/>/> VANHUS STADISSA: Seurasaari - erämaa lähes Helsingin keskustassa

lauantai 2. tammikuuta 2016

Seurasaari - erämaa lähes Helsingin keskustassa

Ryhdistäydyin lenkkeilemään tuossa Tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Tuohon puuhaan olivat kannustaneet pitkin vuotta puoliso ja pääkaupungin monet lääkintäalan ihmiset, joiden luona käyn sillin tällöin tervehdyskäynneillä.

Kotoani sopivan etäisyyden päässä on Seurasaari, jota voi luonnehtia varsinaiseksi keitaaksi keskellä suurkaupunkia. Ei palveluiden takia vaan loistavan luonnon ja mukavan historiallisen ilmeensä vuoksi. Olen joskus ennenkin kiittänyt tuon saaren säilyttämisestä ja kehittämisestä kaupunkimme päättäjiä ja teen sen jälleen. Kiitos!

Otin saarella kulkiessani muutaman kuvan paikoista. Tuona kuvien ottopäivänä oli saarella käynnissä varsinainen ihmisvaellus. Paikalla oli kiinalaisia bussiryhmiä ja suomalaisia perhekuntia lähes pilvin pimein. Se oleellinen eli lumi oli valitettavasti aika vähässä. Lapset olisivat viihtyneet merkittävästi paremmin, jos juhlakentän kallioilla oli ollut kunnon lumipeite. Kioskilla kävi kuitenkin kuhina ja paistonuotio loimusi. Huolimatta väenpaljoudesta, saarella riittää rauhallisia polkuja astella omien sinisten ajatusten kera.

Käykäähän kokemassa Seurasaaren luonto ja maisemat sekä tutkimassa historialliset rakennukset! Ja tietenkin kuumalla kaakaolla juhlakentän kioskilla!

Tiukkailmeinen siltavahti kaiteella
Edellisen talven siltanäkymä saaren suuntaan





Tamminiemen museo Seurasaaren sillan poskessa täynnä Urho Kekkosen historiaa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti