Novelli osa 1 - Kukitettu nuohooja

Nuohooja Matias Nilsson oli monessa talossa kaivattu mies. Ammatissaan hänen pätevyyttään ei kukaan kyseenalaistanut eikä moittinut. Tai moittinut ja moittinut! Nälvimistä ei ehkä voi sanoa moittimiseksi. Sillä häntä kyllä nälvittiin ja sen teki pääasiassa ja lähes yksinomaan palopäällikkö Pentti Lotvonen. Nälviminen oli tarkoitettu enemmänkin yhteiseen harrastukseen innostavaksi, koska tuo harrastus toi merkittävää, ellei suorastaan himottavaa etua palopäällikkö Lotvosen elämään. 

Miehillä oli näet tapana pelata korttia viikonloppuisin paloasemalla päällikön huoneessa. Huolimatta palavasta innostuksestaan Matias Nilsson ei ollut kummoinen korttimies. Hän hävisi usein. Tai oikeastaan melkein aina. Kun oli nokituksen aika ja Nilssonilla oli mielestään hyvät kortit, saattoi palopäällikkö huoletta panna lisää nokkiin tai katsoa pelin. Oli nimittäin aivan varma, että palopäällikkö Lotvosen kortit hakkasivat Nilssonin läpyskät aina. Ja niinhän se olikin! Vaikka miehet eivät pelanneet suurilla panoksilla, oli reilun kahdenkymmenen yhteisen pelivuoden aikana kilahtanut Lotvosen perheen talouskassaan melkoinen potti nuohooja Nilssonin piippuhommissa tienaamia rahoja.

Varat oli pääosin käytetty perheen ajoneuvokaluston ylläpitämiseen, sillä toki isäntähän perheessä varojen käyttöä hallitsee. Ainakin Lotvosen mielestä, jonka oli kiittäminen Nilssonia perheen nelisen vuotta vanhasta hopeanharmaasta Peugeotista. Malli oli 205. Palopäällikön mielessä oli pyörinyt jo jonkin aikaa ehdotus korottaa hieman panoksia esimerkiksi vähintään yleisen työehtosopimuksen korotustason verran. Sillä hänellä nimittäin teki mieli Peugeot 305:n farmarimallia. Nuohoustaksojen nousua ei voinut ehdottaa perusteeksi, sillä ne eivät olleet nousseet lähes seitsemään vuoteen. Onneksi SAK piti huolen siitä, että palkat nousivat ja sitä myöten yritysten kurjuus lisääntyi. Mutta sehän ei ollut työmiehen ongelma.

No Matias Nilssonin ammatinharjoittamisestahan tässä piti kertoman. Nilsson oli nuorena miehenä pikkuhommista säästämillään varoilla hankkinut polkupyörän, Mercuri merkiltään. Pyörällä alkoi olla ikää jo runsaat 25 vuotta. Lukuun ottamatta lukuisia uusia kumeja, siis tällä tarkoitetaan polkupyörän kumeja, ja muutamia ketjuja oli pyörä palvellut miestä moitteettomasti. Mercurin selässä oli kuljettu jopa lähikuntiin saakka tuuraamaan työstään estyneitä virkaveljiä. Ja muutamana Nilssonin hurjana nuoruusvuotena oli Mercurin tangolle saanut laskea pyöreän peräpeilinsä monen neidon kaunismuotoiset lihaksetkin.

Käytännössä tuon ilon oli saanut oikeastaan jokainen neitonen, jota kuka tahansa kylän miehistä suinkin vain saattoi himota. Silloin jos neitonen ei ollut enää niin nuori ja notkea, että tangolle nousu olisi helposti onnistunut tai olisi ollut muuten luontevaa, oli matkaa tehty pyörää talutellen. Jos pyörä olisi ollut elävä ja ajatteleva olento, olisi se saattanut kiihottua noista kokemuksistaan ja ilmaista kateutensa omistajan pyöränsä vierellä tien pientareella tai monesti myös läheisessä ladossa kokemiin nautinnon hetkiin. Mercuri olisi voinut osoittaa kateutensa esimerkiksi tyhjentämällä kuminsa, mutta siitä seurannut pumppaaminen olisi saattanut vaan palauttaa mieleen kateuden aiheen ikävällä tavalla.

jatkuu ...