Meinaatko käydä?

- Tuutko huomenna samaan aikaan?
- En taida päästä.

- Mikä se voi muka olla tärkeämpää kuin kuntosalilla käyminen?
- Lähden huomenna matkalle.

- Älä hitossa! Minne meinaat mennä?
- Ajattelin reissata Pasilaan ja takaisin.

- Ai niin, siellähän alkavat Matkamessut! Sinnekö?
- Tottakai! Siellä meinaan käydä.

- Onko sinulla siellä jokin alue, joka erityisesti kiinnostaa ?
- Enimmäkseen kahvilat ja ruokapaikat.

- Älä, missäpäin maailmaa?
- Tietenkin siellä Messukeskuksessa! Meinaan tarjota pojalle siellä pullakahvit ja ehkä syödäkin jotain.

- No joo, mutta meinaatko hommata sieltä jotain, kuten esimerkiksi varata matkan?
- En taida, mutta kerään taas repullisen esitteitä. Kotona sitten tutkitaan niitä kaiket illat ja uneksitaan matkoista kauas lämpimään.

- Meinaatko, ettei sieltä löydy mitään kunnon ostettavaa tai tarjouksia?
- Tietenkin löytyy! Oulun rieskaa! Sitä ostan aina messuilta muutaman pussillisen. Ohrarieska on aina hyvä syy käydä messuilla, olipa messujen teema mikä hyvänsä.

- No, minä käyn huomenna sitten yksin siellä salilla. Mennäänkö ensi viikolla taas porukalla salille.
- Iliman muuta! Nähdään sitten maanantaina taas salilla!

Muistatteko kun ...?

Jutkahti tuossa yht'äkkiä mieleen, että mahdatteko vielä muistaa kun ...

- viinakauppaan piti olla viinakortti
- viinakaupassa ei rupateltu viineistä
- ravintoloiden ovella oli portsari
- ravintolaan piti olla miehillä solmio eli kravatti
- ravintolassa ei saanut paukkua ilman ruuan tilaamista
- tyttökaverin kanssa ei saanut asua yhdessä ilman vihkimistä, susiparina
- hotellissa ei päässyt samaan huoneeseen kuin vihityn puolison kanssa
- puhelin käynnistettiin kammesta
- puhelu piti tilata keskuksesta
- kaupungissa puhelua varten piti etsiä puhelinkoppi
- sanomalehdet olivat paperisia
- naisten lehdet olivat Nyyrikkejä tai Perjantaita
- miesten lehdet olivat Jalluja ja Kalleja
- lasten lehdet olivat Pecos Billejä tai Tex Willereitä
- kaupat ostivat jätepaperia ja eläinten vuotia (=nahkoja)
- elämää valvoi kylän poliisi
- tiet olivat soraa, mäkiä ja mutkia
- kaupasta ei saanut autoja
- kupla-Volkkarin suuntaviitta oli oikea vinkkari, joka nousi ovipilarista
- talvella kupla-Volkkarilla ajaessa tietä piti katsoa tuulilasin vasemman alakulman aukosta
- lentokoneet olivat Aeron
- juopot automiehet kävivät kuokkimassa Seutulaan lentokenttää
- junat olivat höyryjunia ja sytyttivät kesäisin metsäpaloja
- heinät kuivattiin seipäillä
- taloja rakennettiin talkoilla
- vaarin polkupyörä oli Jaguaari
- vaarin Jaguaaria ajettiin tangon välistä
- hammaslääkäri polki jalalla poraan kierroksia
- koulussa rokotettiin luokan edessä opettajan pöydän takana
- sängyt olivat hetekoita ja äänekkäitä
- seinällä oli ryijy ja Suojelusenkeli-taulu
- valo tehtiin Hasakilla tai öljylyhdyllä
- kotona ei ollut sähköä
- ei ollut radioa eikä telkkaria
- kouluissa oli liitutaulu
- taululiitua ei saanut syödä
- kouluun vietiin omat leivät ja maitopullo villasukassa
- ei tykätty koulun ohravellistä
- kouluun mentiin kävelemällä tai hiihtämällä
- syksyllä poimittiin koululle puolukoita
- pihalla leikittiin käpylehmillä
- juoksulähtötelineet olivat kuopat maassa
- keihästä heitettiin puukepillä
- kuulaa työnnettiin kivellä
- apteekissa käytettiin miinuskirjaa
- kauppaan tarvittiin ostokuponkeja
- kauppias muisti kaikki hinnat
- tavarat ostettiin tiskin yli
- tavaraa ostettiin tiskin alta
- maito haettiin maalaistalosta
- leipä leivottiin itse leivinuunissa
- äiti ompeli ja neuloi vaatteet
- käveltiin yhdessä maaotteluja Ruotsia vastaan
- pelattiin pihoilla kymmentä tikkua
- kaupassa punnittiin jauhot ja sokerit irtolaareista pussiin
- valmispakkauksia ei kaupoissa juurikaan ollut
- sokeri louhittiin paperinyssäkkään topasta
- kahvi jauhettiin myllyllä kaupassa
- kaupan maito mitattiin isosta tonkasta omaan pänikkään (=astiaan)
- karkit olivat voipaperiin käärittyjä tikkunekkuja
- ei ollut itsepalvelukauppoja
- avaruus oli puhdas, siellä ei ollut ihmisen lähettämiä laitteita
- kesät oli kesiä ja talvet talvia
- aina leikittiin tai pelattiin jotakin
- rahat oli markkoja
- kaupassa käytettiin vastakirjoja
- ei ollut tietokoneita
- tieto oli tietosanakirjasarjoissa
- Pikku Jättiläinen oli lähes paras tietolähde
- Hertta-sarja oli myös hyvä tietolähde
- jne.

Tuossa nyt oli muutamia päällimmäisiä muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Joku nuori voisi todeta, että olipa rankkaa! Oliko? No eipä ollut, kun ei tiennyt paremmasta, eikä parempaa ollut vielä keksitty tai saatavilla.

Noilla muistoilla menneestä on oma suuri merkityksensä ihmisen arvomaailman, ajattelun ja käyttäytymisen pohjana. Ilman mennyttä, ei olisi tulevaisuutta. Vai miten se joku hieno sanonta meneekään? Siis oliko ennen paremmin? Eipä sitä tiennyt tuolloin muusta, joten oli se aika hyvin.

Nykyisyys on kuitenkin tavallaan paljon helpompaa, ainakin fyysisesti. Tiedon nopea kulkukin on hyvä, mutta rassaa sitten enemmän henkistä puolta. Nykypäivän ihmisen osattava suhtautua maailmaan eri tavalla.

Hyvä tämä on näinkin, kunhan vaan osataan nauttia ja olla valittamatta!

Saako ihminen olla herkästi innostuva?

Nykynuoren sanoin vastaisin tuohon, JUU-EI.

Jos ihiminen (oho, kun livahti tuohon synnyin-Oulun murreilmaisu) on kiinnostunut monesta, voi olla, että tulee semmoisia jatkuvia innostuksen puuskia. Ja niitähän minulla riittää. Kerronpa seuraavassa esimerkin.

Tuorein oli alkuviikosta kun huomasin ilmoituksen netin kautta tapahtuvista koulutuksista. Ilmoituksen maininta MOOC-nettikursseista ei avautunut minulle ensin mitenkään. Sitten googlailin hieman ja löysin kurssin sivutkin. Siellä kerrottiin kyseessä olevan verkkokurssin, jossa perehdytään algoritmien laatimiseen ja nykyaikaisen ohjelmoinnin perusideoihin. Hakeuduin ilmoittautumissivulle, ja se oli siinä ja siinä, ettenkö olisi ilmoittautunut sinne. 

Sitten heräsin tähän päivään ja tajusin, että luonteellani varustettu minä, ei olisi jaksanut, malttanut eikä kestänyt tuommoista intensiivistä, jopa pitkäjännitteisyyttä ja järkeä vaativaa, tiukkaa opiskelua. Lisäksi kysyin itseltäni, tarvitsenko noita taitoja? Vastaus oli kyllä sama juu-ei, kuin tuolla alussa. Muistin meneillään olevat muut projektini ja vahvistin hylkäävän päätökseni tajuamalla päivittäisen aikani rajallisuuden. Niin ja yleensä aika nopeasti lopahtavan innostukseni.

Siis, miten niin rajallisuuden? No, kun pitäisi kirjoittaa, sukututkia, tehdä (=seurata katsella) remonttia, opetella soittamaan ukulelea (siitä on turhaa kenenkään odottaa mitään valmista), katsoa tv:n ja Netflixin sarjoja, ulkoilla, käydä kuntosalilla, Enterin opastuksiinkin pitäisi osallistua (nyt oli kuitenkin pakko nostaa toistaiseksi kädet ylös ja pitää paussia), lukea somea, lomamatkallakin pitäisi käydä (rästilomia on vielä pitämättä muutaman vuoden edestä), autokin pitäisi putsata sisältä ja päältä, mökilläkin on parin vuoden hommat tekemättä (toissakesä oli sateinen ja viime kesähelteinen) ja onhan sitä monenlaista muutakin, joissa yleensä on toinen määrääjä.

No, taas se kääntyi laiskan töidensä luettelemiseksi! Mutta kuitenkin on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi kuin istua telkkaria katsomassa ja iPadilla surffaillessa.

Päätelmä: Ei saa olla! Tai ainakin pientä rajaa tarvitaan!

Nämä kasvoivat itsekseen mökillä viime kesänä

Puikahda näppärästi OmaVeroon

On se vaan oiva "poika" tuo OmaVero! Se on tuo melkoisen toimiva systeemi verrattuna vanhaan kirjesouviin ja lomakeruljanssiin, mutta on se vaan niin monen mutkan takana! Omassa tapauksessani tarvittiin peräti yhdeksän vaihetta itse asiaan pääsemiseksi.

Keräsin tähän kuvat kirjautumismenettelystä Op:n tunnuksilla.

1. Sain sähköpostiini viestin (olivat taas rahaa vailla) OmaVerosta

 

2. Avasin OmaVeron Chromella (selaimella) ja napautin "Kirjaudu sisään"

 

3. Avautui Suomi.fi:n tunnistustapa-sivu ja valitsin sieltä Osuuspankki

 

 4. Op:n sivuille avautui käyttäjätunnuksen ja salasanan syöttöruutu

  

5. Op:n tunnistautuminen kysyi seuraavaksi avainlukua

  

 6. Op:n vahvisti minut minuksi ja ilmoitti tietojeni välittämisestä

 

7. Op ilmoitti takaisin Suomi.fi:n sivuille palaamisesta

 

 8. Suomi.fi:n sivulle avautui ilmoitus OmaVeroon tunnistautumisesta

 

 

9. Olin lopultakin tunnistettu ja OmaVero-palvelussa. Ja sitten se vasta alkoi!

Se vaan voi tuo tietotekniikka tehdä asiat melko monimutkaiseksi, etenkin näin alkutaipaleella.

Arveluttaa, miten vähemmän tietokonetta käyttävä henkilö, erityisesti seniori, selviää tuosta kirjautumisviidakosta? Hidaskaan noissa tunnistautumisissa ei saa olla, sillä järjestelmä heittää herkästi ulos ja sitten on aloitettava tunnistautuminen uudelleen.

Parasta OmaVerossa on kuitenkin sähköinen ilmoitusten, hakemusten ja muutosten tekeminen. Huonointa on tietenkin se, että joutuu maksamaan veroja ja omasta mielestä aina liikaa, eikä vähennyksiäkään mene tarpeeksi läpi.

Mutta jo muinoin laulettiin, että ainahan on maksettava, eikös juu! Kyllä me jotain saadaankin noilla veroilla!

Eli sormi herkkänä kirjautumisiin ja tarvittavat tunnukset käsille jo aloittaessa! Kyllä se siitä!

Kelit iski takaisin Luxissa

Ja niinhän siinä sitten kävi! Valitsin taas väärin! Itkettää ja paleli!

Lähdin toivorikkaana katsomaan Lux Helsingin valoja. Lämpömittari olohuoneemme ikkunassa näytti -4,7 C-asteita ja ilmantiheys houkuttelevalta. Kymppi ratikalle pääsin vielä onnellisesti, mutta Oodin edessä ja lopulta Finlandia-talon talvinurmikolla alkoi totuus paljastua.

Minä ja miljoonaseitsemän muuta ihmistä astelimme toivorikkaana kohti Finlandia-talon valoa vaihtavaa seinää. Silmät ymmyrjäisinä tuijottelimme massana sinisen valon vaihtelua, kunnes Siperian kylmyys alkoi tunkeutua toppatakkini sisälle. Pipo syvällä päässä ja paksu huppu siinä päällimmäisenä viimeistelemässä lämpösuojaa, eivät enää tuntuneet riittävältä.

Vaikka tepastelu miljoonan ihmisen keskellä saattaisi tuntua äkkiä lämpimältä, ei se massankaan  autuus riittänyt tuossa tundran viimassa. Finlandia-talon paraatipuolella eli Mannerheimintien puoleisella piha-alueella oli toppatakkini sisällä oleva minä umpijäässä. Lux-kierroksen keskeyttäen taapersin tönkkönä raitiovaunulle ja matkasin kotiin.

Puolituntia tuhoten ympäristöä ja energiaa kuumassa suihkussa ja ryystettyäni kolme kuppia  tulikuumaa teetä alkoivat luut ja ytimet vähitellen sulaa. Vielä puoli vuorokautta myöhemmin tätä kirjoittaessani, tunnen tuon kylmyyden viipyilevän kehossani samoin kuin somelierin kuvaillessa viinin jälkimakua viipyileväksi. On se vaan tuo kylmä tiukassa vanhuksessa. Ja vaikka pintaihon alla on mittava vuosikymmenten aikana hankittu suojaava rasvakerros, ei siitäkään tuntunut olevan apua. Tuostakin minulle on valehdeltu! Turhaan keräsin sitäkin talvien varalle.

Loppulausuntona toteaisin, älkää luottako massan ja rasvan lämmitystehoon! Ja Lux on hieno, mutta ei lämmitä!

Minä kuvaan ja ne miljoonaseitsemän muuta kuvassa

Kelillä venkoilua

Kuka kumma se tuolla taivaankannella kelikampea taas vääntelee? Taitaa olla vielä hutikassa vuodenvaihteen juhlista!

On pitänyt vanhuksen kaivella kellarista kaikki kamppeet eteiseen, että on mistä valita vähän niinkuin kelin mukaan päällepantavat. Uimahousut jätin vielä koipallojen sekaan, mutta muut tekstiilit onkin eteisessä esillä.

Ei ole ilo asua kerrostalossa, etenkään ylempänä kuin ekassa kerroksessa. Jos katsot ennen uloslähtöä mittarista lämpö-/kylmyystilan ja ikkunasta arvioit ilmassa olevien ainesosien tiheyden, ovat olosuhteet jo vaihtuneet pukeutumisen aikana. Olit päätellyt tarvitsevasi kylmäkelin vaatteet, mutta kun pääset ulko-ovesta pihalle, sataa Esteristä vettä. Astutko siis toppavaatteissa vesisateeseen vai palaatko vaihtamaan sadekamppeet niskaasi?

Ei siis auta, kuin ponkaista takaisin kerrokset ylös kotieteiseen valitsemaan paremmin keliin sopiva  sotisopa päälle. Ja hetken kuluttua seisot alaovella sadetakissa katsomassa lumen leijailua ja samalla havaitset sään pakastuneen. Korvanappi iPhonesta kertoo meteorologin suulla idästä iskeneen juuri viimeisen 5 minuutin aikana armottoman kylmärintaman, joka hyytää vanhuksen tönkköukoksi heti ulko-oven kuraritilän ylitettyään. Ei auta kuin palata hissillä kerroksiin.

Päätät tilanteen masentamana keittää pannullisen kahvia ja istua lukemaan Helsingin Sanomia ja Itä-Savoa iPadilta. Kalevan, Maaseudun Tulevaisuuden ja Lapin Kansan jätät seuraavalle sateelle noin kolmen tunnin päähän. Siinä sitten vilkuilet ikkunasta kahvia lipitellessä, miten keli vaihtelee sujuvasti vesisade-räntäsade-lumisade-akselilla saman tunnin aikana.

Jos haluaa katsella aurinkoa, on sitä etsittävä vanhoista valokuvista tai television eteläohjelmista. Toisaalta ei uskalla oikein uutisiakaan katsoa, kun tuolla etäämpänä on vielä hurjemmat kelit, jossa vettä tulee jo vesistöistäkin, ei pelkästään taivaalta. On se vaan kelien säätäjä hurjaksi mennyt!

Kahvipannukin on jo tyhjä. Taidan kohta yrittää pihalle uudestaan. Se lienee sama mitä puen päälleni, ne on kuitenkin väärät kamppeet. Arvaan aina väärin, vaatteet ja Lotto-numerot! En oikein tykkää!

Lapsuudessa se paistoi joskus aurinkokin.

Onko jätelajittelu puoluepolitiikkaa

Johan taas meinasi nousta hiki päähän ja otsasuoni pullistua!

Sähköpostiini putkahti Taloustutkimuksen kysely jätteiden lajittelusta. Vastasin kysymyksiin tietenkin rehellisesti, kun oli näin tärkeä kysely. Rukseja laittaessani paheksuin, ettei taloyhtiössämme tai lähistöllä ole muovijätteiden keräilypistettä. Kaiken muun olemme lajitelleet jo vuosien ajan. Mökkipaikkakunnalla olemme lajitelleet myös muovin.

Se mikä nosti kiihkoa, oli kyselyn viimeinen kysymys, jolla haluttiin taustatietoa vastaajasta. Se ainoa kysymys oli, mitä puoluetta äänestäisin vaaleissa? Mitä helv...ä tuolla on merkitystä jätteiden lajitteluun?

Lienee eittämätön tosiasia on se, että kotitalouden päivittäisistä perusjätteistä karkeasti arvioiden noin 90 prosenttia on muovia. Tuo arvio toki perustuu pelkästään omiin kokemuksiini.

Viitaten taustakysymykseen, onko syytä olettaa, että jotkut puolueet eivät kannata jätteiden järkevää lajittelua? Pitääkö olla jonkin värinen, suhtautuakseen myönteisesti jäteasioihin?

Huolimatta puoluepoliittisesta kannasta, jätteet kannattaa lajitella ja saattaa hyötykäyttöön niiltä osin kuin mahdollista! Lajittele sinäkin jätteesi!