Novelli osa 4 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ...

Neljäs putoamiskerta oli tapahtunut heti Matiaksen aloitettua uransa nuohoojana. Siis kerta oli tavallaan tapahtuneista putoamisista ensimmäinen, mutta merkitykseltään isompaa paneutumista vaativa, joten se kerrottakoon viimeisenä. Neiti Irmeli Leppäsen omakotitalon seinään kiinnitetyt tikkaat olivat irronneet ja kaatuneet. Kertarusauksella irronneet tikkaat olivat lähteneet vauhdilla kaatumaan seinästä ulospäin nuohooja mukanaan. Nuohooja Nilsson oli pitänyt tiukasti kiinni tikkaiden yläpäästä ja odottanut matkan päätä. Se oli ollut neiti Leppäsen huolella vaalima ja monta kertaa palkittu ruusupuska. Oikeastaan tuo tapahtuma oli ollut alku nuohooja Matias Nilssonin menestyksekkäälle ja erityisesti paikkakunnan naisten arvostamalle uralle. Neiti Maire Leppänen oli nähnyt keittiönsä ikkunasta tapahtuman ja ensimmäiseksi huolestunut ruusupuskansa tilasta nuohoojan koeteltua sitä ilmeisen rankalla tavalla. Mutta huoli vaihtui hetkessä huoleksi korvausvelvollisuuksista kunnan virkamiehelle tapaturman aiheuttamisesta. Nimittäin tikkaiden seinäkiinnityksestä oli tullut palotarkastajalta huomautus jo edellisenä vuonna, mutta asia oli vaan jotenkin jäänyt hoitamatta.

Vastuunsa tuntevana ihmisenä neiti Leppänen oli sitten saatellut nuohoojan tupaan ja havainnut hetkessä ruusun mittavien piikkien tarttuneen haalarien läpi miehen ihoon ja aiheuttavan siellä yletöntä mutta tarpeetonta tuskaa. Toimeliaana naisena hän oli auttanut Nilssonia riisumaan haalarit yltään. Haalareiden myötä irtosi ihosta melkoinen osa piikeistä, mutta paljon niitä jäi jäljellekin. Koska piikkien poistaminen alusvaatteiden läpi olisi ollut ongelmallista, pyysi hän nuorta nuohoojaa riisumaan vaatteensa kokonaan ja käymään vatsalleen makuuhuoneeseen kauniisti virkatun päiväpeitteen päälle. Todettakoon tässä, että peite oli palkittu muutamaa vuotta aiemmin parhaana käsityönä virkattujen sänkyvaatteiden sarjassa paikallisten Marttojen näyttelyssä.

Neiti Leppänen oli päättänyt nyppiä pinseteillä jäljelle jääneet piikit ihosta pois. Nyppiminen sujui muuten loistavasti paitsi, että hänelle palautuivat mieleen hänen osaltaan jo vuosia aiemmin päättyneet nautinnot, joita ainoastaan mies voi naiselle tuottaa. Viimeisen piikin irrottua ja kivuista kärsivän,  sängyllä ähisevän miehen paljas iho alkoi vetää puoleensa neiti Leppästä. Punoitus poskipäillä alkoi lisääntyä muuttuen suhteellisesti ottaen hyvin pian vaaleasta sävystä syvän punaiseksi.

Hän ei voinut enää pidätellä itseään. Nuo värisevät lihakset saivat hänet kiihdyksiin. Noita lihaksia oli saatava suudella ja hivellä. Ja niin Maire Leppänen päästi himonsa valloilleen. Hän suuteli, hyväili ja kosketteli. Ja käänsi samoin naamastaan punaiseksi muuttuneen, niin punaiseksi kuin musta nuohooja voi, miehen selälleen. Suorastaan kampesi hänet vauhdilla selälleen. Nuohooja Nilssonilta ei tuossa vaiheessa enää lupaa kyselty. Hän yritti voimattomasti hieman vastustella vedoten meneillään olevaan virka-aikaan, mutta myöntyi lopulta pakosti virkatehtävistään oleellisesti poikkeavaan tehtävään. Neiti Leppänen jatkoi tutkimusmatkaansa, joka vei sekä tutkijan että tutkittavan vähitellen mukaansa. Juttu johti yhteen, sitten toiseen ja lopulta useaan kertaan toistuvaan tapahtumaan.

