Kyselihän se partaukko ne kiltteyskysymykset, mutta kun vedin vastapalloon niin meni hiljaiseksi. Nimittäin kysyin, että miten on oma tilanteesi ja missä sitä on luuhattu kokonainen vuosi kun ei ole näkynyt. Kyllä ukko soperteli jostain Karibialla käynnistä ja että kyllä sitä pukkikin kaipaa lomaa kun on iso paja johdettavana. Siinä tutisi ukolla jo parta siihen malliin, että päätin joulun hengessä keventää tilannetta ja päästää hänet kiipelistä.
Vaihdettiin puheenaihetta kahden vanhan ukon perusteemoihin. Eli ryhdyttiin vertaamaan vaivoja. Niistähän sitä puhutaan aina muulloinkin kun kaksi tai useampi seniori tapaa. Kisataan siitä kenellä on enimmän vaivoja ja kuka syö enemmän pillereitä päivässä. Olen yleensä pärjännyt noissa keskusteluissa vaikka vaivoja ei olisikaan juuri sillä hetkellä. Vilkas mielikuvitukseni kehittää aina tilanteeseen sopivia tuskia ja kolotuksia ja löytyyhän niitä varastostakin aiemmin koettuja kipuja. Harmittelen vaan etten vieläkään pysty näyttämään HYKSin kausikorttia kun väittävät että en ole sitä ansainnut vaikka olen vakiasiakas leikkausaleissa. Reikiä on pitkin kroppaa niinkuin pohojalaasella hääjuhlissa toisen viikon loppupuolella.
No pukin kanssa juteltiin tuskat, kivut ja kolotukset. No minähän voitin tietenkin reilusti eli melkein 10-0 kun tuo ryökäleen teräsukko ei tunnustanut omaavansa mitään vaivoja. Luulen, että se vetää joulukeikoista niin hyvää liksaa, että sillä on Korvatunturilla ympärivuotinen personal traineri ja siten lisäksi reissaa kuntolomilla pitkin vuotta. Partaukko vilkuili koko keskustelun ajan kelloa ja tuskaili aikataulujaan niinpä lopulta päästin hänet piinapenkistä. Sinne se häipyi kalliilla ajopelillään Töölön kattojen yli kohti Euroopan joulukoteja.
Meillähän alkoikin sitten armoton jouluruokien mässääminen. Perheen nuorempi kaarti oli loihtinut kystä kyllä ja jees. Pöytä notkui niin, että kyselin pitäisikö keskipöydän alle laittaa tukia ettei pöytä romahda. Suosituksena sanottiin, ettää antaa painaa nautiskellen niin kyllä se pöydän kansi siitä kevenee. Ja niinpä sitten tehtiin. Vuosikymmenten harjoituksella ongelmaksi ei muodostunut reipaasti venyvä vatsanahka vaan hennot polvet. Pöydästä poissiirtyminen muistutti enemmän lyllertämistä kuin jouhevaa kävelyä. Onneksi matka nojatuoliin ei ollut pitkä. Siinäpä kelpasikin sitten sulatella jouluherkkuja elokuvaa seinältä katsellen.
Eli hyvin meni! Partaukosta selvisin suorastaan loistavasti kun voitin keskustelun vaivoista ja kiltteyteni epäily olisi ollut muutenkin kohtuutonta panettelua. Jouluaterioista en ole vielä selvinnyt! Aikaa siihen menee kuukausia ja osa saattaa aiempien vuosien tapaan taas jopa jäädä pysyvästi trimmattuun (tosin merkittävä osa trimmauksesta on vielä vaiheessa) seniorin kroppaani.
Tässä kohdassa voisikin palauttaa mieleen yhden mäkihyppy-Nykäsen aforismin muunnettuna ruokahenkeen: Mitään en ole syönyt enkä syö!
Hyvää Tapaninpäivää kaikille! Käykää ajelulla jos olette kaltaisiani, mutta jos olette viisaampia niin käykää lenkillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti