/>/> VANHUS STADISSA

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Novelli osa 3 - Kukitettu nuohooja



jatkoa edelliseen ... 
Yhdellä kertaa oli laiska mökkiläinen jättänyt tekemättä lapetikkaat leveälappeiselle peltikatolleen ja aamukasteen kostuttama pelti oli saanut nuohoojamestarin jalan lipeämään. Olisikohan aamunraikas katto päättänyt testata nuohoojan mäkihyppytaidot ja vertailla Matti Nykäsen taitoihin. Mutta Nykäsen ponnistustekniikkaan ei nuohooja Nilsson ollut yltänyt. Ei kyllä räystään reunakaan vastannut juuri Jyväskylän hyppyrimäen nokkaa. Liuku oli ollut tyylipuhdas, mitä nyt peltiruuvit olivat kuorineet palkeenkieliä haalareihin. Ponnistusta ei ollut suorituksessa havaittu ja alastulo tapahtui perisuomalaisella tavalla. Tietenkin turvalleen!  Onneksi alla oli ollut paksu sammal ja putous ei ollut kuin hieman päälle parin metrin luokkaa räystäältä sammalikkoon. Tuosta oli selvitty, kun mamma Nilsson oli laulattanut Singeriään ja paikannut haalarit entistä ehompaan kuntoon. Täräyksen saaneeseen olkaan oli mamma hieronut hieman Mobilatia, ja niin siitäkin tuskasta oli selvitty.
Toinen kerta oli tapahtunut, kun hän oli nojannut nokisutia piippuun laskiessaan ylikypsäksi osoittautuneen savupiipun kupeeseen. Tuolloin oli piippu murentunut nojaajan rintakehän paineesta. Matka oli jatkunut tiilikasan kanssa räystään yli rakennuksen seinustalle parkeeratun traktorin korokelaidalliseen peräkärryyn. Putoamisen aiheuttamat vauriot eivät olleet Nilssonille suuren suuret, sillä peräkärry oli täynnä juuri kuivaamolta tuotua ohraa. Suurin vaiva nuohoojalle oli ollut päästä kaksi metriä syvästä viljakuormasta pinnalle ja kärryn laidan yli pihahiekalle. Tiilet olisivat voineet tuottaa harmia, mutta ne toimivat liu’ussa tiennäyttäjinä ja jäivät putoajajoukon alimmaiseksi. Tosin isäntä kirosi kuin Turjan lappalainen nähdessään hävityksen. Tulisija meni käyttökieltoon piipun hajottua ja ohrakuorma pilalle saastuttuaan tiilistä, noesta ja laastipölystä. Vahinko oli ollut tuntuva! No, onneksi vakuutukset olivat kunnossa ja hoitivat taloudelliset menetykset. Isännällä oli ollut kiire kylille ja jälkiselvittelyn oli saanut hoitaa talon emäntä, joka oli paneutunutkin selvittelyyn rinta riemusta pakahtuen. Tai totuuden nimissä molemmat rinnat pakahtuen!
Kolmas putoamiskerta oli suonut räystäskourujen valmistajalle runsaat kiitokset. Matias Nilsson oli kompastunut nelikerroksisen talon katolla oman hormisutinsa köyteen ja liukunut vauhdilla katonlapetta myöten räystästä kohti. Liukuessaan lapetta myöten kohti räystästä ja samalla katseltuaan pikakelauksella mielessään elämäntarinaansa liki työikäänsä saakka, oli Luoja painanut pause-näppäintä. Kerrostaloalueella muisteltiin, erityisesti ukkojen suussa, tilannetta kun nuohooja Nilsson oli riippunut haalarin persuksista Asematie 4:n räystäällä ja karjunut apua. Tuo näky oli ollut oivasti havaittavissa Keno Pubin ikkunasta. Ukot olivat innostuneet seuraamaan tapahtunutta samaan tapaan kuin seurasivat suurempia urheilukilpailuja baarin television ääressä, ikään kuin kisakatsomossa.
Apua ukot eivät olleet kuitenkaan tajunneet hälyttää vaan he olivat pistäneet välittömästi pystyyn veikkauksen kuinka monta minuuttia haalarin persus kestäisi räystäskourun kiinnikekoukussa. Onneksi pubinpitäjä Aune oli kuullut nuohoojan karjuman ahdingon ja soittanut palokunnan tikasauton hätiin.  Matias Nilsson oli lähettänyt ajatuksissaan lämpimät kiitokset Rannilan kestäville kourukoukuille ja Snickersin haalaritehtaan käyttämälle työhaalarin kankaalle. Pubin ukot olivat kironneet kun hyvä vedonlyönti oli mennyt hukkaan. Nimittäin kukaan ei ollut tajunnut panostaa nuohoojan selviytymiseen putoamatta.

Palopäällikkö Lotvonen oli pari vuotta tapahtuneesta erään korttipeli-illan aikana napattuaan neljä kaljaa palauttanut tuon tapahtuman Matias Nilssonin mieleen. Nilsson oli osallistunut keskusteluun noen mustuttamalla oikealla kädellään. Onneksi Lotvosen musta silmä parani entiselleen noin kolmessa viikossa. Kyläläisille selitykseksi Lotvonen oli tarjonnut sen, että letkujen kuivaustornissa paloasemalla oli sammutusletkunpää pudonnut silmäkulmaan. Nilssonin pelastamisesta palokunnan tikkailla ei oltu sen koommin kortti-iltoina puhuttu.
jatkuu ...

lauantai 3. syyskuuta 2016

Poimintoja syysmetsästä

Jo muutaman päivän ajan on ollut tunne, että metsään on tullut jo syys. Senhän tiesi jo aikoinaan Olavi Virtakin ja totesi edelleen että lohduton yön hämäryys. No viime öinä on ollut tunne, että yö on hämärä ja jo lohduttoman kylmäkin. Oli nimittäin mökin mittarissa yhtenä yönä +4,8 C. Ei se varmaan Suomen ennätys ole, mutta meidän nurkalla tuona yönä kylläkin ennätys. En tykännyt yhtään! Takkaa on saanut jo polttaa harva se päivä ja sehän tarkoittaa tietenkin puutöitä eli pilkkomista. Arvatkaa tykkäänkö siitä! No juu ja ei! Juu kuntomielessä ja ei selkämielessä.

Mutta lupasin niitä poimintoja ja tässäpä niitä on muutamia oikein kuvatekstien kera! Ja ne on tottakai omaan tapaani täysin sekaisin. Sienistä en tiedä mitään, joten oletan, että kanttarelleja lukuunottamatta en söisi kuvien sieniä! Jos jotakuta askarruttaa kasvien nimet, niin ne löytyvät netistä.

Hauskaa syksyn odotusta kaikille!

Puolukkaa riittää tänä syksynä
Rauli-myrsky taivutteli puita liki mielensä mukaan
Lisää puolukoita
Kantarellit ovat kokoontuneet polulle
Kaislikko alkaa harmaantua talvea odotellessaan
Sienijoukko sammalikossa
Sientä, sammalta vai jäkälää? Kaunista kuitenkin!
Kannon voi peitää näinkin kauniisti ja pehmeästi!
Työn touhussa mettä etsimässä kesän viimeisestä kukasta
Kello näyttää alkanutta syksyä
Sienet etsivät joukolla suojaa kanervan alta
Peikkometsässä kuusien alla
Punakärpässieni on myrkyä ihmiselle kauneudestaan huolimatta
Karpalosuo valmistelee satoa lähiviikoille
Karpalosadon alkua

Luonnon eri muotoja tarjolla metsässä
Metsätietä peittävät sienet
Siniharmaan sävyinen juolukka
Sininen mustikka on päässyt suojalehdistään
Koivu valmistautuu värin vaihtoon
Onko tässä monta kertaa kielon päälle?
Varislentue matkalla lähipellolle evästä etsimään
Tämä kuusi saattaa selvitä hengissä joulustakin
Apilalle ei kerrottu, että nyt on jo syksy
Jin ja Jang

torstai 1. syyskuuta 2016

Novelli osa 2 - Kukitettu nuohooja

... jatkoa edelliseen ...

Nuohooja Matias Nilsson ei ollut seisonut takarivin miesten joukossa kun Luoja oli jakanut porukalle ulkomuotoa. Mittaa oli jaossa kertynyt kokonaiset 183,5 senttiä, kun kylän muitten miesten keskiarvo pyöri yli kymmenen senttiä pienemmissä luvuissa. Samoin oli ikään kuin kääntäen painon laita. Kun yleinen taso liikkui sadan ja sadankolmenkymmenen kilon kieppeillä ei Matias Nilssonin polvia raskautettu enempää kuin 79 kilon verran. Niin ja täsmällisyyden nimissä mainittakoon 300 grammaa sen ylimenevä osa viime viikonlopun saunareissulla puntarin osoittamana. Eli pituutta oli jaettu runsaalla kädellä ja painoa hyvinkin kitsaasti. Ja sehän on ihmisen muodossa merkittävän hyvä yhdistelmä. Tuota etua oli Matias saanut hyödyntää osin omasta halustaan ja osin ympäristön paineesta hyvinkin suuressa määrin.
Oleellisinta oli kuitenkin se, että mikäli kasvojen muotoa olisivat päässeet vertailemaan naistenlehtien komeiksi ylistämät elokuvien ja tv-sarjojen tähdet, olisivat nämä sanoutuneet saman tien irti rooleistaan ja ehdottaneet tilalle nuohooja Matias Nilssonia. Kylän naiset tiesivät tämän ja tunsivat asian sylissään. Ja kokivat monin tavoin sen. Eikä kukaan oikein suostunut jäämään osattomaksi. Keskenään he eivät asiaa vertailleet. Paitsi lähimpien ystävättärien kesken, mutta vuosittaista nuohoojan käyntiä odotettiin innolla lähes joka talossa.
 Alueen mökkiläiset tai paremminkin näiden mökkien rouvasväki harmitteli lainlaatijan määräämää kolmen vuoden aikarajaa vapaa-ajanasuntojen nuohousten välillä. Olivatpa muutamat naispuoliset mökkiläiset pohtineet lain moittimista ja vaatimista nuohousta vuotuiseksi ja lisätarkastuksia tehtäväksi jopa parin kuukauden välein.
Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että kaikki naiset odottivat nuohousta. Miehet eivät lotkauttaneet asialle korviansa, vaikka yleensä kiinteistöasiat olivat ukkoväen vastuualuetta. Kylän ukot eivät olleet tajunneet sitä kuhinaa mikä kylällä syntyi kun nuohoojan lakisääteinen käyntivelvoite lähestyi kotitalon tulisijoja.
Ukoilla riitti turinaa urheilusta ja olutmerkkien paremmuudesta kylän pubin pöydissä. Emännät sitä vastoin halusivat noina aikoina ostoksille lähikaupunkiin, jonka liikkeistä löytyivät parhaat asusteet miehen miellyttämiseen. Ukot eivät olleet edes havainneet mitään outoa erilaisten verkkosukkien ilmestymisestä eukkojensa jalkoihin nuohouspäivinä. Naiset olivat saaneet vuosien saatossa havaita nuohooja Nilssonin kiihottuvan erityisesti mustista verkkosukkahousuista. Toki eivät olleet minimaalisen kokoiset mustat alusasutkaan vastenmieliset nuohoojan silmissä. Viimeisen vuoden aikana oli asusteliikkeissä huomattu mustien stringien ja pitsialusasujen kysynnän yllättävä kasvu.
Musta väri ikään kuin ilmensi nuohoojan ammatin perusväritystä. Ja ammattimiehellehän oli luonteenomaista tunnustaa aina oikeaa väriä. Omassa olemuksessaan nuohoojalla tuo musta väri keskittyi tiukalla rajauksella käsiin ja kasvoihin. Työssä nuohoushaalareiden suojaama muu kroppa olikin vastaavasti lähes vitivalkoinen, jota tuo vahva kontrasti vielä korosti. Se ei kuitenkaan naisväkeä haitannut. Päinvastoin sillä tuntui olevan tunnelmaa kiihottava vaikutus. Olipa kunnanjohtajan rouva kerran itsekseen todennut peilinsä edessä nuohoojan poistuttua, että nyt pantiinkin asiallisesti oikein mustaa valkoiselle. Himmeänä kaarevilla pakaroilla näkyvät nokisten kätten jäljet olivat lähteneet pesurukkasella ja saippualla suhteellisen helposti pois. Vain pieni punoitus oli jäänyt jäljelle ja sitä ei ollut kunnajohtajakaan ollut huomannut lauantaisaunassa.
No olihan Matias Nilsson ammattimies myös varsinaisessa työssään. Katoilla hän oli pysynyt pääsääntöisesti aina. Paitsi lukuun ottamatta vuosikymmenten saatossa tapahtunutta neljää eri putoamistaan. Niillekin oli toki ollut perustellut syynsä. 
jatkuu ... 

tiistai 30. elokuuta 2016

Novelli osa 1 - Kukitettu nuohooja



Nuohooja Matias Nilsson oli monessa talossa kaivattu mies. Ammatissaan hänen pätevyyttään ei kukaan kyseenalaistanut eikä moittinut. Tai moittinut ja moittinut! Nälvimistä ei ehkä voi sanoa moittimiseksi. Sillä häntä kyllä nälvittiin ja sen teki pääasiassa ja lähes yksinomaan palopäällikkö Pentti Lotvonen. Nälviminen oli tarkoitettu enemmänkin yhteiseen harrastukseen innostavaksi, koska tuo harrastus toi merkittävää, ellei suorastaan himottavaa etua palopäällikkö Lotvosen elämään. 
Miehillä oli näet tapana pelata korttia viikonloppuisin paloasemalla päällikön huoneessa. Huolimatta palavasta innostuksestaan Matias Nilsson ei ollut kummoinen korttimies. Hän hävisi usein. Tai oikeastaan melkein aina. Kun oli nokituksen aika ja Nilssonilla oli mielestään hyvät kortit, saattoi palopäällikkö huoletta panna lisää nokkiin tai katsoa pelin. Oli nimittäin aivan varma, että palopäällikkö Lotvosen kortit hakkasivat Nilssonin läpyskät aina. Ja niinhän se olikin! Vaikka miehet eivät pelanneet suurilla panoksilla, oli reilun kahdenkymmenen yhteisen pelivuoden aikana kilahtanut Lotvosen perheen talouskassaan melkoinen potti nuohooja Nilssonin piippuhommissa tienaamia rahoja.
Varat oli pääosin käytetty perheen ajoneuvokaluston ylläpitämiseen, sillä toki isäntähän perheessä varojen käyttöä hallitsee. Ainakin Lotvosen mielestä, jonka oli kiittäminen Nilssonia perheen nelisen vuotta vanhasta hopeanharmaasta Peugeotista. Malli oli 205. Palopäällikön mielessä oli pyörinyt jo jonkin aikaa ehdotus korottaa hieman panoksia esimerkiksi vähintään yleisen työehtosopimuksen korotustason verran. Sillä hänellä nimittäin teki mieli Peugeot 305:n farmarimallia. Nuohoustaksojen nousua ei voinut ehdottaa perusteeksi, sillä ne eivät olleet nousseet lähes seitsemään vuoteen. Onneksi SAK piti huolen siitä, että palkat nousivat ja sitä myöten yritysten kurjuus lisääntyi. Mutta sehän ei ollut työmiehen ongelma.
No Matias Nilssonin ammatinharjoittamisestahan tässä piti kertoman. Nilsson oli nuorena miehenä pikkuhommista säästämillään varoilla hankkinut polkupyörän, Mercuri merkiltään. Pyörällä alkoi olla ikää jo runsaat 25 vuotta. Lukuun ottamatta lukuisia uusia kumeja, siis tällä tarkoitetaan polkupyörän kumeja, ja muutamia ketjuja oli pyörä palvellut miestä moitteettomasti. Mercurin selässä oli kuljettu jopa lähikuntiin saakka tuuraamaan työstään estyneitä virkaveljiä. Ja muutamana Nilssonin hurjana nuoruusvuotena oli Mercurin tangolle saanut laskea pyöreän peräpeilinsä monen neidon kaunismuotoiset lihaksetkin.
Käytännössä tuon ilon oli saanut oikeastaan jokainen neitonen, jota kuka tahansa kylän miehistä suinkin vain saattoi himota. Silloin jos neitonen ei ollut enää niin nuori ja notkea, että tangolle nousu olisi helposti onnistunut tai olisi ollut muuten luontevaa, oli matkaa tehty pyörää talutellen. Jos pyörä olisi ollut elävä ja ajatteleva olento, olisi se saattanut kiihottua noista kokemuksistaan ja ilmaista kateutensa omistajan pyöränsä vierellä tien pientareella tai monesti myös läheisessä ladossa kokemiin nautinnon hetkiin. Mercuri olisi voinut osoittaa kateutensa esimerkiksi tyhjentämällä kuminsa, mutta siitä seurannut pumppaaminen olisi saattanut vaan palauttaa mieleen kateuden aiheen ikävällä tavalla.
jatkuu ...