Novelli osa 5 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Kakkukahvin äärellä tapahtunut paljastus ei pitkään pysynyt kahden naisen salaisuutena vaan se lähti kierrokselle kulovalkean tavoin kylän naisten keskuuteen. Pubissa päiviään ja iltojaan viettävien miesten sumuisiin aivoihin ei naisten yllättäen virinnyt kiinnostus kotien tulisijojen kunnosta yltänyt. Ainoastaan kylän pitkäaikainen vanhempi nuohooja Kytäjä hieman ihmetteli, että kylän naiset alkoivat soitella nuohousajoista ennen sääntömääräisiä nuohouspäiviä. Lisäksi ihmetystä herätti se, että kaikki toivoivat uuden nuohoojan saapuvan hoitamaan työn mahdollisimman pikaisesti. Kytäjälle sopi erittäin hyvin että Nilsson hoiti nuo hommat. Eläkepäivät lähestyivät Kytäjää vääjäämättömästi ja katolta putoamisen riski kasvoi samalla suorastaan eksponentiaalisesti. Niinpä hän jäi mieluusti hoitelemaan olemattomia paperitöitä ja täyttelemään ristikoita paloasemalla sijaitsevaan pieneen nuohoojien toimistoon samalla kun Nilsson suhasi Mercurillaan kylillä kalupakki takatuupparilla kolisten.

Ikävin Nilssonin ammatissaan kokema takaisku tapahtui eräänä loppukevään tai jo paremminkin alkukesän kauniina iltapäivänä. Hän oli nuohoamassa kersantti evp. Vepsäläisen vaimon Onervan rööriä kun itse kersantti evp. palasi yllättäen matkaltaan veljensä Eetun luota. Nuohooja oli hoitanut talon tulisijojen nuohoukset nopeasti, sillä vierailu oli talossa jo kolmas vuoden sisällä. Tuskinpa ison talon tulisijoissa kaikissa oli edes tulta keritty pitää edellisen nuohouksen jälkeen tuon kuluneen vuoden aikana. Miestään merkittävästi nuorempi Onerva-rouva oli vaatimalla vaatinut nuohousta kolmen-neljän kuukauden välein. Tuo ei ollut mitenkään herättänyt puolison erityistä huomiota. Olihan viallisten tulisijojen vaarallisuudesta jatkuvasti toitotettu mediassa. Ja hyvähän se oli, että joku huolehti kodin turvallisuudesta. Ja kersantti evp:n mielestä säännöllisyys oli asioiden hoidon perusta kaikessa toiminnassa. Hän oli itse mielestään antanut oman osansa turvallisuusasioille palvellessaan puolustusvoimissa nuorukaisesta eläkeikään saakka. Näin oli kersantti evp. Vepsäläinen itsekseen jo pitkään tuuminut.

Mutta nyt oli paha tilanne! Ovi kävi! Se ei kuitenkaan kantautunut makuukamarissa nuohoavan Matias Nilssonin korviin eikä myöskään nuohouksen kohteen utuiseen tietoisuuteen. Vasta makuuhuoneen oven avautumista seurannut narahdus antoi aavistaa jonkun tunkeutuneen haittaamaan ammattimiehen työsuoritusta. Onerva-rouvan mielessä välähti kuva eteisen komeron toiseksi ylimmällä hyllyllä olevasta aseöljypullosta, jolla hänen oli pitänyt jo pari viikkoa aiemmin öljytä makuuhuoneenkin oven saranat. Olisi tuolloin pitänyt jättää mieluummin eteisen saranat öljyämättä. Olisi ehkä saanut hieman etumatkaa. Mutta nyt oli myöhäistä enää miettiä öljyasioita.

-          Tilanne seis! karjaisi kersantti evp. Kaarlo Vepsäläinen tehokkaimmalla komentoäänellään.

Tuo ääni oli aikoinaan saanut monen alokkaan pistäytymään päivän päätteeksi varusvarastolla vaihtamassa ryvettyneet kalsarinsa puhtaisiin. Varusvääpeli ihmetteli jatkuvasti, että mikä Vepsäläisen joukkuetta oikein vaivasi kun vahinko sattui ainoastaan tuolle yksikölle. Mutta kun uusi varuskunnan komentaja oli edellyttänyt, että miehille annetaan puhtaat vaatteet aina näiden halutessa, niin annettavahan se oli. Eikä siihen ollut rättivääpelillä sanomista. ”Hykieniaa, hykieniaa”, oli komentaja jatkuvasti hokenut. Toteltava oli niin kipeää kuin se koskikin vääpelin, varusvastaavan, syvälle sydänjuuriin ja sieluun pesiytyneisiin säästäväisyyden periaatteisiin.

jatkuu ...