Flunssan riemua ja nestettä nenästä

Kävinhän minäkin sitten tuossa nelisen viikkoa sitten ottamassa flunssapiikin terveyskeskuksessa. Olen tainnut ottaa sen nyt kolmena tai neljänä vuotena. Ja olenkin säästynyt pahemmilta taudeilta. Eli tepsinyt on!

Nyt sitten olen elellyt onnellisen ja kuvitellut selviäväni tämänkin talven kohtuullisesti ilman flunssaa. Mutta väärinpä luulin! Flunssaa en ole saanut, mutta armottoman nuhan kylläkin. Oltuani pari viikkoa lämpimämmillä leveysasteilla iskikin paluun yhteydessä tauti nenään. Siinä olivat lienee syynä lämpötilan raju muutos ja ilman kuivuus pakkasissa. Taisi siinä osansa antaa etelän ihmisten mahdottoman tehokkaat ilmastointilaitteetkin! Siinä kun vatkaa kulkien ulkoilman +30 C:n lämmöstä sisätilojen +20 C:n puhuriin, niin täytyy olla melkoinen fakiiri ja teräsnahka ettei tuommoinen heittely pääse puraisemaan.

Tässä on siis nyt mennyt reilu viikko Naso-ratiopharm-sumutteen ja A-vitamiinivoiteen voimin. Nokahoito on suoritettava monta kertaa päivässä ettei henki pääse loppumaan. Välillä vuotaa verta solkenaan ja silloin kuljetaan pumpulitukko tai paperitukko nenässä hetken aikaa. Onnekseni ei muita viluvaivoja ole ilmaantunut ellei nyt jatkuvaa palelemista lasketa. Olen ollut aina melkolailla talvi-ihminen, mutta nyt on tainnut kelkka kropassani kääntyä kesäpuolelle. Kaipuu kesään on polttava! Mutta viime päivien auringonpilkahdukset antavat uskoa tulevaan! Hyvää kesänodotusta kaikille!

Päivän perustarvikkeet

Seurasaari, Helsingin hieno maaseutu!

On se vaan ollut hieno päätös Helsingin päättäjiltä valjastaa Seurasaari keitaaksemme asfalttiviidakkoon! Vaikka eihän Helsinki mikään asfalttikylä varsinaisesti ole! Vihreää ja vehreää veden ympäröimänä joka puolella.

Mutta sekin askarruttaa, että mitenkähän ne mennettein polvien hirrenveistäjät osasivatkin veistää juuri oikeanlaiset hienot rakennukset kotikonnuilleen ja meitä varten sitten siirrettäviksi Seurasaareen. Ajatelkaahan jos he eivät olisi ottaneet piilukirvestään esille ja rakentaneet, niin ei olisi meillä Stadissa Seurasaaressa niin monia hienoja pytinkejä katseltavanamme.

Kuljin lauantaina aamupäivällä, vielä kestävän lumisateen aikana, pitkin Seurasaaren teitä ja ne olivat jo pääosin aurattu hyvään kuntoon. Auratraktori näytti vielä pyörivän alueella ja putsailevan viimeisiä tienpätkiä. Keli oli kerrassaan hieno -6 C pakkasta, kevyt tuuli, hieman lumisadetta. Voisiko parempaa toivoa?

Merellä oli joka puolella pilkkimiehiä nykyttämässä ja näytti sieltä jotain vedenantia nousevankin. Juhlakentän vierellä sijaitseva kioski oli auki ja sen edessä paloi nuotio, jolla istui useita makkaranpaistajia. Hoijakkakin odotteli pyörittäjiään. Väkeä oli liikkeellä aamutuimaan yllättävän paljon. Seurasaaren portilla oli pari turistibussiakin.

Hieno paikka oli sitten talvi tai kesä tai välivuodenaika!

"Kohteliaisuuden" konkarit

Kyllä ei ollut mieleni iloinen kun kohtasin jalkakäytävällä kaksi kulkijaa! Olin perinteiseen tapaani kävelylenkillä Seurasaaressa ja palailin pitkin Tamminiementietä kohti Pikku Huopalahtea. Vastaani käveli rinnakkain hyvin pukeutunut pariskunta. Arvioisin heidän iäkseen noin 70 vuotta. Pirteitä ihmisiä ja kohteliaitakin, ajattelin. Jalkakäytävä oli kapea, jossa ei kolme pysty kävelemään rinnakkain. Ajattelin heistä jomman kumman väistävän ennen kohtaamistamme. Minun mahdollisuudet väistää rajoittuivat aivan liian suuren vatsani sisäänvetämiseen, joka ei olisi riittänyt. Mutta he eivät osoittaneet näkevänsä minua! He kävelivät minua kohti kuin katujyrä. Jouduin väistämään lumipenkalle, että tuo hieno pari pääsi jatkamaan matkaansa. Ilmekään ei värähtänyt heidän kasvoillaan kun kohtasimme.

Muutama vuosi sitten olisin kirjoittanut paheksuen tällaisen kirjoituksen nuorisosta, mutta nyt iskikin seniorikansalaiset. Oletan pariskunnan lukeutuvan siihen paikalleen jämähtäneeseen sukupolveen, joka määrittelee ihmisarvon ja käyttäytymisen tason ihmisen pukeutumisen perusteella. Mietin, että pitäisikö minun etsiä kellarikomerosta rippipukuni ja pitkä tumma ulsteri seuraavalla kerralla lenkille ettei tarvitsisi vanhoja kohdatessa väistellä kinoksiin! Nimittäin Seurasaaren ja Munkkiniemen suunnalla seniorikansalaisia riittää! Ja väistettäviä!

Onko aikakausissa mitä lehtiä?

On se vaan ihmeellistä miten kaikki ne lehdet, joita muistaa lapsuudesta lähtien, ovat kuihtuneet tai kadonneet. Kun opin 50-luvulla lukemaan alkoi siitä kaikenlainen ahmiminen. Luin siihen aikaan kaiken mitä käsiini sain. Ja samalla ahmin rajusti voileipiä, joka on lukuharrastuksen ohella näkynyt kropassani koko aikuisikäni. Mutta se siitä!

Kävin luku-urani alussa kavereitteni kanssa osuuskaupan jätepaperivarastosta hakemassa luettavaa kotiin. Siinä tuli luetuksi Nyyrikit ja Perjantait samoin kuin Hertta-sarjat ja Seurat, Suomen Kuvalehdet, Joka pojat. Kaikki olivat nykyisiin lehtiin verrattuna haalean värisiä tai täysin värittömiä. Ainoat värit olivat Korakissa, Viidakko-lehdessä, Pecis Billissä ja muissa vastaavissa piirroslehdissä. Sitten tulivat Jerry Cottonit ja Pekka Lipposet. Siitä alkoi kirjallisuuden ahmiminen. Monta Jerry Cottonin seikkailua tuli tutuksi Oulu-Helsinki välillä kupla-Volkkarin ratin keskiössä kun yksin ajaessa ei ollut muuta tekemistä kuin lukeminen. Noihin aikoihin tuli luettua myös Seuraa ja Apua, niin ja tietenkin Kotiliettä.

Vuodet vierivät ja Seura sekä Apu säilyivät ja rinnalle tulivat Hymy ja muita lehtiä, jotka kuolivat heti vuoden parin jälkeen. Monet lehdet alkoivat tuossa reilu kymmenen vuotta sitten kutistua kummalla tavalla. Jostain syystä ne eivät enää kiinnostaneet kansaa kovinkaan paljoa ja levikit pienenivät. Siitä olikin seurauksena että lehtitilausten puhelinmyyjät alkoivat pommittaa niin minua kuin muitakin eläjiä.

Löytyi ensin Viva ja sitten lopulta ET. Ja niillä mennään nyt eteenpäin elämässä. Mainittujen lehtien kohderyhmään kuuluminen tekee niiden sisällöstä jotenkin omakohtaista. Niissä vaan ihmetyttää se, että kuinka paljon tuntuu olevan aktiivisia, innostuneita, harrastavia ja monista asioista kiinnostuneita seniori-ihmisiä. Ei voi olla kuin kateellinen heille! Mutta lukeminen on kiinnostava harrastus, joka antaa mahdollisuuden unelmoida, kokea ja olla osallinen!

Tekniikan valinnat ahdistavat!

On kyllä pantu ihminen ja erityisesti vanhempi ihminen mahdottoman eteen! Erilaisia toimintoja ajetaan tietokoneelle niin kuin käärmettä pyssyn piippuun. Ja tuossa pitäisi pienen ihmisen pysyä sitten perässä! Miten pärjää sitten seniorikansalainen, jonka kokemukset tietokoneista saattavat olla hyvin vähäiset ja jopa pelokkaat? Suomessa on esim. vielä ihmisiä, joilla on käytössään pelkkä pankkikirja. Miten tällainen ihminen osaa suhtautua pankkiautomaatteihin, uusiin paperittomiin laskuihin, e-laskuihin ja nettiveloituksiin? Kun ei niistä meinaa ymmärtää vaikka olisi seurannut jotenkin aktiivisestikin tietotekniikan kehitystä.

Entäs sitten kun pitää hankkia itselle tietokone tai puhelin? On pöytäkonetta, läppäriä/kannettavaa, tablettia ja on "tavallista" kiinteän linjan puhelinta, tavllista kännykkää, älypuhelinta ja sitten on näppäimistöllä, numeronäppäimillä, hipaisunäppäimillä, hipaisunäytöllä ja vaikka millä. Entäs kun mennään sitten käyttöjärjestelmiin, selaimiin, yhteensopivuuksiin ja tuotemerkkeihin? Miten sitten kun kaikkeen tuohon lisätään ohjelmat, appsit, oheislaitteet ja muut? Ja kun sitten selvitetään mikä johto kuuluu mihinkin? Entäs kun televisiokin toimii tietokoneen näyttönä tai sillä voi selata nettiä tai katsella Youtubea? Miten sitten ne somet kuten Facebook, Twitter, Instagram ja semmoiset? Jos ei seniori näistä valinnoista putoa peffalleen niin onhan ihme!

Kuka punnitsee mikä on oikea oma tarve laitteelle, mitä ominaisuuksia tarvitaan, mitä ominaisuuksia pystyy kukin käyttämään ja omaksumaan, mistä laite hankitaan, mitä sen tulee tai mitä se saa maksaa, mikä on järkevä kokonaisuus? Jotta tuolle yhtälölle löytyisi ratkaisu pitäisi opiskella yliopistossa matematiikkaa vähintään 6 vuotta.

Suuri toive kohdistuu laitteita myyvien liikkeiden ja niiden henkilökuntien vastuullisuuteen! Heidän vaativa tehtävänsä on myyntitilanteessa selvittää juurta jaksain asiakkaan todellinen tarve laitteen suhteen sekä ohjata ja opastaa valinnassa. Valitettavasti tämä ei aina toteudu!

Käyttövaiheessa onneksi löytyy apua! Pääkaupunkiseudulla toimii viestintätekniikasta kiinnostuneiden ikäihmisten yhdistys ENTER ry, josta senioreiden on mahdollista hakea käytönopastusta sekä tietokoneiden että puhelinten käytössä. Enterin vapaaehtoisopastajat ovat alan harrastajia, jotka ohjaavat ja opastavat halukkaita viikottain eripuolilla pääkaupunkiseutua. Tietoja toiminnasta ja mhdollisuudesta liittyä yhdistyksen jäseneksi löytyy osoitteesta    http://www.entersenior.fi/  .

Onko telkkarissa terveyttä?

Se on televisioherra päättänyt opastaa meitä rikosohjelmilla, viikinkitarinoilla, mallikilpailuilla, huonoilla kuskeilla ja monensortin ruokaohjelmilla. Mutta missä on ohjelmaa meikäläisille terveyden tai pikemminkin sairauksien kanssa taisteleville seniorikansalaisille? Meitä on jo nyt paljon ja lähivuosina tulee suorastaan isosti enemmän.

Akuutti ja tohtori Risto on hyvää asiaa kaikille ja aamutelevisiossa tohtori Väisänen jakaa oivaa tietoa. Mutta missä on kolotuksia, liikkumisongelmia ja muita vanhan vaivoja käsittelevät ohjelmat? En minä kyllä jaksa enää kuunnella Antti Heikkilää kun ne jutut jo kyllästyttävät. Ne on vähän samaa kuin Aktian Tyrväisen povaukset asuntojen hintojen romahtamisesta. No hivenaineet ja hinnat ei tuntuneet menevän niin kuin povattiin.

Minulla kun nyt olisi aikaa katsella aamupäivällä jonkun oikeasti luotettavan tohtorin paasausta eläkeihmiselle ja yrittää tehdäkin vaikka jotain ohjeitten mukana, mutta kun ei. Sitä vaan joutuu katsomaan eilisiltana viidettä kertaa esitettyä Sydämen asialla-sarjaa tai edellisviikon Kuningaskuluttajaa tai jotain vastaavaa ja viikonlopulla Galapagossaaren elukoita neljättä kertaa. Kyllä ei ole lähellä, etteikö ala kyrsiä!

Onneksi on olemassa ElisaViihde ja melkein rajaton tallennussysteemi, joka tallentaa mitä haluaa ja vaikka jatkuvasti ilman eri komentoa kun kerran vaan antaa ohjeet! Mutta kyllä pitäisi kuulla lääkäriltäkin ohjeita! Ei sitä vanheneva ihminen jaksa kaiken aikaa kerätä hylsyjä ja tutkia ruumiita telkkarin jäljiltä! Kyllä sekin kyrsii! Onneksi taloyhtiössä on edes jätehuoneessa astia myös hylsymetalleille!

Onko kauppa auki vai ei?

Kyllä on mennyt kaupanpitäjä laiskaksi! Mahtaa haluta viettää aikaansa kotona tai kavereitten kanssa työstään lusmuilemassa. Kyllä ei minun aikaan, kun oli kaupantöissä, saanut makoilla kotona kun piti olla tormakkana työntämässä tavaraa hyllyyn, köyräämässä roskia takapihalle tai pokkailemassa asiakkaille.

Nyt kun leivän tuskassani yritin sunnuntaina tuossa melkein heti puolenpäivän jälkeen kello 18 nykiä kaupan ovenkahvaa, niin petyin. Ei auennut ovi kolkuttavalle. Myyjäsetä vaan heilutteli iloisena avaimia oven takana ja huuteli, että kiinni se on. Siinä ei ollut mukavaa seisoa suoli nälästä kuristen  oven takana pikkukipakassa pakkasessa.

En ollut kyllä iloinen tuommoisesta palvelusta! Jos ei Pajusen joukot olisi  aikanaan perustaneet Alepaa, joka palvelee aina, olisin riutunut nälässäni tyystin loppuun. Nyt on leipää ja hyvä mieli! Ja vielä parempikin mieli Fazerin leipomon ja Saarioisten äitien ansiosta!