maanantai 11. helmikuuta 2019

Moottorieläinkö?

Onko se ihminen oikea moottorieläin? Sekö on polttava himo omistaa kulkupeli ja ajaa sillä omalla pelillä joka paikkaan?

Kävin muuanna maanantaiaamuna ”pikaretken” Ruskeasuolta Kontulassa. Ja moottoritiet, kehätiet, oikoreitit ja tavalliset kadut olivat tulvatäynnä autoja. Jonoja riitti yli silmien yltämiskyvyn. Ja vauhti oli huumaavaa mateluluokkaa. Siinä olisi naapurin pikku-Jaakko kiitänyt kolmirattaisellaan jonon ohi kevyesti. Eikä olisi toisen naapurin Elma-mummokaan hävinnyt rollaattorillaan työhön kiirehtiville.

Heräsi kysymys mieleen, että on se aika moni, kun tuntuu tarvitsevan autoa työssään. Kaupanmyyjä tiskin takana, kampaamokähertäjä leikkuupenkkinsä äärellä, toimistoihminen kirjoituspöydän luona, hoitoihminen sairasvuoteen äärellä, jne.  Vai tarviiko oikeasti? Nimittäin joka autossa tökötti ratin takana ainoastaan yksi ihminen unisin silmin. Vai oliko kaikki muutkin minun lailla hakemassa valaisimen osia jostain? Jos oli, niin kyllä on lampunvalmistajilla sesonki päällä.

Mutta miksi dieselillä ajajaa aletaan jahdata, kun kaduilla pörisee kaikkia pakoputkiaineita ylenmäärin yhden ihmisen ajoneuvoista. Kyllä pitäisi päätösihmisen ensin kerätä liiat saasteihmiset ja -autot kaduilta pois ja sitten vasta haistella pahat ja hyvät pakoputket. 

Olisiko se aivan paha homma, jos vaikka työmatkalle keräisi vaikka naapurit samaan autoon? Tai josko nousisi aamulla bussiin tai lähijunaan, ja posauttaisi sillä työmaalle päiväksi? Se nimittäin kulkee aika hyvin tuo julkinenkin liikenne, Helsingissä etenkin, kun on nyt saatu uudet liukkaat matkakortitkin!
Minusta ei saisi yksin ajella autolla muuten kuin lampun osia toiselta puolen kaupunkia hakiessaan! Näin on jämpti ja se pitää!

Tässä on sopivan ruuhkan kuva Arizonasta, eikä ole tiessäkään turhia mutkia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti