäni tunsin ohuen vuoristoilman vaikutuksen keuhkoissani ikävällä tavalla. Tuntui kuin happi loppuisi ja puristus rinnassa oli hetken jopa huolestuttavaa. Mutta näkymät ylhäältä Alppien lukuisille vuorille, alas laaksoon ja Innsbruckin kaupunkiin korvasivat kiipeämisen aiheuttamat tuskat. Sieltä oli semmoiset WAU-näkymät joka suuntaan! Eikä kamera valitettavasti pystynyt ikuistamaan sitä, mitä silmämme tuolta näkivät!

Voi vain kuvitella kuinka hienoja nämä ovat vuorenrinteet talvella, kun ne täyttyvät laskettelijoista! Nytkin turisteja oli melkoinen määrä rinteillä ja ravintolassa. Sitä todistivat myös täpötäydet hissit joka etapilla. Koska oli todella kaunis hellepäivä, oli rinteellä myös runsaasti vaeltajia ja jopa pyöräilijöitä. Hyvin mutkainen hiekkatie johti vuorelle alhaalta laaksosta.

Kävimme matkalla alas syömässä Seegruben ravintolassa, jonka ulkoterassit olivat täynnä ruokailjoita ja auringonpalvojia. Matka vuorelta alas sujui Nordkettenbahnin täpötäydessä gondolihississä. Päivän rinnekävelyt olivat väsyttäneet huonokuntoisen matkamiehen, joten otin paluumme hotellille lepäämään, kiitollisuudella vastaan.

Mutta WAU noita maisemia ja näkymiä!

,,, jatkuu ...

Nordkettenbahnan futuristinen ala-asema

Tässä hieman eläintarhan antia
 

Luikertelueläin. En tykännyt!

Vesielämää

Luonnonvärinen sammakko

Possu omassa lempialtaassaan

Koristeellinen kana

Rento possu kuorsasi biisoniaitauksessa. Kuorsaus kuului yli 10 m:n päähän.

Turkinvaihtoa tekevä biisoni

Alppikauris tarkkailee maisemaa suojellen poikasiaan

Kotka kaulurissaan

Kauris köllöttelee kivellä

Ja tässä näkymiä korkeuksista

Innsbruck gondolihissistä kuvattuna

Seegruben ala-asema

Seegruuben hissiasema

Risti Hafelekarspitzen korkeimmalla kohdalla

Innsbruck korkealta katsottuna

Hiihtohissin yläasema

Vuorijonoa lännen suuntaan

Hungerburg-hissin yläasema

Vastaantuleva Seegruben gondoli

Matka Alpeille - osa 1, Kolme kovaa A:ta eli Alps, Austria & Apfelstrudel

 (otsikon suomennos: Alpit, Itävalta ja omenastruudeli)

Kyllä olen aina tykännyt Alpeista! Olen onnekseni aimmin päässyt puolenkymmentä kertaa käymään noiden terävien kukkuloiden äärellä. Päättyneen kesän aikana pääsi kaipuuni jälleen nousemaan sfääreihin ja niinhän siinä sitten kävi! Niin siis, että eräänä lauantaiaamuna istuin poikani kanssa Helsinki-Munchen-lennolla.

Perillä Saksassa Munchenin kentällä oli vuorossa vuokra-auton lunastaminen ja eikun Paxi poskeen ja baanalle kohti Alppeja. En kyllä viitsi tässä mainita enkä edes kehua tasaisia Saksan moottoriteitä tai sitä, että vuokra-Volvolla pääsi jo puolikaasulla 195 km/h. Mutta kylläpä olikin tarjolla suoraa, sileää tietä ilman nopeusrajoitusmerkkejä.

Ensimmäinen pysähdyksemme tapahtui pastalautasen äärelle Garmisch-Partenkirchenissä. Oli juuttaan hyvää! Pastaravintolan vierellä virtaava joki todisti oivallisesti korkean ilmanalan vuoristoveden kirkkautta. Pysähdyimme toviksi seuraamaan sillalta sorsien laskettelua vuolaassa, matalapohjaisessa virrassa. Hauskaa tuntui vesilinnuilla olevan ilmaisella vuoristoradallaan! Kylän pienuus hieman yllätti kun talviurheilua seuranneena minulle oli muodostunut aivan toisenlainen käsitys koosta. Mutta toki muutkin tunnetut talviurheilukeskukset tuntuvat olevan enimmäkseen pieniä kaupunkeja tai kyliä. Mutta se ei kyllä yhtään vähennä korkeiden, jylhien maisemien tehoa!

Seuraavaksi suuntasimme keulan kohti Mittenwaldia ja Innsbruckia. Mittenwaldin lähestyessä alkoivat todelliset, jylhät vuoret piirittää kulkureittiämme ja maisemien jylhyys oli huimaavaa. Mittenwaldin jälkeen siirryimme pian Itävallan puolelle Tiroliin. Posotimme useimmille tutunnimisen urheilukaupungin, Seefeldin läpi. Siellä Eero Mäntyranta putsaili vuonna 1964 mitalipöytää Innsbruckin olympialaisissa ja sai lempinimen "Mr Seefeld".

Lopulta saavuimme ajopelimme navigaattorin opastamana Alppien pääkaupunkiin, Innsbruckiin. Kaupunki sijaitsee laaksossa, jota vuoret ympäröivät. Asukasmäärä on reilut 120.000 henkilöä ja kaupunki on sekoitus modernia- ja historiallista metropolia. Kaupungin alueen korkeuserot ovat huimaavat ja alue yltää korkeimmillaan jopa yli 2.300 metriin. Hotellimme sijaitsi vanhan kaupungin äärellä aivan ydinkeskustassa. Navigaattorimme ohjaamana parkeerasimme Volvon keskustan ison ostos-virastokeskuksen monikerroksiseen kellariparkkiin. Olimme suhteellisen varmoja, ettei hallin rakentaja ollut joutunut rakentamisvaiheessa painimaan vesijättömaiden kanssa. Oli paikka sen verran jämäkkää tekoa! Keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja marssimme muutaman hissin kautta Hotel Centraliin.

--- ja matka jatkuu ...

Garmisch-Partenkirchenin portilla

Vuoripuron kauneutta

Sorsapari siirtymässä virran vietäviksi

Kaunis pizzeriarakennus Garmischissa

Saapuminen jylhiin alppimaisemiin

Komeaa on!

Tyypillisintä, rauhoittavaa alppimaisemaa

Rautatien suojatunneli rinteen keskellä

Maanteiden jyrkkyydestä ja muista vaaroista varoitellaan

Jos jarrut pettävät on reitti merkitty ...

... ja reitti johtaa tässä oikealle hidastusrinteeseen

Innsbruck lähestyy.