Suomalainen on luotu väistelemään

Täsmennän taas heti alkuunsa, että en kirjoita tällä kertaa huipputaitavista alppihiihtäjistämme. En missään nimessä väheksy Kalle Palanderin, Tanja Poutiaisen enkä muidenkaan laskettelijoittemme taitoja. Puhun yleisesti väistelystä ja välttelystä, jopa hienoisesta pelosta joidenkin asioiden kohdalla.

Tottahan se on, että suomalaisella on aina jokin asia tai ongelma, jota pitää vältellä. 

Kouluaikana se oli luokan edessä oman ainekirjoituksen lukeminen tai laulukokeissa laulaminen, ylipäätään kaikki se, mitä joutui yksin tekemään koko luokan edessä kateederilla. Silloin tuntui kuin sydän pakahtuisi ja kuolisi siihen paikkaan, kun opettaja lausuu nimen. Opiskeluaikana tuo esiintymisen kauhistelu oli jostain syystä hieman vähäisempää. Silloin monesti illoilla valmistauduttiin (ainakin ennen) asunnon ulkopuolella seuraavan päivän opiskeluihin. 

Miehillä, ja nykyään myös monilla naisillakin, on muistissa armeija-aikaiset väistelyt, kuten perunateatteri, siivoaminen, suolla polkupyörän ja täyspakkauksen kanssa tarpominen, sissiteltan pystyttäminen, kamiinan tyhjentäminen, jne. Armeijaan liittyi monenlaista muutakin väistelyä, vaikka tuolloin ei juuri itse tarvinnut pohtia mitä tekisi, sillä ohjeet tuli kouluttajilta firman puolesta jokaiseen hetkeen.

Sitten, kun aikuistuttiin ja muutettiin kaupunkiin kerrostaloon asumaan, ongelmaksi tuli naapureiden välttely. Vaikka moni maalla kasvaneena oli tottunut vapaaseen kanssakäymiseen naapureiden kanssa, oli tämmöinen uusi ympäristö vaikea ja odotuksiltaan vastenmielinen. Hankalaa oli jos sattui naapurin kanssa yhtä aikaa rappukäytävään ja pahinta oli yhteinen hissimatka. Varminta oli kuulostella ovenraosta, että rappu on tyhjä, ennenkuin itse astui asunnosta ulos.

Katastrofiluokan tilanne tuli silloin, kun asuessasi jossain 5:n korkeudella tai korkeammalla, palaat kotiin täysien ostoskassien kanssa ja huomaat jonkun pyrkivän alakerrassa kanssasi samaan hissiin. Siinä saa olla melkoiset puhujanlahjat, kun muutat mielesi hissin suhteen ja selitätkin meneväsi portaita ylös aivan kuntoilun takia. Naapuri kyllä näkee, että olet aivan puhki rankan työpäivän jälkeen, mutta koska onneksi sinä kerkisit ensin valita raput, niin mene sitten.

Pahimpia ovat puheliaat samassa rapussa asuvat. Jotenkin sitä vielä selviää ”hei”-sanasta pikaisesti kohdatessa, mutta jos toinen onkin puheripulia sairastava ja sanoo monta sanaa, kuten  esim. ”hyvää huomenta”. Silloin ovat vitsit vähissä. Ei tuommoiseen laajaan keskustelunavaukseen pysty tavallinen suomalainen kerrostaloasukki. Tuolloin kyllä käy mielessä loiventava ajatus, että ”hei” nyt voisi vielä menetellä, mutta rajansa kaikella. Ei nyt heittäydytä tungettelevaksi tuommoisilla pitkillä lauseilla!

Nykyisin onkin kehittynyt uudenlaisia ongelmia, kuten erilaisten pöpöjen vältteleminen. Ja niitähän ei edes näe, koska ne ovat niin pieniä. Ei auta edes uudet Instrusta tai Specsaversiltä hankitut silmälasit kaikilla mausteilla, eikä ne ole Silmäaseman tai muidenkaan lasit sen kummempia. Ei näe tavallinen ihminen edes mitä pitäisi vältellä. Tuskin tunnistaisikaan semmoista karvapalloa tai mitä ne nyt ovatkin. Harvalla on mikroskooppi, tavallinen tai pyyhkäisy, edes mukanaan saati kotonaan. Laboranteilla voi ehkä ollakin?

Pöpöjen ohella on seniorin aina välteltävä kunnon heikkenemistä, liukastumista, yleensä kaatumista, kahvikupin syliinsä kaatamista, vesisadetta kun sokerista on (koskee vain naisia), pullan kurkkuun juuttumista, kuolan väärään henkeen vetämistä, tuolin ohi istumista, kynnykseen tai matonreunaan kompastumista, jne. Tietenkin lisäksi pitää yrittää vältellä vanhenemista, mutta siinä ei ole moni onnistunut. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta! Eihän sitä tiedä vaikka jos...!

Ja taas kerran mainitsen tämän: 

MUISTAKAA NYT IHMEESSÄ KÄSIHYGIENIA! PESKÄÄ SAIPPUALLA KUNNOLLA JA KÄYTTÄKÄÄ KÄSIDESIÄ! EIKÄ KÖHITÄ TOISIA PÄIN, VAAN KAINALOON (omaan)!

Kuva on edelleen ajankohtainen. Käsidesiä on menossa jo mones pullo.