Lofooteille osa 2, alkutaival

Niinhän se aamu lopultakin aukeni, jolloin noustiin Savonlinnassa bussiin. Oli maanantai 5.8. ja aurinko paistoi mukavasti. Tuo lupasi matkalle mukavaa.

Mutta aamu oli rankka. Vaikka näin seniorina nukkuminen on monesti jatkuvaa heräilyä ja usein päivä alkaa jo tuossa kello 5:n aikoihin, niin ei olisi alkanut tuona aamuna, mutta kun oli pakko. Kyllä väitetään tutkijoiden suulla, että seniorikin tarvitsee 7-8 tuntia unta, mutta ei kerrota miten se onnistuu. Mutta ei sovi minun valittaa, sillä ne, jotka lähtivät Punkaharjun kauniista maisemista, nousivat bussiin kello 5, ja me nousimme Savonlinnassa kyytiin kello 6. Kyllä olin ensin ajatellut valittaa tuota aikaista lähtöä, mutta ensimmäisen etapin päässä se olikin hyvä juttu.

Kuskimme Mika sompaili Kososen huippuhienoa, vuoden ikäistä bussia ensin Rantasalmelle ja sitten Varkauteen, joista nousivat viimeiset matkalaiset kyytiin. Meitä kertyi kokonaisuudessaan 40 hengen seniorivoittoinen joukko. Jännittyneessä odotuksessa istua tökötimme penkeissämme ensin Iisalmen ABC:lle, jossa imaistiin kupposet kahvia ja kuka mitäkin herkkua sen ohessa. Lounaspaussin pidimme Limingan Tupoksen ABC:llä. Mainittakoon tässä sivussa, että vietin sen hehkeimmän nuoruuteni vuodet Limingassa, jossa kirjoitin eräänlaisella menestyksellä myös ylioppilaaksi koko lukion opettajien suureksi hämmästykseksi. Todettakoon, että olen ollut koko ikäni melkoisen venyvää sorttia.

Ei näkynyt Sven Tuuvaa. Tosin ei käyty leirintäalueella, josko hän olisi ollut siellä.

Tupoksen ABC:llä oli ruokailu melkoista söherrystä. Kassatoiminnot sujuivat sekoilun merkeissä. Me emme sekoilleet vaan olimme nälkäisiä. Ruoka meinasi loppua ja paikkaa vaivasi melkoinen suttuisuus. Tuo kaikki poikkesi suuresti kokemuksistani lukuisilla suomalaisilla ABC-asemilla. Mutta saimme ruokaa lopulta masuihimme ja sen kruunasi oululainen ohrarieska, jota oli iso vakallinen tarjolla. Tykkäsin!

Oulu ohitettiin ohikulkutietä pitkin, samoin kuin Kemikin. Torniossa juotettiin orhi eli tankattiin Volvon valmistama mainio bussimme. Samassa yhteydessä syötiin tankkausasemalla jäätelöt ja osa taisi juoda taas kahvia. Matka jatkui Torniosta rajan yli Ruotsin puolelle Haaparantaan ja sitten muutama kymmenen kilometriä Kalixiin. Kalixistä (nimi on kuulemma suomeksi Kainuu! Höh!) reittimme kääntyi luoteeseen kohti Jällivaaraa. Ennen perille pääsyä pidimme taukoa tienvarren kahvilassa, jota piti pari tormakkaa nuortamiestä.

Quality Hotelli Jällivaaran keskustassa

Jällivaaran rautatieasema on suorastaan mukavan näköinen

Reilusti yli kellon ympäri istuneina, saavuimme lopulta illalla Jällivaaran kaivoskaupunkiin. Kaupunki uinui ilta-auringon valossa ja kaupat olivat sulkeneet ovensa. Majoituimme rautatieaseman luona olevaan hotelliin. Ilta oli vielä kohtuullisen nuori ruokailunkin jälkeen, joten aikaa jäi pienelle happihyppelylle. Kaduilla ei näkynyt muita kuin korttelia kiertäviä nuorisoautoilijoita, jotka revittelivät viritetyillä vanhoilla autoillaan. Yksin kävelyretkellä meinasi hieman jopa pelottaa tuo nuorten kaahailu.

Päivän mittaan kipeytynyt korvani meinasi vaivata ja kysäisin taksilta kyytiä sairaalalle, mutta hän oli varattu eikä muita ollut tarjolla. Oli siis tyytyminen hotellista saamani neuvon mukaan läheisen huoltoaseman lääkevaraston antimiin. Niillä korva ja pienehkö kuume talttuikin ja loppumatka sujui niiltä osin ilman tuskia.

Huolimatta päivän nuokkumisesta bussin kyydissä, ei unta tarvinnut paljon houkutella. Jopa hotellin paljon nukuttu, itselleni liian pehmeä sänkykin kelpasi.

Seuraavana aamuna matka jatkui...