JOULUTARINA 1.osa - Talouskriisi saavuttaa Korvatunturin

”Mitä helv... eikun Helmi-tontun töppösten kautta on tapahtunut?”, karjaisi Joulupukki kauhistuneena ja paiskasi häkeltyneenä Tunturin Tuotanto ja Talous-lehden eli TTT:n suoraan kammarin suunnattoman avotakan kitaan, loimuavien liekkien syötäväksi.

”Ei kun kautta karvaisten töppösteni, lukuhan jäi kesken!”, hönkäisi Pukki ja heittäytyi samantien satoja vuosia vanhan vartensa notkeudella takan eteen kontilleen pelastamaan lehteä ahnailta liekeiltä. Hän kauhoi takkapesää ja haparoi käsiinsä kulmastaan jo liekkien puraisemaa painotuotetta.

Pukin epätoivoiselta näyttänyt lehden pelastaminen onnistui lopulta. Ainoastaan liitteenä olleet Suomutunturin hiihtokeskuksen mainossivut ehtivät kärähtää lopullisesti. Mitäpä siitä jos omat kulmakarvat meinasivat palaa ja nutun hihansuun karvat hieman kärventyivät. Tärkeintä oli päästä tarkastelemaan vielä tarkemmin lehden kauhistuttavaa sisältöä.

Pukki levitti savunhajuisen lehden takaisin polvilleen. Hänellä ei käynyt edes tuuhean parran ja hopeanharmaan tukan takana mielessä, että muorilta tuskin heruisi kiitosta lehden nokeamasta nutusta. Nyt olivat isommat asiat kyseessä! Hän palasi tutkimaan sivuja, jotka olivat aiheuttaneet kiivaan purkauksen.

”Mitä ihmettä tuolla tunturin takana on oikein tapahtunut? Viime vuodesta ovat osakkeiden kurssit romahtaneet pörssissä, isosta naapurista tulevien matkailijoiden määrä laskenut räjähdysmäisesti ja työmarkkinatkin on aivan sekaisin. Ja maailmallakin soditaan ja paetaan ahdinkoa. Ja mikä on kun saasteetkin aina vaan lisääntyvät?” Pukki paneutui huolissaan lukemaan karmeita maailman tapahtumia, talousuutisia, osakkeiden kurssikehityksiä ja loppuvuoden kaupallisia ennusteita.

”Kyllä tahtoo olla hieman hankalaa, kun aina joulun jälkeen pitää lepäillä kymmenkunta kuukautta. Siinä saattaa lepäillessä mennä joitain tärkeitä asioita ohitse. Mutta miksei taloustonttu Nipa Nummero ole saattanut minua heti ajan tasalle kun palasin lomalta kammariin? Eikä marraskuun lopun Pajan Sanomissakaan mainittu noista mitään. Ja olisihan kenttätonttujen pitänyt raportoida huonosta taloustilanteesta ainakin taloustontulle! Eli kyllä tietoa pajalla pitäisi olla!”, tupisi pukki itsekseen.

”Nyt on heti saatava Nipalta tarkka raportti Suomen ja maailman tapahtumista. MISSÄ NIPA? JA HETI VIIVANA TÄNNE!!!!!”, karjui pukki sisäpuhelimeen. Kutsu olisi varmaan saavuttanut Nipa Nummeron ilman puhelintakin, oli Pukilla sen verran paatosta kutsussaan.

JATKUU ...

Pukinpaja iltavalaistuksessa ja tontut sisällä touhuissaan

Riehuminen tärvää hyvät juhlat?

Kyllä oli meillä jälleen iso, hieno juhlapäivä, 98. Suomen Itsenäisyyspäivä. Presidenttimme Sauli ja ennen kaikkea hehkeä rouvansa Jenni olivat järjestäneet kansalle juhlat. Osa kansasta oli päässyt Kauppatorin laidalla sijaitsevan presidentin toissavuonna uusitun virkatalon saleihin.

Melkoisen merkittävä osa meistä tavallisemmista kansalaisista sai kuitenkin nauttia juhlasta kotisohvalla ja nojatuolissa ilman suurempaa pynttäytymistä. Eikä sekään ollut yhtään hassumpaa! Eipähän tarvinnut vääntäytyä taksijoon eikä riekkua päivää kampaajalla ja kotoinen juhla-asukin oli ostettu jo 30 vuotta sitten Tarjoustalosta. Ja kotona sai ääneen sanoa painavan sanansa linnavieraiden pukeutumisesta. Se oli helppo löytää toisista vikoja, kun katseli juhlaa televisiosta aluskalsareihin ja t-paitaan pukeutuneena ja nenä punaisena.

Oli saanut ompeluhenkilöt tehdä töitä muutaman viikon kun oli pitänyt sovittaa monensortin kroppaa juhlaviin kuoseihin. Osalle juhlakansaa oli pitänyt ostaa moniainen metri tyykiä, että kaikki allit, poimut ja kumpareet peittyivät. Ja toki melkoinen osa oli päässyt vähemmällä kretonkimäärällä. Mutta kauneutta ja komeutta riitti! Oli saapunut linnan juhlaan Nykäsen Mattikin nuorikkonsa Piian kanssa. Ja olihan siellä Viki Kankkonenkin ja monta muuta urheiluhenkilöä kuin myös taidevastaavaa ja ansioitunutta.

Korkein kunnia linnan vieraista kuului kuitenkin sotiemme veteraaneille, joista osa lauloi Veteraanin Iltahuudon presidentillemme. Heille kaikille suunnaton määrä kiitollisuutta ja rispektiä siitä, että saamme vuosittain viettää tätä merkittävää juhlaa.

Oli huomannut presidentti Saulin adjutantti varata kunnon kelin protestihenkilöillekin. Siinä saivat kivenheittelijät sanoa raukkamaisesti mielipiteensä kunnon vesisateen vihmoessa ympärillä. Piti rökäleen muistaa ohikulkiessaan potkia kadunvarren autoja ja ruiskauttaa maalia talojen seinään. Ei ole helppo rökäleanarkistinkaan osa kun pitää muistaa kaikenlaista tihuhommaa tehdä marssiessaan. Ja kun kiviä piti heittää , niin sai olla tarkkana, että osui poliisihenkilöön. Harmihan se olisi ollut tuhlata hyviä ja huolella valittuja kiviä ohiheittoihin.

Mutta kyllä teki virkavalta ruman tempun kun otti porukalta punasoihtupommit pois ja vei ne Pasilaan. Olisikohan virkaihminen ajatellut, että niitä on liian vähän. Ei riittäisi kaikille. Jos olisi ollut tarpeeksi, olisi jokaiselle rökäleelle riittänyt oma paukku laitettavaksi takapuoleen ja sinne tuli perään. Semmoinen kuuma pommi olisi kivasti lämmittänyt sademyrskyn viilentämää kroppaa ja antanut uutta potkua protestiin ja autojen kylkiin. Kylmä sade ja lämmin pommi takapuolessa olisi ollut melkein yhtä hyvä kuin sweet&sour-mauste ruuassa. Tarjonnut elämälle tasapainoa.

Onneksi juhlasta selvittiin kohtuullisin vaurioin, joista aineellisia ei voi mitenkään hyväksyä. Mutta henkiä ei mennyt, mitä osa hengistä tuoksui toista vuorokautta pontikalle tai konjakille tai jollekin muulle voima-aineelle. Mutta siitäkin selvitään jotenkin! Joskus!

Ensi vuonna, jos ei ole juhlapäiväksi sademyrskyä tiedossa, laitetaan nuo rökäleet marssimaan johonkin Helsingin edustan saareen, annetaan pari rekallista vanhoja katukiviä mukaan ja viedään veneet pois. Saa sitten poliisitkin juhlia rauhassa 99. Itsenäisyyspäivää.

Toivokamme kaikki yhdessä, että alkanut 99. itsenäisyydenvuosi olisi runsaasti parempi kuin nyt mennyt muutama tuskan ja ongelman vuosi! Ja, että kaikille riittäisi ruokaa ja halukkaille töitä! Ja työtävieroksuvat ohjattaisiin Etelä-Eurooppaan meneviin laivoihin.

Loppuyhteenvetona voin todeta, että tykkäsin linnanjuhlista ja kyllä en tykännyt anarkistiporukoista enkä AKT:stä!   Ensimmäinen teki maalle ja ihmisille hyvää ja loput pelkkää pahaa!

