Hanhien kakkimat nurmikot

 Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan "Vanhus kiehuu!"

Tällä kertaa olen päättänyt osoittaa suunnattoman vihani vihreitä ja muita luonnonsuojelijoita kohtaan. Merkittävä osa suuttumustani kohdistuu myös EU-säännöksiin. Se on käsittämätön juttu, että em. tahot suojelevat oikeasti pas... kakkaa ja niitä ruiskuttelevia siipieläimiä.

Olin päättänyt tutustua kesätauon jälkeen kauniin pääkaupunkimme keskusta-alueeseen. No toki oli siinä ehkä isompi syy, kuten läheisen henkilön merkkipäiväkahvit, jossa sain nauttia suorastaan suussa sulavaa kakkua. Oli hyvää, söin liikaa ja tuli hieman raskas, mutta ah niin nautinnollinen olo.

Matkani kävi Stadin hienoimman rakennus- ja puistokokonaisuuden läpi kohti juhlapaikkaa. Olivat älypäävihreät ja kaduilla istuskelijat päästäneet laumoittain hanhia paskomaan kaupungin paraatipaikan nurmikot pilalle. Ei ole turistinkaan mukava talloa Finlandiatalon, Oodi-kirjaston, Musiikkitalon ja Töölönlahden rajaamaa aluetta, kun sormenmittaiset kakkapökäleet litsahtelevat tossunpohjissa.

Kyllä en tykkää linnunpaskasta tossuissa, piknik-huovalla tai shortsin takamuksessa nurmikolla istuessa. Eipä ole tuolla alueella nimittäin enää nurmikkoa jäljellä, on vaan ruskeaa ja harmaata siipieläimen jätöstä läjäpäin ja palanutta maata. Ja lisänä on hitonmoinen kaakattava lauma siipielukoita, niitä nimeltään valkoposkihanhia.

Tykkään eläimistä, kaikenlaisista, linnuista, oravista, jne., mutta oli selitys vaikka mikä, niin ei sovi hanhenkaan valloittaa ja paskottaa meidän kauniiksi nautintopaikoiksi rakennuttamiamme viheralueita. Vaikka kuinka me ihmiset ollaan lintuja myöhemmin maailmaan tulleita, on meilläkin oltava jokin oikeus nauttia nurmikoista, eikä me sentään sotketa ympäristöä, paitsi jotkin jauhopäät. Jos ei muu auta, niin on linnuille järjestettävä kakka-aitaukset ja keskitettävä sinne tuotosten äkistäminen. Eri puolille puistoa pitää laittaa hanhille linnunkielisiä opastekylttejä. Jos tuo ei onnistu, niin niille on selitettävä, että alueelle ei sitten ole asiaa ellei käytöstavat ja sääntöjen noudattaminen kiinnosta.

Ja kuka vastaa, kun pikku-Irmeli, pikku-Riku tai hauveli Turreliini nappaa suuhunsa hanhen kakkapötkön ja saa siitä kipakan salmonellan tai muun ruikulitaudin. Ei ole takeita edes, siitä että pieni kroppa kestää siitä saamansa taudin. Ei ole kakka hyvä juttu, paitsi jos on ihmisellä maha ummella ja sitten umpi laukeaa.

Kyllä olen sydänjuuria myöten harmistunut noista hanhen paskoista! Jopa niin harmistunut, että huuliltani pääsi päivällä vahvoja sanoja, enkä tarkoita ölövi, hölömö, pölijä tai muukaan vastaava. Vaan oli ihan kovia kirosanoja, joissa oli monta ärrää ja ässää. Lisäksi meni melkoinen tovi aikaa putsatessa tossunpohjia. 

Ehdotan, että kaupungin vihreät päättäjät kävisivät persoonakohtaisesti ajamassa hanhet huitsin kuukkeliin! Voisivat ensin yrittää puhumalla saada kuria hanhille, mutta epäilen kyllä sen onnistumista.

Puistoalue Finlandiatalon vierellä täynnä kakkakoneita

Jalkapallohuligaanit ja kaakinpuu

Kyllä olen nyt päättänyt muuttaa vanhuksen statusta oikein raskaimmalla tavalla. Se on nimittäin niin, että herttainen vanhus on mennyttä (ehkä?) ja kärtty ukko syntymässä.

Oli nimittäin niin, että eilen kello 17 tienoissa kuljin jalkapallostadionin vieritse Tripla-kauppakeskuksesta kohti Tilkkaa. Törmäsin tuolloin suunnattomaan määrään poliiseja, joka oli kaikkiaan positiivinen asia, mutta heidän valvomassaan sekalaisessa, meluavassa lössissä ei ollut pienintäkään hiventä positiivisuutta. Lössi oli olevinaan muka jonkun jalkapallojoukkueen kannattajia. Tuntia myöhemmin oli nimittäin alkamassa ottelu HJK:n ja HIFK:n välillä. Olivat rökäleet menossa matsiin joukolla riehumaan.

Jos ei olisi maailman tilanne se mitä se on, niin pyytäisin naapurimaan hirmuhallitsijalta apua tuon lössin sijoittamiseksi Siperian perimmäiseen kolkkaan. Ei ole kaunista katseltavaa tuommoinen riehuminen! Illalla kuultiin ja nähtiinkin sitten uutisissa kuvia tämän lössin soihduista ja lippujen polttamisista ja riehumisesta katsomossa ja kentälle tunkeutumisesta.

Koska Siperia on nyt suljettu ja pois laskuista, olisi syytä ottaa käyttöön entinen häpeäpaalurangaistus. Nämä jalkapallohuligaanit voitaisiin lukita häpeäpaaluun kaupungin keskustaan. Tuollainen sadoista sekopääyksilöistä koottu näyttely voisi toimia jopa elävänä taideperformanssina turisteille. Pahimmat rökäleet voitaisiin pukea ylisuuriin kesämekkoihin pyristelemään kaakinpuussa. Taustalla voisi soida POhjalasioopperan musiikki. Heidän edessään voisi turistit ottaa kännyköillään selfieitä. Tauluissa kerrottaisiin performanssilaitteiden historiallisesta taustasta ja läsnäolevien esiintyjien valinnasta.

Ellei tuommoista huliganismia lopeteta heti alkuunsa, on pelko, että se vaan pahenee ajan myötä. Satuin kerran suureen saksalaiseen tavarataloon, jonka läpi kulki sikäläinen huligaanien joukko, Ne rutjakkeet vyöryivät läpi suuren liiketilan ja kaatoivat mennessään kaikki tielleen sattuvat hyllyköt ja kalusteet. Perässä kulkivat mellakkapoliisit, jotka vaikuttivat aika avuttomilta huolimatta julmasta olemuksestaan. Ei pidä päästää meillä tilannetta tuolle tasolle!

Ehdottaisinkin meidän nykyiselle hallinnollemme säädettäväksi lakia, jolla tuomittaisiin em. tyyppiset tapaukset ja myös kadulla istujat sekä kaikentyyppiset jauhojengit lukuunottamatta  leipomotyöntekijöitä. Rangaistusten asteikko olisi ainoastaan kaksiportainen, jossa lievin aste voisi olla kuukausi kaakinpuuta ja kovin aste karkoittaminen Etelämantereelle lapiomaan puoleksi vuodeksi autoteitä. Uskoisin noilla olevan hillitsevä vaikutus rangaistuksen aiheuttaviin toimiin.

Nyt en keksi muuta tähän hätään. Jospa edes tuolla päästäisiin alkuun.

Stadin liikennevälineistä

Arvatkaa sieppaako minua vieläkin tuo HSL:n aluejako! Varmaan monelle B- ja C-alueella asuvalle siitä saattoi olla hyötyä lipunhinnoissa, mutta ei meikäläiselle raitovaunun käyttäjälle. Peruslipun hintaakin nostettiin. Nyt on taas suunnitelmissa vempata reitit uusiksi ja numerotkin muuttuilevat. Mihinköhän sitä meikäläinen retkillään päätyy? Se vaan koskee tämmöisen herkän ja hauraan vanhuksen sielunsyövereihin asti. Nyt stoppaavat vielä meidän numeroisen raitiovaununkin melko toviksi. Alkavat justeeraaman katuja ja rakentelemaan uusia reittejä. 

Onko seniorit unohdettu ja vain nuorisolle tehdään liikkuminen helpoksi ja edulliseksi.

No entä sitten nämä sähköllä kulkevat potkulaudat, joita on pitkin ja poikin keppivanhuksen taaperrusteitä. Ei kestä astella kadulla lintuja tarkkaillen, vaan pitää alati tuijottaa jalkoihinsa, ettei köntsähdä nenilleen kompastuessaan poikittain kadulla makaaviin lautalaitteisiin. Siinä olisi kaatuessa vaarassa edullisesti tarjouksesta kahdet yhden hinnalla hankitut silmälasit ja juuri pohjatut ruokatekopurimet. Ja korvaako vakuutus? No ei yleensä korvaa tai sitten korvaa. Mutta varovainen pitää olla, ettei satuta kaatuessa myös korvaa!

Entäs sitten nämä citykanit, eikun citypyörät! Ne ovat taas puolestaan positiiviset vempeleet. Ei tarvi kylillä pyöränsä telineeseen jätettyään huolehtia voroista, eikä tarvi kuljettaa laivaköyden paksuisia kettinkejä mukana lukitustarkoituksessa. On vain hieno mainospyörä edullisella taksalla otettavissa ja jätettävissä telineisiin. Harmillista kyllä, tämä nautinto on tarjolla vain kaupunkimaisemissa, eikä niissäkään kaikissa. Mutta siellähän massakaupungin varjoissahan se härski pyörävorokin pesii. En kyllä kuitenkaan lähtisi lomamatkalle kaupunkipyörällä, sillä se tulisi puolen tunnin pätkissä kalliiksi ja ei sillä sentään niin mukavaa ole polkea. 

Onhan niitä kortteliautojakin, joihin pääsee sisälle kännykkäsovelluksella ja sen kun ajelee. Nyt en ole tuommoista kokeillut, kun OP lopetti oman versionsa noista. Autolainoja OP edelleen kuulemma tarjoaa. Valitettavasti ympäristössä liikuskelee tahoja, jotka luulevat, että kaikki autot ovat laina-autoja. Näillä tahoilla on meisselit ja muut välineet käynnistysvälineinä. Heille kelpaa yleensä paremman tai helpomman luokan autot tai autojen osat. 

Tuommoinen osien hankkija sattui lähisukulaisen kohdalle, kun oli vienyt autosta katalysaattorin yöllä. Sukumies huomasi tapahtuneen vasta käynnistäessään aamulla autonsa. Entisen hennon moottorin kuiskauksen tilalle oli tullut vanhan traktorin julma röpötys. Ei naurattanut sukumiestä eikä lähialueen asukkaita! Korjaamolla kertoivat katalysaattorin mainitussa merkissä olevan kovin haluttua tavaraa vilunkimiesten keskuudessa. Saavat sen myytyään taas muutaman paketin tupakkaa ja useita purkkeja olutta. On se mennyt villiksi!

Onneksi on hyvät kengät ja vielä toimivat jalat. Niillä pääsee melko pitkälle ja tarvittaessa voi noista edellisistä vehkeistä hakea apua. Muistakaa tekin kävellä kunnolla kunnon vuoksi!

Sitä on monenlaista kauneutta Stadissa!

Miltä näyttää, kun kaupunki hiljenee ja kuihtuu?

Kirjoitanko rumasti, jos kirjoitan, että kesä on nyt lopussa? Kun tätä juttua tuherran, on Savonlinnassa eletty helteissä jo kolmatta viikkoa. Mutta kuitenkin uskallan väittää kesän olevan lopussa.

Olen viettänyt yli neljänkymmentä vuotta enemmän tai vähemmän aikaani Savonlinnassa. Siihen minut on tietenkin ajanut kotihengettäreni, joka on sieltä kotoisin. Mutta jo käytyäni 60-luvulla lomamatkalla veljieni ja vanhempieni kanssa paikkakunnalla, jäi se kaihertamaan mieltäni poikkeuksellisen viehättävänä ja erikoisena kaupunkina. Tuolla reissulla kävimme myös Olavinlinnassa, jossa veljeni juoksi otsansa ritarisalin pitkän pöydän päähän. Kuhmuhan siihen tuli, otsaan ei pöytään, joka ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, veli oli äänekkäästi. Ihastukseni syntyminen kaupunkia kohtaan ei kuitenkaan liittynyt tuohon rakkaan veljeni törmäykseen, vaan todella kauniiseen, historialliseen paikkaan.  Anoppilassa käynnit ja yli kaksikymmentä vuotta sitten paikkakunnalta hankittu kesämökki ovat tyydyttäneet kaipuutani kaupunkiin ja sen lähiseutujen hienoihin maisemiin.

