/>/> VANHUS STADISSA

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Puhelin ja tablettilaite - muisteloja!

Kyllä minusta kaikki oli ennen paremmin - ja helpompaa, yksinkertaisempaa! Kehitys kehittyy semmoista vauhtia, että ei meinaa hento vanhus pysyä enää perässä. Tieto ja ihminen kulkee uusilla konsteilla ja aina vaan nopeammin.

Puhelin

Jonnet (uusi nykyilmaisu kuvaa nuorempia sukupolvia!) ei muista eikä tiedä, että ennen ei ollut tavanihmisillä puhelimia eikä kameroita. Eikä tietokonetta ollut edes keksitty. Kuuhunkin lennettiin ensimmäisen kerran tietokoneohjelmalla, jonka tasoista ei ollut käytössä edes meikävanhusten poisheittämissä kännyköissä.

Puhelimet olivat puisia laatikoita parempien ihmisten kodeissa tai asemahallin seinällä. Kampea pyöritettiin, torvi aseteltiin korvaan ja laatikon kyljessä olevaan torveen huudettiin. Kuuleminen oli sitten niin ja näin. 

Elettiin muutamia vuosia eteenpäin, kunnes puhelinkopit tulivat yleisiksi ja soittaminen helpottui. Puhelinluettelot, nuo paikkakunnasta riippuen enemmän tai vähemmän paksut katalogit, olivat tärkeitä apuvälineitä muistiinpanoille. Kun soittajalla ei ollut muita välineitä mukana, repäistiin katalogista lehti ja piirustettiin siihen muistettavat asiat. Parasta katalogissa oli paikkakunnan karttalehdet. Ainoastaan ensimmäinen tarvitsija hyötyi niistä. Muille jäi vain jäljet revityistä sivuista.

Helsinkiin muutettuani ja seudulla työn takia paljon autoilevana, tuli etenkin Kampintorin kulmalla ollut puhelinkoppi tutuksi. Siihen pääsi autolla viereen ja koppi oli aina toimintakunnossa, toisin kuin moni muu koppi tuohon aikaan. Tosin kopeissa leijaili lähes aina yökulkijan jättämä virtsan lemu, mutta se ei saanut kiireistä soittajaa häiritä.

Itselläni oli ilo kasvaa varhaislapsuuteni kylän puhelinkeskuksessa, joten leikkilaitteisiini kuului tuon aikaiset puhelimet. Sain purkaa käytöstä poistettuja puhelimia ja poimia leikkeihini niiden sisältä löytyvät isot hevosenkenkämagneetit. Se oli mielenkiintoista. 

Myöhemmin asuin muutamia vuosia ulkomailla ja sieltä soittaminen kotiin olikin oma juttunsa. Lampsin paikalliselle puhelinlaitokselle ja tilasin puhelun kotiin. Sen yhdistäminen kesti aina tovin ja sen jälkeen keskustelin reikäkovalevykopissa kotiväkeni kanssa suhinoiden läpi. Oiva palvelu!

Mainitsen sitten paljon autolla reissaavalle avuksi tulleen Arpin eli autoradiopuhelimen. Se oli melkoisen toimiva laite. Puhelu tilattiin arp-keskuksesta, joka yhdisti sen haluttuun numeroon. Arp-keskus toimi myös hyvänä tiedonvälittäjänä, jos reissun päällä tuli ongelmia. 

Sitten jossain vaiheessa ilmestyivätkin erilaiset kännykät melkoisen nopeasti uusiutuvassa tahdissa. Siirryttiin tiiliskiven kokoisesta pieneen rintataskuun mahtuvaan malliin. Ensimmäinen kännykkäni taisi olla metallikuorinen jenkkilaite, jonka nimeä en muista. Pudotin sen kerran vahingossa noin kolmen metrin korkeudelta asfalttiin ja kuuluvuus senkun parani. 

Laitteiden kapasiteetti kasvoi koon pienentyessä  uskomattomalla tavalla. Oli metallikuoria, oli läpällisiä, oli liukuläppää, oli kommunikaattoreita, oli värejä, oli suojuksia ja vaikka mitä. Puhelimesta tuli arkipäivän työkalu ja myös muotituote.

Tablettilaite

Ei ole kovin pitkä aika siitäkään, kun ihmettelimme mm. japanilaisten turistien touhua kaupungilla. He osoittelivat isolla levyllä kohti valokuvattavia kohteita. Mikä tuommoinen laite on? En kyllä kehtaisi itse tuommoista käyttää! Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni tuosta touhusta.

Mutta, ei sovi koskaan epäillä liikaa! Nykyisin teen tuota itsekin. Minulla on menossa jo neljäs tabletti, iPad, ja viides näppäimistö. En ole vaihtanut noita turhamaisuuttani, vaan olen käyttänyt ne oikeasti loppuun. iPad on käsissäni lähes aina. 

Luen siitä lehdet, katson telkkaria ja elokuvia, etsin karttaosoitteita, navigoin, selaan nettiä, etsin säätiedot, haen uutisia, luen kirjoja ja lehtiä, lainaan kirjastosta, kuuntelen musiikkia ja äänikirjoja, rupattelen sukulaisten ja kavereiden kanssa, lähetän viestejä, teen muistiinpanoja, tutkin omia tiedostojani, tallennan tietojani pilveen, otan valokuvia, muokkaan valokuvia, teen sudokuja, pelaan pasiansseja, teen ostoslistoja, teen nettitilauksia, ostan lippuja, hoidan pankkiasioita, kirjoitan, skannaan asiakirjoja, teen sukututkimusta, katson Youtubesta ohjevideoita, sometan, osallistun nettipalavereihin, jne.

Tuo edellinen luetteloni ei edes kerro aivan kaikkea noista mahdollisuuksista, eikä esim. tabletin suhteesta puhelimeen. Sillä - nuo kaikki samat jutut voin tehdä puhelimellani, iPhonella. Ja tiedot siirtyvät iPadista iPhoneen ja päinvastoin. Lisäksi tiedot tallentuvat pilvipalveluun käytettäväksi missä vaan, millä laitteella vaan.

Tulipa tuossa taas noita muisteloja! Olisin kirjoittanut tarkemminkin, mutta kun en vaan yksinkertaisesti muista. Teillä on varmaan itsellänne enemmänkin aiheeseen liittyviä kokemuksia, joten en kiusaa teitä enempää.

Nyt kun liikkuminen on edelleen rajoitettua toivon, että käytätte tietolaitteidenne suomia, todella laajoja mahdollisuuksia hyväksenne. Nauttikaa netistä - ja alkaneesta kesästä!




tiistai 8. kesäkuuta 2021

Auringon ja kukkia

Viime päivien runsas auringonvalo ja lämmin sää kirvoittivat kynäni lopultakin pieneen kerrontaan.

Tällä rupeamalla, toisen piikin jälkimainingeissa on reilu viikko vierähtänyt mökkimaisemissa Savonlinnassa. Lähellä kaupungin keskustaa on Niemelän isännällä ollut tapana viime vuosina kylvää isolle tienvarsipellolleen auringonkukan siemeniä. Ohikulkijoilla on sitten ollut lupa käydä poimimassa mielin määrin kukkia, niiden loistaessa kauneimmillaan. Oman tarinani sisältö sivuaa hieman edellistä.

Olemme mökillämme aina olleet lumoutuneita oravien touhuista. Noita pieniä, tuuheahäntäisiä otuksia on pyörinyt vaihtelevasti mökkipihamme männyissä. 

 


Siitäpä seurasi tällainen kertomus!

Tiesimme kurret ahkeriksi olennoiksi, joten päätimme antaa auringonkukkien levittämisen heidän huolekseen. Hankimme ensimmäiset siemenet syksyllä 2020 ja seuraavat keväällä 2021.


Kurret ovat osoittautuneet odotustemme veroisiksi ”työmyyriksi”. Työrupeamat ovat ajoittuneet varhaisiin aamuihin sekä iltapäivän viimeisille tunneille. Touhu on ollut välillä hyvinkin vauhdikasta. Työssä on ahkeroinut kolme ”istutusammattilaista”.


  


Siementen sijoittelu maastoon on osoittautunut pistemäiseksi ja varsin satunnaiseksi. 


 


Istutusalueet on kartoitettu huolella, vaikkakaan ei aivan meidän mielemme mukaisiksi.


 


Työnjohto on tarkkaillut toimintaa oman työmaakoppinsa terassilta ja myös eri pihakalusteiden päältä. Tavoitteena on ollut ilmeisesti saada selkeämpi kokonaiskuva istutusalueen käytöstä. 


 


 


Myös kasteluun liittyviä toimia on pohdittu tarkkaan.



Viranomaisia edustava tarkastaja on vieraillut istutustyömaalla säännöllisin välein. Oletettavasti huomautettavaa ei ole ollut siementen laadussa eikä istutusten työmenetelmissä, vaikkakaan tulos ei mielestämme täysin vastaa omia toiveitamme.



Kannaltamme ilahduttavaa on ollut se, että istutustyö on hoidettu ruokapalkalla. Palkan määrittelyssä ei tarvittu pitkiä neuvotteluita eikä liittoja. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä ratkaisuun. 

Toki palkkaustapa aiheuttaa lievää, mutta jo hankintavaiheessa ennakoitua materiaalihävikkiä.


 


Kokonaisuudessa olemme olleet tyytyväisiä tehokkaan istutusryhmän työsuoritukseen. Hankkeen kustannuksetkin ovat pysyneet siedettävissä rajoissa.
 
 
Tällä hetkellä odotamme loppukesälle ajoittuvaa auringonkukkien puhkeamista kukkaan. Istutushenkilöstön palkkasimme loppukesäksi valvomaan kasviemme kehitystä.



maanantai 12. huhtikuuta 2021

WWF:n Luontolivessä SÄÄKSI

 Nyt on taas jännitystä ilmassa! WWF:n luontoliven kamera kuvaa jälleen sääksen pesän hurjia tapahtumia. Pesä sijaitsee Savonlinnan seudulla. Kameran asensi maaliskuussa norppatutkija Juha Taskinen. Uusi kamera näyttää siis reaaliaikaista kuvaa ja myös äänet pesältä on kuultavista.

Tällä hetkellä emosääksi tarkkailee puolisonsa pesätarpeiden hankkimista. Pesän rakentaminen on siis meneillään. Vauhti kiihtyy kesää kohti pesän valmistuessa ja haudonnan alkaessa. 

Poikasten syntymässä ja sen jälkeen onkin sitten paljon mielenkiintoista seurattavaa. Aiempina kesinä pesään on syntynyt 3 poikasta, joista yksi on mielestäni aina ollut muita pienempi. Ja isommat sisarukset ovat sortaneet ja tönineet tätä pienintä. 

Kaikkihan tietävät, että linnun nimi on hieman hankala muistaa! Kysymyksessä on siis SÄÄKSI eli KALASÄÄSKI. 

Sääksen elämää pääsee seuraamaan nettisivulta https://wwf.fi/luontolive/saaksi/ . Kun sivu avautuu, napauta kuvan keskellä näkyvä kolmionuolta, niin seuranta käynnistyy!

WWF:n sivulla näyttää oleva tällä hetkellä liveseurannassa myös kyy.

Ja eikun seuraamaan luonnon ihmeellistä heräämistä uuteen kesään!



maanantai 22. maaliskuuta 2021

New York 2005 - kokemuksia

Vuonna 2005 seikkailimme poikani kanssa Amerikan mantereella reppureissaajina. Kirjoitin tuon matkamme yhdestä kohteesta, New Orleansista tähän blogiini reilut kolmisen vuotta sitten. Tuo postaus löytyy klikkaamalla tästä (siis kilkkaa em. sanaa). Ajankohta oli sikäli merkittävä, että vuoden 2001 syyskuussa tapahtuneiden terroritekojen vaikutukset näkyivät vielä erityisesti New Yorkissa. Käyntimme aikana New Orleansiin iski hurrikaani Dennis, joka hieman viivytti pääsyämme jazzin kehtoon. Reilu kuukausi myöhemmin hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa ja lähiseudulla suunnattomat tuhot. Katrinan alle jäi kuolleina lähes 2000 ihmistä ja 80% New Orleansin kaupungista. Katrina oli kuudenneksi voimakkain hurrikaani Atlantilla koskaan mitatuista.

