Onko elämä jana vai ympyrä?

Ajatusleikkiini vastattiin! Sain aiheen, joka johti pohdiskeluun. Kiitos!

Olemme tottuneet ajattelemaan, että elämä alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Elämä olisi tuon ajatuksen pohjalta jana, jolla on alku ja loppu. Ja kun jana päättyy, on kaikki siinä. Jatkoa ei ole. Elämämme sujuu kuitenkin sykleissä, joita tahdittavat kokemusten karttuminen, fyysiset muutokset, muutokset ympärillämme ja ajattelumme kehittyminen. Elämä ikäänkuin nousee kunnes kääntyy laskuun ja kohti loppuaan.

Satuin lukemaan juuri jutun laulajatar Einistä, jonka äiti kuoli samana päivänä kun Eini itse synnytti lapsen. Kaksi samaa sukua olevaa henkilöä kokivat tiensä pään. Toinen lopun ja toinen alun. Tällä viikolla synnytti prinsessa Madeleine tyttären ja näyttelijätär Tea Ista kuoli. Kaksi omalla sarallaan julkista ja kumpikin omalla tavallaan kuninkaallista henkilöä. Toisen syntymä on toisen kuolema vai onko? Tukevatko nämä yhtäaikaiset tapahtumat esimerkkeinä elämää ympyränä? Matkalla on sauma, jossa toinen luovuttaa ja toinen jatkaa mutta kehä jatkuu ja jatkuu? Elämän jatkumista toisessa henkilössä tukee usko reinkarnaatiosta. Ajatustapa on vallalla itämaisissa uskomuksissa sekä aikanaan samantapaisena luonnonkansoilla.

Tapahtuuko maailmassa selittämättömiä? Mistä voimme tietää onko tämä missä elämme, mitä koemme ja mihin tiemme johtaa ainoa oikea totuus? Ovatko vanhojen uskontojen monet jumalat, käsitykset jälleensyntymästä ja muista korkeammista ohjauksista sittenkin totta? Leijuuko ympärillämme sieluja valmiina ottamaan ohjaukseensa kohtalomme ja elämämme? Ohjaako meitä joku tai jokin?

Huh, huh! Johan heitti nuo jutut henkeväksi! Joskus kun kuuntelee Esko Valtaojan kansantajuisia (onneksi!) selityksiä avaruuden ihmeistä, niin tuntuu etteihän tämä voi olla yksin tässä ja täällä. Maailmasta lötyy mahdoton määrä selittämättömiä asioita, rakennelmia ja tekoja, joita ei voi vielä tänä päivänä selittää. Mutta jos noita isoja asioita ryhtyy pohdiskelemaan, niin saattaa pää poksahtaa. Ainakin tämmöisellä rapistuvalla vanhuksella!

Pitäisiköhän keskittyä vaan elämään tätä ja tässä? Saattaa olla päälle ja kropalle helpompaa, kun keskittyy telkkarin katsomiseen ja kahvinjuontiin! Oli elämä sitten jana tai ympyrä niin eiköhän tässä mennä loppuun asti! Ja jos sääntöihin kuuluu lopun jälkeen jatkaa, niin sitten mieluiten ihmisenä kuin esimerkiksi kanina. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi aivan liian rankkaa!

Kirjoittamisen tuskat!

Kyllä meni taas juttu jumiin! En ole ollenkaan iloinen tästä kehityksestä! Kirjoittamisen intoa on mutta taito puuttuu. Ja nyt puuttuvat aiheetkin! Kävin tuossa muutama vuosi sitten useammallakin kirjoituskurssilla. Mitä sanot? Eihän uskoisi, kun lukee juttujani?

Eräällä noista kursseista tutustuin nuoreen viehättävään kirjoittajattareen. Tässä kohtaa on syytä mainita väärinkäsitysten välttämiseksi, että emme ole koskaan tavanneet muualla kuin kurssilla. Ja sitä paitsi minä olen kurssikaveriini nähden hänen isoisänsä ikäinen. Kurssilla kirjoitetut harjoitustekstimme olivat niin samanhenkisiä, että meidän oli pakko kokeilla yhteistä tekstintuottamista. Se olikin mielenkiintoista puuhaa!

Kirjoittelimme lähes vuoden ajan sähköpostin kautta toisillemme vuorotekstejä. Toinen kirjoitti pätkän ja lähetti sen toiselle, joka jatkoi tarinaa. Pallottelimme tuolla tavalla kunnes kirjoittamisinto hiipui ja meni kummallakin lukkoon. Taisimme toki saada tekstiä sen verran aikaiseksi, että siitä pienellä lisämäärällä saisi kirjankin aikaiseksi. Kurssikaverini on kuitenkin jatkanut kirjoittamistaan ja saamme ehkä jonain päivänä nähdä hänen teoksensa tai teoksiaan kirjakauppojen valikoimissa. Toivon suunnattomasti, että hän menestyy kirjoittamisen saralla sillä hänellä on todellisia kykyjä tuottaa mielenkiintoisia tarinoita!

Omasta kirjallisista tuotoksistani mainittakoon, että kurssilla harjoiteltiin esimerkiksi antamalla 2 sanaa, joiden ei tarvinnut littyä toisiinsa mitenkään. Kun niistä oli kirjoitettava tekstiä sivu tai pari niin en kokenut sitä juurikaan hankalaksi. Sain kummallisia tarinoita kasaan tuolla tekniikalla. Muutoinkin ohjattu kirjoittaminen opettajan antamien tehtävien mukaan, oli varsin antoisaa. Mutta nyt kun pitäisi ominpäin keksiä jutuntynkää, niin ei irtoa sitten mitään. Pitäisi tilata jostain päivittäiset 2-3 sanaa lähtökohdaksi ja saada sitten läppäri laulamaan!

Kyllä sitä maailmalla kehitellään kaikensorttista nettikauppaa ja muuta nettipalvelua, mutta kukaan ei tarjoa netissä ispiraatiosanoja. Olisikohan perustettava itse tuommoinen palvelu?

Menee usko urheiluun kun tuollain teluavat!

Mitä hitt...? Eihän siinä näin pitänyt käydä! Nyt ollaan tilanteessa, että vanhuskin joutuu sotkeutumaan urheilun seuraamiseen lähes tyystin. Koska viime vuodet on ollut  tapana, että suomalainen urheilija häviää joko reilusti tai sitten sadas- tai kymmensosalla sekuntia tai karsiutuu, on nyt rikottu pahasti sääntöjä. Kysyn vaan, että onko tuommoinen edes luvallista ja KOK:n ohjeitten mukaista?

Oliko naisten pakko ottaa noin monta hopeaa vanerilauta- ja suksihommissa ja miesten kultaa noissa suksitteluissa? Ja sitten vielä kiekkoleijonatkin menivät voittamaan Venäjän. Tuommoinen ei ole vaan hyväksyttävää! Mitä sanoo Venäjän kansa? Mitä sanoo maailman talviurheiluväki? Mitä sanon minä? No ei kai tuohon pärjäämiseen kuitenkaan voi sanoa mitään! Se nyt vaan kävi niin. Me tehtiin parhaamme ja katsottiin mihin se riitti. Ja tällä kertaa se vaan sattui riittämään tähän.

Kyllä ison naapurin isäntääkin luulisi harmittavan kun menee paljon valtion jalometalleja suomalaisten kaulanauhoihin ripustettavaksi. Ties vaikka keräisi Vaalimaan tullissa ne pois ennenkuin päästää rajan yli Suomeen.

Ja sitten minun käy sääliksi Saulia ja Jenniä kun joutuvat tilaamaan isomman kakun ja hakemaan lisää tuoleja varastosta, että kaikki mitalistit mahtuvat kahvipöytään ja riittää naposteltavaa. Mahtaakohan keksilautasella olla herrasväen pikkuleipiä ja kaneliässiä? Ne ovat kyllä hyviä!

Kyllä on Seurasaaressa ulkoileva kansa ihmeissään kun Mäntyniemeen lappaa porukkaa kahville kuin pipoa. Ja sekin, että keittääköhän Jenni ne kahvit omista pöönistä vai verorahoilla tuetuista pöönistä? Vaikka kyllä minä ainakin voin muutaman roposen (ei sitä hiihtäjä Roposta vaan euron kolikkoja) antaa tuohon kahvikassaan. Kyllä minä noista pärjäämisistä kuitenkin niin paljon ilostuin! Vaikka tekivätkin vastoin odotuksia! Menköön tällä kertaa kunhan eivät ota tavaksi! Siis menestyä!

Mutta onnittelut nyt kuitenkin kaikille mitali-ihmisille kun olivat niin hyviä! Ja lämpimät terveiset Norjan suksihuollolle kun ei ottaneet SWIXiä mukaan miesten suksiin!

Ei tapahdu, ei!

Se on vanhuksen elämä aika rauhallista! Vaikka kuinka pitää jännitys- ja toimintaelokuvista, keskittyy päivän tapahtumat aika paljolti vatsan toiminnan seuraamiseen, kahvinkeittoon ja telkkarin katseluun. Siitä ei  ole suurenmoisia elämyksiä ammennettavana blogin lukijoille. Kun on luvannut kommentoida kokemuksia, tapahtumia ja mielipiteitä, ei noista päivän peruselementeistä saa kehtitettyä suurta draamaa. Niin no ellei temppuilevaa vatsaa kuitenkin lasketa siihen. Se saattaa olla omakohtaisesti välillä isoakin draamaa, mutta otaksun ettei sillä ole suurta mielenkiintoarvoa muille.

Lehtiin ja televisioon tukeutuminen aiheissa on tällä hetkellä aivan liian urheilupainotteista. Eikä siinä ole edes erityisiä aineksia riemunkiljahduksiin. Uutiset pyörivät Ukrainassa, Syyriassa ja Pohjois-Koreassa eikä niihin pysty Pikku-Huopalahdesta paljon vaikuttamaan henkistä paheksuntaa lukuun ottamatta. Mutta olipahan eilen joku kaveri kiivennyt henkensä kaupalla alueellamme sijaitsevaan voimalinjan pylvääseen. Vainaja poimittiin alas ilman henkeä. Syitä tekoon vaan voi pohtia näinä ankeahkoina aikoina.

Kyllä en panisi pahakseni jos herra aurinko syttyisi loistamaan, niinkuin aina ennen kun talviloma oli ohi. Loma-aika oli aian keleiltään kurjaa, mutta kun loma päättyi alkoi hienot talvikelit ja auringonpaisteet. Jotain valoa tähän arkeen kaipaisi!

Kävisiköhän ostamassa Clas Ohlssonilta uuden taskulampun?

Aamu-tv:n ohjelma monipuolistunut!

Kylläpä alkaa riittelemään minulle tuo telkkarin monipuolinen tarjonta! Vielä pari viikkoa sitten tuli aamuisin joka kanavalta ruuanlaittoa ja mitä ihanampia reseptejä. Jos niistä olisi jokaisen ottanut talteen, olisi pöytälaatikot ja kaapit täynnä lappusia. Niissä ohjelmissa suositellaan parsaa, oliiviöljyä neitsyellä ja ilman eli käyttämättömänä, ryöpättynä, mausteita kurkumasta ja intiaanisokerista lähtien. Kyllä pitäisi omistaa Stockan Herkku-kauppa, että löytäisi kaikki ainekset ja Kokkipuoti, että olisi kaikki koneet siivuttamiseen, höyryttämiseen, kuutioimiseen, neliöimiseen, raaputtamiseen, pilkkomiseen ja ties vaikka mihin.

Pari viikkoa sitten saatiin telkkarin aamuihin lisäväriä kun olympialaiset alkoivat. Nyt voi innokas aamukatselija surffata kokki-ohjelman ja curlingin välillä. Curlingia on ollut jopa enemmän kuin ruokajuttuja. Nyt on nähty tuntikausia miten kivellä tökitään kaverin kiviä pois ympyrästä ja samalla harjataan pihaa hiki päässä puhtaaksi. Kyllä kuluu tuolla vauhdilla harjoja ja kiviä. Saattaapa suomalaisen graniitin kysyntään taas tulla nousupiikki! Ja harjateollisuuteen!

Mutta suomalaisia ei ole esiintynyt eturivissä muualla kuin kokkiohjelmissa. Minua alkaa pikkuhiljaa kyrsimään nuo molemmat aiheet. Jotenkin toivon, että alkaisi pian tuo Formula-kausi. Saisi taas jännätä miten Kimi ja Valtteri pärjäävät ja saako Heikki joltain autoa lainaksi kisaa varten.

Kyllä taidan laittaa telkkarin nyt kiinni ja lähteä tekemään vanhanaikaisen voileivän leivällä, juustolla ja makkaralla. Käytän leivän leikkaamiseen leipäveistä ja tavallista veistä voin levittämiseen. Muruset pyyhkäisen kädellä pöydältä, ei lattialle vaan toiseen käteen ja sillä biojäteroskikseen. Tuon kaiken osaan tehdä ilman erikoistarvikkeita ja kokkiohjelmaa! Mutta on se ruisleipä kyllä herkullista!

Miten minä voin?

Kiitos kysymästä! Oliko minulla jokin syy kysyä juuri tätä? No ei mitään erityistä, mutta jutkahtipahan vaan mieleen kysäistä.

No voinhan minä vastatakin. Kyllä minä voin aivan kohtalaisesti. Selkä reistaa ja räjäyttelee jatkuvasti myös sähköiskuja jalkoihin. Saan lukuisia kertoja päivässä käsityksen, miltä saattaisi tuntua poliisin etälamauttimen tärsky. Laitumella oleva sähköpaimen on pientä näissä hommissa vaikka siinä olisi uusi patterikin. Mutta ei minulla varsinaisesti ole mitään kummempaa hätää. Pärjäilen oikeastaan aika hyvin kunnon puolesta.

"Automaatti-kävelin"

Tällä hetkellä askarruttaa tämä omituinen talvi ja sen säiden kehitys. Ei oikein saa selvää onko syksy vai kevät. Sataako vai paistaako? Onko lämpimän vai pakkasen puolella? Ulkona suoritettavat liikuntalajit tuottavat omat vaikeutensa. Tekisi mieli liikkua pyörällä, mutta kun on liukasta ja toisaalta taas ei ole. Kävelemistä häiritsee samat ongelmat. Niin ja selkätuska.

Viime vuonna tähän mennessä olin ajellut polkukoneella 310 km ja kävellyt 130 km. Nyt on vasta kasassa 135 ja 24 km. Homma kehittyy kuin valtion talous ja bruttokansantuote. Kunhan säänhaltija saa päätöksensä tehdyksi ja kelit tasoittuvat, lupaan aloittaa taas taantumasta nousemisen. Mutta kuntosali odottaa ja sinne meinasinkin ponkaista tänään. Täytyy panna taas läski liikkeelle ja etsiä siinä sivussa hauikseen lisää papua.

Hyvää hiihtolomaviikkoa heille, kun lomilla ovat ja liikunnallista viikkoa kaikille muille itsensä kehittäjille!

Suuri muuttoliike taas tapahtunut!

Se otti taas lapsellinen kansanosa muuton asiakseen! Perjantaista lähtien ovat ihmiset paenneet Etelä-Suomen asutuskeskuksista kohti valkoisempaa Suomea. Tiet  ja julkiset kulkuvälineet ovat pullistelleet pienempää ja isompaa ihmistä. Se ilmatila, jota kulkuvälineissä on jäänyt ihmisiltä yli, on täyttynyt talven ulkoiluun soveltuvista liikuntavälineistä. Vanhoillisemmat ovat kätkeneet reppujen taskuihin Wixiä ja Waxia suksenpohjaan hinkatakseen. Seurauksena harmitus, että olisi pitänyt sittenkin ostaa ne Neverwaxi-sukset tai vesikelin voidetta. Talouden nuorempi osa on istunut tietokone- ja älykännykkäpeleineen takapenkillää ja muistanut kysellä parin kilometrin välein "milloin ollaan perillä".

Kyllä ei ole monikaan liikuntaihminen ollut iloinen kotikylien syksyisistä talvikeleistä. Muutama räntäsade ei ole pahaa mieltä korjannut. On se vaan huono hiihdellä uusilla välineillä kun sora tai karkea kanervikko raapii suksenpohjaa. Paloheinän lyhyt jäähallilumesta tehty hiihtorinki on ollut täynnä kiihkohiihtelijöitä. Siinä sitä on menty suksen kärki edellisen kantaa kolistellen ja ensimmäisen hiihtäjän hitautta kiroten. Ja Luoja varjele niitä kun haluaa vielä nykyaikana raahustaa latua perinteisellä tyylillä! Eihän sitä käytä enää kukaan. Ja entäs ne kun hiihtää vielä vanhoilla, jopa viitisen vuotta vanhoilla välineillä. Kuka sitä historiaa kaipaa laduille! Ei tuommoinen sovi ollenkaan. Hävetkööt!

Mutta kyllä hiihtokansan on mukava lasketella ja hiihdellä Lapin paukkuvissa parin asteen pakkasissa! Ja isän ja äidin tai ainakin isän ottaa illemmalla napanteria tunturimajan takkatulen loisteessa kun lapset ovat menneet tunturihotellille pelikoneilla pelailemaan.

Ja sitten viikon kuluttua palaillaan apeina etelän plussahelteisiin. Kun vaan kukin muistaisi olla varovainen tien päällä ettei tule vahinkoja!