Elämäni kulinaariset nautinnot Osa 2

ja nyt se jatkuu ...

Erilaiset enemmän tai vähemmän asiaa tuntevat tahot ovat minuakin opastaneet milloin terveyttä edistävään tai rajoittavaan ruuan kanssa pelaamiseen. Eikä siinä kaikki vaan sitten on pitänyt rääkätä kroppaa kaiken maailman harrastuksilla.

Siinäpä on sitten pitänyt riehua pitkin maita ja metsiä milloin minkäkin kepin tai pallon tai hiihtimen kanssa. Olen hakannut palloa seiniin, kiekkoa pitkin laitoja, lyönyt mailakepillä palloa, yrittänyt osua pallolla verkkorenkaaseen, työnnellyt rautapalloa tai lyönyt sulkatussua verkon yli, viskellyt limppua pitkin kenttää, kiertänyt kalkilla merkittyä ympyrää eri pituisesti, heittänyt keppiä, juossut kepin kanssa ja ilman riu’un yli, hyppinyt aitojen yli paitsi kerran. Silloin en päässyt kun housun takamus tarttui piikkilankaan ja haulikko laukesi turpeeseen. No saipahan naapuri säikähtäneistä lehmistään suoraan voita kun ne juoksivat utareet heiluen pakoon. Olin silloin sorsajahdissa. Eli on tehty vaikka mitä kunnon hyväksi! Omaksi! Ei lehmien eikä sorsien!

Ja mitäpä tuosta riehumisesta on ollut apua ruoka-asioihini? Ei muuta kuin suuremman riehumisen aikaan on paino noussut vain pari kiloa. Muulloin hieman enemmän. Minulta on koko pienen ikäni ajan yritetty kieltää makkaranautinto, jolla sain nuorempana pidettyä kroppani sopivassa tasapainossa. Vyössä oli silloin aina käytössä sama tuttu reikä ja olkaimet olivat samassa säädössä vuosikausia. Ei tarvinnut jatkuvasti lisätä reikiä tai pituutta.

Pitkään pärjäsin pelkästään kulutuspuolella. Eli valmista ilmestyi nenän alle milloin kaupan hyllystä, milloin ravintolan tarjoilijalta ja milloin kotona, arvaatte kyllä keneltä. Elämä oli mukavaa, helppoa ja nautittavaa kunnes eräänä päivänä minut kutsuttiin piirikunnalliseen leipomiskilpailuun. Ennakkoon ilmoitettiin yhtenä tehtävänä on kääretortun leipominen.

Tuosta alkoi ahdistus, puristus ja tuska! Pillereillä (Xylimax EucaMenthol)  pääsin pahimmista ahdistuksen tunnoista ja pääsin tutustumaan aiheeseen. Enhän minä oikeasti ollut ahdistunut! Minulla oli ollut juuri muutenkin tarvetta itkeä muutama seuraava päivä ja valvoa öitä. Ja vatsatuskia minulle olisi varmaan tullut näihin aikoihin muutenkin. Ja käsieni vapina oli varmaan ollut jo vuosia tulollaan. Kaikki nuo oireet saattoivat kuitenkin olla ennakoivaa kääretorttuallergiaa.

Ilkeät kielet ovat käyttäneet sanontaa, että ”lahjattomat ne vaan harjoittelee”. Haluan tässä yhteydessä painottaa, että en harjoitellut kahta kuukautta vaan tein ainoastaan kemiallisia kokeita löytääkseni terveyden ja makumaailman kannalta optimaalisen aineyhdistelmän kääretorttuuni.

Kokeiluistani haluan mainita sen verran, että ei ollut minun syyni ettei uuni aina toiminut tai raaka-aineissa oli lähes aina jotain vikaa. Kyllä on tuotteiden laatu nykyään huonoa! Enkä ymmärrä miksi torttu paistui joskus liian tummaksi? Ja kyllä makea korppukin on aina hyvää syötävää! Luulin, että ainoastaan uunin ylä-, ala- tai keskitaso lasketaan ja lämmössä ajetaan aina täysillä. Eihän Valtteri Bottaskaan aja formulaa puolikaasulla! Ja keittiö olisi pitänyt muutenkin maalata ja uuni uusia!

Mutta todettakoon lopuksi, että kyllä sokea kukkokin joskus löytää jyvän! Ellei itse, niin tarjoiltuna! Kisan loppukommenttina mainittakoon vaatimattoman näköisen torttuni sijoittuneen parhaaseen makuryhmään. Eli kokeiluni onnistuivat vaatimattoman visuaalisuuden alla!

Lopuksi haluan mainita, että toistaiseksi en kääretorttua syö!

 Keskimmäisen tunnustan omakseni.