Sain nyt herätteen tähän New York-postaukseeni Sanna Walleniuksen blogista, jossa hän tällä kertaa muisteli perheensä matkaa samaan paikkaan. Sannan postauksen löydät täältä

New York on kuhiseva ihmiskattila. Joskus yön tunteina ei kaduilla jää maalaispoikakaan jalkoihin, mutta päivällä on ihmistä kierrettävä tiukemmin kuin Levin pujottelurinteessä keppejä - ja aina meinaa törmätä päin. Kulkeminen muistuttaa paljon tanssia, jossa otetaan askel sinne, toinen tänne ja välillä käännytään. Voi kuitenkin tunnustaa etten osaa tanssia, mutta pujottelu onnistui jotenkin aikoja sitten. Ei auttanut NYCin kaduilla sekään.

Tapanamme on reissuilla ollut tutustua kävellen paikkakuntaan. Niin teimme nytkin. Kävelimme majapaikastamme 96. kadulta Manhattanin kärkeen ja takaisin useita kertoja. Siitä tuli melkoinen määrä kilometrejä, mutta myös suunnattomasti monenlaista katsottavaa. Kuljimme joka kerta hieman eri reittiä, kiertelimme, kaartelimme ja poikkeilimme. Itse pidin parhaina niitä reittejä, joiden varrelta löytyi hodarikärry. Muistimme aina pysähtyä sellaisen kohdattuamme ja annoimme tukemme  paikallisille pienyrittäjille.

Ensimmäisiä asioita, joita New Yorkista aikoinaan opin, oli Times Square. Se oli minusta jotenkin NYCiläisintä, mitä suinkin voi olla olemassa. Olihan se hienoa lopulta itsekin päästä pälyilemään tuota mainosvalojen loputonta loistetta. Alueen lukuisista ravintoloistakin löytyy melkoisia erikoisuuksia. 

Törmäsin eräällä toisella matkallani alueella erääseen ravintolaan, jonka illan ensimmäisiä asiakkaita satuimme olemaan. Tarkoituksemme oli nauttia illallinen tuossa rennossa paikassa, mutta yllätyimme täysin. Paikka täyttyi hetkessä ääriään myöten pian tultuamme sisälle ja annettuamme tilauksemme. Selitys tulikin joitakin hetkiä myöhemmin, kun yksittäiset tarjoilijat alkoivat yllättäen laulaa työskennellessään. Olimme ihmeissämme, sillä emme olleet kuulleetkaan moisista ravintoloista aiemmin. Illan mittaan saimme kuulla ja nähdä mitä loistavimpia ja taidokkaimpia esityksiä ympäri ravintolasalia lähes kaikkien tarjoilijoiden esittäessä yksin ja yhdessä hienoja lauluja. Olimme haltioissamme!

Ja tottakai! Pitihän meidän matkustaa metrollakin. Se olikin varsinaista seikkailua johtuen suuresta ihmispaljoudesta asemilla ja kävelytunneleissa. Metroverkoston laajuus ja asemien monitahoisuus aiheuttivat melkoista päänvaivaa. Esimerkiksi siirtyminen vastapäiselle laiturille matkustaakseen päinvastaiseen suuntaan vaati pujottelua tunneleiden ja portaikkojen kautta. Siinä oli otollinen tilaisuus eksyä. Poistuminen metrojunasta vaati myös melkoista ripeyttä, sillä juna ei viipynyt kuin hetken asemalla. 

Olimme tavanneet kadulla pari helsinkiläistä tuttavaamme, joiden kanssa lähdettiin metroon. Yksi tuttavistamme ei ehtinyt poistua junasta ja jatkoi matkaa. Olimme hädissämme, sillä tuohon aikaan ei kännykät toimineet metrotunneleissa. Nousimme siis kadulle odottelemaan, josko tuttavamme ottaa meihin yhteyttä. Mainittakonn, että hän oli hyvin sinut NYCin kanssa jo entuudestaan. Odottelimme melkein 2 tuntia, kunnes hän putkahti metron uloskäynnistä luoksemme kadulle.

Toinen mielenkiintoinen tapaus sattui, kun matkustimme kaksin poikani kanssa tyhjässä metrovaunussa. Vaunun toiseen päähän saapui väliasemalta nuori nainen ja hän istuutui vaunun toiseen päähän. Huomasin hänen tuijottavan meitä tiukasti. Tiesin jo heti ettei ainakaan minun ulkoinen habitukseni ollut tuijotuksen syynä. Tuota kesti hetken, kunnes hän nousi ja lähti astelemaan luoksemme. Hän oli havainnut sylissäni olevan keskikokoisen reppuni ja halusi tiedustella, mistä sellaisia saa. Kerroin ostaneeni repun Viron Tallinnasta torilta muutamia vuosia aiemmin. Hän ihaili repun lukuisia taskuja, muotoa, väriä ja verkkotaskuja. Neito kertoi olevansa suunnittelija ja sen takia kiinnostuneensa repustani. Emme ehtineet keskustella sen enempää, sillä hän poistui seuraavlla asemalla junasta. 

Kävimme myös katsomassa World Trade Centerin raunioita, jossa oli pystyssä rakennuksen ristinmuotinen palkki. Olin käynyt joitakin vuosia ennen terrori-iskua toisen tornin huipulla ihailemassa Nyw Yorkin rakennuspaljoutta. Nyt näkymä oli lohduton ja nosti surulliset tunteet pintaan. Itkin! Raunioiden viereen oli rakennettu muistoterassi, jossa oli kuvia torneista ja tuhon jäljistä. Paikalla oli käydessämme meneillään myös poliisien seremonia iskussa kuolleiden kunniaksi.

Manhattanin eteläkärjessä Battery Parkista löysimme The Sphere-nimisen pronssiveistoksen, joka oli ollut World Trade Centerin edustalla terrori-iskun aikaan. Veistos oli löytynyt tornien raunioista ja tuotu tuonne puistoon. Veistos on muistomerkkinä terrori-iskussa kuolleiden muistoksi. Edessä palaa ikuinen tuli.

Eräs must-nähtävyys oli tietenkin Metropolitan oopperan rakennus. Oopperatalossahan on esiintynyt melkoinen määrä suomalaisia lauluntaitajia. Iltavalaistuksessa rakennus oli suunnattoman kaunis. Sisälle emme valitettavasti päässeet.

Tuo hämyinen kuva yllä on otettu hämärän omistajansa rakennuksesta, Trump Towerista. Aulan alakerrassa oli hampurilaisravintola, josta tilasimme itsellemme syötävää. Tilauksen yhteydessä annoin nimeni, jolla sitten kutsuvat noutamaan annoksen. Odotimme ja odotimme, kunnes menin kysymään, missä ruoka viipyy. Annokset olivat olleet jo pitkään valmiina, mutta kun eivät osanneet lausua suomalaista nimeämme, eivät osanneet kuuluttaa. Että tämmöistä!


Pitihän meidän käydä tarkastamassa maailman rahamarkkinoiden keskuskin! Se oli kuitenkin 911-iskun jälkeen tiukasti vartioitu, joten emme päässeet kuin kameraetäisyydelle julkisivusta. Emme huomanneet missään kadulla ylimääräisiä seteleitä tai kultaharkkoja, joten tiukasti pitivät varallisuudesta ja rahamarkkinoista kiinni.

Kuljimme myös Chinatownin ristiin rastiin. Kävimme siellä myös useampaan otteeseen syömässä matkamme aikana. Olen aina pitänyt aasialaisen keittiön ruuista. Olen matkojeni aikana käynyt monien maailman kaupunkien kiinalaiskaupunginosissa ja kaikkialla tunnelma on ollut hyvin samanlainen. Tuoksu ja tunnelma ovat täysin omanlaisensa. Tuo tunnelma on hieno kokemus, kun se poikkeaa aina niin oleellisesti muusta ympäröivästä kaupungista.

Pari edellistä kuvaa on otettu Empire State Buildingin huipulta. Näkymä on sanoinkuvaamaton, taloja joka suuntaan pilvin pimein. Korkeampia ja matalampia, kaiken näköisiä ja kokoisia.

Eräs kulttuurielämän merkkipaikkoja putkahti vastaamme lampsiessamme 6. Avenueta pitkin. Radio City on toistunut vuosikymmenten saatossa milloin minkäkin kulttuuritapahtuman yhteydessä. Paikka on merkittävä musiikin, television, radion ja jopa urheilun saralla. Tuonnekaan emme päässeet sisälle. Ehkä olisi pitänyt hankkia liput jonkin tv-ohjelman nauhoitukseen päästäksemme ihailemaan rakennuksen sisätiloja.

Kaupungin keuhkot on Keskuspuisto, Central Park. Kauniina päivinä puiston kansoittaa vapaa-aikaansa viettävät ihmiset. Puiston aktiviteetteja riittää moneen makuun. Näin matkalaisen mielestä mukavinta on nautiskella jäätelöstä katsellen ihmisiä ja heidän touhujaan puistossa.

En ole kokenut vastaavan monipuolista kaupunkia, vaikka olenkin käynyt useimmissa suurkaupungeissa. Olen käynyt tähän mennessä monta kertaa New Yorkissa, mutta aina siellä riittää nähtävää ja koettavaa. Viikko tai kolme menee jo pelkästään Manhattanin kaupunginosan tutkimiseen. Museoita riittää, kauppoja on enemmän kuin tarpeeksi, ravintoloita löytyy joka makuun, tapahtumia, juhlia, konsertteja, jne. on päivittäin mieletön määrä. 

Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Metrolla pääsee joka suuntaan, taksit ovat edullisia ja kävelemällä näkee kaikkein eniten.

Koska olimme varanneet Suomesta USAan ainoastaan menoliput New Yorkiin ja paluuliput Los Angelesista, ei meillä ollut varsinaista matkasuunnitelmaa. Olimme tutkineet USA:n karttaa iltaisin ja pohtineet, minne seuraavaksi. Minulla kangasteli mielessä Chigaco, mutta muitakin vaihtoehtoja oli. Matkasimme eräänä aamuna reppuinemme La Guardian-lentokentälle ilman suunnitelmaa kohteesta. Kentällä kuulimme uutisista, että Louisianassa myllää hurrikaani, mutta sen odotetaan menevän päivän aikana ohi. New Orleans ja jazz - mikä sen parempaa!

Marsimme tiskille, ostimme lentoliput New Orleansiin, annoimme reppumme ja siirryimme kohti lähtöporttia. Homma kävi yhtä helposti ja samalla tekniikalla kuin kotimaassa bussimatkalle lähtö, vaikkakin turvatarkastus oli kyllä suunnattoman paljon hankalampi. Takit pois, vyöt pois, kengät pois, taskut tyhjiksi, käsimatkatavarat levälleen tiskille, metallipaljastimen läpi, käsiskannerilla hivelyt, ilmatuubissa seisominen ja sitten pukeutuminen. Ja matka saattoi jatkua!

Tänä päivänä mietitään sitten, milloin ja minne vai pääseekö enää koskaan? Toivottavasti vielä pääsee!

Statue of Liberty




torstai 18. maaliskuuta 2021

Tunneilmaisut ja painotukset

Uskotteko, että on vaikea ilmaista tunteitaan, jos pitää käyttäytyä fiksusti? Kirosanat on tietenkin kiellettyjä eikä kasvomaskin takaa näe kunnolla edes suun liikkeitä. Ei pysty irvistämään, eikä äänettömästi lausutut turhautumisen kuvailut saavuta kuulijaa. Vaikka sanotaan hymyn näkyvän silmissä, ei se toisen suuntainen tunne erotu vastaavalla tavalla. Siis miten ilmaista, että nyt ottaa ohimoon oikein kunnolla?

Samahan se on kirjoittamisen kanssa. Kirosanat ja vahvat voimailmaisut ovat kiellettyjä tai ainakin hyvän tavan vastaisia. Toki aina voi yrittää kuvailla tuskaisaa tunnettaan sanapaljoudella ja kierreilmaisuilla, mutta sekin on äärimmäisen vaikeaa. Eihän fiksussa tekstissä saa käyttää uhkailuja tai väkivaltaa kuvaavia ilmaisuja.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä tilanteista:

- miten toimia, kun kaupassa kävelee vastaan maskiton ihminen (ei saa lyödä, ei saa sanoa)

- mitä teen, kun jalkakäytävän leveydeltä tunkee vastaan ihmisiä, joilla ei ole tarkoitustakaan väistää minua (ei saa lyödä eikä potkaista, mutta kurkkua voi kakistella kuin valmistautuisi sylkemään)

- mitä teen, kun pyrkiessäni esim. kaupan ovesta sisään, vastaantulija tunkee minut sivuun ja ryntää ulos (ottaako vauhtia ja painaa eteenpäin puskien voimalla)

- mitä teen...

Huomaan itsekin noista kysymyksistäni tulleeni vanhankansan senioriksi. Kaikki sieppoo, risoo ja ärsyttää. Lisäksi olen kova keskustelemaan vaivoistani antamatta suunvuoroa keskustelukumppaneilleni. Ja minulla on aina eniten sairauksia, tauteja, leikkauksia, kipuja ja muita ongelmia kuin kenelläkään muulla. Tuossa asiassa taidan olla voittamaton!

Ja ans kattoo kans! Mitenkä sitten on tilanne sen muistin kanssa? No, huono. Muistanko enää kunnolla edes kaikkia 30-60-luvun nääyttelijöitä nimeltä? No, en meinaa muistaa! Muistan ainoastaan Ansa Ikosen, Tauno Palon, Aku Korhosen tietenkin, Elna Hellmanin ja muutamia muita huippuja. 

Ei ole enää mikään helppoa - paitsi laiskottelu ja tv-uusintojen katselu! Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!

Vielä se päiväkin sarastaa!


perjantai 5. maaliskuuta 2021

Nojatuolimatkalle

Nyt, kun matkustaminen on käytännössä mahdotonta, voi matkustaa myös toisella tavalla. Voimme lukea ja unelmoida matkustamisesta netin kautta tarjolla olevien vaihtoehtojen avulla. Tarkoitukseni ei ole aiheuttaa ahdistusta teille, joilla on tulenpolttava kaipuu reissuun, vaan lääkitä tuota tuskaa muistuttamalla netin tarjoamista ahdistusta alentavista mahdollisuuksista.

Onneksi matkustamiseen liittyviä kirjoituksia ja blogeja löytyy maailmasta pilvin pimein. Seuraavassa malliksi muutamia suomalaisia blogeja, joista löytyy linkkejä myös muihin blogeihin:

https://www.blogit.fi/tag/matkablogi (luetteloa matkablogeista)

https://walleni.us/ (suomalaisen perheen matkablogi)

https://meriharakka.net/ (sisältää mm. suomalaisen perheen pitkän purjehdusmatkan maailmalla)

https://tarinoitamaailmalta.com/blogirakkautta-lukemisen-arvoisia-matkablogeja/ (sisältää mm. ulkosuomalaisten blogeja)

Lisäksi on olemassa Youtuben ehtymätön tarjonta, jonka kautta pääsee nauttimaan kotoa käsin maailman ihmeistä ja paikoista. Seuraavana muutama satunnainen esimerkki Youtubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=RcmrbNRK-jY (200 Days - A Trip Around the World Travel Film)

https://www.youtube.com/watch?v=ixIzimI35SE (Top 100 Places To Visit In Europe)

https://www.youtube.com/watch?v=VRCtZ0GL3K4 (The road to Hana)

Oman vaatimattoman panokseni matkakertomuksiin olen antanut toisessa blogissani, Vanhus Reissussa.  Perustin blogin 2015 kertoakseni matkoistani eri puolille maailmaa ja tuolloin olin juuri lähdössä matkalle Kiinaan (Shanghai-Xi'an-Peking). Matkablogini sisältö jäi kuitenkin vähäiseksi saamattomuuteni takia - vain kahteen reissuun, Kiina ja Singapore. Kuva-anti on ehkä noitten postausten parasta osaa. Kuvannut olen ottanut vaihtelevasti kännykällä ja pokkarikameralla.

Blogini löytyy osoitteesta https://vanhusreissussa.blogspot.com. Kertomukset ovat blogissa peräkkäin ja lukeminen kannattaa aloittaa selaamalla oikean reunan Blogiarkiston luetteloa ja lähtemällä sitten vanhimmista postauksista kohti uudempia. Postauksia on vuoden 2015 Kiinan matkalta 39 ja vuoden 2019 Singaporen matkalta 6. 

Mikäli kiinnostaa, niin käykää kanssani mielikuvamatkalla! Selailkaa yllä mainitsemiani esimerkkejä ja etsikää netistä lisää matkustamiseen liittyviä kertomuksia! 

Mukavia nojatuolimatkoja kaikille!

Iltaelämää, Xi'an, Kiina

Terrakotta-armeija, Shaanxin maakunta, Kiina

Flower Dome, Gardens By The Bay, Singapore

Atlas Bar, Singapore



keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Korona, hengityssuojat ja rökäleet

Vaikka lupasin eräälle ystävälleni etten kirjoita koronasta, niin nyt alkaa olla malja täynnä, kuppi mennä nurin ja kiihtymys vallata herkän vanhuksen mielen! Jo on vallan per..., että on perjantai kohta taas käsillä. Sekin tuntuu tulevan nykyään jatkuvasti, melkein joka toinen päivä. 