Musiikkikulttuuri täyttää korvat

Jo oli taas kulttuuria tarjolla! Nyt on tinnituksen riivaamat korvat taas täynnä kauniin ja komean laulannan ääntä. Siinä pääsi lauantai-iltana vaihtumaan heinäsirkkojen siritys oikein laadukkaaseen laulantaan ja ison orkesterin kauniiseen sointiin.

Olin muutama kuukausi sitten heikkona hetkenäni hyödyntänyt internetin helppoa hankintakanavaa. Se oli jotenkin tarttunut silmään ilmoitus konsertista Musiikkitalossa ja eTicketit tulivat näppärästi varatuiksi. No enpä konsretti-iltana muistanut tietenkään moisia lippuja ostaneenikaan, kunnes kotona asiasta muistutettiin. Ja hups! Siinä meni rauhaisa ilta kotisohvalla telkkaria katsellen. Kyllä suorastaan harmitti! Oli vain vääntäydyttävä rajuun myrskytuuleen ja 10-ratikan pysäkille. Onneksi matka Musiikkitalolle kulkee Kympillä liki ovelta ovelle.

Siellä sitä sitten patsasteltiin täyden salillisen väkeä keskellä muka hyvin kultturellia näytellen. En tuntenut oloani kovinkaan kodikkaaksi. Se kun tuo pönöttäminen ei ole enää minun juttu. Onneksi on aika muuttunut ja mustista konserttipuvuista on luovuttu. Mutta kun musiikki pärähti soimaan unohtui kaikki muut tunteet ja sävelet veivät mukanaan.

Oli ohjelmiston kehittelijä valinnutkin mukavia kappaleita laulantaan ja soitantaan. Korva tavoitti suuren idolini Olavi Virran aikoinaan levyttämät kappaleet Waltteri Torikan muhkean äänen tulkitsemana. Siinä tuli lähes kyynel silmään kun sai kuulla jälleen Mona Lisan, Angeliquen ja Niin paljon kuuluu rakkauteen. Ja kyllä kuuluikin! Hurmio-tangollakin käytiin.

Ja Saara Aalto lauloi Ikuisista timanteista, I Feel prettyn ja Abban Thank You for the musicin. Ja tulihan sieltä myös Sway, Walking in the air ja Raise me up. Eeva Oksala soitti jumalaisella viulullaan Juhlaorkesterin säestämänä tulisen Zardaksen. Juhlaorkesteri vei meidät matkalle Around the world-kappaleella. Encorena kuultiin Saaran ja Waltterin tulkitsema duetto Oopperan kummituksesta.

Tuossa edellä luettelin vain osan kappaleista. Olihan niitä muitakin. Ohjelmisto sisälsi myös loistavan Agit Cirk-nykysirkusryhmän esityksiä musiikin säestyksellä. Musiikkitalon huikean korkesta katosta riippuvissa nauhoissa esitettiin loistokasta nauha-akrobatiaa. Lisäksi näimme monenlaista lava-akrobatiaa, voimailua ja jonglöörausta. Uotisen sanoin "Ei huono!".

Nyt tässä yritetään palata nautintojen jälkeen talvea puhurein lähestyvään arkeen. Se taas on puolestaan huono! Kyllä saisi jatkua vielä lämpimät kelit, kulttuurilla tai ilman. Tanakankin vanhuksen mukanaan vievä myrskytuuli ei ole enää kivaa!

Pitäisiköhän käydä vielä katsomassa kunnon elokuva, se "Tuulen viemää"? Olisi niin ajankohtainen tunne!

Seuraavat kuvat on otettu Musiikkitalon konserttisalissa iPhone 5S-kännykällä ilman salamavaloa. Siitä johtuen kuvat ovat osittain hieman epäselviä. Anteeksi!

Musiikkitalon lämpiö

Taideteos tuloaulan portaikossa

Esiintymislava ja pääkatsomo

Saara Aalto esiintymässä

Waltteri Torikka työnsä ääressä. Markku Johansson johtaa Juhlaorkesteria.

Eeva Oksala luo tulista Zardasta.

