/>/> VANHUS STADISSA

perjantai 4. huhtikuuta 2025

Tullakko vai eikö tullakko - kevät/kesä

Laitoin varulta otsikkoon "tulla" sanat kahdella koolla, kun se tuntui hieman painokkaammalta. Virallinen versio olisi toki "tullako". Mutta eihän ullakkokaan ole ullako! Vai onko?

Jo vain on hauras vanhus ihmeissään näitten kelien kanssa! Se paistaa, ei paista, lämmittää, ei lämmitä, tuulee, ei tuule, paisteessa kuumaa, varjossa kylmää. Valitse nyt sitten noista ja varustaudu sen mukaan! Kyllä pitäisi säätieteilijöiden tehdä ennusteensa varttitunnin tarkkuudella, ei riitä päivätaso näissä nykyisissä muutoksissa.

On siinä vaatekaappi lujilla, kun seniori yrittää löytää itselleen sopivaa varustetta ylle eli päälle. Päätä joutuu raapimaan miettiessään, ottaako talvihousut vai kesähousut? Onneksi vuosien saatossa vaihtoehdot kaapissa ovat vähentyneet, joten niitä ei ole kovin monta. Mutta välihousuja ja pitkiä kalsareita en jätä ennen juhannusta! On se joku roti oltava pukeutumisessakin! Ei ole taattua edes vapun hellekeli, niin monta kertaa, kun on räntäsateessa ihmiset Ullanlinnan nurmikoilla kuohujuomaa lipitelleet. Eihän se tietenkään sisäisesti lämmittävässä tinassa niin haittaa, vaikka ulkoisesti olisikin viileämpää.

Sitten pukeutumiseen hieman lisää kierrettä antaa takin valinta. Kun on tarve seuraavien asioiden huomioimiselle: lämmölle, kylmälle, kostealle, märälle, hengittävälle, suojaavalle ja muodikkaalle. Kolmesta takista on helppo valita. Ne ovat paksu toppatakki, ohut toppatakki ja tuulitakki. Valitset minkä tahansa on seuraus sama, hiki valuu kelistä riippumatta. Pakkasella ehkä vähemmän, jos valitset tuulitakin. Onneksi tässä iässä ei enää muodikkuuteen törmää kuin satunnaisissa tv-ohjelmissa.

Näinä päivinä on myös pohdittava tarkkaan päähineen valintaa. On taas kolme vaihtoehtoa, karvalakki (ostin Motonetistä edullisesti 5 vuotta sitten), pipo (kutistunut pesussa) ja lippalakki (menettänyt perusvärinsä). Hiki niissä kaikissa tulee! Tosin karvalakin vein jo kellarikomeroon, jotta sokeritoukat tarkenevat kesän kellariviileydessä.

Onneksi Amerikan maanviljelijä keksi farkut ja nykyaika poisti pukeutumisen muotoseikat. Nyt on meikävanhuskin muodikas ikivanhoissa farkuissa, ei ole tarvis edes konserttiin pukeutua sen "kovemmin". Oltiin nimittäin kotihengettären kanssa kuulemassa Konsta Hietasta ja Maria Lundia Finlandia-talolla viikko sitten. Huomasin etten poikennut muiden tyylistä farkuissani ja villatakissani. Kyllä ne vaan niin kauniisti lauloivat, että vieläkin sydäntä lämmittää ja korvissa kaikaa!

En anna enemmälti ohjeita muille pukeutumiseen liittyen paitsi, että pukeutua kannattaa! Se ahava kevättuuli puraisee ikävästi paljasta ihoa ja saattaapa siihen olla poliisillakin sanottavansa julkisilla paikoilla.

Aurinkoista kevään odotusta kaikille!

Eppu onneksi tarkenee säässä kuin säässä

keskiviikko 2. huhtikuuta 2025

Maailma on sekaisin, mutta kevättä on ilmassa

Voihan himskatin kekkulit!  Kyllä olisi vähemmän positiivisella ihmisellä näinä aikoina vaikeaa. Joka puolelta ahdistellaan, uhkaillaan, peloitellaan ja kiristetään.

Maailma on täynnä sotia sekä uhkia ja uusia on kehitteillä. Johtajat pullistelee ja mittelee voimiaan. Kansainvälinen kauppa on ahdingossa tulliuhkauksien takia. Merillä seilaa viimeisillään olevia öljypaatteja. Dronet lentelee ohjusten seassa sikin sokin, taloja sortuu ja ihmisiä kuolee. Maapallokin on tullut hommiin mukaan ja osoittaa voimansa maanjäristysten ja tulivuorenpurkauksien muodossa. Ihmisillä on rahat loppu ja kananmunat ja appelsiinit.

Televisiosta, jos poistettaisiin kauheuksia täynnä olevat uutiset, ei jäisi jäljelle kuin seitsemässadas kausi Salkkareita ja viidennetkymmenennet uusinnat vanhoista elokuvista. Jos haluaa katsoa uusia sarjoja, on tehtävä sopimus maksukanavista. Ei riitä enää tavalliselle ihmiselle tavallinen tv, Elisa Viihde, Netflix, Disney+ ja Prime Video. Lisää pitäisi hankkia saadakseen uutta jännitystä vanhojen uusintojen oheen.

Onneksi aurinko on taas maisemissa ja lämpöäkin riittää ulkona. Sisällä onkin ollut jo viileää, kun taloyhtiö asensi asuntoihin lämmöntarkkailuanturit ja sen mukaan säätelevät sisälämpöjä. Meillä tippui noin 3 astetta kotilämpö. Onneksi ostettiin muinoin alennusmyynnistä paksut villatakit ja -sukkia. Välillä kun iltauutisia katsoessa käärii huovan ympärilleen ja vetää pipon päähän, niin tarkenee vallan mainiosti.

Muistakaa käydä lenkillä ja syödä terveellisesti! Kyllä siitä vielä kesäkin tulee!

Eppukin tarkenee hyvin, kun käy kylässä meillä.


tiistai 11. maaliskuuta 2025

Näin minä seniori käytän atk:ta

No enpä antanut mitään neuvoja tuossa edellisessä postauksessa, luettelin vain niitä lukuisia atk-sekavuuksia! Anteeksi tuosta! Olisi ehkä pitänyt enemmän kertoa omista laitteistani ja kertoa omia käsityksiäni niistä esille.

Windows ja läppäri 

Vaihdoin reilut pari vuotta sitten läppärini uuteen Lenovoon, jossa on sisällä muistihippusia käsittääkseni 475 GB tai jotain semmoista ja RAM-muistia 8 GB. Piuhalla menee varmuudeksi tiedot ulkoiseen My Passport-asemaan, ja paljonko sinne sitten sopii? No älkää sitä minulta kysykö, kun minä vain käytän sitä, enkä oikeastaan ymmärrä siitä mitään. Lenovoa pyörittää Intelin 11. sukupolven i5-prosessori. Sama juttu, älkää edes harkitko kysymistä. (Olen vuosien saatossa tehnyt sukututkimusta ja edes oman isälinjani isämäärissä en ole päässyt 11 sukupolvea, niin miten voisin ymmärtää tuota Intelin sukua?)

Kun tuo Windows muuttui 10:stä 11:een, menin sitten lopullisesti sekaisin. Nyt en löydä masiinastani oikein mitään. Koska olen äärimmäisen tarkka ja varovainen vanhus, otin käyttöön Dropboxin. Sinne ja ulkoiselle levykkeelle menee tiedot, mikä minnekin. Arvatkaa ymmärränkö enää tietohippusten reitit, saati nykyisen sijainnin? Heikkoa on!

Ja kun yritän tehdä koneella jotain, niin näytön oikeaan reunaan putkahtaa mainoksia vaikka minkälaisista asioista, eikä niitä meinaa saada pois millään. Hetki sitten taisin vahingossa löytää keinon poistaa ne, mutta eiköhän ne putkahda taas kiusakseni! Putkahti ne!

Sähköposti

Taisin olla joskus esihistoriallisina aikoina olla Funet- ja EUnet-palveluiden käyttäjä. Sitten käytin Saunalahdenkin sähköpostia ja Outlookia, mutta kyllä käännyin gmailin käyttöön jo aikaa sitten ja siihen jäin. Jossain vaiheessa taisin avata taas Outlookin osoitteenkin päästäkseni toisella osoitteella joihinkin ulkomaisiin palveluihin käsiksi. Gmailissa minulla on ollut eri osoitteita riippuen käyttötarkoituksesta. Nyt niistäkin sulkevat osan, kun en ole käyttänyt niitä muutamiin vuosiin, Haitanneeko tuo!?

Vaikka olen Applen laitteiden heavy juuseri eli hinkukäyttäjä, en ole ottanut heidän me.com-osoitetta käyttööni. Se olisi ollut hieman liiottelua, kun vähäinen vanhuuden pääkapasiteettini hiusten alla vähenee rajulla vauhdilla. Eli gmaililla mennään, niin Vanhus kuin minähenkilökin!

Apple

Siihen asti, kun Nokia hallitsi maailman kännykkämarkkinoita, käytin mm. lähes kaikkia Nokian Communicatoreita. Sitten tulivat iPhonet ja niiden "lumo" vei minut. Käytön helppous ja monipuoliset ohjelmat houkuttelivat kerralla mukaansa. Myöhemmin tuli eduksi Applen laitteiden turvatekijät verrattuna erilaisiin Android-versioihin. Nyt minulla on käytössä iPhone XR 64 GB:n muistilla ja toimii melkoisen hyvin. Tuo muistimäärä on ollut minulle aivan riittävä, toki jos nyt hankkisin uuden, olisi siinä muistia 128 GB.

Tuossa muutama kuukausi sitten ilmoitti kotihengettären iPhonessa pankin sovellus, että koska laitetta ei voi enää päivittää, ei pankin sovellusta voi avata sillä. No enpä ollut moista edes arvannut eteen tulevan! Sehän sai aikaan hankintamatkan kännykkäkauppaan. Swappiella oli yhtenä harvoista käytettyjen myyjistä tarjolla iPhone 13 Mini ja se hankittiin uudella akulla. Muistia tuli 128 GB:tä. On pieni ja toimii mainiosti.

Piuhat

Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, on minulla piuhoja ja latureita joka lähtöön. No, paitsi silloin kun juuri tarvitsisin jotain määrättyä. Piuhoja ja latureita on kotona, mökillä, autossa ja läppärirepussa. Lisäksi on muutamia lisäakkujakin, joita en ole juuri vuosiin tarvinnut, mutta onpahan varulta olemassa.

On se vaan melkoinen onni, että tulevaisuudessa valmistajat on velvoitettu varustamaan laitteensa USB-C piuhoilla. Se helpottaa monessa p0  tpa ja monessa laitteessa. Applen laitteissa se tulee osaan uutena ja Androideissa se on ollutkin jo tovin.

Kello

Tuossa muutama vuosi sitten kun makasin sairaalan sydänosastolle, toi perheen juniori minulle AppleWatchin ja antoi sen käyttöön melkoiset ukaasit. Olen sitä sitten käyttänyt ja jopa huomannut oivalliseksi välineeksi. Seuraan siitä sykettä, askelia, kävelymatkojen pituutta, lisäksi käytän sen kellotoimintoja monipuolisesti. Olen kokenut mainioksi siinä hälytykset erimittaisille ajoille, herätyksen ja kalenterihälytykset. Nyt en myöhästy kuin kotisiivouksesta ja ruuanlaitosta. 


Jos olet hankkimassa tai uusimassa jotain tietolaitetta, kysy neuvoja osaajilta, vaikka Enteristä (entersenior.fi). Liittymäpalvelut onkin sitten oma juttunsa! Niitä en pysty kiivastumatta kommentoimaan. Neuvon kuitenkin kysymään apua hankintaan sukulaisilta, tutuilta sekä useammalta operaattorilta. 



sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Miten seniori voi selvitä atk-viidakosta?

No eihän se toki ole atk vaan it! Senkin nimen muuttivat meikävanhuksen kiusaksi. Ei näissä hommissa pysy enää perässä, vaikka olisi aikoinaan osannut jotenkin käyttää Commodore 64:sta tai Nokian Communicatoriakin. Nyt on keksitty kaikenlaisia uusia kotkotuksia ja kehitys menee hurjaa vauhtia! Kun kerkiät ladata uuden ohjelman ja käyt sen jälkeen vess... eikun kahvilla, on jo tarjolla taas uusi versio. 

Tämän päivän kotkotuksia ja murheita muutama tuossa seuraavaksi:

Windows 10 vai Windows 11? Jos käytät vanhaa, ei joku juttu onnistu tai onnistuu yskien. Entäs jos yrität uudesta etsiä jotain, onkin se kätketty uuteen paikkaa, jonne ei pääse kuin etsimällä asiantuntija-apua. Painapa vahongossa väärää näppäintä, saat masiinan niin lukkoon, ettei edes maailman tiedustelupalvelutkaan saa avattua sitä, ja kun yritit ainoastaan avata sähköpostisi.

Entäs ne sähköpostit? Tietenkin ensin gmail, sitten tulee Outlook, Yahoo ja iCloud. Minkä noista valitsisi, no tietenkin gmailin, kun sitä käyttävät naapurin Jaska ja kuntosalin Mirkkukin. No sillähän tieto kulkee ja huijaritkin löytävät helposti varomattoman klikkailijan yksityisyyden sisään. Ja voihan sillä lähettää terveisiä vaikka sukulaiselle Kuortaneelle, kunhan se vaan saa masiinansa auki joskus.

No puhelimet sitten? On androidia montaa lajia ja sitten iOS-iPhoneja. Mutta, kun nekin kehittyvät muutaman kuukauden välein. Pitäisi miltei muuttaa asumaan kännykkäkaupan viereen, että ehtisi hankkia uuden version ennenkuin sekin vanhenee. Ja jos ei kännykässä ole pikseleitä tarpeeksi, et pysty valokuvaamaan kissan karvan läpileikkausta käsivaralta, saati kolmen kilometrin etäisyydellä merellä seilaavan varjolaivan nimeä. Meikäläisen kännykällä pystyy helposti kuvaamaan kolmen metrin päässä oksalla istuvan kottaraisen, ja kun sitä kuvaa esittelee, näyttää se aivan ruskosuohaukalta. Jos sillä kuvaa järvellä lähellä rantaa istuvan onkimiehen venettä, näyttää se rantaa lähestyvältä sinivalaalta. Voisi siinä muutama pikseli enemmänkin olla!

Mitä sanotte latureista ja piuhoista? No niitähän ei saa pitää öisin pistorasian rei'issä, kun palokunnalle ei haluta yöllisiä sammutushommia ja itsekin sitä säilyisi mielellään atk-käyttökunnossa. Pistorasiasta niillä piuhoilla vielä selviää päiväsaikaan, mutta entä se piuhan pää, joka pitää tunkea reikään ladattavassa laitteessa? Mikä se on sen piuhan pään malli? No niitähän löytyy USB-A, USB-C, Mikro-USB, Lightning, Thunderbolt ja muutamia muitakin. Ja mekö osataan ne kaikki? Kymmeniä vuosia erilaisilla laitteilla yhteyksiä käyttäneenä, on laatikoihin kertynyt monenlaisia piuhoja, joista ei saa enää selvää, mihin niillä saa virtaa tungettua.

Kuka tuntee kellot? Se oli ennen semmoista, että aikaa seurattiin seinäkellosta, josta välillä vedettiin kävyistä lisää toimintavoimaa. Ei tarvittu pattereita eikä sähköä ajan juoksuun. Nyt on oltava jokaisella ranteessa kello, joka mittaa kaikki kropan toiminnot, välittää puhelut ja viestit, soittaa radiota, kertoo varmat ja vähemmän varmat päivät, pitää kalenteria yllä, laskee askeleet ja matkat. Lisäksi se soittaa paikalle ambulanssin, kun tomutat  mattoa liian rajusti pihalla. Näillä vuosilla se toki saattaa olla joskus tarpeellinenkin toiminto. Mutta vielä kun siitä näkisi helposti ajan eli tunnit ja minuutit, eikä se hälyttäisi kaiken aikaa erilaisista asioista, joista en ole pätkääkään kiinnostunut.

Tässä jää monta atk-asiaa käsittelemättä ajanpuutteen vuoksi. 

Toivottavasti te selviätte tuosta atk-/it-viidakosta ilman henkisiä saati fyysisiä vaurioita!

 ChatGPT-antoi kuvan it-laitteista, vanhemmista ja uudemmista


lauantai 22. helmikuuta 2025

Millaista älyä käytät, onko siinä tekoa?

 Kyllä on tehty ihmiselle helpoksi tämä nykyelämä, kun ei enää tarvitse itse ajatella juuri mitään! Jo olenkin pohtinut pitkään, että täytyyhän ihmisen tyhmistymiselle olla jokin selitys. Niin ihmiset ovat taantumassa kivikautta kohti. Tiedon ja viisauden on täytynyt siirtyä johonkin! Ei kai muuten sodittaisi, käytettäisi väkivaltaa ja tehtäisi muita järjenvastaisia juttuja.

Ja niinhän se selityksen täytyykin olla! Se on se tekoäly eli AI ulkomaan kielellä.

Itse olen korvannut ja auttanut heikkenevää muistiani sekä vähenevää aivomassaani käyttämällä tuota tekoälyä. Niistä olen käyttänyt enimmäkseen ChatGPT:tä ja Copilotia. Kännykällä olen muutaman kerran rupatellut Geminin kanssa. 

Kysäisin mainituilta älyiltä mitä heillä voi tavallinen ihminen tehdä? Lyhentelin hieman vastauksia eli nuo vaihtoehdot ovat vain suppea määrä esimerkkejä. Piirrätin niillä jokaisella myös malliksi kuvat.

ChatGPT: Seniori (en minä) tutkii iPadilla tekoälyä 

ChatGPT (OpenAI) vastasi ja antoi muutamia esimerkkejä

Tiedonhaku ja oppiminen

  • Etsiä tietoa eri aiheista (historia, tiede, teknologia jne.).
  • Saada selityksiä monimutkaisille asioille (esim. miten kvanttimekaniikka toimii).
  • Oppia uusia taitoja (ohjelmointi, kielioppi, ruoanlaitto jne.).

Kirjoittaminen ja luovuus

  • Kirjoittaa esseitä, blogitekstejä tai raportteja.
  • Tehdä tiivistelmiä ja yhteenvetoja kirjoista tai artikkeleista.

Työ ja tuottavuus

  • Laatia sähköposteja, raportteja ja esityksiä.
  • Kirjoittaa ja tarkistaa koodia eri ohjelmointikielillä.

Kielten opiskelu ja kääntäminen

  • Harjoitella keskusteluja eri kielillä.
  • Kääntää tekstejä eri kielille ja oppia sanastoa.
  • Saada kielioppi- ja ääntämisohjeita.

Viihde ja ajanviete

  • Pelata tekstipohjaisia roolipelejä.
  • Generoida hauskoja meemejä tai vitsejä.
  • Luoda interaktiivisia tarinoita tai testejä.

Teknologia ja koodaus

  • Oppia ohjelmointia ja koodauksen perusteita.
  • Saada vinkkejä verkkosivujen tai sovellusten kehittämiseen.

Arki ja elämäntyyli

  • Saada resepti-ideoita ja ruoanlaittovinkkejä.
  • Suunnitella matkoja ja reittejä.
  • Saada terveys- ja hyvinvointivinkkejä (ei korvaa ammattilaista!).
Copilot: Urheiluauto taivaalla salamoinnin aikana

Copilot (Microsoft) vastasi ja antoi muutamia esimerkkejä

Tietojen haku ja kysymysten vastaaminen

  • Etsiä tietoa mistä tahansa aiheesta.
  • Hakea tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja uutisista.
  • Saada vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin.

Tekstin luominen ja muokkaaminen

  • Kirjoittaa ja muokata tekstiä, kuten esseitä, blogikirjoituksia ja sähköposteja.
  • Luoda luovia kirjoituksia, kuten tarinoita, runoja ja kielenkääntämisiä.

Oppiminen ja opettaminen

  • Avustaa opiskelussa ja tarjota oppimateriaaleja.
  • Selittää monimutkaisia käsitteitä yksinkertaisesti.
  • Auttaa kieliopin ja kielen oppimisessa.

Luova työ ja kuvien luominen

  • Luoda taiteellisia kuvia ja grafiikkaa.
  • Tulkita käyttäjän lataamia kuvia ja tarjota niistä tietoa.

Päivittäiset askareet ja ajanhallinta

  • Tarjota muistutuksia ja auttaa aikataulujen suunnittelussa.
  • Jakaa reseptejä, matkasuunnitelmia ja harrastusideoita.

Hupia ja seurustelua

  • Keskustella monista aiheista ja tarjota viihdettä.
  • Kertoa vitsejä ja hauskoja faktoja.
  • Puhua eri kielillä ja tarjota kieliharjoitusta.

Muuta

  • Luoda ja analysoida koodia.
  • Tarjota tukea teknisissä ongelmissa.
  • Avustaa monipuolisissa projektinhallintatehtävissä.

Googlen Gemini lupaa kutakuinkin samanlaisia toimintoja omassa ohjelmassaan. Gemini toimii aika näppärästi mm. kännykässä puheella. Sovelluksessa on mikrofonin kuva, josta klikkaamalla voit sanella kysymyksesi ja saat vastauksen sekä puheena että tekstinä näytölle.

Nettiä selaan pääasiassa iPadilla ja olen käyttänyt sillä eniten ChatGPT:tä. Nuo AI (=tekoäly) ohjelmat korvaavat meikävanhuksen ennen käyttämää googlettamista. Käytän välillä myös Copilotia, joka mielestäni on aika samanlainen tuon edellisen kanssa. Taisin tehdä noilla molemmilla joulujuttuja joulukuun 2024 postauksiini.

Molemmat antavat vastauksen alta aikayksikön. Tuo vastausten nopeus sekä laajuus on uskomatonta. Toki, kuten aina nettitietojen kanssa, on syytä pitää järki kädessä eikä uskoa aivan kaikkea. Googlaamiseen verrattuna helppous tulee siinä, ettei tarvitse etsiä ehdotetuilta sivuilta sitä oikeaa sivustoa ja samalla pelätä, ettei osu huijarisivuille.

En ole kokeillut, vähän tietoturvaa peläten, kiinalaista Deepseekiä, jota on jossain kirjoituksissa kehuttu. 

Nyt on lähiaikoina tulossa tarjolle Muskin xAI-yhtiön kehittämä Grok 3, jonka ominaisuuksista Musk on tarjonnut isoja ylisanoja.

Itse en ole ainakaan maksanut kolmesta ensimmäisestä tekoälyohjelmasta mitään, mutta muistaakseni ne vaativat kirjautumisen! Ohjelmat löytyvät mobiililaitteisiin sovelluskaupan kautta ladattaviksi.

JA EIKUN ROHKEASTI MUKAAN TEKOÄLYN MAAILMAAN!

Gemini: Roomalainen sotilas tutkii läppäripinoa rannassa






torstai 13. helmikuuta 2025

Nyt löytyi hoitopaikka seniorille

 Kyllä on vanhuksen, eli hienosti ilmaisten seniorin, vaikea löytää vaivoilleen tutkimus- ja hoitopaikkaa. Ja jos kaipaa vieläpä asuinpaikkaa loppumatkansa ajaksi, niin ei ole helppoa sekään. Jos ei majaa löydy, ei se ketään yllätä. Vielä enemmän yllättää, jos löytääkin sen paikan, mutta pankkitilillä ei ole Eurojackpotin päävoittoa, joka ei puolestaan yllätä ollenkaan. Ei olisi siis perusseniorilla varaa semmoiseen majoitukseen. Ei siihen riitä omat pienet rahat, eikä sovi sukulaisiakaan rasittaa. Jokainen tarvii omiin vaivoihinsa omat varansa.

Katselin tuossa aamusella Korkeasaari-ohjelmaa, josta keksin ongelmaan ratkaisun. Ohjelmassa tutkittiin ilveksen terveystilannetta äärimmäisellä huolellisuudella. Näkemäni seurauksena tulin tulokseen, että haen itselleni häkkihoitopaikkaa Korkeasaaresta.

Sekä nykyisen että edellisten hallitusten tavoitteena on ollut unohtaa seniorikansalaiset ja puristaa terveydenhoito- ja hoivapaikkojen kulut minimiin. Hallituksilla lienee jäänyt tutkimatta väestötilastoista kansan ikärakenne, joten voitaneen luokitella seniorit harvinaisiksi otuksiksi.

Katsoessani Korkeasaaren eläinten leppoisaa elämää ja hyvää hoitoa, en keksinyt itselleni parempaa loppumatkan asuinpaikkaa. Etuna olisi oma tarkkaan rajattu, turvallinen, lajityypillinen asuinpaikka, päivittäinen ruokahuolto, jatkuva huolellinen hoito, pätevä lääkitys ja asialle omistautunut, pätevä henkilöstö. 

Kyllä mahtaa olla lopputulevaisuuteni onnellinen! Ainoa harmi on se, että sukulaiset eivät pääse käymään luonani ilmaiseksi, enkä itse pääse halutessani kaupungille käymään. Mutta rikollisuuden lisääntyminen kaupungilla ja huumeiden leviäminen ei kyllä houkuttele enää menemään sinnekään, joten tuo puute on mitätön!

Laulussakin sanotaan niin oivallisesti, että "Huomenna mennään Korkeasaareen, Korkeasaareen..." Kyllä on sanoittaja ollut tuossa edellä aikaansa!

Me miehet lounaalla


maanantai 3. helmikuuta 2025

Onko kivi tai nasta kiva?

 Kyllä taas koetellaan haurasta vanhusta! Otan siis kantaa otsikon kahteen kovaan elementtiin.

Aloitan kivellä! 

Kivi on kiva, jos puhutaan Aleksis Kivestä tai kesäisestä rantakivestä, jotka eivät toki liity toisiinsa mitenkään. Kirjailija Aleksis kirjoitti aika metkasti nurmijärveläisestä veljeskatraasta, joka istuskeli suojassa myös isolla kivellä, joka ei ollut tietääkseni rantakivi. Veljesten koulunkäynnissä oli melkoisen runsaasti haasteita, vaikka kännyköitä ei tuohon aikaan ollutkaan. Nykyisillä koululaisilla on myös haasteita, jotka johtuvat kännyköistä. Edustan vahvasti kantaa, että ne olisi otettava pois kouluajaksi. Se parantaisi oppimista etenkin lukemisen osalta. 

Mutta kesäinen auringon lämmittämä iso, laakea rantakivi on varsin mukava paikka istuskella ja nauttia kesän lämmöstä. Liian kuuma kivi saattaa aiheuttaa epämukavuutta peräpeiliin, mutta läheinen vesistö suo merkittävän helpotuksen mahdollisuuden.

No sitten se nasta!

Nasta on nastaväline, jos kiinnität jotain seinälle, ilmoitustaululle tai vaikkapa kattoon. Itse käytän nastaa mm. kärpäspaperin ripustamiseen varaston kattoon. Olen kyllä käyttänyt nastoja monenlaisilla ilmoitustauluillakin paperitiedotteiden kiinnittämiseen. Tuota tein keski-ikäisenää opettajana työskennellessäni. Oppilaani olivat tuolloin aikuisikäisiä, eikä kännyköidenkään käyttö ollut vielä yltänyt nykyisiin sfääreihin.

Asiaan!

Nyt sitten tuo varsinainen otsikon aiheuttama tapahtuma! Ajelin muin vanhuksina kaikessa rauhassa liki lainlaatijan säätämää nopeutta 4-tiellä, jota en vieläkään hyväksy kutsuttavan 75:ksi, kunnes napsahti. Jonkun rutaleen automobiilin renkaasta sinkoutui kivi tai nasta likelle näkökenttääni. Siihen  tuli puolen sentin kokoinen rikkoumajälki. En voi sanoa sitä reiäksi, kun se ei tullut ruudusta läpi. 

Tuosta tapahtuneesta en tykännyt yhtään. Toivon vain, että se jutun heittänyt biilikuski sai syvän henkisen piiskauksen ajatusteni seurauksena. Toivon, että hänellä kuumotti korvia ne ajatuksissa lausumani tuhmat sanat. Nyt olen sitten menossa iltapäivällä korjauttamaan lasin. 

Kun edellinen kerta lasini rikkoontui, tapahtui se kaksi vuotta sitten. Sitä edellinen lasirikko tapahtui vuonna 1964. Missähän vika? Onko kivet ja nastat kovempia kuin ennen vai lasit heppoisempia. Tosin tuo 1965 lasi särkyi Kupla Volkkarissa sisäpuolelta, kun jarrutin äkkiä ja veljeni iski päänsä lasiin. Ei loukkaantunut onneksi, paitsi kun pidin puhuttelun!

Niin, että kovia ovat - päät, kivet ja nastat!

En löytänyt kivestä kuvaa, niin tässä hieman pehmeämpää lajia