Tv-sarjojen seuraaminen

Kyllä on itse ja naapurikin lujilla, kun meikävanhus katsoo tv-sarjoja. Mukana ollaan kaikilla aisteilla ja sen kyllä huomaa. Tilannehan on se, että kuulo hiipuu ja näkö sumenee. Tuohon kun lisätään vielä heikentyvä muisti, niin ollaan ojassa jos sun allikossakin.

Vuosikymmenten saatossa on ollut nautinnollista seurata vaikka minkämaalaisia sarjoja. Tunnustan niiden olleen pääasiassa rikoshenkisiä. Kun ei rikoshenkeä ole itselle siunaantunut (loppui, kun sain piiskaa, jäin alaikäisenä tupakanpoltosta kiinni), niin olen nähnyt parhaaksi käyttää tv:n konsultoivaa tarjontaa. Ei siis oppimismielessä, vaan aivan hankkiakseni jännitystä hissukaiseksi kääntyneeseen arkeeni.

Vuosien saatossa olen nähnyt telkkariruudun kautta amerikkalaista, saksalaista, ruotsalaista, norjalaista, tansakalaista, islantilaista, italialaista, espanjalaista, ranskalaista ja ties mitä-laista tuotantoa. Siinä olen pureksinut huulta, kieltä ja sylityynyn kulmaa sekä puristanut hysteerisesti nojatuolin tai sohvan käsinojaa. On syntynyt itselle fyysisiä vaurioita ja kalustolle ikäviä kulumajälkiä.

Seuraavaksi muutamia huomioita eri kielistä tv-sarjoissa.

- viimeaikaiset kotimaiset Koskinen, Harjunpää, Hautalehto ja muut ovat piis ov nakki. Kieli soljuu ja lähes suurimmasta osasta repliikeistäkin saa selvää, paitsi sössöttäjiltä ja hektisissä tilanteissa

- amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa olen pärjännyt kohtalaisen hyvin, paitsi tapahtumat sarjassa ovat olleet joskus ikävän punaisesta sottaisia ja mahdottoman paukkurunsaita

- ruotsalaisetkin ovat sujuneet ja siinä on auttanut muutamat Ruotsin vuoteni. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovin paljon skånelaisia sarjoja, vaikka Wallanderissa vähän skånskaa puhuttiinkin. Kerran asuessani naapurimaassa muuan Skånen mies kertoi kahdesta kengästä, niin lausui tveu skeu. Ei kuulostanut två skor:ta parhaalla mielikuvituksellakaan. Piti tovi miettiä, että mistähän oli kysymys.

- norjalaisten ja tanskalaisten kanssa on pitänyt vaipua epätoivoon, kun ei niistä juurikaan saa mitään ruotsin puheselvää. Olin kerran tekemisissä norjalaisen henkilön kanssa työasioissa ja kuvittelin kommunikoinnin sujuvan ruotsilla, kun ovat niin naapuria että, mutta mitä sitä höpöä. Ei ymmärtänyt kumppani muka ruotsiani, vaan oli väännettävä englanniksi. En tykännyt, ei tainnut kaveri osata itsekään sitä!

- no entäs islantilaiset sitten? On kyllä jänniä ja mielenkiintoisia sarjoja, mutta ne ihmisten nimet, dottirit ja muut. Ei jää vanhaan päähän ne erikoisuudet, ja kun vielä on viikko jaksojen välissä ja kerkesi kaikki unohtua.

- ja Välimerta sivuavien maitten sarjoissa ihmisten nimet pysyvät jotenkin hallinnassa, mutta kielessä ei kyllä ole meikäläisen kielivarastolla mitään jakoa. Eikä riitä sarjojen ymmärtämiseen, vaikka kuinka osaa tilata kaksi olutta kaikilla Välimeren maiden kielillä, tai melkein kaikilla. 

Sitten on tämä silmien ja tv:n välinen etäisyys. Kun se vaan harmaa ja liekö minkävärinen kaihdin puree silmämunaa, on nojatuoli siirtynyt vaivihkaa aina vaan lähemmäksi telkkaria. Vielä ei onneksi olla nenäkosketusetäisyydellä, vaan uhkaava tilanne on jo kehittymässä. Ollaan pian siinä mallissa kuin ison elokuvateatterin etupenkissä, kun yrität lukea tekstejä, niskat kipeytyy ja teksti vaihtuu ennenkuin ehdit kääntää pään oikeaan reunaan. Ja luoja varjele, jos teksti on kahdella rivillä silloin, on päällä todella kiirettä ja nenä saa kyytiä.

Mitenkäs tämä naapurisopu? Aisteista toinen tärkeä on tämä kuulo. Vuosikymmenten tinnitus molemmissa korvissa on tuonut luonnon lähelle jo pitkään. Olen oman osani hoitanut vihreitten vaatimasta luonnonsuojelusta, sallimalla miljoonien heinäsirkkojen asustaa pääkoppani suojassa. Siihen sirityksen väliin olen yrittänyt sitten saada tv-sarjojen äänetkin sopimaan. On sopineet vuosikymmeniä, mutta nyt ollaan liki kulminaatiopisteessä, kummat äänistä vievätkään voiton. Toistaiseksi vielä on selvitty telkkarin volyymia lisäämällä. Ja vielä on hieman matkaa siihen, että katosta maalit rapisee ja viherkasvit heiluvat äänivirrassa. Mutta milloin alkavat naapurit vaatia pienempiä volyymeja? Se hetki ei ole kaukana. Olen yrittänyt seurata tarkkaan, vieläkö tervehtivät vai ollaanko jo mulkaisun asteella.

Eli niin hyviä, kiinnostavia kuin tv-sarjat ovatkin, niin on siinä seniorivanhuksella oma ongelmansa sopeutua jännityksen seuraamiseen ja saada selvää itse tapahtumista.

Nauttikaa tekin tv-viihteestä, etenkin jos vielä aistit pelaa! Vuosien saatossa saattaa tulla hidasteita.

Laitan tähän vielä osoitteen Youtubeen, kun se on niin ajankohtainen https://www.youtube.com/watch?v=MmKa24UKoEE . Aluksi siellä näkyy tietenkin mainoksia, mutta sen jälkeen viesti aukeaa.

Alapuolella oleva kuvakin osuu päivänhenkeen. En panisi pahakseni, jos vaikka Vieno ja Eikka olisivat väärässäkin näissä sadeasioissa. ja antais paistaa vaan.

Laitan kuvan päivän hengessä

Onko oikea musiikki hukattu?

Kyllä on nyt ikävä oikeaa musiikkia. Joskus vuosia sitten oli vielä Voice of Finlandissa eli VoF:ssä meikävanhuksellekin kuultavaa. Ei ole enää!

Olen toivorikkaana katsonut melkein jokaisen tämänvuotisista jaksoista. Katseluun valmistautumiseen on kuulunut korvien puhdistus, silmälasien kiillotus, pikku naposteltavan ja juomien apupöydälle laittaminen. Eikä ole ollut mitään epäterveellistä, kuten voima-aineita sisältäviä juttuja. On ollut pääosin Hedelmätarha Puolukkamehua tai Pepsi Maxia, naposteluun on hedelmiä tai pari kertaa Keijulla voideltua leipää ja salaa päälle laitettua 9%:n Lauantai-makkaraa. Se ei paikallisen kardiologi oikein salli muunlaisia eväitä. On väittänyt rasvan ja sokerin olevan haitaksi.

Huolimatta hyvästä valmistautumisesta ja noista "herkkueväistä", ei ole musiikki VoF:issa parantunut. Olisi tarvittu useimman kappaleen kuunteluun Peltorit (ne on remppamiehen parhaat kuulosuojaimet). Selvästikin karsintalauluissa parhaiten on pärjännyt hän, joka on jaksanut huutaa koviten ja riehua ympäri lavaa. Musiikkikappaleet koskevat korviin, melodioista ei ole pienintäkään havaintoa, eikä sanoista ota herkkäkorvaisinkaan selvää. Ja sitten puhelaulusta en viitsi edes kirjoittaa,

Mihin katosivat kauniit, hempeät, melodiset, kaunissanaiset laulut? Ei kuule enää 1920-luvun ja 1960-luvun välisenä aikana tehtyä kaunista sointuvaa musiikkia. Toki on lähes kaikki sen tekijät ja esittäjätkin luovuttaneet hommat siirryttyään pilvien päälle. Liekö nuotit ja savikiekotkin tuhottu arkistojen kätköihin?

Kyllä niin kaipaan kauniita ballaadeja, reipasta vanhaa jazzia, kivaa instrumentaalimusiikkia. Harmittaa, että en ole itse oppinut soittamaan mitään instrumenttia. Isä soitti mitä vaan, minulle oli tarjolla monenlaisia soittimia, mutta ei vaan napannut aikoinaan. Nyt on myöhäistä. Lupailin muutama vuosi sitten opetella ukulelen soittamisen. Kävi kuten monesti ennenkin, homma jäi kesken. Taidan syyttää siitä koronaepidemiaa, olisinhan minä muuten...!        

Joka tapauksessa kuunnelkaa musiikkia, soittakaa instrumentteja, jos osaatte! Lajeja eli genrejä löytyy netistä ja soittimia kaupasta. Niin ja sitten veilä, ensi kesä on taas täynnä vuosien tauon jälkeen erilaisia musiikkifestivaaleja. Osallistukaa!

Kyllä osasivat ennen

Ukko-ylijumala säät säätää

 Nyt olemme tilanteessa, joka vaatii hieman syvempää pohdintaa! Miksi meitä kiusataan alati vaihtuvilla keleillä?

Vanhan kansan uskomuksen mukaan vanhus taantuu lapseksi jälleen. Meille kaikille tuttu, hyvin vanha Ukko-ylijumala, joka säät säätää, on tiettävästi iältään jo runsaasti ylikypsä. Oletan asialla olevan jotain yhtymäkohtaa edelliseen toteamukseeni taantumisesta. Kun tähän yhdistetään lasten ja nykynuorison jatkuvasti lisääntyvät käytöshäiriöt, on melkoinen soppa syntynyt. Ukko muistuttaa ilmiselvästi käytökseltään kuritonta nuorta. Mahtaneeko imeä päivät pääksytysten energiajuomia? 

Epäilisin hänen rukanneen säänsäätökampea, joka heiluu tuulessa holtittomasti puolelta toiselle. Yhtenä päivänä nautimme vesisateesta, yhtenä keli muuttuu pirteäksi rännäksi ja sitten ollaankin ihanien lumituiskujen keskellä. Lämpötilat vaihtelevat vastaavasti välillä +10C ja -20C. Yritä siinä sitten pukeutua ulos sopivaan vaateparteen. Ei ole helppoa enää hauraalla vanhuksellakaan!

Mietin, että pitäisikö vaatesuunnittelijoilta vaatia asuja, joista toinen puoli on sateelle suunniteltu ja toinen pakkaskelille? Asian voisi yksinkertaistaa myös niin, että toisessa jalassa olisi Crocsit ilman sukkaa ja toisessa jalassa talviset turkissaappaat. Tai toinen puoli takista olisi sadetakkia ja toinen toppatakkia ja päässä puoli pipoa. Silloin voisi kävellä ulkona sään kulloinkin vaatima kylki edellä.

Kyllä käy välillä mielessä, että pitäisikö äärimmilleen rasitettu vanhusvarteni siirtää jonnekin parempiin olosuhteisiin. Suurin este toteutukselle on vaan kysymys minne? Lapista pidän aivan ahdistukseen asti, etelämaiden helteistä pidän rajallisessa määrin. Tasalämpöä ei taida olla tarjolla nykyään missään. Pohjoisessa on vaan liian kylmä tai sataa vettä ja etelässä liian kuuma tai etelässäkin kuuluu nykyisin satelevan toisinaan lunta. Oli se vaan Al Core oikeassa muinoin esittämän ilmastolausuntonsa kanssa, vaan ei kukaan uskonut.

Oli se ennen helppoa, jos halusi etelään, otettiin pikkukassiin mukaan aurinkolasit, uimahousut ja parit kalsarit. Nyt pitäisi eteläänkin ottaa hiihtokamppeet ja sukset mukaan. Ei kyllä jaksa tuohon ryhtyä! Luulen, että keskityn katsomaan välillä ikkunasta ulos ja suurimman osan aikaa telkkarista tulevia uusintoja. 

Te, jotka uskaltaudutte ulos, pukekaa kevyet kevätvaatteet toppavaatteiden alle, jos keli sattuu vaikka hetkessä muuttumaan on nopea tempaista lämpövaatteet kainaloon! Älkää liukastuko, sillä terveyskeskukseen on vaikea saada aikoja!

Nyt alkaa kesän odotus!

Kyllä on ollut kynä jäässä ja paperikin kastunut näissä loskakeleissä. Tekstiä ei ole saanut mitenkään aikaiseksi, kun ihmistä masennetaan kaikilla rintamilla. Terveyden kanssa saa painia ja uutisissa tulee vain ikäviä asioita. 

