Takamukseniko ongelma?

Jos läheisiltäni kysyy, niin vastaus on kyllä. Mutta siitäkin huolimatta esitän vahvan vastalauseen asiassa. Ei se nyt varsinaisesti ole iso, vaan se on hyvin kehittynyt ja soveltuu poikkeuksellisen mainiosti istumiseen.

Mutta ei sopinut iltapäivällä. Niin hienoja kuin nuo uudet, hiljaiset, keltavihreät raitiovaunut ovatkin, niin ovat ne aivan liian kapeita ihmisen perusmitoille. Yleensä seison 5 kilometrisen matkan Helsingin keskustasta kotipysäkille, mutta nyt en sitä tehnyt. Nyt olin matkalla töistäpaluuruuhkan aikaan, jolloin kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Tällä kertaa matkantekoa haittasi myös mittava lumituisku.

Raitiovaunu oli tupaten täynnä ihmisiä lumisateen kostuttamissa, paksuissa talvivaatteissaan. Ajauduin ruuhkassa seisomaan kapealle käytävälle, keskelle penkkiriviä. Yleisen paineen ahdistamana jouduin istuutumaan kohdallani olevalle, ainoalle vapaalle penkille. Siinä toisella istuimella istui noin satakiloinen, pitkähkö mies. Yritin istua vieruspenkillä, mutta eihän siitä tullut mitään. Jommankumman persus oli ylimittainen tai vaunusuunnittelijan käsikirjan normimitoitukset ylittävä. Kumpaa pitäisi siis korjata persusta vai suunnittelukirjan mitoituksia?

Niinpä istuin hiki otsalla toisen kankkuni levätessä puolittain penkinreunalla ja osittain seisoin käytävällä. Onnekseni vaunu tyhjeni vähitellen Mannerheimintietä edetessämme. Pääsin lopulta Kelan pysäkillä lepuuttamaan koko, mielestäni sopusuhtaista, poskipariani penkille. Pälyilin siinä matkan jatkuessa ympärilleni ja tutkailin, olinko minä muka ainoa iso pers`poskinen koko kulkuvälineessä.

Lopputulema päätelmissäni on se, että penkkien mitoitus on aivan liian kapea, kun käytävän  molemmille puolille on vielä asennettu kahden istuttavat penkit. Mitoitus riittänee kesähelteillä mannekiinikurssilaisten matkatessa Hietaniemen rannalle, mutta talvivaatteiselle kurssilaisellekin penkit ovat liian kapeat. Kyllä nyt pitäisi tehdä kuin vanhoissa raitiovaunuissa, toiselle puolelle yhden ja toiselle puolen kahden istuttavat penkit.

Kyllä on isommankin takamuksen sovittava raitiovaunun penkille kaverinkin persukkeen kera! Enkä tykkää talvikosteuden ahdistamasta ahtaudesta!

Laitoin tähän kesähelteisen vaunun kuvan muistoksi viime kesästä

Onko tuossa lumentulossa mitään järkeä?

No nyt on Helsingin eteläänkin saatu lunta ja lisää leijuttaa taivaan täydeltä. Katuvarret ovat täynnä auroja, kuormaajia ja kuorma-autoja, niin ja lunta. Pieni meikäläinen vanhus liukastelee tuolla aurauspenkkojen ja auraamattomien kinosten seassa. Onko tuossa nyt enää mitään laitaa?

Kyllä lumi kuuluu Siperiaan, Lapin hiihtokeskuksiin, Hakunilan, Leppävaaran, Kerimäen ja Aholahden hiihtoladuille. Ei kuulu muualle! Autolla pitäisi pystyä ajamaan kesärenkailla ympäri vuoden ja talvitossuja tarvittaisiin ainoastaan edellä luetelluihin paikkoihin autolla matkatessa.

Kun on kerran kelit vaihdettu Etelä-Euroopan kanssa, niin ne pitää vaihtaa sitten kunnolla. Siinä tulisi meille säästöä myös lomamatkakuluissa. Helsinkiläiset voisivat ponkaista raitiovaunulla Hietalahden hiekkarannalle, porilaiset Yyteriin ja kalajokiset Särkille. Oululaisilla on tietenkin Nallikari lähellä kotia. Lämpötila huitelisi päälle 30 C-asteen ja aurinko porottaisi ihosta orvaskeden karrelle ja verinahan näkyviin. Ja jäätelön ja vesipullojen kauppiaat kylmälaukkuineen olisivat juuri siinä, missä jano sattuu yllättämään ja jäätelöhammasta kolottamaan. Kyllä kuuluisi ikuinen kesä jo lopulta meillekin! Ei se saisi olla mikään etelämaalaisten etuoikeus.

Jos tuon muutoksen jälkeen suomalainen haluaisi jotain eksoottisempaa, talvisempaa keliä, niin voisi matkustaa Ibizalle tai Rivieralle hiihtämään. Roomaan rakentaisivat paikalliset lumimiehet lumijäälinnan pälyiltäväksi. Pisan tornin voisi tukea lumella ja sitten jäädyttää sille tukilumet. Kyllä pysyisi pystyssä vielä satoja vuosia. Rinnebussilla ajettaisiin Gran Canariallakin etelärannan dyyneille laskettelemaan. Ja sitten olisi mukava palata taas Pohjolan lämpöön arkea viettämään.

Eläimetkin voitaisiin vaihtaa. Opetettaisiin vuorikauriit meidän tuntureille ja Kainuun vaaroille. Ei olisi niilläkään enää niitä etelän turvattomia jyrkänteitä kiivettävänään. Annettaisiin sudet ja karhut etelään, niin ja supikoirat. Otettaisiin tänne muutama kameli ja monivärinen papukaija. Käärmeitä ei otettaisi, vaan pidettäisiin entiset kyy, rantakäärme ja vaskitsa, vaikka tuo viimeinen ei olekaan ulkonäöstään huolimatta mikään käärme, mutta vaaraton luikero kumminkin.

Kyllä saisi taivaallinen säänhaltija jo kääntää nämä kelit uuteen uskoon ja pitää ne sitten hetken siinä, mutta maapalloa ei saisi tuhota. Hän eikä me itse! Kyllä ilmastoa pitäisi suojella ja vaalia, vaikka sanoisi lännen ”suurmies” Atlantin takaa mitä tahansa!

Niin, että lumen tulo seis ja lämpöä auringon kanssa kehiin! Ja ilmastosta pidetään huoli!

Mutta onhan se talvisääkin komea!

Minustako vaaliehdokas?

Minultakin on kysytty, alkaisinko eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tai kysymys oli pikemminkin toteamuksen muodossa, sinusta ei olisi koskaan eduskuntaan. Tuon toteamuksen jälkeen tulikin tiukka luettelo ominaisuuksista, joita hommaan vaaditaan. Toteamuksen esittäjän mukaan hanke olisi osaltani kuolleena syntynyt.

Vaatisi minulta kuulemma mm. asiallista käyttäytymista (vrt. Hakkarainen, Vennamo, Virtanen, jne.), asioiden osaamista (osaan matkia vanhan auton äänimerkkiä ja kissan miukunaa suullani, käyttää iPadia, myös suvereeni sohvan käyttötekniikka on hallussa), pitkäjännitteisyyttä ja asioihin paneutumista (olen katsonut monta tv-sarjaa lähes kokonaan ja lukenut jopa useita kirjoja loppuun), paljon yleistietoa (tunnen melko hyvin Salkkareiden Ismon ja Sepon toiminnan sekä Star Trekin kapteeni Kirkin ja Pickardin tähtitehtävät, osaan aakkoset ja numerot), yhteistyökykyä (Issun kanssa kaadettiin melkein koko metsä kaksistaan, vaikka Issu tekikin kaikki raskaimmat hommat, kotona suostun lähes joskus siivoamaan), riittävää terveyttä (ei minun terveydenhoitopiirin kanta-asiakaskortin pitäisi haitata, eikä Terveystalon, eikä Mehiläisen, eikä Aavan), joustavuutta (annoin kerran melkein periksi vaimolle, autoin naapuria toissa vuonna lampunvaihdossa), puhelahjoja (olen saanut jopa mainintoja hiljaiseen tilaan äänen tuottamisesta), harkintakykyä (harkitsen tarkkaan ja pitkään ennenkuin ryhdyn etenkin rasittaviin töihin). Luettelihan hän muitakin ominaisuuksia, joita hommaan vaaditaan, ja kyllä minulta niihinkin löytyy eväät. Laitoin edellä sulkuihin omat perusteluni soveltuvuudestani.

Pohdiskelin kuitenkin hieman pidempään tuota ehdokkuusasiaa, mutta se vaikutti sen verran rankalta hommalta, että päätin toistaiseksi luopua, ainakin tulevan kevään vaaleissa. Siellä joutuisi kuitenkin  iltahommiinkin ja ehkä ilmaisille lounaille ja paivällisille. Ei tuommoinen oikein sovi kuin semmoisille, joilla ei ole muuta tärkeämpää tekemistä. Kun ei siellä kuitenkaan pääse tekemään oikeanlaista yhteistyötä eikä edistämään yhteisiä etuja ja kehittämään parempaa tulevaisuutta kansalle, niin en aio innostua.

PS. Sitä paitsi olen käynyt eduskunnassa katsomassa paikkoja ryhmän (ei siis minkään puolue- tai poliittisen ryhmän) mukana. Ei siellä ollut ketään paikalla (jos olivat lepäämässä, olisi tuo kyllä minullekin sopivaa hommaa), mutta työpaikka on aivan liian hieno ja steriili. En lämmennyt!

Meinaatko käydä?

- Tuutko huomenna samaan aikaan?
- En taida päästä.

- Mikä se voi muka olla tärkeämpää kuin kuntosalilla käyminen?
- Lähden huomenna matkalle.

- Älä hitossa! Minne meinaat mennä?
- Ajattelin reissata Pasilaan ja takaisin.

- Ai niin, siellähän alkavat Matkamessut! Sinnekö?
- Tottakai! Siellä meinaan käydä.

- Onko sinulla siellä jokin alue, joka erityisesti kiinnostaa ?
- Enimmäkseen kahvilat ja ruokapaikat.

- Älä, missäpäin maailmaa?
- Tietenkin siellä Messukeskuksessa! Meinaan tarjota pojalle siellä pullakahvit ja ehkä syödäkin jotain.

- No joo, mutta meinaatko hommata sieltä jotain, kuten esimerkiksi varata matkan?
- En taida, mutta kerään taas repullisen esitteitä. Kotona sitten tutkitaan niitä kaiket illat ja uneksitaan matkoista kauas lämpimään.

- Meinaatko, ettei sieltä löydy mitään kunnon ostettavaa tai tarjouksia?
- Tietenkin löytyy! Oulun rieskaa! Sitä ostan aina messuilta muutaman pussillisen. Ohrarieska on aina hyvä syy käydä messuilla, olipa messujen teema mikä hyvänsä.

- No, minä käyn huomenna sitten yksin siellä salilla. Mennäänkö ensi viikolla taas porukalla salille.
- Iliman muuta! Nähdään sitten maanantaina taas salilla!

Muistatteko kun ...?

Jutkahti tuossa yht'äkkiä mieleen, että mahdatteko vielä muistaa kun ...

- viinakauppaan piti olla viinakortti
- viinakaupassa ei rupateltu viineistä
- ravintoloiden ovella oli portsari
- ravintolaan piti olla miehillä solmio eli kravatti
- ravintolassa ei saanut paukkua ilman ruuan tilaamista
- tyttökaverin kanssa ei saanut asua yhdessä ilman vihkimistä, susiparina
- hotellissa ei päässyt samaan huoneeseen kuin vihityn puolison kanssa
- puhelin käynnistettiin kammesta
- puhelu piti tilata keskuksesta
- kaupungissa puhelua varten piti etsiä puhelinkoppi
- sanomalehdet olivat paperisia
- naisten lehdet olivat Nyyrikkejä tai Perjantaita
- miesten lehdet olivat Jalluja ja Kalleja
- lasten lehdet olivat Pecos Billejä tai Tex Willereitä
- kaupat ostivat jätepaperia ja eläinten vuotia (=nahkoja)
- elämää valvoi kylän poliisi
- tiet olivat soraa, mäkiä ja mutkia
- kaupasta ei saanut autoja
- kupla-Volkkarin suuntaviitta oli oikea vinkkari, joka nousi ovipilarista
- talvella kupla-Volkkarilla ajaessa tietä piti katsoa tuulilasin vasemman alakulman aukosta
- lentokoneet olivat Aeron
- juopot automiehet kävivät kuokkimassa Seutulaan lentokenttää
- junat olivat höyryjunia ja sytyttivät kesäisin metsäpaloja
- heinät kuivattiin seipäillä
- taloja rakennettiin talkoilla
- vaarin polkupyörä oli Jaguaari
- vaarin Jaguaaria ajettiin tangon välistä
- hammaslääkäri polki jalalla poraan kierroksia
- koulussa rokotettiin luokan edessä opettajan pöydän takana
- sängyt olivat hetekoita ja äänekkäitä
- seinällä oli ryijy ja Suojelusenkeli-taulu
- valo tehtiin Hasakilla tai öljylyhdyllä
- kotona ei ollut sähköä
- ei ollut radioa eikä telkkaria
- kouluissa oli liitutaulu
- taululiitua ei saanut syödä
- kouluun vietiin omat leivät ja maitopullo villasukassa
- ei tykätty koulun ohravellistä
- kouluun mentiin kävelemällä tai hiihtämällä
- syksyllä poimittiin koululle puolukoita
- pihalla leikittiin käpylehmillä
- juoksulähtötelineet olivat kuopat maassa
- keihästä heitettiin puukepillä
- kuulaa työnnettiin kivellä
- apteekissa käytettiin miinuskirjaa
- kauppaan tarvittiin ostokuponkeja
- kauppias muisti kaikki hinnat
- tavarat ostettiin tiskin yli
- tavaraa ostettiin tiskin alta
- maito haettiin maalaistalosta
- leipä leivottiin itse leivinuunissa
- äiti ompeli ja neuloi vaatteet
- käveltiin yhdessä maaotteluja Ruotsia vastaan
- pelattiin pihoilla kymmentä tikkua
- kaupassa punnittiin jauhot ja sokerit irtolaareista pussiin
- valmispakkauksia ei kaupoissa juurikaan ollut
- sokeri louhittiin paperinyssäkkään topasta
- kahvi jauhettiin myllyllä kaupassa
- kaupan maito mitattiin isosta tonkasta omaan pänikkään (=astiaan)
- karkit olivat voipaperiin käärittyjä tikkunekkuja
- ei ollut itsepalvelukauppoja
- avaruus oli puhdas, siellä ei ollut ihmisen lähettämiä laitteita
- kesät oli kesiä ja talvet talvia
- aina leikittiin tai pelattiin jotakin
- rahat oli markkoja
- kaupassa käytettiin vastakirjoja
- ei ollut tietokoneita
- tieto oli tietosanakirjasarjoissa
- Pikku Jättiläinen oli lähes paras tietolähde
- Hertta-sarja oli myös hyvä tietolähde
- jne.

Tuossa nyt oli muutamia päällimmäisiä muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Joku nuori voisi todeta, että olipa rankkaa! Oliko? No eipä ollut, kun ei tiennyt paremmasta, eikä parempaa ollut vielä keksitty tai saatavilla.

Noilla muistoilla menneestä on oma suuri merkityksensä ihmisen arvomaailman, ajattelun ja käyttäytymisen pohjana. Ilman mennyttä, ei olisi tulevaisuutta. Vai miten se joku hieno sanonta meneekään? Siis oliko ennen paremmin? Eipä sitä tiennyt tuolloin muusta, joten oli se aika hyvin.

Nykyisyys on kuitenkin tavallaan paljon helpompaa, ainakin fyysisesti. Tiedon nopea kulkukin on hyvä, mutta rassaa sitten enemmän henkistä puolta. Nykypäivän ihmisen osattava suhtautua maailmaan eri tavalla.

Hyvä tämä on näinkin, kunhan vaan osataan nauttia ja olla valittamatta!

Saako ihminen olla herkästi innostuva?

Nykynuoren sanoin vastaisin tuohon, JUU-EI.

Jos ihiminen (oho, kun livahti tuohon synnyin-Oulun murreilmaisu) on kiinnostunut monesta, voi olla, että tulee semmoisia jatkuvia innostuksen puuskia. Ja niitähän minulla riittää. Kerronpa seuraavassa esimerkin.

Tuorein oli alkuviikosta kun huomasin ilmoituksen netin kautta tapahtuvista koulutuksista. Ilmoituksen maininta MOOC-nettikursseista ei avautunut minulle ensin mitenkään. Sitten googlailin hieman ja löysin kurssin sivutkin. Siellä kerrottiin kyseessä olevan verkkokurssin, jossa perehdytään algoritmien laatimiseen ja nykyaikaisen ohjelmoinnin perusideoihin. Hakeuduin ilmoittautumissivulle, ja se oli siinä ja siinä, ettenkö olisi ilmoittautunut sinne. 

Sitten heräsin tähän päivään ja tajusin, että luonteellani varustettu minä, ei olisi jaksanut, malttanut eikä kestänyt tuommoista intensiivistä, jopa pitkäjännitteisyyttä ja järkeä vaativaa, tiukkaa opiskelua. Lisäksi kysyin itseltäni, tarvitsenko noita taitoja? Vastaus oli kyllä sama juu-ei, kuin tuolla alussa. Muistin meneillään olevat muut projektini ja vahvistin hylkäävän päätökseni tajuamalla päivittäisen aikani rajallisuuden. Niin ja yleensä aika nopeasti lopahtavan innostukseni.

Siis, miten niin rajallisuuden? No, kun pitäisi kirjoittaa, sukututkia, tehdä (=seurata katsella) remonttia, opetella soittamaan ukulelea (siitä on turhaa kenenkään odottaa mitään valmista), katsoa tv:n ja Netflixin sarjoja, ulkoilla, käydä kuntosalilla, Enterin opastuksiinkin pitäisi osallistua (nyt oli kuitenkin pakko nostaa toistaiseksi kädet ylös ja pitää paussia), lukea somea, lomamatkallakin pitäisi käydä (rästilomia on vielä pitämättä muutaman vuoden edestä), autokin pitäisi putsata sisältä ja päältä, mökilläkin on parin vuoden hommat tekemättä (toissakesä oli sateinen ja viime kesähelteinen) ja onhan sitä monenlaista muutakin, joissa yleensä on toinen määrääjä.

No, taas se kääntyi laiskan töidensä luettelemiseksi! Mutta kuitenkin on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi kuin istua telkkaria katsomassa ja iPadilla surffaillessa.

Päätelmä: Ei saa olla! Tai ainakin pientä rajaa tarvitaan!

Nämä kasvoivat itsekseen mökillä viime kesänä

Puikahda näppärästi OmaVeroon

On se vaan oiva "poika" tuo OmaVero! Se on tuo melkoisen toimiva systeemi verrattuna vanhaan kirjesouviin ja lomakeruljanssiin, mutta on se vaan niin monen mutkan takana! Omassa tapauksessani tarvittiin peräti yhdeksän vaihetta itse asiaan pääsemiseksi.

Keräsin tähän kuvat kirjautumismenettelystä Op:n tunnuksilla.

1. Sain sähköpostiini viestin (olivat taas rahaa vailla) OmaVerosta

 

2. Avasin OmaVeron Chromella (selaimella) ja napautin "Kirjaudu sisään"

 

3. Avautui Suomi.fi:n tunnistustapa-sivu ja valitsin sieltä Osuuspankki

 

 4. Op:n sivuille avautui käyttäjätunnuksen ja salasanan syöttöruutu

  

5. Op:n tunnistautuminen kysyi seuraavaksi avainlukua

  

 6. Op:n vahvisti minut minuksi ja ilmoitti tietojeni välittämisestä

 

7. Op ilmoitti takaisin Suomi.fi:n sivuille palaamisesta

 

 8. Suomi.fi:n sivulle avautui ilmoitus OmaVeroon tunnistautumisesta

 

 

9. Olin lopultakin tunnistettu ja OmaVero-palvelussa. Ja sitten se vasta alkoi!

Se vaan voi tuo tietotekniikka tehdä asiat melko monimutkaiseksi, etenkin näin alkutaipaleella.

Arveluttaa, miten vähemmän tietokonetta käyttävä henkilö, erityisesti seniori, selviää tuosta kirjautumisviidakosta? Hidaskaan noissa tunnistautumisissa ei saa olla, sillä järjestelmä heittää herkästi ulos ja sitten on aloitettava tunnistautuminen uudelleen.

Parasta OmaVerossa on kuitenkin sähköinen ilmoitusten, hakemusten ja muutosten tekeminen. Huonointa on tietenkin se, että joutuu maksamaan veroja ja omasta mielestä aina liikaa, eikä vähennyksiäkään mene tarpeeksi läpi.

Mutta jo muinoin laulettiin, että ainahan on maksettava, eikös juu! Kyllä me jotain saadaankin noilla veroilla!

Eli sormi herkkänä kirjautumisiin ja tarvittavat tunnukset käsille jo aloittaessa! Kyllä se siitä!