/>/> VANHUS STADISSA: Rooma, ikuinen kaupunki - 5. Colosseum

maanantai 22. toukokuuta 2017

Rooma, ikuinen kaupunki - 5. Colosseum

Aloitimme Roomaan tutustumisen yhdestä maailman tunnetuimmasta antiikinajan kohteesta, Colosseumista. Tämä n. 50.000 katsojaa vetänyt amfiteatteri valmistui vuonna 80 keisari Tituksen kaudella. Ottaen huomioon viimeisten 2000 vuoden aikana tapahtuneet maaperän tapahtumat sekä ihmisten tuhoamisvimman, on Colosseum kuitenkin pääosin edelleen pystyssä, mutta aika raunioituneena. Rakennuksen piirteet pystyy kuitenkin selvästi kuvittelemaan kun menee sisälle.

Olimme liikkeellää kauniina, lämpimänä päivänä tuhansien muiden turistien kanssa. Colosseumin ulkopuolella parveili opastettujen kiertokäyntien kaupustelijoita, mutta päätimme mennä pitkä lippujonon hännille ja kokeilla onneamme perinteisellä tavalla. Ja sehän onnistui aika kivuttomasti vajaan vartin jonotuksella. Saimme liput (á 12 €), joilla pääsi myös viereisen Forum Romanumin alueelle, kylläkin jonottamalla lipuntarkastukseen.

Mutta olihan Colosseumiin tutustuminen melkoinen kokemus, etenkin kun palautti mieleen aikoinaan jo kantensa menettäneellä areenalla käydyt gladiaattoreiden taistelut keskenään ja villieläimiä vastaan. Aihe lienee useimmille tuttu kirjallisuudesta, tv-sarjoista ja elokuvista. Todellakin käymisen arvoinen kohde!





Kattuneita pylväitä ja rakennelmia oli koottu käytäville
Keskellä olevien tilojen katteena oli muinoin laatat, joista muodostui areena
Areenaa kiertävät katsomot nousivat samalla tavalla kuin nykyaikaisilla stadioneilla



Sortuneiden kivirakennelmien korjaaminen on melkoista palapeliä
Uskomaton rakennelma lähes 2000 vuoden takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti