/>/> VANHUS STADISSA: WWF:n Luontolivessä SÄÄKSI

maanantai 12. huhtikuuta 2021

WWF:n Luontolivessä SÄÄKSI

 Nyt on taas jännitystä ilmassa! WWF:n luontoliven kamera kuvaa jälleen sääksen pesän hurjia tapahtumia. Pesä sijaitsee Savonlinnan seudulla. Kameran asensi maaliskuussa norppatutkija Juha Taskinen. Uusi kamera näyttää siis reaaliaikaista kuvaa ja myös äänet pesältä on kuultavista.

Tällä hetkellä emosääksi tarkkailee puolisonsa pesätarpeiden hankkimista. Pesän rakentaminen on siis meneillään. Vauhti kiihtyy kesää kohti pesän valmistuessa ja haudonnan alkaessa. 

Poikasten syntymässä ja sen jälkeen onkin sitten paljon mielenkiintoista seurattavaa. Aiempina kesinä pesään on syntynyt 3 poikasta, joista yksi on mielestäni aina ollut muita pienempi. Ja isommat sisarukset ovat sortaneet ja tönineet tätä pienintä. 

Kaikkihan tietävät, että linnun nimi on hieman hankala muistaa! Kysymyksessä on siis SÄÄKSI eli KALASÄÄSKI. 

Sääksen elämää pääsee seuraamaan nettisivulta https://wwf.fi/luontolive/saaksi/ . Kun sivu avautuu, napauta kuvan keskellä näkyvä kolmionuolta, niin seuranta käynnistyy!

WWF:n sivulla näyttää oleva tällä hetkellä liveseurannassa myös kyy.

Ja eikun seuraamaan luonnon ihmeellistä heräämistä uuteen kesään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti