/>/> VANHUS STADISSA: Influenssa on nyt rokotettu

torstai 8. marraskuuta 2018

Influenssa on nyt rokotettu

Kävin eilen Helsingin Kisahallilla ottamassa tai pikemminkin saamassa influenssarokotuksen. Paikalla oli varmaan toistasataa ihmistä odottamassa vuoroaan ja väkeä tuli ja meni. Toiminta oli tehokasta. Numerolappujen perusteella kutsuttiin aina 20 rokotettavaa kerrallaan hallin toiseen kerrokseen. Paikalla oli vastaava määrä rokottajia. Liukuhihnatekniikka toimi mainiosti. Itse pääsin prosessin läpi alle 20 minuutin eli ulko-ovelta ulko-ovelle.

Pari tuttavaani oli saanut rokotuksensa jo viime viikolla. Heille se oli aiheuttanut sitkeän kurkkukivun, johon ei tuntunut auttavan mikään. Kuumetta ei rokotus ollut heille nostanut. Nyt kipu jo lienee helpottamassa. Itselläni ei ole ilmennyt mitään uusia vaivoja kuluneen vajaan vuorokauden kuluessa. Jäljellä ovat samat entiset kivut, säryt, laiskuus ja jatkuva väsymys. Ne eivät enää jaksa yllättää ketään.

Odotukset kohdistuvatkin nyt tuleviin influenssaviruksiin. Mitä kirjaimia niillä esiintyy ja osuuko rokotussuoja niitä torjumaan. Parin edellisen vuoden rokotusten kirjaimet osuivat harhaan. Nyt aion jo etukäteen uskoa rokotusammattilaisten ennustustaitoon. En aio sairastaa ensi talvena mitään flunssia enkä influenssia. Ehkä?

Käykää rokotuksilla, jos niitä on tarjolla lähialueilla! Älkää suostuko pöpöjen kohteeksi! Ja ennenkaikkea pitäkää huolta kunnostanne jumppaamalla, lenkkeilemällä ja harrastamalla!

Seurasaaren syksyä
PS. Minua korjattiin aiheellisesti sanasta flunssa, jonka kuului olla tässä yhteydessä sisäsemmoinen eellä eli influenssa. Terveyttä kaikille!


2 kommenttia:

  1. Voitaisko puhua nyt kuitenkin influenssasta! Siihenhän tuo rokote on eikä mihinkään flunssaan joka on sekin kenkku tauti,mutta vähemmän vaarallinen. Flunssia tulee ja menee talven mittaan nuhine ja yskineen, - niitä ei influenssarokotus estä. Toki toivottelen sinulle mahdollisimman vähän niitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirskuta, kun en ymmärrä noita hienoja nykyajan termejä. Korjasin kuitenkin tuon sanan postaukseeni. Varmaan moni ymmärtää tuon eron paremmin kuin minä. Yritetään kuitenkin vältellä kaikkia tauteja rokotuksella tai ilman! Terveyttä ja kiitos oikaisusta!

      Poista