Tanssitko tätien ja setien kanssa?

No johan oli, olihan jo! Tanssii Tähtien Kanssa-kisassa oli jälleen pistelaskun draamaa. Joukkuekilpailun päälaelleen heittämät pistetaulukot ja yleisön mielipide eivät tainneet täysin kohdata. Toki mielestäni lopputulos oli juuri oikea!

Neljän kilpailijan joukosta Sari Havaksella oli taidot kehittyneet vähiten, joskin kokeneen näyttelijättären lähtötaso oli varmaan korkein jäljellä olleista kilpailijoista. Ja mukavahan Sarin hienoja esityksiä oli katsellakin! Jäljelle jääneiden kilpailijoiden edistyminen on ollut lähtötasoon verrattuna aika huimaa. Kukapa olisi osannut odottaa musiikkitaiturin Raksun, Raakel Lignellin, ja kokki Harri Syrjäsen venyvän nähtyihin suoritustasoihin! Vauhtimimmi Manuela Boscolta notkeana entisenä urheilijana saattoi hieman odottaa myös tanssiparketilla notkeita otteita.

Mutta se mikä minua suuresti harmittaa on erittäin taidokkaitten opettajien tippuminen kouluttamansa kilpailijan pudotessa! Mm. Susa ja Aleksi ovat niitä, joiden tanssia on aina ollut nautinnollista seurata. Ja kisassa edelleen mukana oleva Jani on herkkyydessään kova jätkä ja loistava esimerkki oikeanlaisesta paneutumisesta.  Lykkyä heille kaikille omassa opetustyössään myös TTK:n ulkopuolella!

Oikeat henkilöt ovat nyt kilpailemassa finaalissa! Toivon Raksun voittavan vaikkakin salaisesti miessukukunnan edustajana elättelen toivoa Harrin voitosta. Mutta sanokaa mitä sanotte, niin miehenä minä en voi kiistää katsovani mielelläni Manuelan notkeaa taivuttelua musiikin tahdissa.

Paras voittakoon ja veikkaan voittajaksi Raksua!

Novelli Sormikoukkua osa 2.

Järvenrannassa Sulon toimittamasta hiekkapesusta huolimatta hajua oli jäljellä niin paljon, että seuraavan viikon ajan nukkumapaikkana oli aitta pihanperällä. Noina päivinä ohjelmaan kuului myös peseytyminen järvessä kolme kertaa päivittäin. Parin viikon aikana hommaan kului melkein kaksi kokonaista Mäntysuopa-saippuaa ja keskikokoinen paketti Omo-pesupulveria. Vaatteita äiti liotti kolmatta viikkoa saavissa kunnes totesi hajunpoiston toivottomaksi ja poltti vaatteet pihan perällä nuotiossa. Sulon onkiharrastus ei ollut kuitenkaan loiventunut tuosta onnettomuudesta.

Sulon lapsuus oli siis kulunut kotimökin rannassa. Siellä hän oli kököttänyt päivät isolla rantakivellä, jolle piti kahlata rannasta muutama metri. Ainoastaan nälkä oli ajanut pienen miehen pari kertaa päivän mittaan kotitupaan eineelle. Syömään mennessä oli mukana lähes aina ollut kiduksistaan koivusta taitettuun risuhaarukkaan pistettyjä ahvenia tai muita kaloja. Koulunkäynti, tuo pahalainen oli keskeyttänyt himoharrastuksen muutamaksi vuodeksi. Koulu ei ollut nuorelle miehelle miltään osin mieleen, joten pakollisen oppivelvollisuuden tultua suoritetuksi oli yläkoulun jälkeen sekin haitta poistunut ja Sulo Koikkalainen oli päässyt keskittymään jälleen himoharrastukseensa.

-          No kyllähän minä voisin apumiestä tarvitakin! Miettisen Matin kanssahan me on tätä tehty, mutta kun Matti otti ja muutti kaupungin humuihin. Yksin ja kipeän selän kanssa alkaa ottaa vähän lujille veneen piteleminen ja verkkojen kokeminen yhtä aikaa ja nuotanveto ei enää onnistu ollenkaan, Suoraniemi oli tuumannut kun Sulo oli käynyt kyselemässä hommia.

Seurauksena ... JATKUU 

Formula-päivä tänään

Abu Dhabissa ajetaan tänään formulaa. Rataa kiertävät Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas taas muutaman ulkolaisen ajoharjoittelijan  kanssa. Bensaa palaa ja renkaat kuumuvat. Joukosta on vain poissa Heikki Kovalainen, jonka toivoisi sympaattisena ihmisenä olevan mukana noissa karkeloissa ja vieläpä pärjäävän!

Se onko tuo homma järkevää millään mittapuulla? Siitä voidaan olla monta mieltä! Nykyään päällimmäisiin huolenaiheisiin kuuluvat ympäristöasiat eivät ainakaan ole aivan kohdallaan formulakisoissa. Autoja, varusteita, ihmisiä ja monenmoista tavaraa kuskataan mantereelta toiselle parin tunnin kisaa varten. Rahaa palaa, bensaa palaa, renkaita palaa, jarrupaloja palaa ja jopa autojakin palaa. Onneksi nykyään turvallisuus on parantunut niin paljon ettei ihmisille juurikaan tapahdu mitään vakavia autojen törmäyksissä tai ulosajoissa. Useinmiten ainoastaan muovia ja kevyitä metalleja särkyy niissä tilanteissa.

Mutta se rahan tuhlaus, riskien määrä sekä ympäristöhaitat tekevät lajista melkoisen järjettömän. Ainoastaan yksi laji on vielä hullumpi ja se on nyrkkeily kaikissa muodoissaan! Formulassa särkyy materiaa ja nyrkkeilyssä ihmisiä! Miten Sinä suhtaudut em. lajeihin? Mutta minä, pöllö kun olen, aion joka tapauksessa katsoa huomenna kisan lähdön ja ensimmäisten maaliintulon. Muuten kilpailun kuluessa aion lukea kirjaa tai lehtiä tai katsoa digiboxilta nauhoittamiani tv-ohjelmia! Toivottavasti kuitenkin nähdään suomalainen Abu Dhabin palkintopallilla!!!

Novelli Sormikoukkua osa 1.

Sulo Koikkalainen oli lapsesta saakka nujunnut kaikki vapaa-aikansa veden äärellä. Pikku Sulo oli usein nähty jo reilusti alle kouluikäisenä taapertamassa varhain aamulla ongenvapa olallaan kohti järvenrantaa. Olalla oli aina keikkunut yli kolmemetrinen vapa ja kädessä vanha lasipurkki täynnä navetan takaa kaivettuja onkimatoja. Purkissa oli peltikansi täynnä pieniä reikiä etteivät madot päässeet tukehtumaan. Sateen jälkeen lehtikasan alta löytyvät kastemadot olivat olleet parhaita. Tosin ne olivat joskus niin isoja, että Sulo ei meinannut uskaltaa poimia niitä purkkiinsa. Ne olivat muistuttaneet kooltaan melkein kyykäärmeen poikasia. Ne pääsivät myös helposti matopurkista ulos kun olivat niin pitkiä ja liukasliikkeisiä. Tietenkin vaan silloin jos purkin kansi oli sattunut jäämään auki.

-          Se vaan tuo meidän Sulo jaksaa pelata noitten matojen perässä, äiti oli todennut kun Sulo taas kerran marssi matopurkki kädessä navetalle päin.

Madonkaivuuhommat eivät aina olleet niin mukavia. Lantakasan muheva tuoksu navetan takana voitti kesähelteellä muuten niin raikkaan järvenrantaluonnon tuoksun. Pahin sattumus madonetsinnässä oli tapahtunut erään kerran Sulon ollessa kuusivuotias. Lantakasan vierellä sijaitsevan lokakaivon umpimätä kansi oli pettänyt jalan alla. Siitä oli seurauksena ollut molskahdus täpötäyteen lokakaivoon. Kaivon ammoniakinkatkuinen ruskea mönjä oli peittänyt pikkumiehen hiuslatvoja myöten. Pelastuminen oli onnistunut ainoastaan nopeiden refleksien ja hyvän uimataidon ansiosta. Kädet olivat salamana etsiytyneet kaivon ylimmän reunalaudan kulmaan ja miehenalku oli ponnahtanut kaivosta kuin korkki pahimmilleen käyneestä simapullosta. Samalla sisälle housuihin oli ilmestyneet melkoiset rusinat säikähdyksen seurauksena. Matka kaivolta oli jatkunut suoraan järveen kuuraamaan ihoa hiekalla puhtaaksi kaivon ruskeanpuhuvista sulotuoksuista.

-          Missä hiivatissa Sinä olet nyt rypenyt? äiti oli tokaissut kun Sulo lampsi läpimärkänä järveltä pihaan.

Kun tapahtunut oli selvinnyt äidille, oli suuttumuksen tilalle noussut huojennuksen tunnot kun pikku-Sulolle ei ollut käynyt pahemmin. Järvenrannassa Sulon ... JATKUU

Pyhäinpäivä ja kaupat kiinni?

Muistan hyvin ajan, jolloin vastustin jyrkästi kauppojen aukioloaikojen lisäämistä. Olin nuoruudessa tottunut siihen, että kaupat olivat auki arkisin klo 17:ään ja lauantaisin klo 13:een. Noiden aikojen jälkeen päivä ikäänkuin rauhoittui ja alkoi seesteinen ilta, jolloin oli mahdollista harrastaa ilman hälinää. Ihmisillä oli aikaa rauhoittua perheensä pariin ja tehdä yhdessä asioita. Asuin lähellä kauppoja maalaiskylän keskustassa. Kaupat toivat päivisin aukiollessaan melkoista liikenteen hälinää kylälle.

Aikuisiällä omassa ammatissani ei paljon ehtinyt kauppaa ajattelemaan kun työpäivät venyivät pitkiksi. Toki päivän ruokaostosten tekemistä auttoi kun ruokakauppojen aukiolot pitenivät jossain vaiheessa klo 18:aan ja sitten klo 20:een. Mutta edelleen minua ihmetytti lauantain aukiolon pidentäminen. Olihan jääkaapit keksitty ja varautuminen viikonlopun ruokiin ei vaatinut päivittäisiä kauppakäyntejä.

Sitten tultiinkin siihen vaiheeseen, että aukiolojat vapautuivat ensin pienille kaupoille ja sitten tuli vielä pidennysmahdollisuudet kaikille kaupoille. Tuli myös sunnuntain aukiolot. No huh, huh! Miten siihen sitten olisi pitänyt suhtautua? Tuossa vaiheessa kauppahommiin itsekin siirtyneenä se tarkoitti oamkohtaisesti sitä, että omatkin työpäivät ja viikot venyivät entisestään. Nukkumismahdollisuudet vähenivät ja unentarve lisääntyi. Yhtälö oli tuolloin aika mahdoton!

Lisäksi sitten tulivat kulutusjuhlat ja suomalaisetkin oppivat moninaiset herkuttelutavat ja kekkerien pidon ystävien kanssa. Siitä seurauksena olikin erityisesti kaksoispyhien rajut hamstrausorgiat. Ihmiset kaahasivat ostoskärryineen hysteerisesti ruokakaupoissa aivan kuin ruoka olisi loppumassa Suomesta. Tuosta olisi voinut päätellä, että seuraavalla viikolla ei olisi tarvinnut kaupassa käydä kun kaapit pursuivat hamstrattua evästä. Mutta ei! Normaali ruoka-asiointi jatkui seuraavasta arkipäivästä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut! Mihin katosivat hamstratut ruuat?

Vastustanko vielä? No en tietenkään! Nyt on mukava asioida kaupoissa viikonloppuisin ja viettää aikaa suurissa ostoskeskuksissa. Ja onhan joskus iltamyöhällä pakko hakea vielä maitopurkki lähikaupasta klo 20.45. Ja joskus lauantaisin sapettaa kun kaupat sulkevat ovensa jo klo 18. Mistä sitä voi tietää vaikka minäkin tarvitsisin jotain purtavaa aamuyöstä klo 4:n aikoihin kun ei nukuta?

Myös virastot, terveyskeskukset ja kaikki muutkin palvelut on pidettävä aina auki, että kansa pääsee asioimaan haluamanaan aikana!!! Ei kun kaikki aukiolot ympäri vuorokautiseksi ja kaikki vapaaksi!!!

Veroluettelot, tirkistelijän unelma

Nyt ne ovat taas täällä! Luettelot valtakunnan merkkihenkilöiden verotuksesta vuodelta 2012. Tietokoneet käyvät kuumana kun etsitään tuttujen nimien verotettavia tuloja ja tiedotusvälineet paasaavat ansiotulojen sillä ja sillä pienentyneen ja sillä ja sillä kasvaneen. Romahti, räjähti, supistui, kutistui, hyppäsi, harppasi jne. ovat päivän verbejä.

Kiinnostuksen kohteina ovat yleisesti julkkikset kuten urheilijat, kirjailijat, näyttelijät, firmojen johtajat, tv-julkimot, artistit ja tietenkin tärkeimpänä Johanna Tukiainen. Mutta ilman huomiota eivät jää myöskään naapurit, sukulaiset, kaverit, ystävät  ja kaikki sellaiset läheiset, joista saattaa tulla entisiä liian suurten tulojen aiheuttaman kateuden vuoks. Hui kauhistus kun on mielenkiintoista! Kenetkähän minä näenkään ensi kerralla?

Työpaikkojen kahvipöydissä käydään asian ympäriltä laajaa polemiikkia. Ei edes valtion salakuuntelujupakka pärjää tälle kansan suunnattoman kiinnostuksen kohteelle. Iltapäivälehdet myyvät kuin häkä ja painokset loppuvat monista myyntipaikoista. Levikeille hyvää riittää moniksi päiviksi!

Olisikohan Kataisen kaveri Himanen sittenkin ollut oikeassa kansamme perusluonteesta kateudesta, jonka kaveri on myös uteliaisuus? Mutta lähdenpä tästä tutustumaan listoihin, että pystyn osallistumaan keskusteluun. Enhän minä muuten niistä ole ollenkaan kiinnostunut!

Novelli Erätulilla osa. 6

Masentunut metsämies vääntäytyi kivuliaasti pystyyn ja taapersi jalat harallaan nuotiopaikalle ja kasasi rivakasti varusteensa. Kuten arvata saattoikin, silmälasit eivät olleet pitäneet kohtaamisestaan männynrungon kanssa. Lasikotelo rintataskussa oli täynnä linssien sirpaleita ja 280 Euroa maksaneet kehykset olivat jengoilla.  Reppu selässä ja ase olalla Luukkonen lähti astelemaan paljain jaloin käpyjä väistellen kohti Latukkaa. Jalkoväliä hiersivät kärähtäneiden housujen palkeenkielet. Punaisella vereslihalla olevat kulkuset vilkkuivat jalkovälistä. Tuska oli sen verran kova, että jalat harallaan kävely ei olisi kyllä onnistunut pitkospuita pitkin. Luukkosen onneksi maasto oli kuivaa kangasta, jolla leveämpikin kävelyasento sujui kohtalaisen vaivattomasti.

-          Jos en ole Sinulta, rakas Lada, ennen armoa pyytänyt ja olen joskus jopa rumastikin Sinua puhutellut, niin nyt pyytäisin nöyrimmästi kaikkea entistä anteeksi ja toivoisin Sinun käynnistyvän heti avaimesta! Pena Luukkonen aneli hartaasti avatessaan Latukan ovea.

Anelija asettautui kuskinpukille varovasti. Hyvin, hyvin varovasti! Jostain kumman syystä Latukka päätti huomioida rukouksen muotoisen anteeksipyynnön ja käynnistyi heti. Jos auto olisi halunnut käyttää hyväkseen kuskinsa kuntoa, olisi se ehkä ilkikurillaan tänäänkin työnnättänyt itsensä käyntiin.

Hetken kuluttua mentiin kuitenkin rivakkaa kyytiä pitkin metsäautotietä kohti kirkonkylän terveyskeskusta. Epätasaisen tien kuiva sora vain rapisi auton lokasuojien sisäpuolella ja takapeilissä näkyi pölysumu, joka levisi pitkin tienreunan varvikoita. Ladan kulunut penkki ei ollut pinnaltaan paras paikka kärsineelle takalistolle. Kankaan karkea kuvio ja muutama katkennut jousi hiersivät tuskallisesti vahingoittunutta takapuolta vaikka kuljettaja yritti istua höyhenen keveästi ja kannatella kannikkaansa selkänojan varassa.

Puolituntia myöhemmin Lada jarrutti laukkaansa, jarrurummut savusivat ja kulkupeli löysi sijansa terveyskeskuksen parkkipaikan takanurkassa keula syvällä pajupuskassa. Vaikka silmälasit olivat murskana, oli reitti löytynyt vanhasta muistista ja korvakuulolla.

Kuljettaja vääntäytyi perin varovasti ulos ajokistaan, päästi syvän huokauksen ja lähti taapertamaan hiljakseen jalat levällään kohti terveyskeskuksen sisäänkäyntiä. Odotussalin väki tuijotti ihmeissään ilmoittautumisluukulle taapertavaa niukalti ylipainoista miestä ja tämän housunriekaleiden välistä vilkkuvaa pariovien levyistä vereslihalle palanutta takapuolta. Punaisena heiluvat kulkuset toivat jopa joillekin mieleen vain muutaman kuukauden päässä odottavan jouluajan.

Väki päätti ikäänkuin yhteisesti ilman laajempaa keskustelua antaa etusijan juuri saapuneelle tuskaiselle tulijalle.

SEN PITUINEN SE!