Muutama vuosikymmen sitten Savonlinna oli ympäri vuoden erittäin vilkas kaupunki ympäri vuoden. Sitä kansoittivat oppilaitosten oppilaat, teollisuuden palveluksessa työskentelevät sekä pääosin kesäisin suuri määrä turisteja. Mutta sitten tuli uudenlainen maailma, jossa muutosten huimaava vauhti iski myös Savonlinnaan. Yritykset keskittivät toimintojaan siirtämällä tuotantojaan muihin yksikköihinsä ja halvempiin maihin, väki muutti etelän isoihin kaupunkeihin, yliopiston opettajainvalmistuslaitos siirrettiin Joensuuhun, lentoliikenne siirtyi pienemmälle toimijalle, jota yhteiskunta tukee, ja tuli koronakin siihen rytäkkään. 

Oli tuo oppilaitoksen siirto varsinaista hölmöläisten hommaa. Joensuuhun rakennettiin uusi kampus ja uudet asuintalot opettajaopiskelijoille. Savonlinnassa jäivät nykyaikaiset, toimivat koulutustilat tyhjiksi ja opiskelijoiden asuntoina toimineita kerrostaloja purettiin kymmenkunta. Siinä kannettiin valoa säkillä Savonlinnasta Joensuuhun. Kun paikkakunnalta poistui koulutukseen liittyviä ihmisiä lähes 1000, voi viisas ihminen vain laskea, mitä tuommoinen merkitsee paikalliselle taloudelle, johon syntyy monenlaisia kerrannaisvaikutuksia. 

Keskussairaalan saneeraus ja uudet leikkaussalit saatiin valmiiksi ja sitten niitä suljettiin. Käynnistyi keskustelu sairaalan siirrosta ja toimintojen keskittämisestä Kuopioon tai Mikkeliin. Rakennettiin rautatieyhteys Pieksämäelle. jonka oli tarkoitus turvata henkilö- ja tavaraliikenne länsi-itäsuunnassa pääratojen välillä. Yhtään henkilöjunaa ei kulkenut koskaan uutta rataa Pieksämäen suuntaan. Päinvastoin rautatiesilta kaupungista purettiin ja rata jätettiin ruostumaan.

Koronan ahdistelemat oopperajuhlatkin olivat jo lopettamisuhan alla. Onneksi juhlat kuitenkin jatkuivat tänä kesänä koronapaussin jälkeen. Tapahtuman merkitys kaupungin kulttuurielämälle ja matkailulle on ensiarvoisen tärkeä. Tänä kesänä sai kaupungin kaduilla kuulla puhuttavan runsaasti eri maailman kieliä. Kaikki kesävieraat eivät toki käyneet oopperassa, mutta pelkkä oopperakaupungin leima luonnon kauneuden ohella saa ulkomaalaisia matkustamaan Savonlinnaan.

Kaupunki on myös elänyt veneilystä ja Saimaan kanavan laivaliikenteestä. Kanava on kiinni ja myös veneilijöiden polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Savonlinnaa ympäröivät vedet ovat hiljentyneet jo useamman kesän ajan veneilijöistä. Veneitä ja sisävesialuksia näkee enää harvakseltaan laajaselkäisillä järvillä. 

Kun kirjoitan tätä, eletään elokuun loppupuolta. Kaupunki on hiljentynyt lähes tyystin matkailijoista. Kadut ovat, etenkin iltaisin ja viikonloppuisinkin, hiljaiset, liikenne on pysähtynyt. Jo entuudestaan tyhjiin pääkadun, Olavinkadun varrella oleviin liikehuoneistoihin on turha odottaa toimintaa, ainakaan ennen tulevaa kesää. Silloinkin toimintaa tuleen vain muutamiin ja sekin on pop up-tyyppistä kuluneen kesän tapaan. Tavallisen kaupunkilaisen tuskaa lisää myös venäläisten Ukrainassa aloittaman sodan ja  laittomuuksien seurauksena voimakkaasti nousseet hinnat. 

Mikä on Savonlinnan ja kaupunkilaisten tulevaisuus, jota leimaa myös jatkuva puoluepoliittinen kiistely kaupungin toimista ja taloudesta. Nykyisellään eletään tulevaisuuden arvailujen aikaa! 

Joko kohta joudutaan tilanteeseen, että viimeinen sammuttaa valot kaupungista? Sitä ei kuitenkaan soisi tapahtuvan jo miltei 550 vuotta sitten aloitetun Olavinlinnan rakennustyömaan mukanaan tuomalle asutukselle ja vuonna 1639 kaupunkioikeudet saaneelle kaupungille.

Pelottava tilanne ja tulevaisuus!

Kuka sammuttaa valot?

  

Mihin on luonto kadonnut?

Mikä ihmeen juttu tämä nyt on? Tänä kesänä on luonto kadonnut ainakin meidän mökkipihalta ja sen tuntumasta. Sitä kun on meikävanhus maaseudun kasvattina ollut kovasti kiinnostunut erityisesti eläimistä, niin nyt ei auta palava kiinnostuskaan. Kadonneet ovat linnut ja monet muutkin tai sitten luonnon hallitsija on vaihtanut ne kaikki pikkumuurahaisiin, sillä niitä kyllä riittää pihalaattojen alla.

Luettelo kesän linnuista on varsin helppo tehdä. Alkukesästä lähtien on pihalla pyörinyt yksinäinen västäräkki, kesäkuussa vesiväylässä uiskeneteli telkkäpari, naapurin isossa männyssä pesineet variksetkaan eivät ole juuri lennelleet tontilla, heinäkuussa kaislikon reunaan ilmestyi sillkkiuikku poikasensa kanssa. Siinäpä linnut paljolti ovatkin. 

Erikoisuuten mainittakoon haikara, joka leijaili rantakaislakasan päälle lepäämään hetkeksi. Hän oli lienee lapsentoimitusmatkalla ja palaamassa kohti tukikohtaansa. Ajoin sen kuitenkin malttamattomuuttani lentoon melko pian, kun valokuva piti saada. Harmitti! Aiemmin kaislikon päällä kaarrellut kalasääskikään ei ole kertaakaan sattunut silmääni tänä kesänä. Haukat ovat loistaneet poissaolollaan. Härkälintujen korvia kiusaavat sulosoinnut eivät ole osuneet korviin kertaakaan. 

Perhosia ei ole juurikaan näkynyt lukuunottamatta mahdollista yhtä sitruunaperhosta. Tunnistus on kuitenkin epävarma, sillä en ole päässyt tiittävän lähelle häntä tunnistamista varten. Aiemmin perhosia on ollut kohtalaisen paljonkin. Sama on tilanne kovakuoriaisten ja niiden toukkien suhteen, ovat kyllä periaatteeessa yäk. Mahdottoman pulleat ja usien karvaiset toukat eivät ole minun mielieläimistöä.

Perinteiset hyönteisetkin ovat kadonneet. Pari tukkimiehentäitä olen nähnyt, mutta siinäpä ne olivatkin. Tai no, näinhän pari päivää sitten kaksi kolmen millimetrin mittaista mustankiiltävää koppiaista. Pelkään pahoin, että ne olivat tiedustelijoita tutkimassa vieressä olevan omenapuun sadon kypsymistä. Kerrankin olisi omenoita tulossa ja ilman näkyviä vaurioita tai ötököitä, mutta mitenköhän noitten tiedustelijoiden toiminta vaikuttaa tulevaan satoon? 

Missä ovat oravat? Olen tykännyt kesäisin eniten oravista, joiden leikkiä ja touhuja on ollut mukavaa seurata. Kesäkuun alussa näimme yhden. mutta siinäpä se olikin. Oravakuvausta odottava kamerakin on saanut levätä pääosin rauhassa oven vierushyllyllä. 

Tein aikoinaan pihapolut betonilaatoista ja niiden alle on pesiytyneet ne runsaat määrät pieniä muurahaisia. Olisikohan ne korvanneet muut luonnonotukset ja ötökät? Tosin heinäkuussa saimme nauttia mäntypistäisen toukista, joita olikin sitten joka puolella. No en kyllä tykännyt, yäk!

Mutta jotenkin erikoista tämä luonnon toiminta on ollut! Ötököistä ei ole niin väliä, mutta linnut ja oravat olisivat mukavia! 

Aurinkoista loppukesää kaikille ja erityisesti luonnonystäville, toivottavasti te olette nähneet paljon luontoa! 

Haikaraherra tai -rouva

Viime kesäinen kurre kuvassa

 

Vinkeitä vinkkejä marjahenkilölle

Päätin tuoda yleiseen tietoon muutamia kokemuksiani ja oppejani marjastamisesta. Ensimmäisen päivän kokemukset olivat vielä haparointia ja vuoden takaisten taitojen mieleen palauttamista. Toisena päivän taidot olivat jo hioutuneet suorastaan huippuunsa.

Ensimmäisenä päivänä oli vielä mielessä herkut "aidan" takana eli oli kampeuduttava kauimmaiselle marjapaikalle kauimmaiseen takametsään. Tuo ajatustapa aiheutti turhaa kävelemistä kanervikossa ja upottavilla sammalilla, ja lisäksi siihen sisältyi myös yksi suon yli tarpominen. Tuon kokemuksen jalostamana tajusin nyt toisella kerralla astua mökin portista tielle ja ojan yli suoraan marjamaastoon alle sadan metrin päähän mökistä. OPPI: Ei kannata hakeutua kauas kotoa, sillä onni saattaa löytyä jo kotiportilta. Tämä opetus koskee erityisesti laiskanpulskeaa ja edellisestä päivästä kipeytyneillä jaloilla varustettua marjastajaa. 

Kymmenisen vuotta aiemmin pääsin maanläheisen marjanpoiminnan makuun. Tuolloin kipuileva selkä ei sallinut jaloillaan pystyasennossa poimimista, vaan asentona oli polvillaan liikkuminen metsässä. OPPI: Marjastaminen polvillaan onnistuu parhaiten runsaissa marjakoissa ja sopii selkäkipuisille sekä titaanilla vahvistetun selkärangan omaaville. Kontallaan poimimisessa on kuitenkin oma ongelmansa runsaasti käärmeitä sijaitsevassa maastossa. Mainittakoon, etten tänään onnekseni tavannut Juusoksi nimeämääni mustaa kyytä, joka omaa mustanmamban käytöstavat. Lisäksi ongelmana ovat yli viiden hehtaarin metsät, joissa polvien kesto on kovalla koetuksella. Sama tilanne kivikkoisessa ja paljon kaatuneita puunrunkoja sisältävässä metsässä.

Myös marjojen tunnistaminen on oma taiteenlajinsa. Sienet ovat sitten jo korkeamman tason taitolaji ja vaatinee viiden vuoden opinnot yliopiston kasvitieteellisessä tiedekunnassa. Mutta mustikan poimijalla ovat haasteena mm. variksenmarja ja juolukka, joiden sekaantuminen marja-astiaan on jonkinasteinen riski. Tunnistamisessa oleellisen tärkeä varuste ovat kunnolliset silmälasit. Vanhat silmälasit ovat suunnaton riski, jossa marjareissun loppunäytös saattaa kulminoitua vääriä tuotteita sisältävään marja-astiaan. Pahimmillaan kotiin vaivalla kiikutetussa astiassa on merktittävä määrä jäniksen papanoita. Ei auta ajatella edulliset tai ikivanhat silmälasit päässä, että olipa isoja mustikoita. OPPI: Hyvät silmälasit ovat kullan arvoinen hankinta, joilla on suuri merkitys saalistamisen onnistumisessa. Niillä on myös mahdollista havaita vioittuneet marjat ja muut epämääräisyydet, kuten muurahaispesät ja mustikkaa ahmivat ampiaiset.

Eli tarkkana on oltava, kun metsään lähtee! On paljon huomioitavaa, sillä huolimaton marjastaja on vaarassa saaliinsa suhteen. Tärkeimpiä marjastamisen asioita ovat sijainti, sijainti ja sijainti sekä silmälasit. Älä kerää poimurilla/rohmulla, sillä tuolloin saat mustikkasi märkinä ja roskaisina. Herkät hyppyset ja tuntevat sormet ovat tarpeen! Menestystä kaikille marjametsään!

Ystäviä metsässä

 Onnekseni olen kohtalaisen sosiaalinen vanhus, sillä muussa tapauksessa olisin hermostunut marjametsässä. Voin kertoa, kuinka tilanne eteni.