Ruusunpiikkien polte oli haihtunut ihosta jo aikaa sitten nuohooja Nilssonin nostaessa kalupakkinsa Mercurin takatuupparille ja heittäessä jalkansa uskollisen kulkuvälineensä tangon yli. Maire Leppänen oli jäänyt, eläen mielessään uudelleen hetki sitten päättyneitä tapahtumia, hivelemään nokisesta ihosta kärsinyttä pitsipeitettään.

Nuohooja Matias Nilsson soitteli läpi seuraavana aamuna edellispäivän onnettomuuden vuoksi käymättä jääneet asiakkaansa ja antoi näille uudet nuohousajat. Neiti Maire Leppänen varasi ajan Laineen Pesulasta virkatun päiväpeitteen värjäämistä varten. Hän oli päättänyt värjätä peitteen tummanharmaaksi. Pesulanomistaja ei nähnyt peitteen koneeseen laittamista, mutta havaitessaan valitun värisävyn hän tivasi selitystä muun muassa Marttojen palkintoraadin puheenjohtajan ominaisuudessa. Hän ei voinut käsittää kauniin puhtaan pellavanvärisen peitteen uutta värisävyä. Neiti Leppänen antoi ainoastaan ylimalkaisen selityksen uudesta mieliväristään ja hymyili samalla autereista hymyä poissaolevan oloisena.

Seuraavassa Marttojen ompeluseuran tapaamisessa sai juttu kauniin palkitun käsityön uudesta väristä naisjoukon kuhisemaan. Peite oli taidokkaan olemuksensa vuoksi saanut palkitsemisvaiheessa runsasta huomiota ja sen myötä aiheuttanut melko lailla kateuttakin. Paikalla oleva Maire Leppänen ei ollut moineenkaan naisten ihmettelystä. Selitystä tapahtuneelle hän ei kuitenkaan suostunut antamaan. Kahvipöydässä tiikerikakun palaa ottaessaan hän kuitenkin tuli supattaneeksi Liisa Laineelle, että syy oli nuohoojan. Kului vajaa viikko kun Liisa kutsui Mairen pesulaansa kahville. Tarjolla oli oikein mansikkatäytekakkua, jolle Liisa tiesi Mairen olevan perso.

Kahvittelun lomassa Liisa kertoi omat ja kylän naisten arviot peitteestä. Liisa itse oli saatuaan Martta-illassa tiedon nuohoojan osallisuudesta, rakennellut omia teorioitaan tapahtuneesta. Oli itsestään selvää, että tuon johtolangan perusteella nuohooja oli tehnyt jotain peitteelle. Mutta se, että itse peitteellä, paljastui lopulta mansikkakakun huvettua liki anhittomiin ja kolmannen kupin ollessa meneillään. Maire supatti punastellen kertomuksensa tapahtuneesta, joka oli saanut alkunsa seinästä irronneista tikapuista. Myös Liisa sai aiheen punastua kun kuuli tarkemmat yksityiskohdat nuohoojan täydellisestä varustuksesta.

jatkuu ...

Novelli osa 3 - Kukitettu nuohooja

jatkoa edelliseen ... 

Yhdellä kertaa oli laiska mökkiläinen jättänyt tekemättä lapetikkaat leveälappeiselle peltikatolleen ja aamukasteen kostuttama pelti oli saanut nuohoojamestarin jalan lipeämään. Olisikohan aamunraikas katto päättänyt testata nuohoojan mäkihyppytaidot ja vertailla Matti Nykäsen taitoihin. Mutta Nykäsen ponnistustekniikkaan ei nuohooja Nilsson ollut yltänyt. Ei kyllä räystään reunakaan vastannut juuri Jyväskylän hyppyrimäen nokkaa. Liuku oli ollut tyylipuhdas, mitä nyt peltiruuvit olivat kuorineet palkeenkieliä haalareihin. Ponnistusta ei ollut suorituksessa havaittu ja alastulo tapahtui perisuomalaisella tavalla. Tietenkin turvalleen!  Onneksi alla oli ollut paksu sammal ja putous ei ollut kuin hieman päälle parin metrin luokkaa räystäältä sammalikkoon. Tuosta oli selvitty, kun mamma Nilsson oli laulattanut Singeriään ja paikannut haalarit entistä ehompaan kuntoon. Täräyksen saaneeseen olkaan oli mamma hieronut hieman Mobilatia, ja niin siitäkin tuskasta oli selvitty.

Toinen kerta oli tapahtunut, kun hän oli nojannut nokisutia piippuun laskiessaan ylikypsäksi osoittautuneen savupiipun kupeeseen. Tuolloin oli piippu murentunut nojaajan rintakehän paineesta. Matka oli jatkunut tiilikasan kanssa räystään yli rakennuksen seinustalle parkeeratun traktorin korokelaidalliseen peräkärryyn. Putoamisen aiheuttamat vauriot eivät olleet Nilssonille suuren suuret, sillä peräkärry oli täynnä juuri kuivaamolta tuotua ohraa. Suurin vaiva nuohoojalle oli ollut päästä kaksi metriä syvästä viljakuormasta pinnalle ja kärryn laidan yli pihahiekalle. Tiilet olisivat voineet tuottaa harmia, mutta ne toimivat liu’ussa tiennäyttäjinä ja jäivät putoajajoukon alimmaiseksi. Tosin isäntä kirosi kuin Turjan lappalainen nähdessään hävityksen. Tulisija meni käyttökieltoon piipun hajottua ja ohrakuorma pilalle saastuttuaan tiilistä, noesta ja laastipölystä. Vahinko oli ollut tuntuva! No, onneksi vakuutukset olivat kunnossa ja hoitivat taloudelliset menetykset. Isännällä oli ollut kiire kylille ja jälkiselvittelyn oli saanut hoitaa talon emäntä, joka oli paneutunutkin selvittelyyn rinta riemusta pakahtuen. Tai totuuden nimissä molemmat rinnat pakahtuen!

Kolmas putoamiskerta oli suonut räystäskourujen valmistajalle runsaat kiitokset. Matias Nilsson oli kompastunut nelikerroksisen talon katolla oman hormisutinsa köyteen ja liukunut vauhdilla katonlapetta myöten räystästä kohti. Liukuessaan lapetta myöten kohti räystästä ja samalla katseltuaan pikakelauksella mielessään elämäntarinaansa liki työikäänsä saakka, oli Luoja painanut pause-näppäintä. Kerrostaloalueella muisteltiin, erityisesti ukkojen suussa, tilannetta kun nuohooja Nilsson oli riippunut haalarin persuksista Asematie 4:n räystäällä ja karjunut apua. Tuo näky oli ollut oivasti havaittavissa Keno Pubin ikkunasta. Ukot olivat innostuneet seuraamaan tapahtunutta samaan tapaan kuin seurasivat suurempia urheilukilpailuja baarin television ääressä, ikään kuin kisakatsomossa.

Apua ukot eivät olleet kuitenkaan tajunneet hälyttää vaan he olivat pistäneet välittömästi pystyyn veikkauksen kuinka monta minuuttia haalarin persus kestäisi räystäskourun kiinnikekoukussa. Onneksi pubinpitäjä Aune oli kuullut nuohoojan karjuman ahdingon ja soittanut palokunnan tikasauton hätiin.  Matias Nilsson oli lähettänyt ajatuksissaan lämpimät kiitokset Rannilan kestäville kourukoukuille ja Snickersin haalaritehtaan käyttämälle työhaalarin kankaalle. Pubin ukot olivat kironneet kun hyvä vedonlyönti oli mennyt hukkaan. Nimittäin kukaan ei ollut tajunnut panostaa nuohoojan selviytymiseen putoamatta.

Palopäällikkö Lotvonen oli pari vuotta tapahtuneesta erään korttipeli-illan aikana napattuaan neljä kaljaa palauttanut tuon tapahtuman Matias Nilssonin mieleen. Nilsson oli osallistunut keskusteluun noen mustuttamalla oikealla kädellään. Onneksi Lotvosen musta silmä parani entiselleen noin kolmessa viikossa. Kyläläisille selitykseksi Lotvonen oli tarjonnut sen, että letkujen kuivaustornissa paloasemalla oli sammutusletkunpää pudonnut silmäkulmaan. Nilssonin pelastamisesta palokunnan tikkailla ei oltu sen koommin kortti-iltoina puhuttu.

jatkuu ...

Poimintoja syysmetsästä

Jo muutaman päivän ajan on ollut tunne, että metsään on tullut jo syys. Senhän tiesi jo aikoinaan Olavi Virtakin ja totesi edelleen että lohduton yön hämäryys. No viime öinä on ollut tunne, että yö on hämärä ja jo lohduttoman kylmäkin. Oli nimittäin mökin mittarissa yhtenä yönä +4,8 C. Ei se varmaan Suomen ennätys ole, mutta meidän nurkalla tuona yönä kylläkin ennätys. En tykännyt yhtään! Takkaa on saanut jo polttaa harva se päivä ja sehän tarkoittaa tietenkin puutöitä eli pilkkomista. Arvatkaa tykkäänkö siitä! No juu ja ei! Juu kuntomielessä ja ei selkämielessä.

Mutta lupasin niitä poimintoja ja tässäpä niitä on muutamia oikein kuvatekstien kera! Ja ne on tottakai omaan tapaani täysin sekaisin. Sienistä en tiedä mitään, joten oletan, että kanttarelleja lukuunottamatta en söisi kuvien sieniä! Jos jotakuta askarruttaa kasvien nimet, niin ne löytyvät netistä.

Hauskaa syksyn odotusta kaikille!

Puolukkaa riittää tänä syksynä

Rauli-myrsky taivutteli puita liki mielensä mukaan

Lisää puolukoita

Kantarellit ovat kokoontuneet polulle

Kaislikko alkaa harmaantua talvea odotellessaan

Sienijoukko sammalikossa

Sientä, sammalta vai jäkälää? Kaunista kuitenkin!

Kannon voi peitää näinkin kauniisti ja pehmeästi!

Työn touhussa mettä etsimässä kesän viimeisestä kukasta

Kello näyttää alkanutta syksyä

Sienet etsivät joukolla suojaa kanervan alta

Peikkometsässä kuusien alla

Punakärpässieni on myrkyä ihmiselle kauneudestaan huolimatta

Karpalosuo valmistelee satoa lähiviikoille

Karpalosadon alkua

Luonnon eri muotoja tarjolla metsässä

Metsätietä peittävät sienet

Siniharmaan sävyinen juolukka

Sininen mustikka on päässyt suojalehdistään

Koivu valmistautuu värin vaihtoon

Onko tässä monta kertaa kielon päälle?

Varislentue matkalla lähipellolle evästä etsimään

Tämä kuusi saattaa selvitä hengissä joulustakin

Apilalle ei kerrottu, että nyt on jo syksy

Jin ja Jang

Novelli osa 2 - Kukitettu nuohooja

... jatkoa edelliseen ...

Nuohooja Matias Nilsson ei ollut seisonut takarivin miesten joukossa kun Luoja oli jakanut porukalle ulkomuotoa. Mittaa oli jaossa kertynyt kokonaiset 183,5 senttiä, kun kylän muitten miesten keskiarvo pyöri yli kymmenen senttiä pienemmissä luvuissa. Samoin oli ikään kuin kääntäen painon laita. Kun yleinen taso liikkui sadan ja sadankolmenkymmenen kilon kieppeillä ei Matias Nilssonin polvia raskautettu enempää kuin 79 kilon verran. Niin ja täsmällisyyden nimissä mainittakoon 300 grammaa sen ylimenevä osa viime viikonlopun saunareissulla puntarin osoittamana. Eli pituutta oli jaettu runsaalla kädellä ja painoa hyvinkin kitsaasti. Ja sehän on ihmisen muodossa merkittävän hyvä yhdistelmä. Tuota etua oli Matias saanut hyödyntää osin omasta halustaan ja osin ympäristön paineesta hyvinkin suuressa määrin.

Oleellisinta oli kuitenkin se, että mikäli kasvojen muotoa olisivat päässeet vertailemaan naistenlehtien komeiksi ylistämät elokuvien ja tv-sarjojen tähdet, olisivat nämä sanoutuneet saman tien irti rooleistaan ja ehdottaneet tilalle nuohooja Matias Nilssonia. Kylän naiset tiesivät tämän ja tunsivat asian sylissään. Ja kokivat monin tavoin sen. Eikä kukaan oikein suostunut jäämään osattomaksi. Keskenään he eivät asiaa vertailleet. Paitsi lähimpien ystävättärien kesken, mutta vuosittaista nuohoojan käyntiä odotettiin innolla lähes joka talossa.

 Alueen mökkiläiset tai paremminkin näiden mökkien rouvasväki harmitteli lainlaatijan määräämää kolmen vuoden aikarajaa vapaa-ajanasuntojen nuohousten välillä. Olivatpa muutamat naispuoliset mökkiläiset pohtineet lain moittimista ja vaatimista nuohousta vuotuiseksi ja lisätarkastuksia tehtäväksi jopa parin kuukauden välein.

Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että kaikki naiset odottivat nuohousta. Miehet eivät lotkauttaneet asialle korviansa, vaikka yleensä kiinteistöasiat olivat ukkoväen vastuualuetta. Kylän ukot eivät olleet tajunneet sitä kuhinaa mikä kylällä syntyi kun nuohoojan lakisääteinen käyntivelvoite lähestyi kotitalon tulisijoja.

Ukoilla riitti turinaa urheilusta ja olutmerkkien paremmuudesta kylän pubin pöydissä. Emännät sitä vastoin halusivat noina aikoina ostoksille lähikaupunkiin, jonka liikkeistä löytyivät parhaat asusteet miehen miellyttämiseen. Ukot eivät olleet edes havainneet mitään outoa erilaisten verkkosukkien ilmestymisestä eukkojensa jalkoihin nuohouspäivinä. Naiset olivat saaneet vuosien saatossa havaita nuohooja Nilssonin kiihottuvan erityisesti mustista verkkosukkahousuista. Toki eivät olleet minimaalisen kokoiset mustat alusasutkaan vastenmieliset nuohoojan silmissä. Viimeisen vuoden aikana oli asusteliikkeissä huomattu mustien stringien ja pitsialusasujen kysynnän yllättävä kasvu.

Musta väri ikään kuin ilmensi nuohoojan ammatin perusväritystä. Ja ammattimiehellehän oli luonteenomaista tunnustaa aina oikeaa väriä. Omassa olemuksessaan nuohoojalla tuo musta väri keskittyi tiukalla rajauksella käsiin ja kasvoihin. Työssä nuohoushaalareiden suojaama muu kroppa olikin vastaavasti lähes vitivalkoinen, jota tuo vahva kontrasti vielä korosti. Se ei kuitenkaan naisväkeä haitannut. Päinvastoin sillä tuntui olevan tunnelmaa kiihottava vaikutus. Olipa kunnanjohtajan rouva kerran itsekseen todennut peilinsä edessä nuohoojan poistuttua, että nyt pantiinkin asiallisesti oikein mustaa valkoiselle. Himmeänä kaarevilla pakaroilla näkyvät nokisten kätten jäljet olivat lähteneet pesurukkasella ja saippualla suhteellisen helposti pois. Vain pieni punoitus oli jäänyt jäljelle ja sitä ei ollut kunnajohtajakaan ollut huomannut lauantaisaunassa.

No olihan Matias Nilsson ammattimies myös varsinaisessa työssään. Katoilla hän oli pysynyt pääsääntöisesti aina. Paitsi lukuun ottamatta vuosikymmenten saatossa tapahtunutta neljää eri putoamistaan. Niillekin oli toki ollut perustellut syynsä. 

jatkuu ...