/>/> VANHUS STADISSA: Savonlinnan torin nurkilta

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Savonlinnan torin nurkilta

Kyllä meinasi tulla vanhuksestakin ruokabloggari tai ainakin kahvibloggari edellisellä päivityksellään! No päätinpä siis jatkaa lievästi matkailuaiheisella uudella pikkujutulla, jossa merkittävä paino on savonlinnalaisella herkulla, lörtsyllä. Lörtsy on jokaisen itse koettava, ei sitä voi toiselle kuvailla, kun se on vaan niin hyvää!

Olen jo 40 vuoden ajan viettänyt enemmän tai vähemmän aikaani Savonlinnassa. Tuona aikana olen ikäväkseni nähnyt kaupungin hiljaisen hiipumisen erityisesti kesäajan ulkopuolella. Viimeisimpiä ikäviä viestejä toi opettajankoulutuslaitoksen loppuminen. Mutta kesän riemua ja värikkyyttä ei onneksi ole mikään himmentänyt! Turistikausi ja erityisesti oopperajuhlat tuovat aina kaupunkiin iloista vipinää, jota säänhaltija yrittää omilla toimillaan joskus häiritä.

Kaupungin yrittäjien aktiivinen toiminta kehittyy edelleen ja turisteille järjestettyjen aktiviteettien määrä on ollut mukavassa kasvussa. Tarjolla on konsertteja, näytelmiä, luentoja, taidetta jne. Luonto omalta osaltaan edesauttaa kesävieraiden viihtymistä Savonlinnan palveluiden äärellä. Saimaa norppineen, kalasääskineen, saarineen ja luotoineen on antanut vesillä liikkujille monipuolista havainnoitavaa.

Savonlinnan ehdoton keskuspaikka on kauppatori, jonne paikalliset ja turistit kokoontuvat kesäaamuisin kahvittelemaan, lörtsyn syöntiin ja ruokatarvikkeiden hankintaan. Torilla on tarjolla myös runsain mitoin käsityö- ja matkamuistotuotteita. Lisää nautittavaa, tutkittavaa ja ostettavaa löytyy pitkin kaupungin vanhempia ja uudempia katuja.

Torin ohittaminen ilman lörtsykahveja on syntiä ja siten suuresti pahoiteltavaa toimintaa! Itse olen vannoutunut lörtsyihminen. Pidättäydyn perinteisessä lihalörtsyssä, mutta olen joskus kurkannut aidan toisellekin puolelle ja maistellut mm. omenalörtsyä. Ja eihän lörtsyjen tarjonta mainitsemiini täytteisiin suinkaan lopu, vaan tarjolla on lukuisa määrä muitakin täytevaihtoehtoja. Veikkaan, että torikahviloista löytää jokainen omaa makuunsa maistuvan version suolaisena tai makeana!

Ja torisillan kupeessa sijaitsevan hienosti uudistuneen Kalastajankojun muikkukeittiötähän ei kukaan voi ohittaa! Ovaskan Nikon taidolla paistamat muikut ovat must jokaiselle herkkusuulle.

Kun liikut Itä-Suomessa, muista käydä Savonlinnassa! Äläkä unohda tutustumista Olavinlinnaan, herkuttelua paikkakunnan antimien ääressä ja käy myös laivaristeilyllä!

Kauppatori kävelysillan takana (Kuva on otettu Puistokadun puolelta)
Kävelysilta toiselta kantilta
Satamalaituria vasemmalle jäävän torin luona

Risteilyaluksia satamalaiturissa
Ravintola Waahto torin ja Seurahuoneen vieressä
Torilta saa myös hurjempaankin kyytiä
Rauhallisempaa kyytiä on tarjolla vesillä. Taustalla Panimoravintola Huvila
Isompaakin risteilylaivaa on tarjolla

2 kommenttia:

  1. Voi että, kyllä sait minunkin lörtsyhimon heräämään, kauniisti sanottua lörtsyistä. Pitää koittaa tulla lörtsyilemään torille vielä ooppera-aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan lörtsy on ihmiskunnan keksinnöistä heti kärkipäässä! Se tulee heti lauantaimakkaran ja vappusiman jälkeen. Lörtsy kuuluu oopperan ja myös jazzin kanssa yhteen. Rock-musiikista en olisi niinkään varma!

      Poista