Kyllä oli meillä jälleen iso, hieno juhlapäivä, 98. Suomen Itsenäisyyspäivä. Presidenttimme Sauli ja ennen kaikkea hehkeä rouvansa Jenni olivat järjestäneet kansalle juhlat. Osa kansasta oli päässyt Kauppatorin laidalla sijaitsevan presidentin toissavuonna uusitun virkatalon saleihin.
Melkoisen merkittävä osa meistä tavallisemmista kansalaisista sai kuitenkin nauttia juhlasta kotisohvalla ja nojatuolissa ilman suurempaa pynttäytymistä. Eikä sekään ollut yhtään hassumpaa! Eipähän tarvinnut vääntäytyä taksijoon eikä riekkua päivää kampaajalla ja kotoinen juhla-asukin oli ostettu jo 30 vuotta sitten Tarjoustalosta. Ja kotona sai ääneen sanoa painavan sanansa linnavieraiden pukeutumisesta. Se oli helppo löytää toisista vikoja, kun katseli juhlaa televisiosta aluskalsareihin ja t-paitaan pukeutuneena ja nenä punaisena.
Oli saanut ompeluhenkilöt tehdä töitä muutaman viikon kun oli pitänyt sovittaa monensortin kroppaa juhlaviin kuoseihin. Osalle juhlakansaa oli pitänyt ostaa moniainen metri tyykiä, että kaikki allit, poimut ja kumpareet peittyivät. Ja toki melkoinen osa oli päässyt vähemmällä kretonkimäärällä. Mutta kauneutta ja komeutta riitti! Oli saapunut linnan juhlaan Nykäsen Mattikin nuorikkonsa Piian kanssa. Ja olihan siellä Viki Kankkonenkin ja monta muuta urheiluhenkilöä kuin myös taidevastaavaa ja ansioitunutta.
Korkein kunnia linnan vieraista kuului kuitenkin sotiemme veteraaneille, joista osa lauloi Veteraanin Iltahuudon presidentillemme. Heille kaikille suunnaton määrä kiitollisuutta ja rispektiä siitä, että saamme vuosittain viettää tätä merkittävää juhlaa.
Oli huomannut presidentti Saulin adjutantti varata kunnon kelin protestihenkilöillekin. Siinä saivat kivenheittelijät sanoa raukkamaisesti mielipiteensä kunnon vesisateen vihmoessa ympärillä. Piti rökäleen muistaa ohikulkiessaan potkia kadunvarren autoja ja ruiskauttaa maalia talojen seinään. Ei ole helppo rökäleanarkistinkaan osa kun pitää muistaa kaikenlaista tihuhommaa tehdä marssiessaan. Ja kun kiviä piti heittää , niin sai olla tarkkana, että osui poliisihenkilöön. Harmihan se olisi ollut tuhlata hyviä ja huolella valittuja kiviä ohiheittoihin.
Mutta kyllä teki virkavalta ruman tempun kun otti porukalta punasoihtupommit pois ja vei ne Pasilaan. Olisikohan virkaihminen ajatellut, että niitä on liian vähän. Ei riittäisi kaikille. Jos olisi ollut tarpeeksi, olisi jokaiselle rökäleelle riittänyt oma paukku laitettavaksi takapuoleen ja sinne tuli perään. Semmoinen kuuma pommi olisi kivasti lämmittänyt sademyrskyn viilentämää kroppaa ja antanut uutta potkua protestiin ja autojen kylkiin. Kylmä sade ja lämmin pommi takapuolessa olisi ollut melkein yhtä hyvä kuin sweet&sour-mauste ruuassa. Tarjonnut elämälle tasapainoa.
Onneksi juhlasta selvittiin kohtuullisin vaurioin, joista aineellisia ei voi mitenkään hyväksyä. Mutta henkiä ei mennyt, mitä osa hengistä tuoksui toista vuorokautta pontikalle tai konjakille tai jollekin muulle voima-aineelle. Mutta siitäkin selvitään jotenkin! Joskus!
Ensi vuonna, jos ei ole juhlapäiväksi sademyrskyä tiedossa, laitetaan nuo rökäleet marssimaan johonkin Helsingin edustan saareen, annetaan pari rekallista vanhoja katukiviä mukaan ja viedään veneet pois. Saa sitten poliisitkin juhlia rauhassa 99. Itsenäisyyspäivää.
Toivokamme kaikki yhdessä, että alkanut 99. itsenäisyydenvuosi olisi runsaasti parempi kuin nyt mennyt muutama tuskan ja ongelman vuosi! Ja, että kaikille riittäisi ruokaa ja halukkaille töitä! Ja työtävieroksuvat ohjattaisiin Etelä-Eurooppaan meneviin laivoihin.
Loppuyhteenvetona voin todeta, että tykkäsin linnanjuhlista ja kyllä en tykännyt anarkistiporukoista enkä AKT:stä! Ensimmäinen teki maalle ja ihmisille hyvää ja loput pelkkää pahaa!
