VANHUS STADISSA

lauantai 10. syyskuuta 2016

Novelli osa 5 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Kakkukahvin äärellä tapahtunut paljastus ei pitkään pysynyt kahden naisen salaisuutena vaan se lähti kierrokselle kulovalkean tavoin kylän naisten keskuuteen. Pubissa päiviään ja iltojaan viettävien miesten sumuisiin aivoihin ei naisten yllättäen virinnyt kiinnostus kotien tulisijojen kunnosta yltänyt. Ainoastaan kylän pitkäaikainen vanhempi nuohooja Kytäjä hieman ihmetteli, että kylän naiset alkoivat soitella nuohousajoista ennen sääntömääräisiä nuohouspäiviä. Lisäksi ihmetystä herätti se, että kaikki toivoivat uuden nuohoojan saapuvan hoitamaan työn mahdollisimman pikaisesti. Kytäjälle sopi erittäin hyvin että Nilsson hoiti nuo hommat. Eläkepäivät lähestyivät Kytäjää vääjäämättömästi ja katolta putoamisen riski kasvoi samalla suorastaan eksponentiaalisesti. Niinpä hän jäi mieluusti hoitelemaan olemattomia paperitöitä ja täyttelemään ristikoita paloasemalla sijaitsevaan pieneen nuohoojien toimistoon samalla kun Nilsson suhasi Mercurillaan kylillä kalupakki takatuupparilla kolisten.

Ikävin Nilssonin ammatissaan kokema takaisku tapahtui eräänä loppukevään tai jo paremminkin alkukesän kauniina iltapäivänä. Hän oli nuohoamassa kersantti evp. Vepsäläisen vaimon Onervan rööriä kun itse kersantti evp. palasi yllättäen matkaltaan veljensä Eetun luota. Nuohooja oli hoitanut talon tulisijojen nuohoukset nopeasti, sillä vierailu oli talossa jo kolmas vuoden sisällä. Tuskinpa ison talon tulisijoissa kaikissa oli edes tulta keritty pitää edellisen nuohouksen jälkeen tuon kuluneen vuoden aikana. Miestään merkittävästi nuorempi Onerva-rouva oli vaatimalla vaatinut nuohousta kolmen-neljän kuukauden välein. Tuo ei ollut mitenkään herättänyt puolison erityistä huomiota. Olihan viallisten tulisijojen vaarallisuudesta jatkuvasti toitotettu mediassa. Ja hyvähän se oli, että joku huolehti kodin turvallisuudesta. Ja kersantti evp:n mielestä säännöllisyys oli asioiden hoidon perusta kaikessa toiminnassa. Hän oli itse mielestään antanut oman osansa turvallisuusasioille palvellessaan puolustusvoimissa nuorukaisesta eläkeikään saakka. Näin oli kersantti evp. Vepsäläinen itsekseen jo pitkään tuuminut.

Mutta nyt oli paha tilanne! Ovi kävi! Se ei kuitenkaan kantautunut makuukamarissa nuohoavan Matias Nilssonin korviin eikä myöskään nuohouksen kohteen utuiseen tietoisuuteen. Vasta makuuhuoneen oven avautumista seurannut narahdus antoi aavistaa jonkun tunkeutuneen haittaamaan ammattimiehen työsuoritusta. Onerva-rouvan mielessä välähti kuva eteisen komeron toiseksi ylimmällä hyllyllä olevasta aseöljypullosta, jolla hänen oli pitänyt jo pari viikkoa aiemmin öljytä makuuhuoneenkin oven saranat. Olisi tuolloin pitänyt jättää mieluummin eteisen saranat öljyämättä. Olisi ehkä saanut hieman etumatkaa. Mutta nyt oli myöhäistä enää miettiä öljyasioita.

- Tilanne seis! karjaisi kersantti evp. Kaarlo Vepsäläinen tehokkaimmalla komentoäänellään.

Tuo ääni oli aikoinaan saanut monen alokkaan pistäytymään päivän päätteeksi varusvarastolla vaihtamassa ryvettyneet kalsarinsa puhtaisiin. Varusvääpeli ihmetteli jatkuvasti, että mikä Vepsäläisen joukkuetta oikein vaivasi kun vahinko sattui ainoastaan tuolle yksikölle. Mutta kun uusi varuskunnan komentaja oli edellyttänyt, että miehille annetaan puhtaat vaatteet aina näiden halutessa, niin annettavahan se oli. Eikä siihen ollut rättivääpelillä sanomista. ”Hykieniaa, hykieniaa”, oli komentaja jatkuvasti hokenut. Toteltava oli niin kipeää kuin se koskikin vääpelin, varusvastaavan, syvälle sydänjuuriin ja sieluun pesiytyneisiin säästäväisyyden periaatteisiin.

jatkuu ...

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Novelli osa 4 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Neljäs putoamiskerta oli tapahtunut heti Matiaksen aloitettua uransa nuohoojana. Siis kerta oli tavallaan tapahtuneista putoamisista ensimmäinen, mutta merkitykseltään isompaa paneutumista vaativa, joten se kerrottakoon viimeisenä. Neiti Irmeli Leppäsen omakotitalon seinään kiinnitetyt tikkaat olivat irronneet ja kaatuneet. Kertarusauksella irronneet tikkaat olivat lähteneet vauhdilla kaatumaan seinästä ulospäin nuohooja mukanaan. Nuohooja Nilsson oli pitänyt tiukasti kiinni tikkaiden yläpäästä ja odottanut matkan päätä. Se oli ollut neiti Leppäsen huolella vaalima ja monta kertaa palkittu ruusupuska. Oikeastaan tuo tapahtuma oli ollut alku nuohooja Matias Nilssonin menestyksekkäälle ja erityisesti paikkakunnan naisten arvostamalle uralle. Neiti Maire Leppänen oli nähnyt keittiönsä ikkunasta tapahtuman ja ensimmäiseksi huolestunut ruusupuskansa tilasta nuohoojan koeteltua sitä ilmeisen rankalla tavalla. Mutta huoli vaihtui hetkessä huoleksi korvausvelvollisuuksista kunnan virkamiehelle tapaturman aiheuttamisesta. Nimittäin tikkaiden seinäkiinnityksestä oli tullut palotarkastajalta huomautus jo edellisenä vuonna, mutta asia oli vaan jotenkin jäänyt hoitamatta.

Vastuunsa tuntevana ihmisenä neiti Leppänen oli sitten saatellut nuohoojan tupaan ja havainnut hetkessä ruusun mittavien piikkien tarttuneen haalarien läpi miehen ihoon ja aiheuttavan siellä yletöntä mutta tarpeetonta tuskaa. Toimeliaana naisena hän oli auttanut Nilssonia riisumaan haalarit yltään. Haalareiden myötä irtosi ihosta melkoinen osa piikeistä, mutta paljon niitä jäi jäljellekin. Koska piikkien poistaminen alusvaatteiden läpi olisi ollut ongelmallista, pyysi hän nuorta nuohoojaa riisumaan vaatteensa kokonaan ja käymään vatsalleen makuuhuoneeseen kauniisti virkatun päiväpeitteen päälle. Todettakoon tässä, että peite oli palkittu muutamaa vuotta aiemmin parhaana käsityönä virkattujen sänkyvaatteiden sarjassa paikallisten Marttojen näyttelyssä.

Neiti Leppänen oli päättänyt nyppiä pinseteillä jäljelle jääneet piikit ihosta pois. Nyppiminen sujui muuten loistavasti paitsi, että hänelle palautuivat mieleen hänen osaltaan jo vuosia aiemmin päättyneet nautinnot, joita ainoastaan mies voi naiselle tuottaa. Viimeisen piikin irrottua ja kivuista kärsivän, sängyllä ähisevän miehen paljas iho alkoi vetää puoleensa neiti Leppästä. Punoitus poskipäillä alkoi lisääntyä muuttuen suhteellisesti ottaen hyvin pian vaaleasta sävystä syvän punaiseksi.

Hän ei voinut enää pidätellä itseään. Nuo värisevät lihakset saivat hänet kiihdyksiin. Noita lihaksia oli saatava suudella ja hivellä. Ja niin Maire Leppänen päästi himonsa valloilleen. Hän suuteli, hyväili ja kosketteli. Ja käänsi samoin naamastaan punaiseksi muuttuneen, niin punaiseksi kuin musta nuohooja voi, miehen selälleen. Suorastaan kampesi hänet vauhdilla selälleen. Nuohooja Nilssonilta ei tuossa vaiheessa enää lupaa kyselty. Hän yritti voimattomasti hieman vastustella vedoten meneillään olevaan virka-aikaan, mutta myöntyi lopulta pakosti virkatehtävistään oleellisesti poikkeavaan tehtävään. Neiti Leppänen jatkoi tutkimusmatkaansa, joka vei sekä tutkijan että tutkittavan vähitellen mukaansa. Juttu johti yhteen, sitten toiseen ja lopulta useaan kertaan toistuvaan tapahtumaan.

Ruusunpiikkien polte oli haihtunut ihosta jo aikaa sitten nuohooja Nilssonin nostaessa kalupakkinsa Mercurin takatuupparille ja heittäessä jalkansa uskollisen kulkuvälineensä tangon yli. Maire Leppänen oli jäänyt, eläen mielessään uudelleen hetki sitten päättyneitä tapahtumia, hivelemään nokisesta ihosta kärsinyttä pitsipeitettään.

Nuohooja Matias Nilsson soitteli läpi seuraavana aamuna edellispäivän onnettomuuden vuoksi käymättä jääneet asiakkaansa ja antoi näille uudet nuohousajat. Neiti Maire Leppänen varasi ajan Laineen Pesulasta virkatun päiväpeitteen värjäämistä varten. Hän oli päättänyt värjätä peitteen tummanharmaaksi. Pesulanomistaja ei nähnyt peitteen koneeseen laittamista, mutta havaitessaan valitun värisävyn hän tivasi selitystä muun muassa Marttojen palkintoraadin puheenjohtajan ominaisuudessa. Hän ei voinut käsittää kauniin puhtaan pellavanvärisen peitteen uutta värisävyä. Neiti Leppänen antoi ainoastaan ylimalkaisen selityksen uudesta mieliväristään ja hymyili samalla autereista hymyä poissaolevan oloisena.

Seuraavassa Marttojen ompeluseuran tapaamisessa sai juttu kauniin palkitun käsityön uudesta väristä naisjoukon kuhisemaan. Peite oli taidokkaan olemuksensa vuoksi saanut palkitsemisvaiheessa runsasta huomiota ja sen myötä aiheuttanut melko lailla kateuttakin. Paikalla oleva Maire Leppänen ei ollut moineenkaan naisten ihmettelystä. Selitystä tapahtuneelle hän ei kuitenkaan suostunut antamaan. Kahvipöydässä tiikerikakun palaa ottaessaan hän kuitenkin tuli supattaneeksi Liisa Laineelle, että syy oli nuohoojan. Kului vajaa viikko kun Liisa kutsui Mairen pesulaansa kahville. Tarjolla oli oikein mansikkatäytekakkua, jolle Liisa tiesi Mairen olevan perso.

Kahvittelun lomassa Liisa kertoi omat ja kylän naisten arviot peitteestä. Liisa itse oli saatuaan Martta-illassa tiedon nuohoojan osallisuudesta, rakennellut omia teorioitaan tapahtuneesta. Oli itsestään selvää, että tuon johtolangan perusteella nuohooja oli tehnyt jotain peitteelle. Mutta se, että itse peitteellä, paljastui lopulta mansikkakakun huvettua liki anhittomiin ja kolmannen kupin ollessa meneillään. Maire supatti punastellen kertomuksensa tapahtuneesta, joka oli saanut alkunsa seinästä irronneista tikapuista. Myös Liisa sai aiheen punastua kun kuuli tarkemmat yksityiskohdat nuohoojan täydellisestä varustuksesta.

jatkuu ...

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Novelli osa 3 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Yhdellä kertaa oli laiska mökkiläinen jättänyt tekemättä lapetikkaat leveälappeiselle peltikatolleen ja aamukasteen kostuttama pelti oli saanut nuohoojamestarin jalan lipeämään. Olisikohan aamunraikas katto päättänyt testata nuohoojan mäkihyppytaidot ja vertailla Matti Nykäsen taitoihin. Mutta Nykäsen ponnistustekniikkaan ei nuohooja Nilsson ollut yltänyt. Ei kyllä räystään reunakaan vastannut juuri Jyväskylän hyppyrimäen nokkaa. Liuku oli ollut tyylipuhdas, mitä nyt peltiruuvit olivat kuorineet palkeenkieliä haalareihin. Ponnistusta ei ollut suorituksessa havaittu ja alastulo tapahtui perisuomalaisella tavalla. Tietenkin turvalleen! Onneksi alla oli ollut paksu sammal ja putous ei ollut kuin hieman päälle parin metrin luokkaa räystäältä sammalikkoon. Tuosta oli selvitty, kun mamma Nilsson oli laulattanut Singeriään ja paikannut haalarit entistä ehompaan kuntoon. Täräyksen saaneeseen olkaan oli mamma hieronut hieman Mobilatia, ja niin siitäkin tuskasta oli selvitty.

Toinen kerta oli tapahtunut, kun hän oli nojannut nokisutia piippuun laskiessaan ylikypsäksi osoittautuneen savupiipun kupeeseen. Tuolloin oli piippu murentunut nojaajan rintakehän paineesta. Matka oli jatkunut tiilikasan kanssa räystään yli rakennuksen seinustalle parkeeratun traktorin korokelaidalliseen peräkärryyn. Putoamisen aiheuttamat vauriot eivät olleet Nilssonille suuren suuret, sillä peräkärry oli täynnä juuri kuivaamolta tuotua ohraa. Suurin vaiva nuohoojalle oli ollut päästä kaksi metriä syvästä viljakuormasta pinnalle ja kärryn laidan yli pihahiekalle. Tiilet olisivat voineet tuottaa harmia, mutta ne toimivat liu’ussa tiennäyttäjinä ja jäivät putoajajoukon alimmaiseksi. Tosin isäntä kirosi kuin Turjan lappalainen nähdessään hävityksen. Tulisija meni käyttökieltoon piipun hajottua ja ohrakuorma pilalle saastuttuaan tiilistä, noesta ja laastipölystä. Vahinko oli ollut tuntuva! No, onneksi vakuutukset olivat kunnossa ja hoitivat taloudelliset menetykset. Isännällä oli ollut kiire kylille ja jälkiselvittelyn oli saanut hoitaa talon emäntä, joka oli paneutunutkin selvittelyyn rinta riemusta pakahtuen. Tai totuuden nimissä molemmat rinnat pakahtuen!

Kolmas putoamiskerta oli suonut räystäskourujen valmistajalle runsaat kiitokset. Matias Nilsson oli kompastunut nelikerroksisen talon katolla oman hormisutinsa köyteen ja liukunut vauhdilla katonlapetta myöten räystästä kohti. Liukuessaan lapetta myöten kohti räystästä ja samalla katseltuaan pikakelauksella mielessään elämäntarinaansa liki työikäänsä saakka, oli Luoja painanut pause-näppäintä. Kerrostaloalueella muisteltiin, erityisesti ukkojen suussa, tilannetta kun nuohooja Nilsson oli riippunut haalarin persuksista Asematie 4:n räystäällä ja karjunut apua. Tuo näky oli ollut oivasti havaittavissa Keno Pubin ikkunasta. Ukot olivat innostuneet seuraamaan tapahtunutta samaan tapaan kuin seurasivat suurempia urheilukilpailuja baarin television ääressä, ikään kuin kisakatsomossa.

Apua ukot eivät olleet kuitenkaan tajunneet hälyttää vaan he olivat pistäneet välittömästi pystyyn veikkauksen kuinka monta minuuttia haalarin persus kestäisi räystäskourun kiinnikekoukussa. Onneksi pubinpitäjä Aune oli kuullut nuohoojan karjuman ahdingon ja soittanut palokunnan tikasauton hätiin. Matias Nilsson oli lähettänyt ajatuksissaan lämpimät kiitokset Rannilan kestäville kourukoukuille ja Snickersin haalaritehtaan käyttämälle työhaalarin kankaalle. Pubin ukot olivat kironneet kun hyvä vedonlyönti oli mennyt hukkaan. Nimittäin kukaan ei ollut tajunnut panostaa nuohoojan selviytymiseen putoamatta.

Palopäällikkö Lotvonen oli pari vuotta tapahtuneesta erään korttipeli-illan aikana napattuaan neljä kaljaa palauttanut tuon tapahtuman Matias Nilssonin mieleen. Nilsson oli osallistunut keskusteluun noen mustuttamalla oikealla kädellään. Onneksi Lotvosen musta silmä parani entiselleen noin kolmessa viikossa. Kyläläisille selitykseksi Lotvonen oli tarjonnut sen, että letkujen kuivaustornissa paloasemalla oli sammutusletkunpää pudonnut silmäkulmaan. Nilssonin pelastamisesta palokunnan tikkailla ei oltu sen koommin kortti-iltoina puhuttu.

jatkuu ...

lauantai 3. syyskuuta 2016

Poimintoja syysmetsästä

Jo muutaman päivän ajan on ollut tunne, että metsään on tullut jo syys. Senhän tiesi jo aikoinaan Olavi Virtakin ja totesi edelleen että lohduton yön hämäryys. No viime öinä on ollut tunne, että yö on hämärä ja jo lohduttoman kylmäkin. Oli nimittäin mökin mittarissa yhtenä yönä +4,8 C. Ei se varmaan Suomen ennätys ole, mutta meidän nurkalla tuona yönä kylläkin ennätys. En tykännyt yhtään! Takkaa on saanut jo polttaa harva se päivä ja sehän tarkoittaa tietenkin puutöitä eli pilkkomista. Arvatkaa tykkäänkö siitä! No juu ja ei! Juu kuntomielessä ja ei selkämielessä.

Mutta lupasin niitä poimintoja ja tässäpä niitä on muutamia oikein kuvatekstien kera! Ja ne on tottakai omaan tapaani täysin sekaisin. Sienistä en tiedä mitään, joten oletan, että kanttarelleja lukuunottamatta en söisi kuvien sieniä! Jos jotakuta askarruttaa kasvien nimet, niin ne löytyvät netistä.

Hauskaa syksyn odotusta kaikille!