Nyt on ollut positiiviluonteen etsiminen lujassa. Onneksi sitä aina välillä pirskahtelee pieniä hippusia esiin. Viimeksi pirskahti, kun jalat petti jäätiköllä ja istahdin onneksi kadunreunan lumikinokseen. Pirskahti siksi, kun vaihtoehtona olisi ollut lätsähtää istualleen märälle sorastetulle asfaltille. Siinä säästyi takapää isommilta ruhjeilta ja mustelmilta. Sitä en voi tähän kirjoittaa, että vielä isommin pirskahti riehunhenki esille, kun yhden lähitalon rettelöukolta puhkesi kauppareissulla paperikassista pohja ja tavarat levisivät pitkin jalkakäytävää. Mutta tuosta en voi kertoa, kun ei saa olla vahingoniloinen toisen ikävälle sattumukselle. Siksi en kerro tuosta ikinä kenellekään etten saa ikävän ihmisen mainetta.

Mutta kesästä piti puhua. Olen kirjannut pitkin talvea listalle ensi kesän tehtäviä mökille. Nyt, kun lista on jo monta sivua pitkä, pelkään ettei ensi eikä seuraavakaan kesä riitä niiden hommien tekemiseen. Kotoa on myös kerätty perinteiseen tapaan mökille vietävää, sillä mökkihän on kodin poistotuotteiden hautuumaa. Sitäkin tavaraa on jo sen verran, että on lienee tilattava Kaukokiito kuskaamaan ne mökille, jonne on rakennettava niille lisävarasto. En vielä tässäkään iässä tajua, mistä tuo kaikki tavara ilmestyy? Sitä vaan syntyy itsestään ja kertyy. 

Vaan on se sitten hienoa, kun räystäät alkavat tippua tai ei ne tipu, kun Juho kiinnitti ne tiukasti ja itse puhdistin sieltä kouruista roskat. Mutta voihan sieltä hieman vettä lirahdella tai ei vaan voi, vaan lirahtelee aina suoraan niskaani. Mikähän senkin aiheuttaa? Voisihan se vesi odottaa sekunnin ja lirahtaa sitten selän takana suoraan maahan. Mutta kai tuollekin on joku luonnonlaki olemassa, niskaaniskeytymisen laki.

Onneksi ollaan siinä tilanteessa, että aurinko on käynyt jo tutustumassa Suomen maisemaan muutaman kerran. Ehkä siellä on pohdinnassa pidempi jakso näyttäytymiselle. Täällä ollaan kyllä jo valmiina valon ja lämmön saapumiselle. Sitten ei mene kuin hetki, että livautetaan toppatakit pukupussiin ja villapuseroihin piilotetaan koipallot. Pitkät alushousutkin voi laittaa varmaan jo juhannuksen alla kaapin perälle ja ottaa lyhyet kalsongit muutamaksi päiväksi esille. Ei tuossa asiassa saa vanhempi mieshenkilö alkaa riehumaan.

Eli alkakaahan kaivella kesähepeniä käsille! Tällä päivien kulumisvauhdilla kesä on jo kohta täällä. Hätäisimmät käyvät vielä pikaisesti hiihtolomilla ja sitten voidaan kaikki aloittaa kesäjutut.

Iloista kesänodotusta ja varokaa viimeisiä liukkaita kelejä!

Uusi vuosi ja uudet kujeet - 2023

Kyllä olen taas aivan häpnaadilla lyöty! Yliopiston Almanakkatoimisto on taas mennyt vaihtamaan vuosilukua, vai oliko asialla se Gregoriaanus vai Kopernikus vai Julianus vai joku muu? Olen melkoisen vakuuttunut siitä, että vuodet eivät ole enää saman pituisia kuin ennen. Vuosia sitten yksi vuosi kesti tasan 12 kuukautta ja 365 päivää, paitsi karkailuvuosi, jolloin siihen lisättiin yksi päivä jonnekin helmikuun tienoille ja joillekin pakka hamekangasta. Nyt kun ajattelen muutamia viime vuosia, ovat ne menneet aina vaan nopeammin ja nopeammin. Ei ole kuin muutama hassu vuosi, kun olin 50-vuotias. Ja eikun mitä, nyt siihen on putkahtanut jo kymmenittäin vuosia lisää. Eihän se voi olla oikein? Joku varmaan huijaa meikävanhusta. Perustelen vielä sillä, että ajatukset on muutenkin kuin teinipojalla.

