No kerronpa lisää! Ensimmäinen juttu oli metsämansikat noin kahdeksan vuotta sitten. Pohjoisessa syntyneenä en ollut noihin herkkuihin luonnossa törmännyt. Kun sitten törmäsin niihin lähibussipysäkin luona mökkeilyn aloitettuani, hain juoksujalkaa lapion mökiltä. Siirsin niitä melkoisen eli kottikärryllisen mökkisaunan viereen, mielestäni otolliseen paikkaan. Ja sitten alkoi sadon odottaminen. Meni pari vuotta ja viimeisetkin varret olivat kuolleet ja maa möllötti paljaana odotellen tulevien vuosien sammalkasvustoa. Satoa ei tullut marjan marjaa!
Toinen turhautus olivat sienet reilut viisi vuotta sitten! Muistelin biologian tunneilta, että sienet lisääntyvät itiöistä. Niinpä sienireissujen jälkeen, siivottuani saaliini, sirottelin roskat ja joskus oikeita sieniäkin porraspieleen kasvamaan satoa mökin äärelle. Mutta mitä sitä turhaa! Ei tullut sieniä porraspieleen. Tai tulihan niitä! Tuli kaiken maailman myrkkysieniä ja tuntemattomia, joihin iski lähiseudun ötökät innolla. Oli reikiä yllä ja päällä, enkä löytänyt neljästä omistamastani sienikirjasta yhtään nimeä niille. Veikkaan, että ne olivat saaneet vähintään seitsemän ristinmerkkiä kirjaan ja poistettu sieltä hyödyttöminä! Tuo määrä ristimerkkejä tarkoittanee, että jos satut edes katsomaan niitä, henki menee tai ainakin ihoa kutiaa tuskaisasti seuraavat seitsemän vuotta.
No entäpäs marjat! Aina siivotessani metsästä noutamani mustikat, heittää hurautin roskat ja ötököitten syömät mustikat mökin nurkalle. Mitä siihen sitten kasvoi? No tavallista puolukkaa tietenkin ja sianpuolukkaa. Onneksi mustikkaa riitti monta vuotta mökkitontilla muutennkin aivan hyvin. Paitsi tänä kesänä, kun mustikka antoikin etsiä itseään oikein suurennuslasin kanssa. Ei tullut runsautta mustan marjan suhteen! Ampiaiset kerkisivät syödä nekin vähät mustikat.
No entäs järven antimet sitten! Katiskaan pukkasi alvariinsa ahvenensinttejä. Olivat poloiset niin uimakautensa alkutaipaleella, että päästin heidät takaisin järveen kasvamaan isoiksi katiska-ahveniksi. Arvatkaa, olenko nähnyt sen jälkeen aikuisia ahvenia muualla kuin Prisman kalatiskissä? No en todellakaan ole! Levittivät varmaan sanaa vedenalaisessa maailmassa, että välttäkää tuota rantaa! Siellä on kaksinieluinen norpan kestävä katiska! Sinne ei sovi uiskennella!
Vuodet kuluivat ja päästiin tähän kesään! Kesään 2016.
Alkukesä menikin saunaa ja mökkiä maalatessa. Aika meni 24/7 siinä puuhassa. Niin eiköhän metsämansikat vallanneet kukkapenkit ja istutusalueet! Ja marjaa pukkasi niin, että silmissä punersi. Mutta punersi muutenkin kun aamuyöstä iltayöhön kiipeilin tikkailla ampiaisia väistellen ja seiniä sutien. Ei ehtinyt, pystynyt tai jaksanut edes kontata hetkeksi metsämansikoille! En jaksanut! Olisin tykännyt!
No sitten keskikesällä pistäysin isolla kirkolla eli Helsingissä. Sillä aikaa oli saunan seinän vierustan vallanneet kantarellit. Palattuani mökille en meinannut selvitä järkytyksestä ennenkuin sain paistinpannun tulelle ja sipulit silputtua. Kastike ja muhennos olivat perin makoisia! Tykkäsin kyllä!
No entäs ahvenet! Tänä aamuna oli taas pikkuahvenia katiskassa parisenkymmentä. Ovat näemmä tiedottaneet Kaislikon Uutisissa, että ranta on vaaraton ja sieltä pääsee kyllä vapaaksi. Noilta osin olen edelleen Prisman varassa. Tai sitten haen torilta muikkuja ja savustan ne!
Tänään pistäysin metsässä etsimässä jälkisadon mustikoita ja löysin kantarellin prototyypin. Se ei olekaan niin kuin metrin mitta Pariisissa, vaan se olikin meidän mökin lähellä metsässä. Söin sen sipulin ja voin kera ja hyvää oli! Saa luontoäiti nyt jatkossa säveltää kanttarellit oman mielensä mukaan! Annoin takaisin kun ei ajoissa hyväksynyt yrityksiäni istutushommissa. Osaan sitä minäkin näpäyttää!
 | |
| Kanttarellin prototyyppi |
 |
| Niitä alkoi pukata saunan viereen! |
 |
| Tässä on murto-osa uutta mansikkamaatamme |
 |
| Ja tässä hänen satoaan |
 |
| Sakke aidan alla ötököitä etsimässä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti