Kyllä ihmisen pitäisi harrastaa!

On ihminen siitä outo olio, että ei saa aikaansa oikein kulumaan ilman jotain tekemistä. Mutta sitä minä ihmettelen, että toiset ehtii harrastaa vaikka mitä. Jotkut jopa tekevät normaalin työpäivänsä ohella monen sortin puuhia ja hoitavat siihen vielä mahdolliset lastensa harrastustoimet.

Itse olen suorastaan ihmeissäni ajankäyttöni kanssa! Mihinkään ei riitä aikaa, mitään ei saa aikaiseksi ja ryhtymään en kerkiä. Toisaalta usein myös tuntuu ettei mikään edes oikein kiinnosta. Olisikohan ikä tulossa johonkin vaiheeseen?

Seuraavassa pieni analyysi muutamista harrastuksen lajeista ja suhteestani niihin. Ei lista ole tietenkään kaiken kattava, sillä jokainen tietää paljon muitakin lajeja, mutta valotan hieman omaa suhtautumistani luettelemiini.

Tanssi
Itse tehtynä tanssi ei vaan kohdallani suju, kun viiden minuutin välein pitäisi olla vaihtamassa ylle kuivaa paitaa ja onhan nuo jalatkin samaa paria. Mutta onhan se muuten tehokas ja ehkä mukavakin liikunnan laji. Siis tavallisten ihmisten tanssi! Sillain ihminen toista vasten! Ei ole ihme sitten, että herkkä mieli kehittää rankan hikoilun tuommoisessa lähitilanteessa.

No entäs sitten tanssin katsomislajit! Modernin tanssitaiteen katsomisessa on kohdallani se ongelma, että mielikuvitukseni ei riitä oivaltamaan viehkeiden liikkeiden ja hyppelyn merkitystä. Tanssii Tähtien Kanssa onkin sitten kokonaan toinen juttu! Siinä tutut julkisuuden ihmiset oppivat tai eivät opi perinteisemmän tanssin taitoja. Ja lisäksi ohjelmassa piilee aina se kateellisen katsojan odottama epäonnistumisen peikko. Mutta ovat ne kisailijat kuitenkin perin rohkeita ja taitavia! Ja taipuisia!

Näytelmät ja elokuvat
Molemmat lajit ovat harrastajalleen helppoja kun pääsee istumalla nautintoihin käsiksi eikä tarvitse hiki päässä riehua harrastamassa pitkin kylän raitteja tai saleja. Mutta näytelmien osalta törmään samaan mielikuvituksettomuuteen kuin modernin tanssin suhteen. En osaa kuvitella ympäristöä pelkistettyjen kulissien viitoittamaan suuntaan.

Kyllä elokuva on minun lajini, kun siinä ollaan aina oikeassa ympäristössä. Ja elokuvassa sattuu ja tapahtuu, ja toimintaelokuvissa sattuu jopa oikean näköisesti. En tietenkään ole väkivaltaa ihaileva seniori, mutta elokuvan kohtaukset vaan jostain syystä kiehtovat enemmän kuin esimerkiksi Hamletin pelaaminen pääkallon kanssa. Kylä elokuvassa pitää olla vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Ja tietenkin romantiikkaakin saa olla joskus. Ainakin vähän!

Musiikki kuunneltuna
On se vaan tuo musiikki hieno laji, mutta sitäkin on tarjolla niin monenlaista! Olen luokitellut musiikin eri genret eli lajit eli tyylisuunnat mielessäni. Osa on herättänyt mielenkiintoni ja osa jäänyt sitä ilman. Vanha, perinteinen jazz on läheisintä 30-, 40- ja 50-lukujen iskelmärytmien kanssa. Noita nuoremmassa musiikissa on toki yksittäisiä taitajia ja kappaleita, joista pidän, mutta pääosin en erityisesti laajemmin. Sama juttu on vakavamman musiikin, semmoisen tönkön konserttisaleissa mustapuku päällä kuunneltavan musiikin kanssa. Sieltäkin löytyy helmiä, mutta eittämättä niistäkin minua kiinnostavat teokset ovat sitä kepeämpää laatua. Mutta laulunlahjoiltaan Olavi Virran voittanutta laulajaa ei ole eikä tule! Näin on jämpti!

Musiikki soitettuna
No nyt päästään asian ytimeen! Olen kokeillut aika laajalti erilaisia instrumentteja. Lapsuuteni ja nuoruuteni lähipiireissä oli tarjolla instrumentteja vähän joka lähtöön. Liki kaikenlaisia olen ainakin saanut hipaista, mutta samantien olen jättänyt ne mielestäni. Nuoruuden kynnyksellä unelmoimaani saksofonia en saanut, takametsässä kun asuin. Mutta hieman kuhmuisen ja vähän hapettuneen trumpetin kanssa puhaltelin pari vuotta kotisaunan muurista rappauksia irti. Herb Albert ja Louis Amstrong eivät kuitenkaan saaneet minusta seuraajaansa. Mopedi ja kylän poikien iltaremuaminen tärvelivät orastaneen musiikkiurani. Se oli kuitenkin kotikylälleni ja Suomen musiikkimaailmalle enemmältikin voitoksi. Ja trumpetin venttiilitkin hapettuivat kiinni!

Kuvataide
Koulussa kuvaamataidon opettajani suositteli minulle mieluummin vaikka valokuvaamista. Hänen mielestään se oli minulle ainoa keino tuottaa paperille jotain tunnistettavaa. Ei tullut minusta kuvaajaakaan! Mutta taidenäyttelyissä olen erinäisiä kertoja käynyt. Silmä-poskessa-tauluja en ymmärrä, mutta Gallen-Gallela on tehnyt jo kovin ymmärrettäviä teoksia. Ja moni muukin, jotka ovat korvanneet kameran puuttumisen selvillä näköiskuvilla. Semmoisia on mukava katsella! Harmittaa vaan, että Punkaharjun Retretin taidetoiminta loppui rahapulaan muutamia vuosia sitten. Toisia samanlaisia puitteita ei vaan löydy Suomesta.

Edellä oli eräänlainen analyysi harrastusteni ja aivoitusteni suhteesta. Ehkä jossain vaiheessa valaisen lisää suhdettani muihin harrastuslajeihin, mutta tällä erää nämä riittänevät kuvaukseksi hyvin maanläheisestä taiteellisesta ja kultturellista ajattelustani.

Toivottavasti Te jaksatte harrastaa kultuuria ja olla aktiivisia myös muiden harrastuslajien suhteen!
Alla kuvissa muutamia kulttuurin kehtoja Stadissa.

Finlandia-talo

Musiikkitalo

Kansallisteatteri

Kansallis Ooppera

Ateneum

Aurinko, kevät ja uusiutuva ympäristö

On taas laitettu pieni vanhusmies suurten vaikeuksien eteen! Ponkaisin kevättä lupailevan auringon innostamana asioimaan Stadin keskustaan. Sääolosuhteiden ollessa suotuisat, oli nimittäin sovittu asiasta Poudan Pekan kanssa, päätin suorittaa matkan omia tossunpohjia kuluttamalla. Oliko mukavaa, oliko? No en oikein osaa vastata noin yksityiskohtaiseen kysymykseen. Mutta tuskaa oli matkalla monenmoista!

Alkumatkalla häiritsi kohti otsaa paistava aurinko, joka vielä kehtasi heijastua märästä ja monin paikoin jäisestä kadunpinnasta. Ja kun silmälääkäri oli juuri varoittanut liikkumasta tuommoisella kelillä ilman aurinkolaseja. No ei ollut tosiaan mukana ja silmiä särki! En tykännyt ollenkaan. Kävelin hämäriä puolia myöten väistellen valoa kuin entinen komisario Palmun asiakas.

No entäs kadunpinnat sitten! Oli hiekoitussoraa pilvin pimein pyörimässä vapisevan vanhan miehen jalan alla. Tarkkana sai olla ettei nenilleen tuuskahtanut. Entäs ne jäiset kohdat? Ei ollut sinne hiekanjyvät etsiytyneet. Liukasta oli ja akrobatiaa tarvittiin.

No entäs meteli ja esteet? Oli pystytetty rakennustelineeltä ja puomeja pitkin ja poikien seniorikulkijan tielle. Yritit minne hyvänsä, aina oli edessä joku rakentajan haittalaite. Ja laitteen takana oli armoton mekkala kun yhdessä paikassa hakattiin kiviä, toisessa vingutettiin jos mitä koneita, kolmannessa huusi moottori tuskissaan, neljännessä kaivinkone teki maahan monttua jne. Siinä oli tinnituksen vaivaamat korvat ihmeissään uusista mieluista.




Follow my blog with Bloglovin

Talvi takaisin ja heti!

Se on nyt meneillään sydäntalvi! Meilläkin Stadissa vetäisi viime yönä pakkasen jo -2,5 C-asteeseen. Ja päivälläkään ei ollut kuin n. +5 C-astetta. Onko tämä laitaa? Mikä talvi se tämä on?

Muistan kun lapsena ja vieläpä orastavan nuoruudenkin kynnyksellä helmikuussa hypittiin parisen metriä syviin tienvarren lumikinoksiin ja pelto-ojiin. Ja sieltä ei meinannut pois päästä ilman kaverin apua. Ja pakkasta oli niin, että kieli tarttui kiinni ulkona jokaiseen pultinpäähän ja polkupyörän ohjaustangon keskitappiin. Ja kieli oli kipeä monta päivää ja puhetta tuli sössöttämällä. Ulos kun lähti piti päälle pukea monet housut ja puserot, ettei vaan kylmä päässyt iskemään. Nenänpää ja korvalehdet olivat aina jäässä ja äidin piti illalla hieroa niihin henkeä ja verta takaisin. Ja kipeänä olivat kieli ja nuo nipukat aina!

Oli ne hienoja aikoja ne!

Mitä tämä tämmöinen sitten on? Ei tarvi enää edes ihmetellä jos kadulla lenkkeilijä sattuu helmikuun keleissä juoksemaan shortseissa. Ja nuorilla on aina nilkat paljaana. Mahtaneeko nuorempi polvi pitää edes pitkiä kalsareitakaan? Jos ei, niin ei sitä ongelmaa nyt huomaa, mutta odotetaanpa muutama kymmenen vuotta. Kyllä sitten kolottaa ja pakottaa nilkkoja ja polvia! Ja miten hiihtolomalainen hiihtää kun kanervikko raapii suksenpohjat naarmuille ja luistinradalla ei tiedä kestääkö vai pettääkö jää? Ei kuulosta tuokaan talvelta!

Kyllä vaatisin, että Pekka Pouta koiransa Sinin kanssa ja muiden meteorologien avustuksella säätäisi meille kunnon pakkaset ja lunta ainakin metrin verran! Olisi kaikkialla paljon puhtaanpaa, autopeltisepillä töitä, vaatekaupoissa ruuhkaa, Keskuspuistossa kunnon ladut, aura-autoilla hommia, rautakauppiailla lumikolakauppa kävisi jne. Olisi kunnon talvella tuota työllistävääkin merkitystä. Ja kansantalous tykkäisi kun raha kiertäisi taskusta toiseen rehellisin ja oikeudenmukaisin keinoin.

Vaadin: Talvi tänne ja heti!

Aitta Seurasaaressa

Taiteen yksi koti, Kiasma

Helsinki ja aurinko

On se vaan outo juttu, että ihminen ikäänkuin herää lähestyvän kevään auringonvalossa!

Satuin kääntämään ajoneuvoni keulan keskiviikkoisena päivänä Helsingin Pohjoisrannassa sijaitsevan Tervasaaren parkkipaikoille. Astuin autosta aurinkoiseen, kipakkaan pakkaseen ja havaitsin sen saman, minkä Tervasaaren rannassa muutamat rohkeat kuntoilijatkin. Aurinkoisessa säässä on mukava harrastaa liikuntaa erityisesti kun samalla ympäristön kauneus hivelee silmiä.

Helsinki on sunnattoman kaunis kaupunki!

 

Kohta se meikävanhus taas näkee!

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18478569/?claim=jkva5d99sgw">Follow my blog with Bloglovin</a>

No minkä? No maailman tietenkin! Kävin nimittäin silmälääkärissä ja muutosta oli havaittavissa samalla lailla kuin tulevien päivien säätiedoissa.

Koko juttu alkoi, kun tuossa jokunen hetki sitten kompuroin mökin varastossa lankkuun ja kaappi hakeutui otsaani. No en tosiaan! En ollut nauttinut mitään tarkkuutta heikentävää voimajuomaa, kun en juuri muutenkaan pruukaa nautiskella semmoisia. Nautintoni keskittyvät lähes ainoastaan Kotimaiset Kevyt nakkeihin, Marabou-maitosuklaaseen ja Mynthon Xylitol-pastilleihin. Ja tietenkin mustaan kahviin. Jopa liikaakin, kun aina närästää!

No mutta siis, turvalleni menin ja lasit lensivät hevon skuukkeliin eli varaston askartelupöydän alle. Kontallani totesin, että toinen sanka irtautui silmälasikokonaisuuden muodostavasta ryhmästä ja vaatimalla vaati osakseen liimaa liittyäkseen takaisin. Ja vaatikin lukuisia kertoja liimaa uudelleen, kun ei nimittäin halunnut palautua enää ennalleen. No siinäpä oli pakko kuljeksia jokunen aika silmät sirrillään ja arvailla miltä maailma mahdollisesti näyttää. Mutta lopulta piti antaa periksi!

Varasin netin kautta ajan silmälääkärirouvalle Instruun ja leuka levylle-toiminto tuotti tuloksenaan reseptin. No pitihän siinä toki ensin tuijotella seinälle arvaillen kirjaimia, kärsiä myrkkytipoista ja katsoa joka suuntaan niin, että silmämunat vaan pyöri päässä. Tuomiona oli harmaata ohimolla, harmaata silmässä. Onneksi harmaan, vaikkakin on muotiväri, määrä oli rajallinen eikä vielä huolestuttava! Näköhermon pääkin näkyi kuulemma olevan munan perillä paikoillaan.

Seinän numerotaulun mukaan kaukokohteet olivat siirtyneet entistä kauemmaksi, silmämunat olivat aina vaan enemmän ristissä, sylintereissä oli muutoksia kuin entisessä kupla-Volkkarissani ennen moottorin laukeamista ja lukeminen sujui, kunhan vaan onnistuin näkemään missä kirja on.
Seuraava toimi olikin sovitella 4 kertaa läpi kaikki 500 Instrun tarjolla olevaa lasinkehystä. Siinä meinasi hiki tulla hiljaiselle pojalle, kun mikään ei kelvannut makutuomarille. Itse olisin ottanut ensimmäiset, mutta eipä siinä minulta paljon mielipidettä kyselty! Urakan lopputuloksena kuitenkin tilasin kahdet lasit. Toiset normi-2-teholasit ja toiset sisälasit. Tovi vielä piirreltiin miellyttävän, pitkämielisen ja osaavan palveluhenkilön toimesta tussilla linsseihin rukseja ja sitten nimi paperiin ja käsiraha kassakoneeseen ja odottamaan kotiin ilmoitusta lasien tulosta.

Mutta miten niin sisälasit? No siten, että linssi on jaettu kolmeen osaan, joista alaosalla luen iPadia, keskiosalla askartelen ja käytän läppäriä sekä yläosalla tuijotan telkkaria. Lisäksi niihin tulee joku sinivärisuodatus, joka hillitsee tietolaitteiden kirkkauden vaikutusta silmiin. Tiedä häntä kupattiinko minua taas, mutta kolmen viikon kuluttua olen viisaampi! Tai ainakin tietävämpi ja näkevämpi! Toivottavasti!

Kyllä on mennyt mutkaiseksi! Ennen oli tarjolla yhdet mustat kehykset ja niihin pantiin lasit reikiin ja ne oli valmiit katselemiseen. Nyt niitten pitää kestää iskuja, paitsi kaapin kulmaan, suodattaa, paitsi Juhla Mokkaa, ja pysyä nenällä, paitsi jos on liian jyrkkä nokkavarsi alaspäin, jolloin sangat pannaan langalla niskan taakse yhteen.

Mutta saas taas näkee noin kolmen viikon kuluttua!