Nyt on laitettu hauras vanhus uusien koettelemusten äärelle. Olen ottanut tavoitteekseni muistaa oikea vuosiluku jo ennen toukokuuta. Joka vuosi on ollut aina vaan vaikeampaa, kun edellisen vuoden numerot on juuri oppinut ja heti ne pitäisi vaihtaa. Sitä kun sanotaan, että opittu tieto olisi hyvä tallentaa pysyvästi päähän, mutta se ei kuulemma koskekaan vuosilukua. 

Tuo otsikon nimi jo kertoo tarkkaavaiselle lukijalle, että jotain tulee muuttumaan. Se on vaan maailma rakennettu niin, että kuje on minusta väärä sana ja harmi on oikeampi ilmaisu tuleville tapahtumille. On kait noiden sanojen merkityksessä toki hieman eroa riippuen, minkä ikäisenä niiden sisältöä havainnoi.  Nuoremmille kuje on uutta ja monia mahdollisuuksia tarjoavaa, ja vanhalle useimmat uudet asiat ovat harmeja ja hikistä opettelemista vaativia.

Runsaasti vuosia kokeneena ja nähneenä sitä odottaa erilaisia ikävyyksiä suorastaan pilvin pimein. Sitä on tarjolla sotaa, talousahdinkoa, rettelöitä maailmanlaajuisesti. Henkilökohtaisella tasolla vastaan tulee aivan saletisti erilaisia terveydenhuoltoa kuormittavia asioita. Olen persoonakohtaisesti siirtynyt terveyspalveluiden heavy useriksi (= suurkuluttajaksi). Olen ottanut haluamattani ja tietämättäni salaiseksi tehtäväksi uuden sotealueen painetestaamisen. Tosin eipä se Helsingissä juuri miksikään muuttunut, kun täällä jatketaan samaan malliin kuin ennen. Se ei vaan toimi ja väki vähenee, ei potilaissa vaan suorituspuolella. 

Mutta niin on vaan vuosi vaihdettu ja nyt mennään räntäsateessa kohti uutta tulevaisuutta. Yrittäkää kestää! Ottakaa hyvät uutuudet innolla vastaan ja huonoihin reagoikaa riittävällä vakavuudella!

Hyvää alkanutta vuotta 20... (täydennä itse luvun loppuosa)!

Joulupukki pohtii ajan tilaa

 Joulupukki lopetteli joka aamuista lehden lukemista Korvatunturilla omassa kammarissaan. Takkatuli loisti iloisesti räiskähdellen pukin jalkarahille nostamien nutukkaiden takana. Pukki taitteli Korvatunturin Sanomat kasaan ja laski lehden huokaisten apupöydälle.

"Ei taida ihminen koskaan oppia! Sitä taas riehutaan, räyhätään ja soditaan ympäriinsä pitkin maapalloa. Ei ole ihmisen hyvä olla, kun sotien ja hyökkäilyjen lisänä riehuvat vielä tauditkin ympärillä," Pukki totesi itsekseen.

"Mitä sinä taas tupiset itseksesi?" kysyi Muori toiselta puolelta kammaria kutimet kädessään.

"Meinaa masentaa tämä ihmiskunnan meno jo iloisemmankin partaveikon. Tässä pitäisi Pukkina olla aina puolueeton ja uskoa ihmisistä hyvää, mutta nyt mennään jo reilusti rajan yli. Tuo muuan ison naapurin mies on rikollisella sodallaan naapuriaan vastaan ylittänyt kaikki inhimillisyyden rajat. Kyttäsi ja kyylääsi vuosikymmenet ja rakensi pohjaa vallanhimolleen. Olisi vaan keskittynyt kehittämään omaa maataan ja sen kansaa. Olisi saavuttanut maailman kunnioituksen rehellisin keinoin ja nyt voisi pullistella oikeutetusti vallanpöydissä, mutta ei, vaan piti lähteä ammuskelemaan ja tuhoamaan omankin kansan tulevaisuus vuosikymmeniksi eteenpäin!"

"Kuuluuko se sinun sotkeutua kommentoimaan tuota tuhoamista? Eikö se kuulu enemmän Pakkasukon alueelle? Sinun kun pitäisi Joulupukkina olla tuommoisten kommentoinnin yläpuolella ja jättää tuomitseminen maallisen vallan ja kansojen tehtäväksi."

"Niin mutta, kun näyttää ettei kukaan tee mitään!" kiihtyi Pukki lisää, "Yhden kahjon joukot ampuvat kaukaa omalta puoleltaan viattomia naapureita, joilla ei ole oikeutta ampua takaisin heidän puolelleen. Tuossa on jo saavutettu kaikki rikollisuuden tunnusmerkit ja ralli sen kun vaan jatkuu."

"Yritähän nyt rauhoittua ja keskittyä tulevaan joulureissuun! Sinunhan piti tänään tarkistaa porojen ja rekien tilanne, eikä sotkeutua maailman politiikkaan." tokaisi Muori jo hieman kiivastuen. "Vedähän pipo päähän ja riennä tarkastuskierroksellesi poroaitaukselle ja varastoille. Kohta alkaa rekien pakkaaminen ja tontuille tekee hyvää nähdä Pukin leppoisa ja myhäilevä olemus ennen jouluaaton matkaa. Pakkausosasto on painanut jo päiväkausia lahjapaketteja valmiiksi ja kohta alkaa rekien lastaaminen. Mutrut naamasta pois ja hymyä kehiin ja sitten tonttujen seuraan!"

"Onkohan vartijatonttu Haukansilmä jo palannut Kakslauttasen terveyskeskuksesta? Sanomissa oli kirjoitus ja uutisissakin näytettiin terveyskeskusten päivystyksissä olevan mahdottomia ruuhkia. Se Haukansilmän ihottuma näytti kyllä lähtiessä aika pahalta. Kukapa olisi uskonut, että tuommoinen karski tonttu ei kestä enää kanelia joulupuurossaan," aprikoi Pukki.

"Tulihan se Haukansilmä jo eilen iltamyöhällä takaisin. Oli kuulemma joutunut jonottamaan ainakin viisi tuntia päivystyksessä. Oli ollut älyttömästi ruuhkaa. Sanoi onneksi ottaneensa kuivalihaa nutun taskuun ja odotusaulan lavuaarista sai juomista. Harmitteli vaan, kun oli jäänyt päivystyskännykkä Korvatunturille vartiokopin kaapin päälle. Siitä olisi voinut lueskella ajankuluksi tuoreimpia uutisia. Haukansilmä oli saanut vaivaansa hyvät voiteet ja tiukat ohjeet vältellä kanelin ripottelemista puuroonsa," tiesi Muori kertoa.

"Että ei kanelia! Miten sitä voi puuroa sitten enää syödä? Kyllä kaneli ja sokeri kuuluvat joulupuuroon ja väskynäsoppa," kauhistui Pukki, "On se vaan hyvä, että meillä on hoitopaikoissa osaavia hoitajia ja lääkäreitä. Ties miten kauan olisi mennyt ennenkuin olisi selvinnyt tuo Haukansilmän kaneliallergia? Olisi voinut olla kohta punaisella nilellä koko tonttu, eikä kukaan olisi osannut sanoa, mikä se punatonttua vaivaa. On ne vaan hyviä nuo sairauksien ammattiselvittäjät. Veikkaanpa, että Haukansilmä olisi jäänyt mielellään hetkeksi tästä hulinasta sinne hellään hoivaan! Onneksi tuli takaisin, kun on nuo jouluaaton kiireet juuri edessä," huokaisi Pukki ja astui kammarin kynnyksen yli porstuan puolelle. Muori jäin kutomaan sukkaa kammariin takan loisteeseen.

Lukijan on syytä olla melkoisen varma, että Pukin tarkastuskierros matkan valmisteluiden suhteen oli aika turha. Nuo valmisteluhommathan hoituvat tontuilta vuosikymmenten ja jopa -satojen rutiinilla. Pukin hommaksi jäi yleensä rekeen istuminen ja Petteri-poron matkaan komentaminen.

Pitäisiköhän meidän kaikkien omien mahdollisuuksiemme mukaan muistaa ja helpottaa sodasta kärsivien tuskaa! Lisäksi voinemme lähettää omat arvostuksemme suunnattomien paineiden alla työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille.

Muistakaamme kunnioittaa, auttaa ja tukea kaikkia ihmisiä!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 

Se on se terveydenhuolto hukassa

Siitä on kulunut jo reilusti yli vuosi, kun ensimmäinen suoneni napsahti täysin tukkoon. Se tiesi testiä mökkipaikkakunnan terveydenhuollolle. Kohtasin loistavaa palvelua ensihoitoambulanssin, lääkäriambulanssin ja lääkärihelikopterin miehistöiltä. Nöyrälle ihmiselle tuollainen ylitsemaallinen palvelu tuli kyllä ansiotta, mutta otin ilolla vastaan ammattilaisten onnistuneet elvytystoimet.

Nyt olen jaellut pillereitä dosettiin ja yrittänyt pysyä niistä jotenkin jyvällä. Vuoden aikana lääkkeitä on vaihdeltu ja määriä rustattu useita kertoja. Noilla toimilla on haettu oikeaa lääkitystä ja sopivaa tasapainoa. Nyt on tilanne asettunut aika mukavaan uomaan elokuun lopun jälkeen. Ensimmäisen sairausvuoden kovat lääkkeet ovat siirtyneet historiaan ja vakiintunut pysyväislääkitys osunut pääosin kohdalleen.

Mutta enää ei riehuta, ei mesota yötä myöten kylillä, metsätyöt ja raskaat rakennushommat ovat pannassa. Ruoka-aineista etsitään mahdollisimman alhaisia tyydyttyneitten rasvojen pitoisuuksia, eikä sokereita ja suolojakaan vedellä enää mielin määrin. Ruokavalioon tulee kuulua enimmäkseen pupun ruokaa ja kaikkea rasvatonta. 

Sitä ei ihminen osaa tajutakaan, kuinka kova on kaipuu makkaran perään ja kunnon voileipiin. Onneksi minut vieroitettiin jo hyvissä ajoin pihveistä, viineistä ja muista tavanomaisista herkuista. Mutta jotain kuitenkin on jäänyt ja jopa nostaneet osuuttaan suun läpi kulkevissa aineissa - suklaa ja lakritsi. Olenhan minä niitä aina nautiskellut jonkin verran, mutta nyt niiden osuus ja kiertonopeus työpöydän alalaatikossa on noussut uskomattomiin sfääreihin. Väittävät, etteivät ne olisi terveellisiä. Kukapa tietää, enkä ainakaan aio uskoa.

Viime aikoina on jouduttu muista erinäisistä syistä testaamaan terveydenhuollon saavutettavuutta. Jo omien sydänjuttujen ensimmäisen vuoden aikana kävi ilmi, että sairaalasta ulosheiton jälkeen olin omillani, ei ollut kontrolleja määritelty, ei yhteyshenkilöäkään hädän tullen. Yritä päästä terveyskeskukseen, jos onnistuisi löytymään nuorelta kandilta apuja vakaviin sydänongelmiin! 

Ei saa näinä päivinäkään yhteyttä tai aikoja terveyskeskukseen ja erikoislääkärit on linnoittautuneet jonnekin saavuttamattomiin. Tämä on tietenkin hankalinta julkisella puolella, mutta ei ole paljon helpompaa saada aikaa erikoislääkärille yksityiselläkään puolella. Jos aiot sairastaa, tarvitaan aikataulun suunnittelua, varaa kalenteriisi aika sairaudelle muutamien kuukausien päähän. Ja jos tarvitset nopeasti leikkausta, varaudu kärsimään kuukausia, jopa vuosia jonoissa. 

Olenko ainoa, joka kohtaa ne 0,3 olematonta mitoituksen ulkopuolista hoitavaa henkilöä terveydenhuollossa? Varmaan muille sattuu ne poliitikkojen lupaamat 0,7 tai mikä se määrä kulloinkin on niitä taattuja hoitohenkilöitä. En tykkää, eikä tykkää elimistönikään tämmöisestä. Kysyn vaan, että kuka se määräsi rajat lääkäreiden koulutusmäärille ja kuka oikeasti päättää hoitajien palkoista ja työoloista. 

Sairaita riittää vielä useiksi vuosiksi, kun me suuret ikäluokat heittäydytään terveydenhuollon vastuksiksi. Meissä, kun on lisänä se vika, että eletään kaikista sairauksista huolimatta entistä pidempäänkin. Vai onko sittenkin tarkoitus nutistaa meidät hoidon viipyessä ennen aikojamme? Jospa tilanne kuitenkin helpottuu tuossa 2040-luvulle tultaessa ja ehkä koronan uudet variaatiot nopeuttavat ainakin vanhusväestön nuppiluvun pienenemistä?

Muista elää terveellisesti!

Ei se paljon enää puutu!