Musiikkikulttuuri täyttää korvat

Jo oli taas kulttuuria tarjolla! Nyt on tinnituksen riivaamat korvat taas täynnä kauniin ja komean laulannan ääntä. Siinä pääsi lauantai-iltana vaihtumaan heinäsirkkojen siritys oikein laadukkaaseen laulantaan ja ison orkesterin kauniiseen sointiin.

Olin muutama kuukausi sitten heikkona hetkenäni hyödyntänyt internetin helppoa hankintakanavaa. Se oli jotenkin tarttunut silmään ilmoitus konsertista Musiikkitalossa ja eTicketit tulivat näppärästi varatuiksi. No enpä konsretti-iltana muistanut tietenkään moisia lippuja ostaneenikaan, kunnes kotona asiasta muistutettiin. Ja hups! Siinä meni rauhaisa ilta kotisohvalla telkkaria katsellen. Kyllä suorastaan harmitti! Oli vain vääntäydyttävä rajuun myrskytuuleen ja 10-ratikan pysäkille. Onneksi matka Musiikkitalolle kulkee Kympillä liki ovelta ovelle.

Siellä sitä sitten patsasteltiin täyden salillisen väkeä keskellä muka hyvin kultturellia näytellen. En tuntenut oloani kovinkaan kodikkaaksi. Se kun tuo pönöttäminen ei ole enää minun juttu. Onneksi on aika muuttunut ja mustista konserttipuvuista on luovuttu. Mutta kun musiikki pärähti soimaan unohtui kaikki muut tunteet ja sävelet veivät mukanaan.

Oli ohjelmiston kehittelijä valinnutkin mukavia kappaleita laulantaan ja soitantaan. Korva tavoitti suuren idolini Olavi Virran aikoinaan levyttämät kappaleet Waltteri Torikan muhkean äänen tulkitsemana. Siinä tuli lähes kyynel silmään kun sai kuulla jälleen Mona Lisan, Angeliquen ja Niin paljon kuuluu rakkauteen. Ja kyllä kuuluikin! Hurmio-tangollakin käytiin.

Ja Saara Aalto lauloi Ikuisista timanteista, I Feel prettyn ja Abban Thank You for the musicin. Ja tulihan sieltä myös Sway, Walking in the air ja Raise me up. Eeva Oksala soitti jumalaisella viulullaan Juhlaorkesterin säestämänä tulisen Zardaksen. Juhlaorkesteri vei meidät matkalle Around the world-kappaleella. Encorena kuultiin Saaran ja Waltterin tulkitsema duetto Oopperan kummituksesta.

Tuossa edellä luettelin vain osan kappaleista. Olihan niitä muitakin. Ohjelmisto sisälsi myös loistavan Agit Cirk-nykysirkusryhmän esityksiä musiikin säestyksellä. Musiikkitalon huikean korkesta katosta riippuvissa nauhoissa esitettiin loistokasta nauha-akrobatiaa. Lisäksi näimme monenlaista lava-akrobatiaa, voimailua ja jonglöörausta. Uotisen sanoin "Ei huono!".

Nyt tässä yritetään palata nautintojen jälkeen talvea puhurein lähestyvään arkeen. Se taas on puolestaan huono! Kyllä saisi jatkua vielä lämpimät kelit, kulttuurilla tai ilman. Tanakankin vanhuksen mukanaan vievä myrskytuuli ei ole enää kivaa!

Pitäisiköhän käydä vielä katsomassa kunnon elokuva, se "Tuulen viemää"? Olisi niin ajankohtainen tunne!

Seuraavat kuvat on otettu Musiikkitalon konserttisalissa iPhone 5S-kännykällä ilman salamavaloa. Siitä johtuen kuvat ovat osittain hieman epäselviä. Anteeksi!

Musiikkitalon lämpiö

Taideteos tuloaulan portaikossa

Esiintymislava ja pääkatsomo

Saara Aalto esiintymässä

Waltteri Torikka työnsä ääressä. Markku Johansson johtaa Juhlaorkesteria.

Eeva Oksala luo tulista Zardasta.

 

 

Agit Cirk- ryhmän taitoa

Taiturointi korkeuksissa

 

Taiteilijat loppukumarruksella

 

Hymyä uudessa laboraattoriossa

Kyllä olikin Helsingin terveyshenkilöt rakentaneet hienon laboraattorion Meilahteen. Ja suunnitteluhenkilö ei ole tykännyt kukista eikä viihtyvyydestä ollenkaan. Oli kylmän tehokasta ilmettä tarjolla!

Paitsi pistelyhenkilöllä, jolla oli perin lämmintä ilmettä ja kaunista käytöstä. Oma Laakson lääkärihenkilöni, mukavan tehokas yksilö hänkin, oli sitä mieltä, että minun pitäisi käydä antamassa pieniin lasiputkiin verinestettä. Oli varmaan siitä puutetta laboraattoriossa ja saisivat siinä harjoitusta, kun syynäisivät miltä punanesteeni näyttäisi. Samalla tulisi uudet koneetkin kalibroiduiksi norminesteellä. Siitä kun saisi monenlaisiin kirjainyhdistelmiin numeroarvoja.

Minut vastaanotti piikkiensä kanssa mukava, ei suomalaista alkuperää oleva pistelyhenkilö. Mukavia ovat olleet aina alkukansalaisetkin, mutta tässä henkilössä oli pari naksausta ystävällisyyttä vielä enemmän. Kipukaan ei ollut niin kova kun jatkuvasti kysyttiin vointia ja kerrottiin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja hymykään ei haitannut olemistani rei'ityspenkissä. Suorastaan tuntui käynti melkein mukavalta! Ja verikin virtasi ilolla!

No nyt menen sinne uudestaan. Ei sen vuoksi, että siellä olisi niin mukavaa, mutta tarvitsevat vielä jotain uutta hurmetta putkeen. Toivottavasti minua käsittelisi tänäänkin se parin lisänaksauksen henkilö! Ei nipistäisi niin pahasti!

Tehokkuuden pesän käyntiaukkoja.

Miten sitä oloa parannetaan?

Kyllä olen hämmentynyt kun en oikein tiedä vastausta! Voiko ihmisellä olla hyvä olo jos on huono olo? Tai onko silloin huono olo jos on muuten hyvä olla? Mikä on oikeastaan hyvä olo ja huono olo? Siinäpä vasta pulma, toteaisi Seikspiere.

Jos ihmistä ahistaa, puhistaa ja muutenkin ähistää, niin ei se olo ole mitenkään mukava. Minusta se on huono olo silloin. Mitä sitä sitten pitäisi tehdä? No ylin terveyshenkilö eli se, jolla on stetsoniskooppi kaulassa, määrää lopettamaan tupakinpolton ja alkomahoolijuomien käytön. Sitten pitää lisäksi vetää pää punaisena ja tukka märkänä pitkin raitteja ja metsäpolkuja. Niin ja harrastaa! Mutta jos ei tykkää tupakasta eikä viinasta, mitä silloin lopetetaan? Ja jos tennarinpohjassa on reikä eikä huvita ostaa uusia? Ja jos harrastaa läppäriä tai iPadia?

Kyllä on vanhusihminen niin yksin pahan ja hyvänkin olonsa kanssa! Sitä vaan olisi oltava ja ähistävä. Mutta kun pitää aina mennä ja tulla ja olla ja tehdä! Mutta jos ei halua tai ei vaan viitsi? Ja miten lasketaan liikkuminen? Jos tulee hiki ns. hyötyliikunnasta eli oikeista hommista, niin parantaako se oloa vai onko ainoa hyväksyttävä liikkumakeino juosta pitkin risukoita? Voiko juosta muuten vaan tai vaikka kävellä, vai pitääkö olla aina sytkytysmittarit ja Sports-trackerit päällä? Lasketaanko semmoinen vasta oikeaksi liikunnaksi? Että kun sen voi mitata.

Mitä liikuntaa se on sitten se kolffi? Eihän siinäkään juosta itseään läkähdyksiin, vaan astellaan ylvään rauhallisesti kärryn edellä pikku keppi toisessa kädessä ja palloja taskut pullollaan. Onko se hyväksyttävää, etenkin jos se stetsoniskooppi-ihminen itse harrastaa sitä? Minä en pidä lajista juuri ollenkaan. Ei tule hiki, ei osu mihinkään, etsit metsässä palloa, olet toisten tiellä, pitää käyttäytyä hyvin, ei saa kirota. Mikä laji se tuommoinen on? Ei siinä olo parane. Etenkään kun ei saa kiihtyä ja kirota!

Pitäisikö alkaa tupakoimaan ja juomaan alkkohoolia, jotta olisi mistä parantaa oloa? Ei lääkintäihminenkään tuntisi turhautumista, kun se voisi sanoa, että minähän sanoin - ne on nuo huonot elämisentavat kun tekee Teitillen tuon huonon olon!

En tykkää! Olosta enkä juuri mistään.

En laita tähän edes kuvaa kun ei huvita taas mikään! Ja on huono olo vaikka pitäisi kaikkien sääntöjen mukaan olla hyvä olo!

Mihin katosi remonttimiesten ammattiylpeys ja vastuuntunto?

Tuo se on vasta perk... eikun ihmettä, ettei suomalaisen yrityksen työnlaatuun voi enää luottaa tippaakaan! Tälle vanhukselle on tänä vuonna suotu kyseenalainen ilo seurata yhden pienehkön taloyhtiön putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja piharemontin etenemistä. Talossa on 15 asuntoa ja 5 liikehuoneistoa.

Nyt tuota hommaa on kestänyt kohta 8 kuukautta ja  on vielä jäljellä arvioiden mukaan n. kuukausi. Toki ollaanhan sitä aikataulussa, jota osittain munasi reilun kuukauden verran isännöitsijä omilla sähläyksillään. Silloin viime talvena kun valittiin ns. ammattilaiset tekemään tuo iso projekti, oltiin vahvasti uskossa kuin lahkolaiskokouksessa ja hymyiltiin pukumiesten puhuessa kauniisti projektin sujumisesta. Insinööritoimisto vakuutti suunnitelmien olevan huippuluokkaa samoin kuin urakoitsijoidenkin. Ja ryystettiin pullakahvia!

No onhan siinä aikataulussa pysytty! Mutta onko jälki ollut sen puheen väärtti? No tässä muutamia juttuja, joiden luulisi kuuluvan luontojaan sovitun homman sujumiseen ja työn jälkeen. Jos tekijänä olisi ollut ensikertalainen rakennusliike, olisin ymmärtänyt suhmuroinnin eli pikkuyksityiskohtien ongelmat. Mutta kun kyseessä oli kokenut helsinkiläinen rakennusalan perheyritys, en voi ymmärtää sitä. En siitäkään huolimatta, olipa rakennusmiehet mistä tahansa kotoisin. Eikö työnjälkeä ja valvontaa osata hoitaa vai eikö se ylipäätään kiinnosta yrittäjää?

Pyysin keväällä remontin huoneistokohtaisista lisätöistä tarjouksen parilla eri sähköpostilla. Kun sitä ei kuulunut, lähetin sähköpostia kesällä uudelleen ja soitinkin perään ja sain lupauksen, että homma on kunnossa ja hoituu. Kun syksyllä, palattuani Stadiin, menin katsomaan missä vaiheessa hommat on, ei lisähommista ollut mitään havaintoa. Ei ollut huoneiston suunnitelmataululla merkintöjä mistään pyytämistäni asioista. Uudistin pyyntöni parilla uudella sähköpostilla ja kolmella puhelinsoitolla. Lopulta, viikko ennenkuin asunnon piti olla luovutuskunnossa, sain tarjouksen. No mitäpä siihen oli ollut enää paljon sanomista. Se oli hyväksyttävä ja annettava rakennusliikkeelle aikaa pari viikkoa hoitaa hommat.

Siinä välissä asunto "valmistui" putkiremontin osalta "luovutuskuntoon". No olihan se luovutuskunnossa, jos omistajan näkö on -6 tai +6 eikä omista silmälaseja ja pääse esim. kurkkaamaan keittiökaappien alle. Kuvasin esimerkkejä työnjäljestä ja niitä on jutun lopussa.

Nyt olisin valmis lähes hyväksymään varsinaisen putkiremontin osuuden, jos vain vaihtaisivat vielä upouuden vessanpöntön kannen, joka on täysin naarmuilla. Ja lisähommista puuttuu vielä yhden lisäpistorasian ja keittiötason työvalon asennukset.

Jotenkin on surullista, ettei yrityksillä eikä ihmisilläkään ole enää vastuuntuntoa töittensä jäljestä. Se oli hienoa aikaa silloin aikoinaan kun saattoi sanoa, että suomalainen työnjälki ja suomalaiset tuotteet ovat maailman parasta laatua. Silloin saattoi vielä kulkea avainlipun tai Suomen lipun kanssa rinta rottingilla maailmalla. Ei voi enää ainakaan mitä laatuun tulee!

Seuraavat kuvat ovat siis "valmiina" luovutetusta asunnosta.

Lattialistoja puuttui parilta seinältä

Vanhojen putkien läpivienneissä on liian pienet
 peitelevyt ja lattialista murjottu

Liian pienet peitelevyt, parketissa uusi rako,
vanha reikä massattu huonosti,
lista murjottu, johto irti

Massattu sinnepäin, lattialista murjottu

Putket ja johdot sikin sokin kaapin alla

Kaapin jalka puuttuu, samoin alakaappien kaikki jalkalistat puuttuvat

PAINOTAN VIELÄ, ETTÄ ASUNTO ON LUOVUTETTU ENNEN NÄIDEN KUVIEN OTTAMISTA!

Piikillekö?

No niin, mitä minä nyt sitten teen? Nenukka eli siis nokka on taas tukossa. Taivaalta vihmoo vettä ja Pekka Pouta kavereineen uhkailee lumella. Luvassa on vielä ikävämpää keliä kuin mihin viime viikkoina on saatu tottua.

Laboratorioihminenkin on istunut taas vuoden kammiossaan ja sekoitellut droppejaan. Siinä on dreenimaljat kuhisseet pöpöelämää kun on testailtu rohtojen purevuutta. Mikroskoopit ovat silmien eritteestä röhnässä kun on silmämuna kiinni linssissä tuijoteltu erilaisten pöpöjen liikkeitä. On arvuuteltu tai yritetty katsoa pöpön selästä mikä kirjain sillä on, että tiedetään antaa oikea aakkosnimi taudille.

Aiemmin on tarjottu A:ta ja B:tä ja muitakin kirjaimia. Se on laboraattorille onni, että vielä löytyy aakkosissa kirjaimia, joita ottaa pöpön nimeksi. Niin siinä tapauksessa, että pöpön selässä ei näy selvästi kirjainta, niinkuin esimerkiksi ristilukilla. Sillä kun on se risti siellä jo valmiina. Se oli eläinoppineella helppoa nimetä tuo hämäränhäkki.

Kun pöpön kirjain on selvitetty, on kokeiltu mikä siihen sitten tepsii. Kun on löydetty oikeaa myrkky, voidaan tunkea sitä ruiskuun ja lähettää spruutat apteekkiin ja terveyskeskukseen. Ja niillä sitten tökitään ketä mihinkin kohtaan nahkaa siinä toivossa, ettei iske tauti.

Minäkin olen ottanut piikin jo monena vuotena. Viime vuonna ei vaan osunut! Iskikin väärä pöpö tai sitten väärä rokotus. He eivät vaan keskustelleet keskenään, joten sairastin lähes uuvuksiin asti toista kuukautta. Siinä meni tehtaallinen nenäliinoja, pakettiautollinen Neosynephrineä, 3 isoa pahvilaatikollista Finrexiniä ja lavallinen erilaisia yskänlääkkeitä.

Yskänlääkityksellä torjuttiin milloin kurkun kutinaa, milloin irroitettiin limaa, milloin vastustettiin hakkaavaa yskää ja milloin liian kuivaa. Kaikista noista lääkkeistä oli saman verran apua eli ei yhtikäs mitään. Mutta kuumaan mustaviinimarjamehuun en ryhtynyt! Niin kipeä en ollut vaikka olinkin kuolemaisillani tuohon pöpötautiin. Sitä en vaan juo! Yäk!

Nyt pitäisi sitten taas ottaa rokotus! Osuukohan se tällä kertaa! Vai tilaanko jo ennakkoon Kaukokiidon tuomaan tuon rohtokuorman? Kyllä taidan taas kuitenkin kokeilla osuisivatko rokotus ja pöpö nyt yksiin!

Syksyisen metsätien kauneutta Ruskeasuolla

Suomalainen se vaan on kamikazekingi maanteillä!

Ja nyt en sitten kirjoita Räikkösestä, Alenista, Latvalasta, Mäkisestä tai edes Bottaksesta. Tai enhän minä voi tietää oliko noista joku tuon nimisiä? No avaanpa Teille tuota otsikkoa hieman lisää!

Oltiin veljeskaartilla Oulun seudulla matkoista ikävimmällä eli suvun mustapukumatkalla. Ja matkaahan tuonne perille tuli monta bensalitrallista vaikka olisi ollut vähäsyöppökin ajoneuvo alla. Meillä ei ollut aivan mahdoton kiire, kun oli osattu varata aikaa. Mutta aikataulusyistä niin meno kuin paluukin ajoittui illan ja yön pimeille tunneille.

No mutta se päästiin toteamaan, että on se vaan monella suomalaisella kiire! Sen kerkisimme panna merkille. Kun mentiin pimeällä, sateisella kelillä sekä tie oli melkoiselta osin kapea ja raiteinen, niin eikö vaan pitänyt kanssa-autoilijoiden pyrkiä ohi! Eikä mekään hiivitty jos vauhtiamme haluaa kuvailla. Ohittajan piti pitkään roikkua puskurissa niin, että naarmut melkein jäi. Kun tietää, ettei kaveri takana voinut nähdä mitään muuta kuin meidän perävalot, niin olikohan siellä kaikki taka-autossa kotona? Tuommoisessa ajopäässä ei voinut olla kuin sahanpurua tai pelkkä reikä.

Ja ohi piti päästä heti kun eteen aukesi kymmenen metrin näkyväisyys tai muuten vaan innostus puhkesi ohituskukkaan. Sitä ei estänyt keltaiset tai minkään muunkaan väriset viivat, kaiteet tai mikään muutkaan häiriötekijät. Vastaantulevan auton valonkajo mäen takaa tuntui vaan innostavan hullua ohittajaa. Oli helppo kuvitella, että kaveri pani silmänsä kiinni ja toivoi parasta. Olisikohan tuommoinen joku suomalainen versio kamikaze-toimesta?

Saapi sitä tänään olla onnellinen, että selvisimme hengissä tuolta suomalaiselta peruskilparadalta! Se oli 1220 km:n rata, sää olosuhteet hankalammat kuin Räikkösellä ja Bottaksella kertaakaan F1:ssä ja vielä yökisa ilman ratavaloja. Vuoroin vaihtelevat sumu, räntä ja rankka vesisade eivät varmasti olleet panneet noita tapaamiamme ohittajia miettimään sliksien eli kuivankelin renkaitten vaihtamista sadekelin renkaisiin. Tai järjen ottamista mukaan ajomatkalle. Ehkä järki oli kotona katsomassa naisporukalla Salkkareita tai Kympin uutisia.

Onneksi, ainakin meidän joukko, ollaan nyt kotona turvassa ja hyvissä ruumiin voimissa! Sielu vapisee vieläkin jännityksestä!

Noitten ohittajien hengissäolosta onkin sitten jo vaikeampi sanoa mitään! Suuria todennäköisyyksiä ei kannata veikata sen suhteen, ainakaan pidemmälle! Toivottavasti joskus järkiintyvät ennenkuin käy oikeasti huonosti!

Olkaa Tekin varovaisia kun liikutte ajo-, kävely- ja muilla teillä! Siellä on liikkeellä monta piittaamatonta kahjoa ja reikäpäätä!

Yömaisemaa tuulilasin takaa

                                                 

Vähän Enterin kokemuksia ja Windows 10:ä

Pääsin lopultakin pari kertaa Enter ry:n opastushommiin. Viime kevään jälkeen en ollut tuota ehtinyt tehdäkään. Poissaollessani oli Lasipalatsin opastuspiste muuttanut Kaupunkiverstaan mukana Postitaloon  Kirjasto 10:een. Jos ei tilat olleet Lasipalatsillakaan kaikilta osin kiitettävät, niin Postitalolla istuttiin vieläkin ahtaammin ja suuren hälinän keskellä. Tuo muutto oli poikinut myös uuden opastuspisteen Rikhardinkadun kirjastoon, jonne siirtyi myös osa Lasipalatsin opastajista.

Seniorit olivat kuitenkin löytäneet opastuspisteen Kirjasto 10:ssä. Jo ennen aloitusaikaa alkoi paikalle kertyä väkeä kasseineen ja reppuineen. Kevään jälkeen oli tablettilaitteiden määrä lisääntynyt silmin nähden, jos ei peräti "räjähdysmäisesti". Jo alkuvuodesta huomasin, että tableteille oli monen mielessä muodostunut nimeksi iPad riippumatta laitteen todellisesta nimestä.

Säntäsin muutaman kerran opastamaan iPadin kanssa paikalle tullutta, mutta kun laite oli etsitty kassista esille, paljastuikin Samsungin Android-laite. Olen (muka!) hieman paremmin Sinut iPadin kanssa, enkä tunne niin hyvin Android-laitteiden "anatomiaa". Mutta kun eri käyttöjärjestelmien logiikassa on suurin piirtein samanlainen pohja, niin kyllähän niistä aina jotenkin selvitään.

Toinen silmiinpistävä asia oli Windows 10-läppärit. Microsoft on saanut "pakotettua" ihmiset päivityksiin. Neuvomme Enterissä on ollut, että päivittämistä pitäisi malttaa odottaa vuoden 2016 puolelle. Tuohon mennessä Microsoft olisi ehkä ehtinyt korjata W10:n pahimmat "lastentaudit". Olen huomannut omassa lähipiirissäni ja nyt sitten Enterin opastuksissa, että päivitykset on tehty ja ongelmia on ollut.

Microsoft tekikin tuossa viime päivinä ison päivityksen Windows10:een. No olihan siinäkin pientä ongelmaa tietoturvaosion kanssa. Tein päivitykset itse syyskuussa W10:een ja nyt tuon ison uuden paketin. Onko sitten ongelmia ollut? No olihan niitä silloin syyskuussa, mutta ainoastaan kahden kirjoittimen kanssa, joille ei alussa ollutkaan ajureita W10:ssä. Nekin saatiin aika pian kuntoon päivittämällä netistä printtereille uudet ajurit.

Mutta, niinkuin joskus aiemminkin kirjoitin, käytän itse sitä järjestelmää, joka kulloinkin on ajankohtainen. Lähes kaikki Windowsit olen käynyt läpi ja jokaisen kanssa olen pärjännyt. Olen tavallinen käyttäjä, joka ei isoja koukkuja tarvitse saati edes osaa. "Heavy userit" on sitten erikseen ja heillä tuntuu olevan monen sortin moitetta milloin minkäkin järjestelmän suhteen.

Mutta käyttäkää laitteitanne ja kokeilkaa ja kokeilkaa ja käyttäkää! Ei ne mene rikki eikä helposti sekaisinkaan ellei aivan fakiiritemppuhin lähde mukaan!

PS. Älkää avatko tuntemattomissa viesteissä tulevia liitteitä!!! Niissä piilee pahoja!!!

Tässä vähän huonolaatuinen kuva Windows 10:n sivulta