Jo ennakkoaavistuksen mukaisesti suoritin pukeutumisen marjastustaiteen mukaisella tavalla. Vanha virttynyt, maalilla tuhrimani verryttelyasu päällimmäisenä, sukat taiten lahkeiden päällä, kumisaappaat jalassa, nitrot taskussa, erilaisia sienestys- ja marjastusastioita mukana, sieniveitsi (siinä on se suti päässä) ja lippalakki harvenevilla kutreilla. Mahdollisen sokeripuutoksen yllättämisen varalta varasin mentholipastillirasiaan 3 mentholi- ja 2 Fazerin Amerikan pastillia. Juomapuoli olikin sitten heikompaa, eli ei mitään mukana.

Astelin terhakkaasti lähisuon (hyvin pieni lämpäre, joka tuottaa suunnattomasti karpaloita) laitaan, jossa tiedän kypsyvän kesäisin runsain mitoin eli noin ison kahvikupillisen verran lakkoja, siis hilloja meidän pohjoisen ihmisten kielellä. Ja eikö mitä, olihan siinä ensimmäisillä metreillä niitä jo monta kappaletta. Mutta kymmenen metrin päästä kuulin yllätyksekseni kopsahduksia. Käännettyäni katseeni  kopsujen suuntaan, näin ensimmäiseksi raitaisen pers... eikun takapuolen. Äitini aikoinaan opettamalla tavalla tervehdin ystävällisesti ja sain raidat suoristumaan. Sieltä takaa ilmestyi mamma, joka loihe lausumaan käyvänsä joka kesä paikalla poimimassa lakat. No ei siis ihmekään, etten ole saanut kupillista enempää noita keltaisia herkkuja!

Kerron taustaa herkuista. Olen syntynyt suurten suoalueiden äärelle ja siitä huolimatta minut raijattiin jo lapsena myös pohjoiseen Suomeen supersoille keräämään lakkoja/hilloja. Ja en tykännyt hommasta ollenkaan, koska hyttysiä oli paljon, käärmeitä oli paljon ja saappaat upposivat suohon. Niitä sai kaivaa mahallaan maaten vedessä, käsi syvällä suossa ja yrittäen kouria sieltä esiin. Kerran oli hyvä marjakko ison kuusen juurella, johon ampaisin innolla. Mutta siinäpä oli samassa ampiaisten maapesä. Merkkinä tuosta sain piston silmien väliin ja runsaan hien juostessani kanervikossa ampiaisia pakoon. Voitte arvata! No kyllä selvisin hengissä. Mistä tiesitte? En tykkää oikein noista marjoista, kun niissä on niin isot siemenet. Mutta tuota tunnustusta en kerro kellekään.

No raitamummo jatkoi poimimista ja minä poistuin karpalosuon yli metsään. Olin kerennyt kuitenkin kerätä keltamarjoja desin verran. Ähäskutti mummolle! Saavutin sankan metsän, jonne rohmukerääjä ei ollut ehtinyt mustikoiden perään. Vaikka pääasiana oli etsiä kantarelleja, innostuin poimimaan mustikoita. Niitä oli kohtalaisen paljon ja isoja. Siinä välillä kuitenkin punnittiin tuo sosiaalisuuden kykyni, kun seuranani oli noin miljoonakaksi hyttystä ja lisänä puolet tuosta määrästä erimerkkisiä paarmoja. Pohjoisen poikana en ollut niin huolissani hyttysistä, mutta paarmojen kanssa meillä meinasi mennä sukset ristiin. Ei kuulu elukan pöristä rauhallisen marjamiehen korvan juuressa, saati kuppaavan milloin mihinkin kantille vanhuksen herkkää pintaa. Tunnustan suoraan, että sanoin muutaman kerran suusaippuasanan. 

Mutta lopulta selvisin kunnialla mökille mustikkapytyn kanssa. Olinhan pääasiallisesti sieniä etsimässä ja ilman saalista ei sovi kotiin palata. Löysin onnekseni yhden pienen kantarellin. Eli kyllä nämä hommat hallitaan! Kävin vielä uuden reissun poimurin kanssa. Ei tullut kiitosta muusta kuin määrästä!

Poimin toisen ämpärin poimurilla ja roskiahan sieltä tuli.