 

 

Agit Cirk- ryhmän taitoa

Taiturointi korkeuksissa

 

Taiteilijat loppukumarruksella

 

Hymyä uudessa laboraattoriossa

Kyllä olikin Helsingin terveyshenkilöt rakentaneet hienon laboraattorion Meilahteen. Ja suunnitteluhenkilö ei ole tykännyt kukista eikä viihtyvyydestä ollenkaan. Oli kylmän tehokasta ilmettä tarjolla!

Paitsi pistelyhenkilöllä, jolla oli perin lämmintä ilmettä ja kaunista käytöstä. Oma Laakson lääkärihenkilöni, mukavan tehokas yksilö hänkin, oli sitä mieltä, että minun pitäisi käydä antamassa pieniin lasiputkiin verinestettä. Oli varmaan siitä puutetta laboraattoriossa ja saisivat siinä harjoitusta, kun syynäisivät miltä punanesteeni näyttäisi. Samalla tulisi uudet koneetkin kalibroiduiksi norminesteellä. Siitä kun saisi monenlaisiin kirjainyhdistelmiin numeroarvoja.

Minut vastaanotti piikkiensä kanssa mukava, ei suomalaista alkuperää oleva pistelyhenkilö. Mukavia ovat olleet aina alkukansalaisetkin, mutta tässä henkilössä oli pari naksausta ystävällisyyttä vielä enemmän. Kipukaan ei ollut niin kova kun jatkuvasti kysyttiin vointia ja kerrottiin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ja hymykään ei haitannut olemistani rei'ityspenkissä. Suorastaan tuntui käynti melkein mukavalta! Ja verikin virtasi ilolla!

No nyt menen sinne uudestaan. Ei sen vuoksi, että siellä olisi niin mukavaa, mutta tarvitsevat vielä jotain uutta hurmetta putkeen. Toivottavasti minua käsittelisi tänäänkin se parin lisänaksauksen henkilö! Ei nipistäisi niin pahasti!

Tehokkuuden pesän käyntiaukkoja.

Miten sitä oloa parannetaan?

Kyllä olen hämmentynyt kun en oikein tiedä vastausta! Voiko ihmisellä olla hyvä olo jos on huono olo? Tai onko silloin huono olo jos on muuten hyvä olla? Mikä on oikeastaan hyvä olo ja huono olo? Siinäpä vasta pulma, toteaisi Seikspiere.

Jos ihmistä ahistaa, puhistaa ja muutenkin ähistää, niin ei se olo ole mitenkään mukava. Minusta se on huono olo silloin. Mitä sitä sitten pitäisi tehdä? No ylin terveyshenkilö eli se, jolla on stetsoniskooppi kaulassa, määrää lopettamaan tupakinpolton ja alkomahoolijuomien käytön. Sitten pitää lisäksi vetää pää punaisena ja tukka märkänä pitkin raitteja ja metsäpolkuja. Niin ja harrastaa! Mutta jos ei tykkää tupakasta eikä viinasta, mitä silloin lopetetaan? Ja jos tennarinpohjassa on reikä eikä huvita ostaa uusia? Ja jos harrastaa läppäriä tai iPadia?

Kyllä on vanhusihminen niin yksin pahan ja hyvänkin olonsa kanssa! Sitä vaan olisi oltava ja ähistävä. Mutta kun pitää aina mennä ja tulla ja olla ja tehdä! Mutta jos ei halua tai ei vaan viitsi? Ja miten lasketaan liikkuminen? Jos tulee hiki ns. hyötyliikunnasta eli oikeista hommista, niin parantaako se oloa vai onko ainoa hyväksyttävä liikkumakeino juosta pitkin risukoita? Voiko juosta muuten vaan tai vaikka kävellä, vai pitääkö olla aina sytkytysmittarit ja Sports-trackerit päällä? Lasketaanko semmoinen vasta oikeaksi liikunnaksi? Että kun sen voi mitata.

Mitä liikuntaa se on sitten se kolffi? Eihän siinäkään juosta itseään läkähdyksiin, vaan astellaan ylvään rauhallisesti kärryn edellä pikku keppi toisessa kädessä ja palloja taskut pullollaan. Onko se hyväksyttävää, etenkin jos se stetsoniskooppi-ihminen itse harrastaa sitä? Minä en pidä lajista juuri ollenkaan. Ei tule hiki, ei osu mihinkään, etsit metsässä palloa, olet toisten tiellä, pitää käyttäytyä hyvin, ei saa kirota. Mikä laji se tuommoinen on? Ei siinä olo parane. Etenkään kun ei saa kiihtyä ja kirota!

