Rokotettu ja ripillä käyty

Otsikkoon tuli kyllä väärä järjestys, sillä ripillä kävin jo karkeasti arvioiden 1965. Mutta rokotuksella kävin äsken eli tänään. Nyt vaan odotellaan, sattuiko se piikki oikeaan flunssaan.

Kävin Kampin Palvelukeskuksessa kymmenientuhansien muitten senioreiden kanssa. Meitä seisoi aulan täydeltä ripirinnan varmaan ainakin miljoonayksi ihmistä. Ovella neuvottiin mistä suunnasta löytyy jonotuslaput ja sitten alettiin hiki päässä jonottamaan. Kun olin saanut lappuni oli edelläni ainoastaan reilut 200 rokotusuhria.

Hoitajatädit huusivat muutaman huoneen ovella megafoonilla numerosarjoja sitä mukaa, kun joku oli saanut piikkinsä ja rokotuspalli vapautui. Sitten ryntäiltiin sankoin joukoin ovea kohti, kun alkoi oma numero lähestyä.  Mutta kyllä jono meni nopeasti kun huomioi ihmismäärän. Minulla ei olisi ollut juurikaan kiire.

Vuoroni tuli jo n. 40 minuutin jonotuksen jälkeen. Megafonitäti otti lappuni ja päästi rokotuskammioon. Siellä istui 4 rokotustätiä uhriensa kanssa. Eräs vapautunut täti sanoi minulle, että ”Odota hetki!” Koska en pidä rokotuksista, olisin mielelläni odottanut vaikka 3 kuukautta. Mutta ei auttanut mikään! Toinen vapautunut rokotustäti kutsui seireenin katseellaan minut, viattoman uhrin luokseen. Ja nöyränä tottelin.

Ojennettuani Kela-kortin avautui sairauksieni salat tietokoneen ruudulle. Siellä näkyi mm. viime vuoden hutirokotus. Se ei nimittäin osunut, kun oli A-luokan flunssaan ja paikkakunnalle ilmestyikin B-luokan flunssa tai kumminpäin se oli. Niinpä sairastin viime talvena pari kuukautta oikein miehentappoflunssaa ja samalla rokotuslääke odotteli turhaan suonissani itselleen sopivaa flunssaa. Nyt anelin josko voisin saada nyt piikin oikeaan tautiin, siihen joka saapuu Helsinkiin.

En tiedä kuultiinko aneluni, mutta reikä tuli käsivarteen ja minut hätisteltiin tuolilta pois ja seuraava uhri huudettiin sisään. Muistin kuitenkin hyvän kotikasvatuksen saaneena, toivottaa vapisevalla äänellä rokotustädille ”Hyvää joulua”!

Ja nyt sitten odotellaan osuiko vai ei! Käykäähän Tekin rokotuksella jos kuulutte riskiin tai edes riskiryhmään!

Tuntematon sotilas - uusi versio

Ei, ei tosiaan! Tällä ei ollut mitään tekemistä edellisen presidenttipostaukseni (blogitekstini) kanssa. Ne vaan sattuivat ajoittumaan näin peräkkäin.

Ja asiaan! Palasin hetki sitten elokuvista katsomasta Aku Louhimiehen version Tuntemattomasta sotilaasta ja tykkäsin! Tykkäsin oikeastaan aika paljonkin! Jos taustalla ei olisi ollut kymmeniä katsomiskertoja Edwin Laineen Tuntematonta, olisin hurrannut rajusti tämän uuden version katsottuani. Hurrasin kuitenkin nytkin, mutta kohtuullisesti.

Alussa häiritsivät uudet henkilöt näyttelemässä jo legendaarisiksi muodostuneita Laineen Tuntemattoman tutuiksi tekemiä hahmoja. Koska en juurikaan muista repliikkejä elokuvissa enkä tapahtumien kulkua, en osannut silläkään perusteella selvittää, kuka hahmo kulloinkin oli valkokankaalla. Jatkossa tämä ongelma kuitenkin poistui henkilöiden tultua tutuiksi elokuvan edetessä.

Louhimies oli onnistunut suhteellisen säädyllisin rukkauksin luomaan elokuvan kulkuun hieman uudenlaista sävyä ja painotuksia. Elokuvan peruskulku oli kuitenkin hyvin sodan kronologista kulkua seuraava. Kuvaukset kunkin sotavaiheen vaikutuksesta miehiin olivat hyviä ja toivat osuvasti esiin väsymyksen ja turhautumisen eri vaiheet. Nykyaikaisen tekniikan ja tehostetuotannon tuloksena näyttävät taistelukohtaukset olivat hyvin totuudenmukaisia.

Loistavimpia roolisuorituksia tekivät Eero Aho Rokkana, Paula Vesala Rokan vaimona ja Jussi Vatanen Koskelana. En kuitenkaan väheksy muidenkaan kotimaisten eturivin näyttelijöidemme roolisuorituksia. Kokonaisuus oli erittäin toimiva.

Toki kritisoitavaakin oli! Sodankulku vaati elokuvaan kuvaukset sodan eri vaiheista. Taistelukohtaukset olivat melkoisen pitkiä ja niitä riitti runsaasti läpi elokuvan. Välillä samantyyppisten tapahtumien toistuminen tahtoi hieman pitkästyttää.

Olimme katsomassa kuvaa Tennispalatsissa. Lippumme sisälsivät leffaeväät ja puoliaikakahvit. Salin mukavat istuimet, hyvä äänentoisto ja leffaeväät toimivat kohdallamme oikein mukavasti. Noin 20 minuutin paussi pullakahvineen oli kiva paussi noin 3 tuntia ja 30 minuuttia kestäneen elokuvan puolivälissä.

Suosittelen lämpimästi, että käyt katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan! Mutta kun menet teatteriin, avaa mielesi uudelle sotakuvaukselle vaikka kuinka olisit Laineen version fani!

Presidenttejä kesällä Savonlinnassa

Olinhan siellä minäkin! Kun kerran mökkipaikkakunnalla oli tapahtumassa maailman mittapuun mukaan isoja, päätin pumpata pyöräni kumeihin ilmaa ja polkaista taipaleelle. Tavoitteeni oli nähdä edes pieni vilaus presidentti Saulista ja naapurin miehestä, V. Putinista.

Olinkin onnekkaampi kuin etukäteen arvelinkaan. Pyöräillessäni kohti kaupunkia kuulin kännykkäni nappikuulokkeista, että naapuri-Putinin kone oli vasta laskeutumassa Savonlinnan kentälle. Tietäessäni matkareittiemme yhtyvän ennen kaupunkia Haapalan risteyksessä, kumarruin niskat kyrmyssä polkemaan huippuvauhtia kohti reittipistettä. Ja niinhän siinä kävi, että pari sotilasta nostivat mainitussa risteyksessä kätensä pystyyn ja stoppasivat kulkuni tyystin. Anovat pyyntöni matkan jatkamisesta kohti kaupunkia tyrmättiin täysin. Epäilevät katseet seurasivat olkalaukkuani kun liityin sotilaiden vierelle kertyneeseen odottajajoukkoon. 

Pysäytettyjen matkalaisten määrä kasvoi rivakasti risteysalueelle johtavan tien varressa. Yläpuolellamme kierteli tutkalentokone ja pari helikopteria. Ne ennustivat piakkoin jotain tapahtuvaksi. Ja heti lähes kolmenvartin odottelun jälkeen alkoi lentokentän suunnalta Enonkosken tietä puskea pitkääkin pidempi autojono poliisi- ja muita autoja. Siinä arviolta ainakin 30 auton keskellä vilahti myös vankka venäläinen panssaroitu limousiini varustettuna naapurimaan lipulla. Sohelsin tilannetta kamerani kanssa ja sain jotain ikuistettuakin. Vielä vartin verran odottelua ja sitten pääsin vinttaamaan kohti kaupunkia saattueen jo häivyttyä horisonttiin.

Muutaman tunnin pyöriskely kaupungilla vei minut satamaan ja sen äärellä olevalle Lippakioskille. Sen voin ilolla mainita, että kyllä Lippakioskin jäätelöannokset ovat perin makoisia. Siinä kermajäätelön valuessa suupielistäni, kuuntelin herkällä korvalla ympärillä soljuvaa puheensorinaa. Joku kuului mainitsevan, että presidenttien pitäisi tulla neljän aikoihin satamaan ja lähteä siitä höyrylaivaristeilylle. Kellon osoittaessa liki mainittua aikaa, siirryin satamalaiturin laidalle hiljalleen kasvavan ihmismassan keskelle seuraamaan erisorttisten ja erimaalaisten varmuushenkilöiden toimia ja valmistautumista mainehenkilöiden saapumiseen.

Ja siinä samoilla jalansijoilla tökötin vielä yli 2 tuntia myöhemminkin. Mielessäni saattoi jopa käydä ajatus, että kyllä voi aikuinen ihminen olla höperö, kun tuommoista jaksaa ja viitsii! Mutta mitäpä sitä ei uhraisi päästessään todistamaan historiallisia tapahtumia. Historiallisia ainakin Savonlinnan mittapuun mukaan. Ja omani! Haluamiani? No enpä oikein tiedä, mutta kun sitä on itse vaan niin höynäytettävä kaikkeen erilaiseen.

Kun aloitin seisomisen, oli naköalani juhlakalujen saapumisalueelle optimaalisen esteetön. En kuitenkaan ottanut huomioon laiturin reunalla istuvan, suunnilleen ikäiseni, minua pidemmän naishenkilön nousua seisomaan tapahtumien tähtihetkellä. En hennonut kuitenkaan tyrkätä häntä järveen huolimatta näköalani peittävän hienosti tupeeratun tukan. Olisihan siinä ollut mahdollisuus toki lausua "hups!" tönäisyn jälkeen.

Lopulta poliisi-, sotilas- ja muut varmistustahot asettuivat tuimannäköisinä lopullisille paikoilleen. Varsin mittavan katsojajoukon seassakin tuntui käveleskelevän outoja tyyppejä, joilla lienee tehtävänään ennaltaehkäisevät varmistustoimet. Lopulta koitti hetki, että oma presidenttimme Sauli pyyhkäisi paikalle höyrylaivan ääreen omalla limousinellaan ja perin adjutantin saattamana. Sitten seurasi taas odottelua ja lopulta alkoi laivan lähelle eristetylle alueelle saapua runsaasti ajoneuvoja.

Ajoneuvojen keskeltä erottui naapurimaan presidentin limousiini, jonka hetkessä ympäröivät selvästikin sitruunaa syöneet, mustapukuiset turvamiehet. Limosta nousi paitahihainen presidentti Putin. Hän puki ripeästi päälleen pikkutakin. Presidentti Niinistö tervehti tulijaa kädenpuristuksella ja molemmat heilauttivat kättään katsojajoukolle. Seuraavaksi laiturilla otettiin muutamia virallisia kuvia aikakirjoihin ja siirtyminen laivaan alkoi. Hetken kuluttua presidentit ilmaantuivat laivan kannelle ja siirtyivät istumaan takakannen pöydän ääreen. Sitä en erottanut, että oliko pöydällä tarjolla jotain virkistäviä voimajuomia vai ei.

Ja laivapillin vihellyksen kajahdettua siirtyivät turvallisuutta valvovat poliisiveneet ja muut vesikulkuneuvot laivan ympärille ja laiva lipui Pihlajaveden aalloille.

Vaikka olen nähnyt maailmalla monenlaisia turvajoukkoja ja heidän aseitaan, oli tämän presidenttien vierailun turvajärjestelyt suunnattoman massiiviset, joka yllätti tällaisen pienen ihmisen. Toimien keskittyminen aika pienelle alueelle lisäsi näyttävyyttä. Olihan tuo iso tapahtuma!

Seuraavassa muutama valikoitu kuva sataman tapahtumista! Ja sitten kysyt tietenkin, että miksi juhlakalut eivät näy kuvissa? No ei näy, kun meni tämän jutun julkaisemiseen tovi aikaa ja siinä välillä suurin osa kuvista häipyi tiensä päähän tulleelta tietokoneelta. Mutta aistikaa tunnelmaa näistä muutamista pelastuneista kuvista! 

 

Odotusta satamassa. Laivan pohja ja ympäristö oli jo tarkastettu.

Tuimia ulkomaalaisia tarkkailijoita.

En ollut paikalla yksin!

Paikallista ruuhkaliikennettä!

Kirjamessut 2017 ja pieleen meni!

Niin ei ne messut menneet pieleen! Sää meni pieleen totaalisesti. Ei ollut säänhaltija ajatellut, että sade tai siis räntäsade ja kirjat sovi mitenkään yhteen. Ei ollut sääkammen vääntäjälle kulkeutunut tieto, että kirja on herkkä tuote, joka imee vettä kuin kirja tai siis kuin sieni.

Ei ole tämä kirjamessuilijan keli!

Kyllä vaan piti sademiehen alkaa räimimään holtittomasti vettä ja räntää jo edellisen vuorokauden puolella taivaan täydeltä. Se oli ihminen tyystin märkä päästessään messupaikalle. Paikalle suunnistaminenkin oli oma haasteensa. Oli pitänyt arvuutella kulkuvälineiden numeroita, kun olivat kaupungin isät vaihtaneet reittejä ja numeroita. Ei ole suoraa reittiä läpi Keskuspuiston Tilkasta Pasilaan, eikä kuulemma tule. Niinpä piti ajella ensin 10-ratikalla Opperalle, seisoa räntäsateessa pysäkeillä, kerätä kosteutta olemukseen ja hypätä 1-ratikkaan. Ja se 1-ratikka ajelikin läpi koko itäisen kantakaupungin sinne tänne ja lopulta Velodromin kohdalle, josta pääsikin näppärästi kävellen ja lisää kastuen Messukeskukselle.

Oli päässyt graffitipiirtelijä sotkemaan Itä-Pasilan hissikuilun seinää. Oli myös sotannut värikynillään seinäpetonkia ja piirrellyt mummojen kuvia portaan yläpäähän. Onko tuo tuommoinen nyt laitaa! Tuommoinen sottaaminen!

Mutta olihan siellä messuilla muitakin kuin minä! Jos annan karkean läpileikkauksen yleisöstä, oli siellä paljon koulunuoria ja yhtä paljon kotivanhoja. Ja muu väli-ikäinen porukka oli tietenkin omilla työpaikoillaan, kun oli sentään arkipäivä. Väki vaelsi silmät kiiluen osastolta toiselle toisiaan seuraten ja kirjoja hypistellen. Olisihan ne kirjat mielenkiintoisia ja himottavia ostettavia, mutta ei kestä enää tuommoisia taakkoja vanhuksen selkä. On keksitty e-kirjat, jotka painavat lukulaitteen verran yhteensä ja riippumatta määrästä.

On siellä paljon sanoja tarjolla!

Potterin Harri oli parkeerannut kulkupelinsä saliin.

Suomalaiselta edullisesti! Niin kyllä muiltakin!

Brownin Tanen kuormalavalla tuliaisia.

Ei ollut kirjoilla kuitenkaan, lukuunottamatta menekkiteoksia, hintaa mitenkään päätähuimaavasti. Ja jos ei koskemattomia eli uusia kirjoja raaskinut ostaa, oli hyllyt ja pöydät tulvillaan myös käytettyjä kirjoja. Kyllä on vaan kirja hieno keksintö! Se kädessä oppii uutta, löytää selityksiä asioihin, pääsee sisään seikkailuihin, matkustaa kuivana vaivattomasti ja saa sielun ravintoa sekä älyttömän paljon hyvää mieltä.

Olihan siellä messuilla jotain vatsaakin varten! Toisen kerroksen isossa salissa oli Viini- ja Ruokamessut. Sinne pääsylle oli ikärajoitus. Muistan, että silloin kun nuorena olisin sinne oikeasti halunnut, en olisi päässyt sisään. Nyt pääsin, enkä erityisemmin edes halunnut. Mutta kävin katsomassa mestat päällisin puolin ja kuivin suin. Tein kuitenkin hallissa messujen tärkeimmät hankintani! Ostin 4 pakettia Oulun rieskoja Meriläisen Leipomon osastolta. Ne eivät ole kovinkaan riittoisia. Puolitoista päivää kotona ja kaikki oli syöty. Nam!

Ei olisi tuolla janoon tarvinnut kuolla!

Tuohon riviin olisi heikompi luonteinen langennut!

Fudgekauppias se kyllä löytää tiensä massojen äärelle.

Eli semmoiset oli nuo messut! Märät, ahtaat ja äärettömän mielenkiintoiset! Menen ensi vuonnakin, satakoon mitä tahansa!

Nimittäin tykkään kirjoista!

Auto ja lottovoitto

En todellakaan ole saanut lottovoittoa! Harmittelen vaan sitä, ettei autoni ole semmoinen älyttömän kallis maasturi. Jos olisi, olisi eteneminen paljon rivakampaa. Niin, eikä tarvitsisi välittää nopeusrajoituksista!

Matka mökille luovuttamaan ostajalle (sai edullisesti) LipLap-laituria sujui kohtuullisen hyvillä mielin. Ei edes Lahdentien asfalttityöt ja 120-50 km/h välillä vaihtelevat nopeusrajoitukset häirinneet erityisemmin mielenrauhaani.

Mutta antakaas olla, kun paksun sumun peittäessä maisemaa alkoi 10 kilometrin pätkä, jossa rajoitus oli 50 km/h, viereinen kaista oli ruovittu auki ja piti päällään pientä sormenpään kokoista kiveä. Sitten alkoi tapahtua! Sivupeiliin ilmestyi jotain nopeaa. Ohitse suhati iso musta maasturi. Mielentilani järkkyessä ja päiväni salamana pilaantuessa, en kerinnyt edes tunnistaa merkkiä. Käsieni edelleen järkytyksestä puristaen rattia, ilmestyi sivupeiliin 2 mustaa mönttiä. Myös ne lähestyivät salaman lailla pikkukivikaistalla. Ja nyt olin jo tarkkaavaisempi. Ensimmäinen oli Audi Q7 ja toinen Cadillac Escalade.

Kaikki 3 minua järkyttänyttä ajoneuvoa edustivat kokoluokkaa, jonka pelkkä keulan korkeus on päälakeni tasalla. Eli isoja ovat! Ja kalliita!

Nyt pohdinkin, että pitääkö omistaa tuommoinen jopa satoja tuhansia maksava, älyttömän iso auto, että saa ajaa reilua ylinopeutta ja liikennesäännöistä piittaamatta?

Kyllä masentaa, enkä tykkää! Taidan lotota viikonlopulla!

Tuliko Teidän puuhun omenoita?

Tosin otsikon kysymys koskee vaan heitä, joilla on pihallaan omenapuita. Muun merkkisten puiden omistajien on tuohon kysymykseen hankalampi vastata ja kaupasta ostetut omenat eivät kelpaa tähän keskusteluun.

Meillähän kävi mökillä niin, että ostimme joskus kymmenkunta vuotta sitten pihalle 2 omenapuuta. Niitä piti kuulemma olla kaksi, koska yksi ei tee lapsia tai siis omenoita. Niin meillä sitten kasvoi ja kehittyi naisomenapuu ja miesomenapuu. Maa oli lähes pelkkää hiekkaa, mutta kyllä he löysivät siitä sen verran mullantynkää, että omenoitakin alkoi tupsahdella.

Saimme muutamana vuotena jopa runsaasti omenoita. Toiset olivat punaisia ja toiset vihertäviä. En tiedä kumpi oli mitäkin sukupuolta? Mutta hyviä omenat olivatten. Sitten tuli muuan talvi ja ristihuuli jänönen ja tietenki kavereineen. He kalusivat viattomien, kaikessa rauhassa talvilomaansa viettävien omenapuiden rungot ja osan oksanpäistäkin makoisina suihinsa. Ei tykänneet puumme tuommoisesta touhusta. Ottivat nokkiinsa.

Toinen puu, jonka sukupuolta en tiedä, jäi perin tyngäksi, mutta toivorikkaana istutin jäljelle jääneen rungon pätkän uuteen paikkaan ja multaan. Toista lääkitsin omenapuun oksantynkiin laitettavalla ruskealla, pahanhajuisella mönjällä. Ja niin matka jatkui ja muutaman vuoden kuluessa alkoi uusi tuleminen. Vähemmän kärsinyt puu kasvoi pituutta ja se kärsinyt juurikaan ei. Mutta omenoita alkoi taas putkahdella runsaista kukinnoista. Niin kukkia he kyllä lykkäsivät aina, mutta joka vuosi eivät muistaneet muuntaa niitä sääntöjen määrämiksi hedelmiksi.

Jos menneinä vuosina ei ollut tarvetta varata kuivuuden takia toripöytää sadon myyntitarkotukseen, niin tänä vuonna tilanne ei jäänyt ainakaan kosteudesta kiinni. Sitä nimittäin riitti sananmukaisesti pilvin pimein. Vettä tuli joka suunnasta ja aina puhurin vahvistuksella. Ja kukkia riitti niin, että jopa hollantilaisilla kukkatarhoillakin olisivat ihmetelleet meidän omenapuitamme.

Sadonkorjuun alla tutkailin puuta ja mietin jo sitä toripöytää, mutta en havainnut kuin yhden omenan. Onneksi perheemme parempi puolisko havaitsi toisen, ettei minun omenani tarvinnut jäädä kovin yksinäiseksi. Lopputuloksena oli etten varannut toripöytää, eikä kumpikaan omena kerinnyt kypsyä syötäväksi ennen kuin kelit kylmenivät. Ne jäi oksalle odottamaan uutta tulemistaan.

Nyt on puut kiepitetty rautalankaverkoilla ristihuulien varalle ja ensi syksyksi on toripöytätarpeet varattu varaston nurkkaan. Iloinen ja optimistinen odotus on alkanut ja kestää noin 10-11 kuukautta. Pitäkää peukkua ensi kesän omenasatoni puolesta!

Mokasinko hankinnoissani taas!

Kyllä minä mokasin! Moni tuttavani on kuullut minun valittavan muutamia vuosia sitten tekemästäni virhepäätöksestä, joka liittyi läppärin eli kannettavan tietokoneen ostoon. Valitin alvariinsa ja tuskalle asti sitä, että ostin Windows-pc:n kun olisi pitänyt ostaa Applen MacBook. Niinpä!

Perusteluja tietenkin voi aina kysyä! Miksi en siis ostanut helpointa, toimivinta, kätevintä, parasta kannettavaa? No tietenkään sen takia kun se Windows-pc oli niin edullinen. Säästin kokonaiset 300 Euroa tuossa kaupassa. Se kun on minulla tapana säästää yleensä väärässä paikassa. Ja kun halpa hinta sokaisee järjen, sen vähäisenkin!

No entäs eilen sitten? Oli se vanhempi virheostos tulossa tiensä päähän. Hän oli käynyt jo kerran katsomassa Saksan korjaamolla uutta näppäimistöä ja hankkinut takuun voimalla sisuksiinsa semmoisen. Ja samalla oli korjautunut ohjelmistokin. Ja nyt oli hänellä heränneet uudelleen samat vinkeet. Näppäimistö ei toiminut oikein, kursori hyppi minne mielensä teki. Ja kaiken kukkuraksi SD-kortin lukija ei halunnut auttaa minua kuva-asioissa. Sanoi tehtaan mies, että lähetä laite hänelle, niin käytetään taas Saksassa. Ajattelin, että kyllä riitti nyt läppärin matkailu, kun ei tässä itsekään pääse pidemmille reissuille.

Ja niin taas tieni kävi Verkkokauppaan. Ja kaikki turhautumiseni ja katumiseni unohtaneena kävelin läppärihyllylle, jossa oli tarjolla edullista laitetta. Ei ollut hylly taaskaan Applen vaan oli HP:n. Kotiin paluun jälkeen totesin säästön olleen Applen hyllyyn verrattuna n. 800 Euron luokkaa. Oli nimittäin tarjolla sivuhyllyllä alennettuun hintaan HP monilla mausteilla ja tilavilla sisuksilla eli muisteilla.

Ja sitten kotona harmittelin taas! Kun perheen nuorempi viisaus viritteli tietoa laitteelta toiselle ja samalla kertoi MacBookin tietosiirron helppoutta. Siinä kuulemma laite kysäisee ohimennen "haluatko, että kaikki siirretään?" Ja siihen kun vastaat jees tai kyllä, hurisee masiina hetken ja ilmoittaa hetken kuluttua olevansa entisen käyttöpelin näköisyydellä käytettävissä tositoimiin.

Nyt istun tässä ja odottelen kopioita ulkoiselle levyasemalle ja niiden siirtämistä uudelle (edulliselle) HP-läppärille. Eikä ole mennyt vasta kuin 3 tuntia ja ollaan jo päästy alkuun. Jos laitteesta hakee jotain hyvää samalla kun tuskailee taas säästöä väärässä paikassa, niin ei ole kone vielä kysellyt ulkomaille pääsystä. Toivottavasti tämä ei ole niin himomatkaaja kuin tuo entinen Lenovo.

Kovalevyn raksutusta kuunnellen ja viisaita hankintoja kanssaihmisillen toivotellen!

On siinä masiinaa ja piuhaa - ja säästöä!