Ennenmuinoin viikko kesti aina viikon, ja perjantai oli vasta viikon kuluttua edellisestä perjantaista. Töissäoloaikana odotettiin aina perjantaita, eikä se tuntunut tulevan koskaan. Viikot tuntuivat kahden viikon pituisilta ja koostuivat pelkistä arkipäivistä. Nyt perjantai onkin sitten jatkuvasti. Hätäseen kerkiää päättyä edellinen viikonloppu, kun on taas perjantai. Kyllä olisi Perjantain pitänyt pysyä vaan sen yhden haaksirikkoisen R Crusoen kaverina eikä tulla kummittelemaan vanhuksen päiväjärjestyksiin.

Mutta sitten se kiivastuminen! On se vallan per..., se etteivät ihmiset tajua pitää hengityssuojaimia. Jos menet kauppaan tai kävelet kauppakeskuksessa mennäksesi leipää hakemaan, on suurin osa nuorista miehistä ja erityisesti muista maista tulleet miehet naama paljaana. Mikä helv... se on, ettei ohjeet mene perille ja uppoa sinne umpiluuhun hiusten alle? 

Koronaluvut kasvavat päivittäin hurjaa vauhtia ja entistä nuoremmat sairastuvat. Tiedotusvälineissä toitotetaan maskien tärkeydestä sekä kerrotaan esimerkkejä sairastuneiden kokemuksista ja jälkitaudeista. Kuolleista ei juuri kerrota muita kuin lukumäärä. Eikä mikään tunnu menevän nuorten miesten hilseen alle! Ollaan niin voimantunnossa ja koskemattomia, fiksuja ja filmaattisia!

Julkisen liikenteen välineissä suositellaan maskien käyttämistä. Päivän kauppamatkalla ohitin ruuhkaisen bussipysäkin, jossa porukka seisoskeli yhdessä tiiviissä ryppäässä ja vain noin joka kolmannella oli maski. Ei ole tuossakaan mitään rotia! Ja miksei esim. Savonlinnan bussista heitetty köhivää, räkivää matkalaista ulos, kun oli umpiselvä tauti päällä? Siinä 64 ihmistä sairastui  tartuntaketjussa?

Puhutaan ruokaravintoloiden sulkemisesta kokonaan ja ongelmana ovat kuitenkin ryyppykapakat. Ja matkustamista rajoitetaan, mutta rajojen yli kulkee korona maasta toiseen ilman esteitä. Pöpö kulkee Ruotsista ja Virosta meille. Molemmat maat ovat pahimman sortin tartuntapesiä. Ei saa matkustaa lomalle, mutta kukaan ei noudata rajoituksia ja suosituksia. Ei saa testata, ei ole laillista, ei saa häiritä matkamiestä.

Lappiin on pakko päästä lomalle, pöpöä viemään ja matkalla levitellään sitä sinne ja tuonne. Mitä helv...!? Ja mikä hitto oli se kaheli pähkinänsyöjä Finnairin koneessa? Olisi pitänyt matkalla raottaa ovea ja käskeä pihalle syömään, ettei roskita konetta?

Ei ihmistä kuulemma saa rajoittaa, ei saa oikeasti kieltää, ei saa sulkea rajoja, ruokaravintoloita saa kuitenkin sulkea. Miksi muissa maissa voidaan laittaa rajat kiinni, kieltää liikkuminen jopa maan sisällä ja estää kaikki "kansankokoukset"? Pitäisikö hallitukseen määrätä tilapäisesti muutama vanha, väsynyt, kärttyisä mies, niin josko alkaisi tapahtua oikeaa rajoittamista - tai sitten ei!

Ja rokotuksia ei saa herkkä vanhus sen paremmin kuin kukaan muukaan, kun Suomeen ei riitä aineita. Muualle tuntuvat kyllä saavan. Tässä vaan istutaan ja odotellaan, milloin se tauti napsahtaa omalle kohdalle joltain naamarittomalta ryökäleeltä!

Nyt en vaan jaksa, räjähdän! Se voikin tapahtua herkästi. Mahakin vaan paisuu kotona istuessa, ja se kun räjähtää, tulee siitä rumaa jälkeä.

Photo by Nick Gavrilov on Unsplash