Pitäisikö alkaa tupakoimaan ja juomaan alkkohoolia, jotta olisi mistä parantaa oloa? Ei lääkintäihminenkään tuntisi turhautumista, kun se voisi sanoa, että minähän sanoin - ne on nuo huonot elämisentavat kun tekee Teitillen tuon huonon olon!

En tykkää! Olosta enkä juuri mistään.

En laita tähän edes kuvaa kun ei huvita taas mikään! Ja on huono olo vaikka pitäisi kaikkien sääntöjen mukaan olla hyvä olo!

Mihin katosi remonttimiesten ammattiylpeys ja vastuuntunto?

Tuo se on vasta perk... eikun ihmettä, ettei suomalaisen yrityksen työnlaatuun voi enää luottaa tippaakaan! Tälle vanhukselle on tänä vuonna suotu kyseenalainen ilo seurata yhden pienehkön taloyhtiön putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja piharemontin etenemistä. Talossa on 15 asuntoa ja 5 liikehuoneistoa.

Nyt tuota hommaa on kestänyt kohta 8 kuukautta ja  on vielä jäljellä arvioiden mukaan n. kuukausi. Toki ollaanhan sitä aikataulussa, jota osittain munasi reilun kuukauden verran isännöitsijä omilla sähläyksillään. Silloin viime talvena kun valittiin ns. ammattilaiset tekemään tuo iso projekti, oltiin vahvasti uskossa kuin lahkolaiskokouksessa ja hymyiltiin pukumiesten puhuessa kauniisti projektin sujumisesta. Insinööritoimisto vakuutti suunnitelmien olevan huippuluokkaa samoin kuin urakoitsijoidenkin. Ja ryystettiin pullakahvia!

No onhan siinä aikataulussa pysytty! Mutta onko jälki ollut sen puheen väärtti? No tässä muutamia juttuja, joiden luulisi kuuluvan luontojaan sovitun homman sujumiseen ja työn jälkeen. Jos tekijänä olisi ollut ensikertalainen rakennusliike, olisin ymmärtänyt suhmuroinnin eli pikkuyksityiskohtien ongelmat. Mutta kun kyseessä oli kokenut helsinkiläinen rakennusalan perheyritys, en voi ymmärtää sitä. En siitäkään huolimatta, olipa rakennusmiehet mistä tahansa kotoisin. Eikö työnjälkeä ja valvontaa osata hoitaa vai eikö se ylipäätään kiinnosta yrittäjää?

Pyysin keväällä remontin huoneistokohtaisista lisätöistä tarjouksen parilla eri sähköpostilla. Kun sitä ei kuulunut, lähetin sähköpostia kesällä uudelleen ja soitinkin perään ja sain lupauksen, että homma on kunnossa ja hoituu. Kun syksyllä, palattuani Stadiin, menin katsomaan missä vaiheessa hommat on, ei lisähommista ollut mitään havaintoa. Ei ollut huoneiston suunnitelmataululla merkintöjä mistään pyytämistäni asioista. Uudistin pyyntöni parilla uudella sähköpostilla ja kolmella puhelinsoitolla. Lopulta, viikko ennenkuin asunnon piti olla luovutuskunnossa, sain tarjouksen. No mitäpä siihen oli ollut enää paljon sanomista. Se oli hyväksyttävä ja annettava rakennusliikkeelle aikaa pari viikkoa hoitaa hommat.

Siinä välissä asunto "valmistui" putkiremontin osalta "luovutuskuntoon". No olihan se luovutuskunnossa, jos omistajan näkö on -6 tai +6 eikä omista silmälaseja ja pääse esim. kurkkaamaan keittiökaappien alle. Kuvasin esimerkkejä työnjäljestä ja niitä on jutun lopussa.

Nyt olisin valmis lähes hyväksymään varsinaisen putkiremontin osuuden, jos vain vaihtaisivat vielä upouuden vessanpöntön kannen, joka on täysin naarmuilla. Ja lisähommista puuttuu vielä yhden lisäpistorasian ja keittiötason työvalon asennukset.

Jotenkin on surullista, ettei yrityksillä eikä ihmisilläkään ole enää vastuuntuntoa töittensä jäljestä. Se oli hienoa aikaa silloin aikoinaan kun saattoi sanoa, että suomalainen työnjälki ja suomalaiset tuotteet ovat maailman parasta laatua. Silloin saattoi vielä kulkea avainlipun tai Suomen lipun kanssa rinta rottingilla maailmalla. Ei voi enää ainakaan mitä laatuun tulee!

Seuraavat kuvat ovat siis "valmiina" luovutetusta asunnosta.

Lattialistoja puuttui parilta seinältä

Vanhojen putkien läpivienneissä on liian pienet
 peitelevyt ja lattialista murjottu

Liian pienet peitelevyt, parketissa uusi rako,
vanha reikä massattu huonosti,
lista murjottu, johto irti

Massattu sinnepäin, lattialista murjottu

Putket ja johdot sikin sokin kaapin alla

Kaapin jalka puuttuu, samoin alakaappien kaikki jalkalistat puuttuvat

PAINOTAN VIELÄ, ETTÄ ASUNTO ON LUOVUTETTU ENNEN NÄIDEN KUVIEN OTTAMISTA!

Piikillekö?

No niin, mitä minä nyt sitten teen? Nenukka eli siis nokka on taas tukossa. Taivaalta vihmoo vettä ja Pekka Pouta kavereineen uhkailee lumella. Luvassa on vielä ikävämpää keliä kuin mihin viime viikkoina on saatu tottua.

Laboratorioihminenkin on istunut taas vuoden kammiossaan ja sekoitellut droppejaan. Siinä on dreenimaljat kuhisseet pöpöelämää kun on testailtu rohtojen purevuutta. Mikroskoopit ovat silmien eritteestä röhnässä kun on silmämuna kiinni linssissä tuijoteltu erilaisten pöpöjen liikkeitä. On arvuuteltu tai yritetty katsoa pöpön selästä mikä kirjain sillä on, että tiedetään antaa oikea aakkosnimi taudille.

Aiemmin on tarjottu A:ta ja B:tä ja muitakin kirjaimia. Se on laboraattorille onni, että vielä löytyy aakkosissa kirjaimia, joita ottaa pöpön nimeksi. Niin siinä tapauksessa, että pöpön selässä ei näy selvästi kirjainta, niinkuin esimerkiksi ristilukilla. Sillä kun on se risti siellä jo valmiina. Se oli eläinoppineella helppoa nimetä tuo hämäränhäkki.

Kun pöpön kirjain on selvitetty, on kokeiltu mikä siihen sitten tepsii. Kun on löydetty oikeaa myrkky, voidaan tunkea sitä ruiskuun ja lähettää spruutat apteekkiin ja terveyskeskukseen. Ja niillä sitten tökitään ketä mihinkin kohtaan nahkaa siinä toivossa, ettei iske tauti.

Minäkin olen ottanut piikin jo monena vuotena. Viime vuonna ei vaan osunut! Iskikin väärä pöpö tai sitten väärä rokotus. He eivät vaan keskustelleet keskenään, joten sairastin lähes uuvuksiin asti toista kuukautta. Siinä meni tehtaallinen nenäliinoja, pakettiautollinen Neosynephrineä, 3 isoa pahvilaatikollista Finrexiniä ja lavallinen erilaisia yskänlääkkeitä.

Yskänlääkityksellä torjuttiin milloin kurkun kutinaa, milloin irroitettiin limaa, milloin vastustettiin hakkaavaa yskää ja milloin liian kuivaa. Kaikista noista lääkkeistä oli saman verran apua eli ei yhtikäs mitään. Mutta kuumaan mustaviinimarjamehuun en ryhtynyt! Niin kipeä en ollut vaikka olinkin kuolemaisillani tuohon pöpötautiin. Sitä en vaan juo! Yäk!

Nyt pitäisi sitten taas ottaa rokotus! Osuukohan se tällä kertaa! Vai tilaanko jo ennakkoon Kaukokiidon tuomaan tuon rohtokuorman? Kyllä taidan taas kuitenkin kokeilla osuisivatko rokotus ja pöpö nyt yksiin!

Syksyisen metsätien kauneutta Ruskeasuolla